(Suomen) energiapolitiikka ja energiatuotannon tulevaisuus

Tuulisähköä, vesivoimaa, ydinvoimaa, riittävät siirtoyhteydet ja hyvin toimivat yhteispohjoismaiset markkinat. Näissä ollaan jo aika pitkällä.
Käytännössä Suomi tulee jatkossa lisäämään yhteistyötä myös Venäjän kanssa/suuntaan. Suomi tuo yhä suuremman osuuden sähköenergiastaan Venäjältä.
Sähkön nettotuonti Suomeen oli vuonna 2016 19,0 TWh, joka on enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoteen 2015 verrattuna kasvua syntyi 16 prosenttia ja sen osuus Suomessa kulutetusta sähköstä oli 22 prosenttia. Eniten sähköä tuotiin Ruotsista, yhteensä 15,4 TWh. Sähkön tuonti Venäjältä kasvoi 49 prosenttia ja oli viime vuonna 5,9 TWh.

Oman mausteensa antaa tulevaisuudessa Fennovoima josta Venäjä (Rosatom) omistaa vähintään kolmanneksen. Todennäköisesti myös Fennovoiman tuottamaa sähkön siirtoa varten (Venäjälle jne.) tarvitaan riittävästi siirtokapasiteettia. Toki Venäjällä on jo entuudestaan suuri osuus Suomen perusenergiamarkkinoista(kaasu, öljy, sähköenergia jne.) sekä yksittäisen kulutuksen jakelusta (TB ym.). Selvää on myös se että Venäjä pyrkii myös tulevaisuudessa kasvattamaan omaa (lue venäläisten yritysten) osuuttaan Suomen energiatuotteiden kuluttajamarkkinoista.

Esimerkiksi venäläisten omistama (Lukoil) TB toimii Suomessa erittäin vahvasti kymmenillä erityyppisillä vähittäisjakelukanavilla. (Jokainen voi ihan itse seurata minkä valmistajan tuotteita on tarjolla erilaisissa kauppapaikoissa). Teboilin markkinaosuus lähentelee jo 1/3 koko Suomen öljytuotteiden kuluttajamarkkinoista.

Mielenkiintoista katsella mitä tapahtuu siinä tilanteessa kun nykyinen hallitus lähtee myymään osuuksiaan valtion enemmistönä omistamista energiafirmoista (Neste, Fortum jne.).
 
Olkiluoto 3:n käynnistys lykkääntyy ensi vuoteen:

Tää ydinvoimala on kyllä niin "hauska" että pakko panna vähä historiaa.


"Olkiluoto kolmosen rakennustyö on lähes kaksi vuotta myöhässä. Joulukuun puolivälissä Teollisuuden Voima ja laitostoimittaja Areva NP-Siemens eivät enää puhuneet viivästyksen kuromisesta pienemmäksi, vaan lupasivat voimalan käyttöön vuosien 2010 ja 2011 vaihteessa."

21.12.2006
https://www.tekniikkatalous.fi/uuti...yspolkua/20b47ba5-c65d-3bb0-91b2-a0939a83b7e2
 
Olen aina haaveillut omasta atomikirnusta takapihalle :) Ja jos tekniikkaa vielä pienennetään, niin äkkiäkös sitä saataisiin jonkinmoinen miniatyyri atomikirnu auton konepellin alle :D

Fordillahan oli jo 50-luvun lopussa konsepti aiheesta, nimeltä Ford Nucleon..

ford-nucleon-nuclear-car.jpg


Mutta toivotaan että nuo pienet SMR-reaktorit tulevat johonkin kohtaan markkinoille. Ainakin kiinnostus niihin on kovaa ja useampi firma sellaista yrittää kehitellä. Niissä on kyllä hyvä idea, että tehdään liukuhihnalta pikkureaktoreita ja yhteen voimalaan niitä laitetaan niin monta kuin halutaan tehoa. Voidaan myös aloittaa pienestä laitoksesta ja laajentaa askel kerrallaan.

Tesla-miehen SpaceX:n raketeissa on muuten sama idea, niissähän on useampi pieni rakettimoottori yhden ison sijaan. Ajatus juuri että liukuhihnalta voidaan kustannustehokkaasti tehdä iso määrä pieniä, ja kehittäminen on helpompaa pikkumoottorilla kuin isolla.
 
