Suomen energiapoliittiset ratkaisut

Yksi vaihtoehto voisi olla se, että uusien tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentajille asetettaisiin velvoite rakentaa säätövoimaa vähintään sen verran kuin mikä on kyseisten laitosten teho.
Tämäkin olisi reilua, jotta nk. ilmaisen energian tuottajat eivät vain nypi rusinoita pullasta. Tuulihan ei maksa muuta kuin investoinnin laitteisiin ja ylläpitoon, mutta jo rakennetun tuhansien MW tuulivoimalat laittaa hinnat pohjamutiin kovalla tuulella. Luulisi, että teollisen mittakaavan tuulesta elektrolyysi vedyksi varastoon ja polttokennon kautta takaisin sähköksi voisi olla kannattavampaa kuin pyöritellä sitä tuulimyllyä huonoilla hinnoilla.
 
Kiinasta tällainen uutinen. Vaikuttaa scifiltä vaan aika näyttää.

Ydinkäyttöisiä virtalähteitä oli Neuvostoliitolla käytössä majakoissa. Eivät tainneet olla järin hienostunutta tekniikkaa.
 
Mietin että Pyhäjoki olisi ollut hyvä paikka suurelle ydinvoimalalle. Mutta jos tulevaisuudessa mieluummin rakennetaan pienempiä voimaloita, ehkä ne rakennetaan mahdollisimman lähelle tuotetun energian suurinta käyttäjää oli se sitten kaupunki tai teollisuus kuten tässä Outokummun tapauksessa.
Mie oon kans kiroilut sitä miksi ei vain vaihdettu reaktorin toimittajaa ja hommattu sille rahoitus jostain. Kun paikalle on jo lupa rakentaa ydinvoimala niin pitäs olla kaiken maalaisjärjen mukaan helpo luvittaa uudelleen.

Mutta en tekis yhtä isoon vaan pari-kolme pienempää jotta ei tulis isoa pudotusta tuotantoon jos ja kun yksi reaktori joudutaan ajamaan alas.

Nyt on ongelma kun OL3 ajetaan alas niin iso osa tuotantoa katoaa.
 
Kaiketi se johtuu siitä että se voimala-alue ja kaikki siellä jo oleva infra on venäläistaustaisessa omistuksessa ja siten nyt limbossa. Ainakaan samaan paikkaan ei juridisesti siis kymmeniin vuosiin - jos koskaan saada mitään rakennettua. Ja muutenkin ne luvat on kai sen samaisen Hanhikivi-firman omistuksessa, ja sillä ei ymmärrettävästi ole mitään kiinnostusta siirtää niitä millekään muulle taholle. Uusi lupaprosessi olisi siis joka tapauksessa edessä alusta alkaen.
 
Fennovoima siellä maan ja valmiit / keskeneräiset rakennelmat omistaa. Fennovoima siis suomalaisten omistama.
Fennovoimaan ei koske kukaan kepilläkään, koska siellä on riita Rosatomin kanssa. Miljardien vaatimukset molemminpuolin.
 
Kaiketi se johtuu siitä että se voimala-alue ja kaikki siellä jo oleva infra on venäläistaustaisessa omistuksessa ja siten nyt limbossa
Jos noin on, niin kovat kiinteistöverot niille ja kun jäävät maksamatta niin takavarikkoon heti.

Olishan se Hanhikivi-firma voinut ehtii toisen reaktorin toimittaja, olihan niitä silloin alussa mukana useampi toimittaja.
Rahaa olis vain jostain pitänyt saada.
 
Kotien puulämmitys on uhattuna maailmalla. Australiassa 2045 paitsi maaseudulla vaikuttaisi olevan yksi kielto mahdollisesti tuloillaan.
Tähän varmaan tulee hieman painetta huoltovarmuuden ja terveyden välillä meillä. Ehkä hetken aikaa ensimmäinen näkökulma näkyy vahvempana, mutta ennen pitkää jälkimmäinen ottaa taas otetta.

Ihmisen merkittävin keksintö on tulen hallinta. Pitäisi ensin kokeeksi kieltää jokin vähäpätöisempi, esim. vaikka pyörä (rengas tms.). Se nyt tappaa paljon enemmän vuodessa kaikkialla.
 
Ydinkäyttöisiä virtalähteitä oli Neuvostoliitolla käytössä majakoissa. Eivät tainneet olla järin hienostunutta tekniikkaa.

Ykköslinkissä wikiartikkeli majakoiden virtalähteestä. Kakkoslinkin lainauksessa on esitetty virtalähteen toimintaperiaate, jossa ydinsäteilyllä tuotettu lämpöenergia muutetaan termoparilla (thermocouple) sähköksi. Tiedä hienostuneisuudesta, mutta neuvostovirolaista avaruustekniikkaa, kuten kakkoslinkin tekniikan lähinnä länsisovelluksista ilmenee.

