Suomen puolustusvoimien epäsuoran tulituen kehittäminen

Einomies1

Respected Leader
Noin! Artikuloin tämän uuden Threadin hieman epätyypillisesti koska "Tykistö" ja "krh" ketjut ovat erikseen ja kasvaneet jo liikaa pituutta ja off-topicia alkaa olla suht paljon.

Tässä ketjussa toivoisin keskusteltavan kaikista mahdollisuuksista nimenomaan epäsuoran tulen kehittämiseksi, mukaanlukien perinteiset ja täysin uudet innovaatiot kuten ohjautuvat lennokit ja ohjukset mukaanlukien.

Suomalainen tykistö on osaava, perinteikäs ja määrällisesti tehokas elementti jota itse pidän keskeisenä tekijänä perinteissä sodankäynnissä. Tykistön rooli kasvaa tulevaisuudessa entisestään uuden, maavoimien taistelutavan mukana ja varsinkin tarve pitkän kantaman vakutukselle kasvaa. Samalla kasvavat mm. mekanisoitujen osien tulivoiman vaatimukset, tulenavauksen nopeus, liikkuvuus =shoot & scoot ja tarkkuus sekä selviytymiskyky joka liittyy osin liikkuvuuteen.

Tietääkseni valmiusprikaatien epäsuora on erinomaisessa kunnossa, kiitos 155 K 98 kanuunoiden ja AMOS heittimien.
Mekanisoitujen taisteluosastojen tilanne on sitten paljon heikompi. Niiden tulivoima perustuu jo vanhentuneisiin 122 Psh 74 ja sinänsä varmatoimisiin mutta perinteisiin 120mm vedettäviin kranaatinheittimiin.
Mielestäni mek.taisteluosastojen epäsuorantulen suorituskyky on riittämätön nykyaikaisella taistelukentällä jossa liikkuvuus ja tulivoima ovat ratkaisevassa asemassa toimivan C4I:n kanssa.
Epäilen että Psh 74 päivityksellä ei saavuteta riittävää parannusta vaan tarvetta olisi lisätä suorituskykyä tuntuvammin lähivuosina.

Alueellisten joukkojen tulituki nojaa myös 120mm/122mm tykki- ja heitinkaluston varassa vaikka sitä onkin nykyään määrällisesti riittävästi. 122mm tykkien heikkous on heikko tulivoima,lyhyt kantama ja DPICM-ammuksen puuttuminen. Tykkien vaikutuskyky mekanisoituun joukkoon on heikohko koska panssarinläpäisevää tai ohjautuvaa ammusta ei ole.

120mm heitinten kranaatteja ei ole kehitetty ja niidenkin suorituskyky on heikko nykyaikaiseen, tst-tai rynnäkkövaunuun vaikuttamiseksi. Vedettävien heitinten liikkuvuuteen olisi myös panostettava enemmän vaikka en ehdotakkaan kallista NEMOa niin jotain tarttis tehdä.

Minusta tutkittavat vaihtoehdot jotka ehkä kustannustehokkaimmin kehittäisivät epäsuoran tulen tehoa joukoilla jo nykyisten tulenjohdon, tiedustelun ja maalittamisen lisäksi olisivat:

- Käytettyjen 155mm (hyväkuntoisten) telahaupitsien hankinta + päivitys tulenjohdon ja viestiyhteyksien osalta.
- alueellisten joukkojen 122mm haupitsien kranaatteihin kehitettävä base-bleed ammus jolla kantamaa lisätään
- 120 mm kraatinheitinten liikkuvuuden ja selviytymiskyvyn parantaminen sekä GPS-ohjautuvan ammuksen hankinta

155mm telahaupitsi tai pyöräalustainen ratkaisu parantaisi tarvittavia ominaisuuksia. Yksi ratkaisu olisi hankkia edullisesti M109A5 haupitseja joista ainakin Itävalta on ollut valmis luopumaan, puolittaakseen telatykkiensa määrän 2012-2014.
Muita vaihtoehtoja on ostaa uutena ATMOS, CAESAR, G-6 tai ARCHER. Archer ja G-6 voivat olla kalleimmat koska ovat kehittyneimmät suorituskyvyyiltään. Jokatapauksessa uudempi on toki aina kalliimpi.