Pienydin-voimala.

Suomessa kehitetään omaa ydinreaktoria – pieni ydinvoimala voisi tulla vaikka joka kaupunkiin
Pelkästään kaukolämpöä tuottavalla pienydinvoimalalla haetaan ratkaisua lämmityksen hiilidioksidipäästöihin. Reaktori voisi tyydyttää keskisuuren suomalaiskaupungin koko kaukolämmöntarpeen.

Suomessa etsitään yhä kiivaammin ratkaisuja kasvihuonepäästöjen nopeaan vähentämiseen. Yhtenä mahdollisuutena siihen olisi teholtaan 20–30 megawatin pienydinvoimala, joka tuottaisi pelkästään kaukolämpöä. Tällaista kehitetään parhaillaan Lappeenrannan–Lahden teknillisessä yliopistossa.

– Lämmittäminen tuottaa Suomessa paljon enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin sähköntuotanto. Tämän vuoksi kehitämme juuri lämpöä tuottavaa reaktoria. Sen avulla voidaan tehokkaasti vähentää Suomen kasvihuonepäästöjä, ydinvoimatekniikan mallintamisen professori Juhani Hyvärinen kertoo.

Fortum ei ole ainoa yhtiö Suomessa, joka on kiinnostunut SMR-teknologiasta. Suomessa on käynnistynyt teollisuuden ja tutkimustahojen yhteinen EcoSMR-hanke (siirryt toiseen palveluun), jossa selvitetään mahdollista ekosysteemia SMR-reaktoreille.

– Suunnitteilla on tutkimushanke, jossa selvitetään esimerkiksi SMR-teknologian taloudellisuutta, lisensiointia ja bisnesmalleja. Tämän lisäksi yrityksillä on omia projekteja EcoSMR-hankkeen puitteissa, Fortumin ydinvoimatutkimuksen ja tuotekehittelyn päällikkö Eero Vesaoja kertoo.

Suomi pyrkii edistämään SMR-teknologiaa myös Euroopan unionin tasolla. VTT koordinoi EU:n ELSMOR-projektia (siirryt toiseen palveluun), jossa kehitetään SMR-reaktoreiden lisensiointijärjestelmää Euroopan unioniin.

https://yle.fi/uutiset/3-11026726
 

Tuossa sanotaan, että tuo tuottaisi pelkästään kaukolämpöä. Eikö kannattaisi tuottaa myös sähköä, jos ei muusta syystä, niin varavoimana? Myöskin olisin sitä mieltä, että samalla voisi miettiä mahdollisuutta rakentaa tuollainen maan alle. Tällöin kukaan (siis ryssä) ei voisi uhata tuollaisten pommittamista ja siten katastrofin aiheuttamisella.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Tuossa sanotaan, että tuo tuottaisi pelkästään kaukolämpöä. Eikö kannattaisi tuottaa myös sähköä, jos ei muusta syystä, niin varavoimana? Myöskin olisin sitä mieltä, että samalla voisi miettiä mahdollisuutta rakentaa tuollainen maan alle. Tällöin kukaan (siis ryssä) ei voisi uhata tuollaisten pommittamista ja siten katastrofin aiheuttamisella.

Pelkkä kaukolämpö-SMR on aika paljon kompaktimpi kuin sellainen, jossa on myös sähkön tuotantoon tarvittavat laitteet.

1571974756312.png

1571974812417.png

District heat with Small Modular Reactors (SMR)

Market Potential of Small Modular Nuclear Reactors in District Heating

Eikä se maan alla sijoittaminen mikään uusi juttu ole. Svea-mamman pojat keksivät sen jo 50-luvulla ja toteuttivatkin sittemmin

Ågestan ydinvoimalaitos
 
Viimeksi muokattu:
Pelkkä kaukolämpö-SMR on aika paljon kompaktimpi kuin sellainen, jossa on myös sähkön tuotantoon tarvittavat laitteet.