"The Beta-M is a radioisotope thermoelectric generator (RTG) that was used in Soviet-era lighthouses and beacons.

The Beta-M[2] contains a core made up of strontium-90, which has a half-life of 28.79 years. The service life of these generators is initially 10 years, and can be extended for another 5 to 10 years.[1] The core is also known as radioisotope heat source 90 (RHS-90). In its initial state after manufacture, the generator is capable of generating 10 watts of electricity.[3] The generator contains the strontium-90 radioisotope, with a heating power of 250W and 1,480 TBq of radioactivity – equivalent to some 280 grams (9.9 oz) of Sr-90.[4] Mass-scale production of RTGs in the Soviet Union was the responsibility of a plant called Baltiyets, in Narva, Estonia.[5]"

1705426686408.png
1705426451668.png
Diagram of the soviet radio-thermonuclear generator "Beta-M".[1]

Black: Framework
Blue: Outer radiation protection
Yellow: Heat isolation
Orange: Inner radiation protection (Tungsten)
Red: Radionuclide heat source (Strontium-90)
Pink: Thermoelectric unit
Mounted above the assembly are fins for cooling, outlined in black.

"A radioisotope thermoelectric generator (RTG, RITEG), sometimes referred to as a radioisotope power system (RPS), is a type of nuclear battery that uses an array of thermocouples to convert the heat released by the decay of a suitable radioactive material into electricity by the Seebeck effect. This type of generator has no moving parts and is ideal for deployment in remote and harsh environments for extended periods with no risk of parts wearing out or malfunctioning."

"Termopari (eli lämpöpari, termoelementti) on kahden eri metallin liitoksessa syntyvään, lämpötilasta riippuvaan jännitteeseen (lämpösähköinen ilmiö) perustuva lämpötila-anturi.[1] Saksalainen Thomas Seebeck keksi ilmiön vuonna 1822."

Aamulehdessä (maksumuurin takana) juttu Tampereen kaukolämmöstä:
https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000010114931.html

Oleellisin osuus taulukossa:
1705832510366.png

Ensimmäinen sähkökattila tuli vuosi sitten ja niitä on tulossa kaksi lisää. Käytännössä sähkökattilat tuottaa kaukolmpöä kun sähkö on nolla-hintaista. Se mitä nuo syövät on Öljy/kaasun osuus tuotannossa. Öljy on jo nyt kuihtumassa nollaan ja seuraavaksi kaasun osuus kutistuu. Öljy/kaasu jää lähinnä poikkeustilanteiden hetkelliseen tuotantoon. Toteuma on että fossiilisia tarvitaan lähinnä niinä muutamina tyyninä huippupakkaspäivinä joita ei satu edes jokavuosi.

Ehkä tässä olisi sellainen opinpaikka, eli tuulivoiman ohella pitäsi rakentaa sitä nopeastikäynnistyvää fossiilista. Kaasuturbiinit ja diiselit menee tuohon kategoriaan. Tarve on sen 5-20päivää/vuosi niin kaupallisesti noita ei tule tai sitten ne on niitä 1000eur/MWh rahastajia.
 
Aamulehdessä (maksumuurin takana) juttu Tampereen kaukolämmöstä:
https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000010114931.html

Oleellisin osuus taulukossa:
Katso liite: 91998

Mitä enemmän pörssisähkössä, niin sitä vähemmän intoa käynnistää fossiilista..
 
Fortumin ongelma, asiakkaat kaipaa varmaa säistä riippumatonta sähköä joka toisaalta tippuu tappiolle kun tuulee ja sataa.
Ehkä TVO/mankala tyyppinen ratkaisu on ainoa toimiva, asiakkaiden tai veronmaksajan on sitouduttava ostamaan takuuhinnalla.

Aamulehdessä (maksumuurin takana) juttu Tampereen kaukolämmöstä:
https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000010114931.html

Oleellisin osuus taulukossa:
Katso liite: 91998

Ensimmäinen sähkökattila tuli vuosi sitten ja niitä on tulossa kaksi lisää. Käytännössä sähkökattilat tuottaa kaukolmpöä kun sähkö on nolla-hintaista. Se mitä nuo syövät on Öljy/kaasun osuus tuotannossa. Öljy on jo nyt kuihtumassa nollaan ja seuraavaksi kaasun osuus kutistuu.
Maakaasu on jo kutistunut. 90 ja 00 -luvuilla mentiin monta monituista vuotta niin, että maakaasulla tohotettiin ~70 % Tampereen kaukolämmöstä. Loput sitten Naistenlahden turvevoimalla.

