Suomalaisten juuret

Venäläiset ovat etnisiä suomalaisia!
26.3.2013 12:33 Viola Heistonen
...mutta eivät ne oikeasti olekaan:
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136491-painokoneet-seis-venalaiset-eivat-olekaan-suomalaisia
 
Tuo suomalaisuuden geenit lienee Stalinin leirien aikaansaannosta ja pakkosiirtojen jolloin kaikki inkeriläiset ja karjalaiset tapettiin ja raiskattiin min 6 kertaa matkalla mm. Arkangelin leireille ( miehet tapettiin iskemällä 6 tuuman naula päähän nukahdettuaan ns. tavallisten rikollisten toimesta koska poliittiset vangit eli kulagit oli ns. maan vihollisia ). Tästä on taannoin kirjoittanut leirin johtaja muistelmat paettuaan Kanadaan 1991 jälkeen.

Tietenkin idässä on myös vanhempaa suomen sukuista kansaa..ilman muuta. Tämä Stalinin aiheuttama assimilaatio on viimeaikaista.
 
http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_paasiaisen_karsimykset/6564933 kirjoitti:
Venäjän verkossa 5.4.2013 klo 8:50 | päivitetty 5.4.2013 klo 8:50

Venäjän verkossa: Pääsiäisen kärsimykset

Venäjän kansan yllä liikkuu aave, geenitutkimuksen aave. Läntisissä laboratorioissa on kehitelty menetelmä, jonka avulla venäläisten geeniperimä voidaan selvittää tieteellisesti ja aukottomasti. Tulokset ovat järkyttäviä: venäläiset eivät olekaan slaaveja, vaan venäjää puhuvia suomalaisia!

Venäjällä on vuosien ajan, kaikessa hiljaisuudessa, tehty mittavaa tutkimustyötä, jossa lännessä kehitettyä geeniteknologiaa on sovellettu sen selvittämiseen, keitä venäläiset oikein ovat.

Kuten kaikkialla muualla, venäläisten geenit ovat vuosisatojen saatossa, etenkin suurissa keskuksissa, sekoittuneet monenlaiseen ainekseen.

Siksi alkuperäistä venäläistä perimää on etsitty sieltä, missä sekoittuminen on ollut vähäistä, tai sitä ei ole tapahtunut lainkaan – siis syrjäseutujen perivenäläisistä kylistä.

Vuonna 2005 Kommersant Vlast sai käsiinsä alustavia tutkimustuloksia. Ne olivat niin sensaatiomaisia, että julkinen keskustelu asiasta tyrehtyi heti.

Mutta maaliskuun 26. päivänä asia putkahti uudelleen esiin, nyt tunnetun venäläisen tutkijan ja arkeologin Lev Gumilevin nimeä ja mainetta hyödyntävän keskuksen nettisivuilla.

Artikkelin mukaan tutkimusaineisto on painossa ja julkaistaan loppuvuodesta otsikolla ”Venäläisten geeniperintö”.

Myyttinen kolmiyhteys

Mitä tutkimus sitten osoittaa? Jos tietoihin on uskominen, venäläisten käsitys omasta menneisyydestään joutuu aivan uuteen valoon.

Kaiken perustana oleva usko itäslaavien muodostamasta kolmiyhteydestä, jonka muodostavat venäläisten lisäksi valkovenäläiset ja ukrainalaiset, osoittautuu myytiksi.

Tässä kolmen ryhmässä geeniperimältään slaaveja ovat nimittäin vain valkovenäläiset, ja hekin ovat länsi- eivätkä itäslaaveja.

Venäläisten käsitys verisiteestä valkovenäläisiin saa siis huutia: valkovenäläiset ovat perimältään puolalaisia ja läheistä sukua tšekeille ja slovakeille.

Ukrainalaiset ovat kahtia jaettu kansakunta, kuten tämän päivän poliittinen jakokin antaa aavistaa. Mutta jako ei ole sellainen kuin tähän asti on kuviteltu.

Ukrainan venäläiset eivät ole itäslaaveja, eivätkä länsiukrainalaiset ole slaaveja ollenkaan – he ovat muinaisten sarmaattien jälkeläisiä.