Tässä tulee mieleen taas se ajatus, että pitäisi keksiä jokin kätevä tapa muuttaa lämpöä sähköksi, ja joka siis olisi erittäin kompaktissa paketissa. Siis jotakin sen tapaista, että jossakin metsäpirtissä ei käytettäisikään bensakäyttöistä agregaattia, vaan jotakin mikä saa voimansa polttopuista. Olisi sitten jonkinlainen käyttötarkoitus noille pienoisreaktoreille esim. kesäkausille. Vai voiko ydinreaktorin sammuttaa kokonaan esim. kesäksi?
 
Tässä tulee mieleen taas se ajatus, että pitäisi keksiä jokin kätevä tapa muuttaa lämpöä sähköksi, ja joka siis olisi erittäin kompaktissa paketissa. Siis jotakin sen tapaista, että jossakin metsäpirtissä ei käytettäisikään bensakäyttöistä agregaattia, vaan jotakin mikä saa voimansa polttopuista. Olisi sitten jonkinlainen käyttötarkoitus noille pienoisreaktoreille esim. kesäkausille. Vai voiko ydinreaktorin sammuttaa kokonaan esim. kesäksi?
Ydinlaitos jonka tehoa ei voi säätää ei voi saada käyttölupaa missään päin maailmaa.
 
Tässä tulee mieleen taas se ajatus, että pitäisi keksiä jokin kätevä tapa muuttaa lämpöä sähköksi, ja joka siis olisi erittäin kompaktissa paketissa. Siis jotakin sen tapaista, että jossakin metsäpirtissä ei käytettäisikään bensakäyttöistä agregaattia, vaan jotakin mikä saa voimansa polttopuista.

Sitä kutsutaan höyrykoneeksi :D

 
Sitä kutsutaan höyrykoneeksi :D


Jep. Tästä oli nimittäin puhetta aikaisemmin. Joku kertoi faktoja höyrykoneista ja niiden käyttämisestä ja sai minut puhuttua ylitse asian harkitsemisesta. Valitettavasti en vain muista mitä. Veikkaan ihan käyttäjäystävällisyyttä, vaatisi liikaa tietoa käyttää ja omistaa sellaisen.
 
Muuntoasemien suojaseiniä voisi täydentää suurhiekkasäkeillä/hiekkasäkeillä.
Varsinkin niin että olisivat suojassa suora-ammunta tulelta.
 
Tässä tulee mieleen taas se ajatus, että pitäisi keksiä jokin kätevä tapa muuttaa lämpöä sähköksi, ja joka siis olisi erittäin kompaktissa paketissa. Siis jotakin sen tapaista, että jossakin metsäpirtissä ei käytettäisikään bensakäyttöistä agregaattia, vaan jotakin mikä saa voimansa polttopuista. Olisi sitten jonkinlainen käyttötarkoitus noille pienoisreaktoreille esim. kesäkausille. Vai voiko ydinreaktorin sammuttaa kokonaan esim. kesäksi?
Muutamia vaihtoehtoja puun muuntamiseen sähköksi:
- Puun kaasuttaminen ja kaasun käyttö esim. mäntämoottorissa
- Rankine -prosessi (vesihöyryprosessi)
- ORC eli orgaaninen Rankine -prosessi joka käyttää nimen mukaisesti orgaanista kiertoainetta, esim. R245fa. Soveltuu matalammille lämpötiloille kuin Rankine
- Brayton -prosessi (kaasuturbiini)
- Stirling -moottori
- Termosähköinen konversio Peltier elementeillä
- Ylikriittinen hiilidioksidi Rankine prosessissa

Peltier (tai TEG, thermo electric generator) elementtejä saa kaupallisesti. Myös Stirling tuotteita on kaiketi ollut jonkun verran kaupallisena tuotteena. Tuollaisessa metsäpirtti kokoluokassa kaikki vaihtoehdot vaativat hiukan puuhastelua ja pioneerihenkeä.
 
Hyllytavaraa.

Pienten SMR-reaktoreiden kehitys on edennyt viime vuosina nopeasti muun muassa Yhdysvalloissa ja Kiinassa, joissa teknologiasta kaavaillaan merkittävää päästötöntä energiamuotoa jo ensi vuosikymmenelle.