Puu- ja jätevoimalat ovat 10-luvun investointeja ja äärimmäisen hyvään saumaan ne osuivatkin näin jälkiviisauden näkökulmasta.

Täysin uusia voimaloita on puuhaketta polttava voimala Hervantaan, puupellettejä polttava Sarankulmaan ja tietysti Tarastenjärven jätevoimala, joka polttaa Tampereen ja Jyväskylän seutujen sekajätteet. Naistenlahteen on myös otettu hake turpeen rinnalle ja oheen.
 
Fortumin ongelma, asiakkaat kaipaa varmaa säistä riippumatonta sähköä joka toisaalta tippuu tappiolle kun tuulee ja sataa.
Ehkä TVO/mankala tyyppinen ratkaisu on ainoa toimiva, asiakkaiden tai veronmaksajan on sitouduttava ostamaan takuuhinnalla.

Niinhän jutun lopussa sanotaankin:
Riski vähenisi esimerkiksi, jos voimalan sähköstä tehtäisiin sähkön käyttävän teollisuuden kanssa hyvin pitkäaikaisia ostosopimuksia.
Onnea ja menestystä Fortumin hankkeelle! Toivottavasti Arkadianmäen pellekööri ei pekkaroi tätä(kin) hanketta kuoliaaksi...
 
Ykköslinkissä wikiartikkeli majakoiden virtalähteestä. Kakkoslinkin lainauksessa on esitetty virtalähteen toimintaperiaate, jossa ydinsäteilyllä tuotettu lämpöenergia muutetaan termoparilla (thermocouple) sähköksi. Tiedä hienostuneisuudesta, mutta neuvostovirolaista avaruustekniikkaa, kuten kakkoslinkin tekniikan lähinnä länsisovelluksista ilmenee.

"The Beta-M is a radioisotope thermoelectric generator (RTG) that was used in Soviet-era lighthouses and beacons.

The Beta-M[2] contains a core made up of strontium-90, which has a half-life of 28.79 years. The service life of these generators is initially 10 years, and can be extended for another 5 to 10 years.[1] The core is also known as radioisotope heat source 90 (RHS-90). In its initial state after manufacture, the generator is capable of generating 10 watts of electricity.[3] The generator contains the strontium-90 radioisotope, with a heating power of 250W and 1,480 TBq of radioactivity – equivalent to some 280 grams (9.9 oz) of Sr-90.[4] Mass-scale production of RTGs in the Soviet Union was the responsibility of a plant called Baltiyets, in Narva, Estonia.[5]"

Katso liite: 91606
Katso liite: 91605
Diagram of the soviet radio-thermonuclear generator "Beta-M".[1]

Black: Framework
Blue: Outer radiation protection
Yellow: Heat isolation
Orange: Inner radiation protection (Tungsten)
Red: Radionuclide heat source (Strontium-90)
Pink: Thermoelectric unit
Mounted above the assembly are fins for cooling, outlined in black.

"A radioisotope thermoelectric generator (RTG, RITEG), sometimes referred to as a radioisotope power system (RPS), is a type of nuclear battery that uses an array of thermocouples to convert the heat released by the decay of a suitable radioactive material into electricity by the Seebeck effect. This type of generator has no moving parts and is ideal for deployment in remote and harsh environments for extended periods with no risk of parts wearing out or malfunctioning."

"Termopari (eli lämpöpari, termoelementti) on kahden eri metallin liitoksessa syntyvään, lämpötilasta riippuvaan jännitteeseen (lämpösähköinen ilmiö) perustuva lämpötila-anturi.[1] Saksalainen Thomas Seebeck keksi ilmiön vuonna 1822."

Näyttää olevan eri toimintaperiaate tässä kiinalaisessa keksinnössä:

"Betavolt hyödyntää vuonna 2016 keksittyä periaatetta, jossa ajatuksena on valita isotooppi, joka vapauttaa beeta miinus (β⁻) -hiukkasia, eli energisiä ja nopeita elektroneja. Kun hiukkasia vapautuu, timantti toimii puolijohteena ja tuottaa sähkövirran, kertoo New Atlas."

Eikö neukkulassa asennettu aikoinaan plutoniumia käyttäviä sydämentahdistimia? Oliko ne termosähköisiä vai mihin perustui?
 
Ns. kaukolämpöreaktorit sai vihreää valoa siltä osin, että STUK poisti sijaintia ympäröivän varorajansa niiden osalta.
Tästä tuli mieleen, että Puolaan on mahdollisesti tulossa 24 pienreaktoria kuuteen paikkaan, ja Viroon ainakin yksi. Kaikki näitä BWRX-300:sta:

Tuossa Virolaisten pläjäyksessä sanotaan että se olisi 5-6 snt/kWh, tuottaa 300MW ja lämpöä 870MWth, eli varmaan kaukolämmöksikin sopii.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top