Entä sitten venäläiset itse? He ovat fenno-ugrista alkujuurta, venäjää puhuvia suomalaisia, jotka eivät geneettisesti eroa mitenkään esimerkiksi marilaisista, mordvalaisista tai vepsäläisistä, joita he kuitenkin hylkivät alempiarvoisina muukalaisina.
.
.
.

Loppu artikkeli käsittelee Case Hautalaa.
 
miheikki kirjoitti:
http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_paasiaisen_karsimykset/6564933 kirjoitti:
Venäjän verkossa 5.4.2013 klo 8:50 | päivitetty 5.4.2013 klo 8:50
Tämä Ylen toimittajan venäläiseltä sivulta löytämä juttu perustuu isälinjoihin. Tuolla edellä (ja tässä perässä) linkkaamassani jutussa käsitellään genominlaajuista tasoa, joka on paljon tarkempi. Eli ei ole mitään perää väitteissä, että venäläiset olisivat suomalaisia.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136491-painokoneet-seis-venalaiset-eivat-olekaan-suomalaisia
 
No joo.. onhan tuossa yhtäläisyyksiä..

[video=youtube]https://www.youtube.com/watch?v=L9KlBmNbsNQ&feature=player_detailpage[/video]
 
Venäjä haluaa palauttaa historiallisia rajalinjojaan takaisin. Miksei mekin? Koko Eurooppa kuuluu suomalaisille ja ruotsalaisille.

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2014/03/suomalaiset-ovat-ainutlaatuisia.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed: blogspot/Ipsas (Professorin ajatuksia)
Suomalaiset ovat ainutlaatuisia

TORSTAI 6. MAALISKUUTA 2014
Palaan vanhaan aiheeseeni suomalaisten alkuperästä, koska siitä on jälleen saatu uutta kiehtovaa tietoa.

Ensimmäinen uutinen ehti jo olla julkisuudessa. Sen mukaan nykyistä Espanjaa 7000 vuotta sitten asuttaneet ihmiset olivat enemmän suomalaisten ja ruotsalaisten kuin muiden eurooppalaisten sukulaisia. Mielenkiintoista kyllä, heidän silmänsä ovat olleet siniset mutta ihonväri varsin tumma.

Tämä tieto vahvistaa sen, että olemme niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka asuttivat Eurooppaa ennen kuin maanviljelyn keksineet heimot tunkeutuivat raivaamaan meidän metsästävien ja keräilevien esi-isiemme metsästysmaita omiin tarkoituksiinsa. Tai ainakin, että me olemme noiden ihmisten jälkeläisiä enemmän kuin muut eurooppalaiset.

Toista uutista en sen sijaan ole havainnut valtamediasta. Se kertoo tutkimuksesta, jossa selvitettiin niitä nykyihmisen genomissa esiintyviä DNA-sekvenssejä, jotka ovat alkujaan peräisin neandertalilaiselta.

Tutkimuksen mielenkiintoisin havainto oli se, että noin viidennes neandertalilaisen genomista on edelleen olemassa - tosin palasiksi pirstaloituneena eri ihmisten genomeihin. Voidaan siis todeta, että vaikka maapallolla ei olekaan enää neandertalilaisia, elävät monet heidän geeninsä meidän sisällämme.

Tutkimuksessa havaittiin (tai oikeastaan siis ei havaittu) myös laajoja neandertalilaisen genomisia alueita, joista ei löydy jälkeäkään nykyihmisessä. Nämä DNA-sekvenssit ovat siis syystä tai toisesta olleet haitallisia neandertalilaisen ja nykyihmisen risteymille ja siten joutuneet luonnonvalinnan poistamiksi. Yksi sellainen on geeni, jolla on tärkeä merkitys ihmisen puheenmuodostuksessa.

Ja mikä jännittävintä, kaikista tutkituista eurooppalaisista suomalaisissa oli eniten neandertalilaisen geenejä! Olemme siis tässäkin suhteessa erikoisia eurooppalaisia!

Iloa himmentää tosin hiukan se, että aasialaisissa neandertalilaisten geenejä on vielä selvästi enemmän kuin suomalaisissa. Aasiaan suunnanneet anatomisesti modernit ihmiset olivat siis vielä meidänkin esi-isiämme hanakampia risteytymään kohtaamiensa neandertalilaisten kanssa.