Eräs täysin uusi suorituskyky jota voisi tutkia epäsuoran kehittämisessä olisi SPIKE NLOS jossa on 25 km:n kantama.
Tämä ratkaisu tosin vain tukisi kaukovaikutteista täsmävaikuttamista kiinteisiin kohteisiin mutta korvaisi osaltaan 122mm tykkikaluston heikkoa suorituskykyä koviin ja liikkuviin maaleihin kuten tst-vaunuihin. Ratkaisu on kyllä hintava.

120mm GPs-krh kranaatti voisi olla vaikka Raytheonin PERM:
http://defensetech.org/2014/12/18/video-raytheon-test-fires-new-gps-guided-mortar-for-marines/

120mm heitinten liikkuvuuteen ja vähäisempään miehistön tarpeeseen voisi olla ratkaisuna tuo Boeingin Phantom Badger-tyyppinen ratkaisu:
 
Hyvä avaus mietin myös juuri tuota kranaatinheittimen mobilisointia ja tuollainen elbit syatemsin spier tuli vastaan... Kykenee toimimaan niin yksin kuin ryhmässä. Nopea tulen avaus ja poistuminen... Kevyempi kuin amos ja nemo mutta tulivoima varmaankin nemon luokkaa hinnan jäädessä alemmas...

Tuo Boeingin viritelmä näyttää hyvältä mutta jos oikein tulkitsin niin se heitin on vai kyydissä tuossa? Ja tarkoitus on tipauttaa se tulitoiminnan ajaksi... Tuon ero normi heittäneen on siis että mukana kulkee ammuksia suht valmiissa kanistereissa ja heitin on saatu pienempään tilaan... Toisin sanoen tuo mahtuu toimii ilmakuljetteisena paremmin kuin perinteinen vedettävä heitin...
 
- Käytettyjen 155mm (hyväkuntoisten) telahaupitsien hankinta + päivitys tulenjohdon ja viestiyhteyksien osalta.

- 120 mm kraatinheitinten liikkuvuuden ja selviytymiskyvyn parantaminen sekä GPS-ohjautuvan ammuksen hankinta

Kun vielä noiden kahden kohdan lisäksi:

- Raskaille raketinheittimille kunnon a-tarvikkeet

niin se raskaamman kaman osalta on aika lailla siinä mielestäni.
 
Kun vielä noiden kahden kohdan lisäksi:

- Raskaille raketinheittimille kunnon a-tarvikkeet

niin se raskaamman kaman osalta on aika lailla siinä mielestäni.
Jep. Laskin tuon olevan hankintalistalla tosin kuin listaamani, mutta en ole varma.

Onhan se aika surkeata että 9 v. MLRS-hankinnan jälkeen ei päivitetyillä heittimillä ole edelleenkään muuta virkaa kuin toimia miinalinkoina.
Ilmeisesti nykyinen tilanne johtuu edeltävän valtiojohdon päätöksestä olla hankkimatta M30-MLRS GPS ohjuksia? Ilman tuota palloa jalassa meillä voisi olla nykyään ehkä muutaman sadan ohjuksen (GPS- ja tavanomainen raketti) varasto 30-65 km etäisyyksille kantavia heitteitä joilla voisi kylvää tuhansia tytärammuksia vihulaisen niskaan. Vanhanaikaista tai ei mutta ainakin tehokasta! Tiedämme ketä tästä tilanteesta saadaan kiittää....

On se vaan kumma miten eräät poliitikot päätöksillään rakentavat häkkiä meidän kaikkien ympärille ja luovat ongelmia pitkälle tulevaisuuteen oman lyhytnäköisen maailmanparannusfilosofiansa vuoksi.
Melkein nauroin kun viime vuonna muuan K. Sasi vetäisi vanhan maamiinakortin esille ja vaati lähes 10 v. vanhan maamiinapäätöksen purkamista! Lakonisesti joku PV:n esikunnasta totesi sen olevan jo myöhäistä, lähes kaikki oli jo hävitetty. Oliko tuo poliitikko tosissaan vai yrittikö jotain epätoivoista ilmaveiviä ennen vaalivuotta? Tulee mieleen Arhinmäki joka ei ymmärtänyt mitä oli päättämässä verotuksen uudistamisessa 2013 kunnes oppisitiosta siitä hänelle kerrottiin.....

Tähän sopii kuuluisan ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan lausahdus: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan."
 
Nopeasti muisteltuna eikös joissain maissa ollut tässä joku aika sitten tarjolla hinattavaa 155mm kalustoa.

Saisiko sieltä alueellisille joukoille putkia? Ja mikä olisi se viksu määrä? 12 kpl jalkaväkiprikaati?