Aiheesta keskusteltiin aiemmin syksyllä myös Suomessa, kun kansanedustajat Heikki Vestman (kok.) ja Atte Harjanne (vihr.) jättivät aihetta koskevan aloitteen eduskunnassa. Edustajien mukaan ydinenergialainsäädäntö ja siihen liittyvät määräykset voivat hidastaa SMR-teknologian käyttöönottoa.

Energiateollisuuden asiantuntija Kati Takalan mukaan yritykset ovat osoittaneet kiinnostusta varsinkin kaukolämpöön soveltuvia reaktoreita kohtaan. Tällä hetkellä sähköntuotantoon on olemassa ja kehitteillä useita päästöttömiä vaihtoehtoja, mutta kaukolämmössä sekä yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa SMR-teknologialle olisi hyvinkin käyttöä.

– Vielä ei tosin olla vaiheessa, että olisi valmista hyllytavaraa käytettävissä, Takala sanoo.

https://www.verkkouutiset.fi/pienydinvoimaa-suomeen-professori-siirtaisi-vallan-kunnille/
 
Vaihda sinäkin vanha öljypoltin uuteen mikroreaktoriin.

Teknologiasta toivotaan turvallista ratkaisua energiantuotantoon. Wired -sivusto esittelee energiatuotannon vallankumoukseen tähtääviä pien- ja mikroydinreaktorihankkeita.

Amerikkalainen NuScale-yhtiö on tuomassa markkinoille vain 20 metriä korkean ja kolme metriä leveän SMR-kevytvesireaktorin, joka tuottaisi 60 megawattia energiaa. Yhtiön teknologiajohtaja Jose Reyesin mukaan pieni koko on myös turvallisuustekijä: laitteet voidaan upottaa maanalaiseen kuoppaan ja ympäröidä vedellä, joka imee itseensä ylimääräisen lämmön mahdollisen vuodon sattuessa. Yhtiön visiossa reaktorit sijoitettaisiin esimerkiksi kaukolämpötuotannossa entistä lähemmäs asutusta. Perinteiset ydinreaktorit ympäröidään Yhdysvalloissa 16 kilometrin pakollisella suojavyöhykkeellä.

Ydinturvallisuusviranomaiset ovat syynänneet yhtiön reaktorisuunnitelmia jo vuodesta 2016, mutta päätöstä 12 000 sivua pitkästä teknisestä hakemuksesta joudutaan odottamaan ainakin vuoden 2020 loppuun asti. Yhtiölle on silti myönnetty lupa ensimmäisen, 12 pienydinreaktoria sisältävän voimalan rakentamisen Idaho National Laboratory -laitoksen yhteyteen. Kompleksia hallinnoi Yhdysvaltain energiavirasto, ja tuotannon on määrä alkaa vuonna 2026.

Energiavirasto on kiinnostunut tätäkin pienemmistä mikroreaktoreista, joita voitaisiin sijoittaa esimerkiksi sotilastukikohtien tai syrjäisten asutusten energialähteeksi. Teknologia tarjoaisi myös kaupungeille tasaista ja päästötöntä sähköntuotantoa. Salamyhkäiseksi luonnehdittu startup-yhtiö Oklo sai hiljattain luvan rakentaa Idahon koealueelle 1,5-megawattisen mikroreaktorin, joka muistuttaa ulkonäöltään enemmän modernistista vuoristomökkiä kuin ydinvoimalaa. Laitteiden tekniikka pohjautuu sukellusveneissä käytettäviin ydinreaktoreihin.

Marylandin yliopiston professori Steve Fetterin mukaan sähköntuotannon hinta voi nousta pienten ydinreaktorien suurimmaksi haasteeksi. Viime vuosina tuuli- ja aurinkovoiman hinta on laskenut huomattavasti.

– Aihetta kannattaa silti selvittää, sillä laitteet tarjoavat keskitetyn tavan tuottaa hiilivapaata sähköä. Tällä hetkellä sellaisia vaihtoehtoja ei ole juurikaan tarjolla, Fetter sanoo.

https://www.verkkouutiset.fi/talta-nayttavat-usan-uudet-pienydinreaktorit/
 
Back
Top