Lopuksi tutkimusraportti kertoo, että neandertalilaisista on periytynyt nykyeurooppalaisiin sellainen ihonväriin vaikuttava geeni, jota ei esiinny lainkaan aasialaisissa. Toisaalta aasialaisiin on samasta lähteestä periytynyt ihoon vaikuttava geeni, joka puuttuu lähes kokonaan eurooppalaisilta.

Afrikan ulkopuolisen ihmisen pinta näyttäisi siis olevan vahvasti neandertalilaista alkuperää. Mahtaisikohan tämä olla syy siihen, että ihmisen väri herättää monissa niin voimakkaita intohimoja?

Kaikkiaan tutkimuksen tämänhetkisessä vaiheessa näyttää siltä, että me suomalaiset olemme suurista eurooppalaisista kansoista kaikkein alkuperäisimpiä eurooppalaisia. Toisaalta meitä voidaan pitää myös Euroopan muinaisimpina ihmisinä. Ja kolmanneksi me lienemme eurooppalaisista kauimpana afrikkalaisista, sillä näiden genomista puuttuu kokonaan neandertalilainen geeniperimä.

Niin tai näin. Ainakin me olemme niin erikoisia, että ellemme olisi elinvoimainen kansa ja kansakunta, meidät pitäisi suojella tulevien sukupolvien ihmeteltäväksi!
 
Pohjois- Koreassa Suomessa ei kaikista ajatuksistaan kirjoittaa avoimesti nimellään, jos haluaa pysyä työpaikassaan.

Olen ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriini 2000-luvun alkupuolella. Tämän blogin aloitin nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
 
Kirkkolöytö ennen ruotsalaisten valloitusretkiä. Ja varhaista karjataloutta.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tama-loyto-muuttaa-suomen-historiaa/3568080

Tämä löytö muuttaa Suomen historiaa

KOTIMAA JULKAISTU 04.08.2014 16:246


Turun vieressä Kaarinan Ravattulassa kaivetaan esiin merkittävää kirkkolöytöä. Kaivauksen kohteena ovat 1100-luvulla rakennettu kirkko, sen aita sekä ympäristön vielä vanhempi kalmisto.

Löytö on toistaiseksi vanhin kirkkolöytö Suomessa ja kertoo ajasta ennen kirkon järjestäytymistä varsinaisiin seurakuntiin.

- On oletettu, että tällaisia kyläkirkkoja on ollut, mutta todisteita ei ole ollut. Löytö on tässä mielessä ainutlaatuinen ja muokkaa myös historiaa, kaivausten johtaja Juha Ruohonen sanoo.

Ravattulan Ristimäen löytö on säilynyt poikkeuksellisen koskemattomana, koska paikalle ei ole rakennettu uutta kirkkoa eikä mäkeä ole muokattu millään tavalla. Kirkko on ollut mitoiltaan alle 10 metriä pitkä ja leveimmillään noin kuusi metriä. Se on rakennettu myöhemmästä tavasta poiketen koillis-lounaissuuntaisesti.

- Kaikki myöhemmät kirkot on rakennettu itä-länsisuuntaan, joten tässä näkyy vielä ristiretkiajan vaikutuksia. Muutenkin tietomme Suomen kirkoista perustuvat 1400-luvun löytöihin.

Löytöjen tutkimukseen ei varaa
Kirkon jäänteet löytyivät viime vuonna alueella tehdyissä muissa kaivauksissa. Rahoituksen saaminen merkittävän löydön tutkimiseen on ollut kuitenkin vaikeaa.

- Kalmistossa on arviolta 200 hautaa, joista nyt on tutkittu kaksi. Jos sieltä löytyisi esimerkiksi uusi muinaispuku, meillä ei olisi rahaa sen tutkimiseen, Ruohonen toteaa.

Kaivauksia tehdäänkin Turun yliopiston ja Suomen Kulttuurirahaston rahoitusten lisäksi opiskelija- ja vapaaehtoisvoimin. Rahoitusta kaavitaan kokoon myös tarkoitusta varten perustetun yhdistyksen kautta.

