"Vastustaja ei voi tietää, onko vastassa Suomen vai Suomen ja Ruotsin puolustusvoimat"
Suomi ja Ruotsi varautuvat sotaan yhdessä tutkija Charly Salonius-Pasternakin mukaan nopeammin kuin kuvitellaan.
Ruotsin ja Suomen alukset Swefinex-2016 -harjoituksessa Gotlannin merialueilla toukokuussa.
(handout Michaela Linge / Förvarsmakten)
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternakkirjoittaa
Suomen Kuvalehdessä Suomen ja Ruotsin yhteisestä valmistautumisesta. Hänen mukaansa osa poliitikoista ei vielä hahmota Suomen, Ruotsin ja USA:n sotilaallisen yhteistyön syvyyttä.
Salonius-Pasternak toteaa Ruotsin allekirjoittaneen viime viikolla sopimuksen sotilaallisen yhteistyön syventämisestä Yhdysvaltojen kanssa.
– Sivustakatsoja voisi miettiä, onko kylmän sodan aikana voimassa ollut 'den dolda alliansen' herätetty henkiin – eli Ruotsi saamassa epäviralliset turvatakuut vaikka se ei kuulu sotilasliittoon. Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia Suomen ja Ruotsin yhteistyöhön, joka sekin on syventynyt odottamattoman nopeasti viime vuosien aikana, hän kirjoittaa.
Tutkija toteaa reilut kaksi vuotta sitten allekirjoitetun MOU:n (Memorandum of Understanding), jossa maiden puolustushallinnoille annettiin tehtäväksi selvittää, mitä kaikkea yhteistyötä voisi tehdä. Kymmenen sivun raportti tuli myöhemmin julkisuuteen; salainen versio on kertaluokkaa pidempi.
– Yhteistyö kattaa nyt lähes kaiken korkeimman poliittisen tason salatuista viestintäyhteyksistä, yhteisen merivoimien osaston ja osittain integroitujen ilmavoimien luomiseen. Raportin tärkein anti on kuitenkin jäänyt lähes huomaamatta Suomessa: tavoite on syvä operatiivinen yhteistoimintakyky sodassa.
Charly Salonius-Pasternak sanoo, että "tätä yhteistoimintakykyä rakennetaan yhteisissä harjoituksissa, kuten viime lokakuun BAANA 2015 -harjoituksessa, jossa ruotsalaiset Gripenit harjoittelivat suomalaisten maantietukikohtien käyttöä. Tai juuri päättynyt SWEFINEX, jossa Suomen ja Ruotsin yhteinen osasto hioi merellistä yhteistyötä".
– Maat myös automaattisesti vaihtavat meritilannekuvaansa. Tämän lisäksi on viitteitä siitä, että maat ovat lisänneet toistensa ymmärrystä omista puolustussuunnitelmistaan.
– Suuret yhteiset hankinnat, kuten hävittäjien tai laivojen uusiminen, eivät välttämättä luo yhteistoimintakykyä yhtä tehokkaasti kuin pienemmät satsaukset, jotka mahdollistavat salattujen viestiyhteyksien tai rajoja ylittävän logistisen ketjun luomisen.
Hänen mukaansa yhteistyö on joka tapauksessa jo niin läheistä, että "poliittisten päättäjien on yhdessä – harjoitusten kautta – päästävä tilanteeseen, jossa on nykyistä todennäköisempää, että maat aloittavat ja lopettavat mahdollisen kriisin tai sodan samaan aikaan".
Salonius-Pasternakin esimerkissä Suomi ja Ruotsi osallistuivat Naton strategiseen CMX-kriisinhallintaharjoitukseen. Ruotsi päätti pikaisesta koko asevoimiaan koskevasta mobilisaatiosta ja antoi ilmatilansa Naton käyttöön.
– Emme tiedä harjoituksen silloista tilannekuvaa, mutta on hyvin mahdollista, että Suomi tekisi eri päätöksen, etenkin ilmatilansa käytöstä – muutenhan joku voisi olettaa, että myös ohjusten ampuminen maamme yli olisi sallittua. Yhteistyön syventyessä tällaiset 'kansalliset' päätökset eivät olisi enää mahdollisia.
Toinen nopeasti syvenevän yhteistyön vaikutus hänen mukaansa on jo nyt, että "yhteistyö on luomassa niin kutsuttua fleet in being -efektiä jonka potentiaalinen vastustaja joutuu huomioimaan".
– Vastustaja ei siis voisi tietää, olisiko ilmassa ja merellä vastassa yhden tai kahden maan puolustusvoimat. Tämä epätietoisuus sitoo joukkoja ja aiheuttaa päänvaivaa hyökkäystä suunnitteleville.
– Epätietoisuuden ja epävarmuuden tarkoituksellinen kasvattaminen on myös yksi syvenevän yhteistyön paradokseista. On perin kiinnostavaa, että kaksi valtiota, jotka julkisesti puhuvat ulko- ja turvallisuuspoliittisen vakauden ja ennustettavuuden puolesta, ovat itse luomassa niin merkittävää epävarmuutta Itämeren alueella, Salonius-Pasternak kirjoittaa.
