Minuteman
Eversti
Talouden stagnaation eli pysähtyneisyyden perimmäinen syy länsimaissa on mielestäni siinä että rahaa tehdään helpommin, nopeammin ja enemmän leikkimällä sijoitusinstrumenteilla, toisin sanoen jakamalla olemassa olevaa varallisuutta uudelleen kuin sijoittamalla tuottavaan toimintaan. Yksinkertaistaen yrityksen kannattaa ostaa johdannaisia ennemmin kuin uusia sorveja.
Kannattaa miettiä mitä semmoinen vasemmistolaisten lempiaihe kuin tuloerojen kasvu oikeasti tarkoittaa. Itse olen sen verran vanhan liiton miehiä että minulle on ihan OK että, kuten meille tietyiltä tahoilta toitotetaan että ahkeralle, osaavalle ja taitavalle maksetaan isompaa palkkaa. Valitettavasti meininki on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta sellainen että ahkeralle, osaavalle ja taitavalle maksettava palkka on polkenut paikallaan ellei laskenut koska leijonanosan tuottavuuden kasvusta on käärinyt taskuunsa tulotaulukon kapea kärki joka harvemmin enää harrastaa minkäänlaista ns. oikeaa työntekoa jos on koskaan harrastanutkaan.
Hulluinta tässä kaikessa on se, että kun mennään kaikkein suurimiin varallisuuskertymiin, tappiot voidaan heittää veronmaksajien kannettaviksi. Esimerkiksi suuren luonnonkatastrofin sattuessa tämänkaltaisiia tapahtumia varten avokätisen vakuutusturvan myöntänyt vakuutusyhtiö jälleenvakuutajineen voi kiristää korvaussumman valtioilta esimerkikisi ilmoittamalla niiden hallinnoimien eläkerahastojen nollautuvan konkurssimenettelyssä mikäli ne joutuvat itse vastaamaan sitoumuksistaan. Kun riskit on siirretty veronmaksajille, ei ole ihme että pääomat hakeutuvat mielummin tämänkaltaisen tulonlähteen piiriin kuin sitovat itsensä kannattavuudeltaa huomattavasti epävarmempiin kohteisiin joissa lisäarvo luodaan tuotannollisella toiminnalla.
Politiikastahan tässä on kysymys. Valtiot pystyvät säätämän rahavirtojen liikkeitä hallitsemallaan talousalueella yksinkertaisimmin verotuksella. En tässä nyt hae mitään "valruusseilta rahat pois" -tyyppistä populistista (ja toimimatonta) silver bullettia vaan pientä hienosäätöä jossa pääomavirtoja kannustettaisiin suuntautumaan työpaikkoja luoviin kohteisiin abstraktien sijoitusinstrumenttien sijasta. Muutosten ei edes tarvitsisi olla dramaattisia, prosenttien tai jopa prosenttien osien suuruiset säädöt voisivat saada aikaan suuren muutoksen.
Rahalla ei tunnetusti ole isänmaata ja meidän omat päättäjämmekin on peloteltu nöyriksi pääomapaolla. Ja toishan se on että pääomat liikkuvat silmänräpäyksessä globaalisti. Tappiomielialan valtaan ei kuitenkaan kannata jättäytyä eikä antautuminen johda mihinkään. Kysymys on miten saadaan nämä "liian suuri kaatumaan" tyyppiset pääomakeskittymät aisoihin?
Saatan olla lapsellinen kun näen yhden mahdollisuuden EU:n liittovaltiokehitykseksi kutsutussa mörössä sekä EU:n ja USA:n toivottavasti lähitulevaisuudessa muodostamassa yhteisessä talousalueessa joka omistaa yli puolet koko maailman varallisuudesta. Mikäli tämän kokoinen yhteisö saadaan toimimaan yhteisen tavoitteen eteen eli palkitsemaan todellista lisäarvoa tuottaviin kohteisiin sijoittamisesta sekä verottamaan "money for nothing" -pelaajia hivenen nykyistä ankarammin, stagnaatio saadaan käännettyä kasvukäyrälle.
Kannattaa miettiä mitä semmoinen vasemmistolaisten lempiaihe kuin tuloerojen kasvu oikeasti tarkoittaa. Itse olen sen verran vanhan liiton miehiä että minulle on ihan OK että, kuten meille tietyiltä tahoilta toitotetaan että ahkeralle, osaavalle ja taitavalle maksetaan isompaa palkkaa. Valitettavasti meininki on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta sellainen että ahkeralle, osaavalle ja taitavalle maksettava palkka on polkenut paikallaan ellei laskenut koska leijonanosan tuottavuuden kasvusta on käärinyt taskuunsa tulotaulukon kapea kärki joka harvemmin enää harrastaa minkäänlaista ns. oikeaa työntekoa jos on koskaan harrastanutkaan.
Hulluinta tässä kaikessa on se, että kun mennään kaikkein suurimiin varallisuuskertymiin, tappiot voidaan heittää veronmaksajien kannettaviksi. Esimerkiksi suuren luonnonkatastrofin sattuessa tämänkaltaisiia tapahtumia varten avokätisen vakuutusturvan myöntänyt vakuutusyhtiö jälleenvakuutajineen voi kiristää korvaussumman valtioilta esimerkikisi ilmoittamalla niiden hallinnoimien eläkerahastojen nollautuvan konkurssimenettelyssä mikäli ne joutuvat itse vastaamaan sitoumuksistaan. Kun riskit on siirretty veronmaksajille, ei ole ihme että pääomat hakeutuvat mielummin tämänkaltaisen tulonlähteen piiriin kuin sitovat itsensä kannattavuudeltaa huomattavasti epävarmempiin kohteisiin joissa lisäarvo luodaan tuotannollisella toiminnalla.
Politiikastahan tässä on kysymys. Valtiot pystyvät säätämän rahavirtojen liikkeitä hallitsemallaan talousalueella yksinkertaisimmin verotuksella. En tässä nyt hae mitään "valruusseilta rahat pois" -tyyppistä populistista (ja toimimatonta) silver bullettia vaan pientä hienosäätöä jossa pääomavirtoja kannustettaisiin suuntautumaan työpaikkoja luoviin kohteisiin abstraktien sijoitusinstrumenttien sijasta. Muutosten ei edes tarvitsisi olla dramaattisia, prosenttien tai jopa prosenttien osien suuruiset säädöt voisivat saada aikaan suuren muutoksen.
Rahalla ei tunnetusti ole isänmaata ja meidän omat päättäjämmekin on peloteltu nöyriksi pääomapaolla. Ja toishan se on että pääomat liikkuvat silmänräpäyksessä globaalisti. Tappiomielialan valtaan ei kuitenkaan kannata jättäytyä eikä antautuminen johda mihinkään. Kysymys on miten saadaan nämä "liian suuri kaatumaan" tyyppiset pääomakeskittymät aisoihin?
Saatan olla lapsellinen kun näen yhden mahdollisuuden EU:n liittovaltiokehitykseksi kutsutussa mörössä sekä EU:n ja USA:n toivottavasti lähitulevaisuudessa muodostamassa yhteisessä talousalueessa joka omistaa yli puolet koko maailman varallisuudesta. Mikäli tämän kokoinen yhteisö saadaan toimimaan yhteisen tavoitteen eteen eli palkitsemaan todellista lisäarvoa tuottaviin kohteisiin sijoittamisesta sekä verottamaan "money for nothing" -pelaajia hivenen nykyistä ankarammin, stagnaatio saadaan käännettyä kasvukäyrälle.