- Myymme postikortteja ja -merkkejä, t-paitoja sekä kirkon alttarin edustalta talteen otettua kirkkomaata. Tänä vuonna kaivauksia on tarkoitus tehdä elo-syyskuun ajan, mutta käytännössä kaivamme vain niin kauan kuin rahaa riittää.



http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/suomesta_loytyi_ennatysvanha_maitoastia
Suomesta löytyi ennätysvanha maitoastia


1406888508_600x0_astia.jpg

Nuorakeraaminen astia, kulttuurille tyypillinen ns. vasarakirves sekä pieni kirves Lempäälän Aimalankankaalta. Kuva: Esa Suominen / Museovirasto
Kirkkonummelta kaivettu keramiikka-astia osoittaa, että maitokarjaa kasvatettiin pohjolassa paljon tiedettyä aiemmin.

Suomalaiset ovat kasvattaneet karjaa 500 vuotta tiedettyä pidempään, selvisi Helsingin ja Bristolin yliopistojentutkimuksessa. Tutkijat perustavat väitteensä maitorasvajäämiin, joita ryhmä löysi Kirkkonummelta kaivetuista 4 500 vuotta vanhoista astioista. Maito on peräisin lehmästä tai lampaasta.

Ruukut ovat vanhin karjankasvatuksesta löydetty todiste paitsi Suomessa myös koko 60. leveyspiirin pohjoispuolisessa maailmankolkassa. Vanhemmissa, noin 6 000–5 000-vuotiaissa astioissa rasvajäämät ovat peräisin kaloista ja hylkeistä.

Tutkimus tukee arkeologi Aarne Äyräpään 1930-luvulla esittämää hypoteesia, jonka mukaan maidontuotanto alkoi Suomessa nuorakeraamisen maatalouskulttuurin myötä. Äyräpää itse ei onnistunut osoittamaan teoriaansa todeksi, mutta nyt tutkimustekniikka on kehittynyt niin hienovaraiseksi, että pienetkin maitorasvajäämät pystytään erottamaan muiden eläinrasvojen joukosta. Tutkimus on ensimmäinen, jossa arkeologisia maitorasvajäämiä on tunnistettu Suomessa.

Nuorakeraamisen kulttuurin jäsenet poikkesivat Suomea aiemmin asuttaneesta väestöstä niin kulttuuriltaan kuin perimältään, ja mahdollisesti juuri he toivat suomalaisten keskuuteen geenimuodon, joka mahdollistaa laktoosin sietokyvyn aikuisilla. Nuorakeraamikot asettuivat karjanhoidon kannalta suotuisille alueille Etelä- ja Lounais-Suomeen.

– Tutkimus osoittaa, että laktoosinsieto on edelleen vahvimmillaan maan lounais- ja länsiosissa, missä väestön nykyinen genetiikka näyttää siten yhä eniten kuvastavan maitoa sietänyttä, karjanhoidon mukanaan tuonutta väestöä, kertoo professori Mika Lavento Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Tutkimuksen julkaisi Proceedings of the Royal Society B.
http://im.mtv.fi/image/3568108/land...tula-historia-la-yta-kaivaus-arkeologia-2.jpg
 
Vaikuttaa kuitenkin paavin touhulta tuo kirkko. Meillä on kyllä kristinuskosta merkkejä ennen 1100-lukua ja ruotsalaisia (ristejä ja riipuksia) mutta ne ovat tulleet idästä.

Arkeologia mullisti ensin kielitieteilijöiden heimoteoriat, ja sitten geeniteknologia on tuonut oman mausteensa. Suomessa on ollut vakituinen asutus jo pronssikaudelta. Maahanmuuttoa on ollut useasta lähteestä. Kun ajattelee, miten pieniä porukoita ne ovat olleet, selvttäminen on vaikeaa. Eihän meitä ole paljon tietysti vieläkään. Mitokondriaanista linjaa meitä lähinnä ovat Belgian flaamit. Hakiko joku itselleen naisia?

Yksi tunnettu ja tunnustettukin tiedemies on kyseenalaistanut jäykkää tietoa. Hän on Kalevi Wiik. Mutta hän jäi eläkkeelle ennen 2000-lukua.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_Wiik
 
Tutkimus: Näin suomalaiset tulivat Euroopan älykkäimmäksi kansaksi
Julkaistu: 8.11.2014 9:13 http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288763844947.html

Suomalaisten karut olot menneisyydessä tekivät heistä Euroopan älykkäimmän kansan, väittää syyskuussa julkaistu tiedeartikkeli.

Antropologi Edward Dutton ja psykologit Eka Roivainen ja Jan te Nijenhuis tekivät Oulun yliopistossa suomalaisten älykkyyttä käsittelevän artikkelin, joka ilmestyi Intelligence-tiedejulkaisussa.

Brittiläisen opetusalan TES-lehden mukaan tutkijat arvioivat suomalaisten korkean älykkyysosamäärän johtuvan historian vaikutuksista.

Jääkausi kohotti suomalaisten älykkyysosamäärää, koska älykkäät ihmiset ”selviytyivät muita todennäköisemmin ja pääsivät jatkamaan sukuaan”, artikkelissa arvioidaan.

Toinen suomalaisten älykkyyttä kohentanut hetki oli tutkijoiden mukaan pahat katovuodet ja niitä seurannut suuri nälänhätä 1600-luvun lopussa, jolloin väestöstä kuoli noin kolmannes. Artikkelissa arvioidaan, että ”varakkaat ihmiset ovat todennäköisesti muita älykkäämpiä” ja että nälkäkatastrofi koetteli etenkin vähäosaisia.

Samankaltainen vaikutus oli tutkijoiden mukaan myös Suurella Pohjan sodalla (1700–1721), jossa suuri määrä köyhistä oloista olleita nuoria suomalaismiehiä sai surmansa.

Myös se, että teollistuminen saapui Suomeen Euroopan mittapuussa myöhäisessä vaiheessa, kohotti tutkijoiden mukaan Suomen väestön älyä. Artikkelin mukaan teollistumisen mukana tulleet kansanterveyden edistysaskeleet vähensivät varakkuuden merkitystä selviytymiselle, mikä laski keskimääräistä älykkyyttä.

Artikkelin mukaan merkki suomalaisten muita eurooppalaisia korkeammasta älykkyysosamäärästä on Suomen koululaisten menestys Pisa-tutkimuksissa.

Artikkelissa pohditaan, miksi tästä huolimatta suomalaisten nobelistien määrä on vähäinen. Selityksenä asialle esitetään suomalaisten miellyttävyyttä ja tunnollisuutta, jotka parantavat koulutuksellista menetystä, mutta tukahduttavat artikkelin mukaan neroutta ja luovuutta.

Antti Honkamaa
 
Venäjä haluaa palauttaa historiallisia rajalinjojaan takaisin.
Mistä ajanjaksolta rajanlinjojaan? Venäjähän alisti alkuperäiskansoja Sipeeriassa ja Pohjoisessa.

Kiovan Venäjä kivikirkkoineen oli jo silloin kun Moskoviassa kasvoi metsää.
Golden Horde http://en.m.wikipedia.org/wiki/Golden_Horde siinä on nykyisten venäläisten alkujuuret, moskaleiden. Ukrainan kieli on vanhempi.
 
Viimeksi muokattu:
Jaa että historialliset rajat kohdilleen? Kävisikö Kaarle suuren aikainen kartta? :)

europe_814.jpg
 
Maailmassa on mahdollista säilyttää sopu paremmin, kun kukaan ei ala keksiä mitään aakooässäduginismeja ja nationalistisia historioita. Silloin ei tule niin helposti aluevaatimuksia, puolin tai toisin.
 
Jos Karjala olisi palautettu 20 v. sitten, niin millaista Karjala-keskustelua nyt käytäisiin? Vielä painettaisiin ihan retoriikan keinoin vai palaisiko ruuti?
 
Jos Karjala olisi palautettu 20 v. sitten, niin millaista Karjala-keskustelua nyt käytäisiin? Vielä painettaisiin ihan retoriikan keinoin vai palaisiko ruuti?
Olen miettinyt itse ihan samaa. Sanotaanko näin että voisi olla melko "mielenkiintoinen" tilanne päällä, tai tulossa.

edit: kirjoitusvirhe
 
Maailma on muuttunut. Ei Karjalalla olisi ollut isompaa merkitystä Itämeren kannalta. Nyt tietysti se on energiapaikka (kaasuputki ja Koiviston iso öljysatama).

Valitettavasti Suomenlahden pohjoisrannalla on merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top