Jos telatykistöä uudistettaisiin moottoroiduilta ja mekanisoiduilta tst.osastoilta uudella kalustolla, niin taas voisi siirtää muualle vanhan kaluston
 
Kun vielä noiden kahden kohdan lisäksi:

- Raskaille raketinheittimille kunnon a-tarvikkeet

niin se raskaamman kaman osalta on aika lailla siinä mielestäni.

Tuon sanan voipi poistaa. Meinaan, että ei sillä kevyemmällä kalustollakaan voi olla erityisen hyvä ammustilanne.
 
Nopeasti muisteltuna eikös joissain maissa ollut tässä joku aika sitten tarjolla hinattavaa 155mm kalustoa.

Saisiko sieltä alueellisille joukoille putkia? Ja mikä olisi se viksu määrä? 12 kpl jalkaväkiprikaati?

Jos telatykistöä uudistettaisiin moottoroiduilta ja mekanisoiduilta tst.osastoilta uudella kalustolla, niin taas voisi siirtää muualle vanhan kaluston

En tiedä tarjolla olosta, mutta Saksa, Britit ja jenkit ovat ainakin poistaneet hedettävää tykistöä ja vielä aika paljon.
 
Mitä niille 152mm:n venäläisille telatykeille kävi? Niitä oli kai 18kpl ja hankittiin joskus 1991
 
Tuon sanan voipi poistaa. Meinaan, että ei sillä kevyemmällä kalustollakaan voi olla erityisen hyvä ammustilanne.

Miksi ei olisi? 122mm raketinheitin ollut käytössä melkein 40 vuotta Suomella ja samoja raketteja käytetään koulutuskäytössä raskaille raketinheittimillä. 122mm raketti on bulkkitavaraa, jota syydetään taivaalle tuhatmäärin. Jos jotain pitäs saada lisää se ois kevyitä raketinheittimiä. Kevyt ja tulivoimainen, hyvä vaikka alueellisille prikaateille antaa vanhat BM-21:t.
 
En tiedä tarjolla olosta, mutta Saksa, Britit ja jenkit ovat ainakin poistaneet hedettävää tykistöä ja vielä aika paljon.

Muistelen että virolaisetkin olisivat ostaneet halvalla eurooppalaisia 155mm.

Plus että joskus jopa täälläkin joku olisi laittanut linkkiä että 155mm tykkejä olisi saanut briteiltä 5000e/kpl keräilyhintaan.

Jos hinnat ovat olleet tuota luokkaa, ja nyt on hankittu muut kalliit härpäkkeet 122mm.
 
Niitä kai piti ostaa jonkun jutun mukaan alun perin 54 kpl. Mutta hyvä kuntoisia ei kuulemma ollut varikolla ollutkaan tarpeeksi.

152 kanuunoja on muistaakseni 18 TelaK ja 24 K. Jos muistan väärin joku voi korjata.

Ja näiden osalta ei taida olla julkisissa lähteissä mitään faktaa ovatko käytössä vai poistettu. (152 mm muuten poistossa)
 
Joo telavehkeitä on se 18. Olisikohan tuo 54 tavote ollut jossain Panssariseminaarin tiivistelmässä.
 
Telakanuunoita hankittiin tosiaan 90 -luvulla tuo 18 kpl. Meillä oli jo aikaisemmin neuvostoliiton aikana ostettu samaa 152 mm tykkiä tavallisella haaralavetilla.
Määrä riitti siis yhdelle pstolle. Siksi kalustoa pääsee näkemään ainoastaan, kun tällä joukolla on kertaukset. Muun ajan kalusto on varikolla, joten ovat olleet
varsin vähällä käytöllä.

Iso-Mursun tieto ei koske tätä kalustoa, näitä saatiin monien vaiheiden jälkeen tilattu määrä. Mitä taas tulee Viroon. niin heillä on lahjoituksena aikoinaan saatu
saksalainen 155H kalusto yhdelle pstolle. Tämä 155Fh70 -tykki vastaa Tampellan vanhempaa 155K83:a.
 
Tämä 155Fh70 -tykki vastaa Tampellan vanhempaa 155K83:a.

Ei aivan. FH70 on 39 kaliberimitan putkella ja K83 on 45 kaliberimitan putkella. Lisäksi FH70:ssä on se hydraulinen APU koneisto.

Muistelen että virolaisetkin olisivat ostaneet halvalla eurooppalaisia 155mm.

Plus että joskus jopa täälläkin joku olisi laittanut linkkiä että 155mm tykkejä olisi saanut briteiltä 5000e/kpl keräilyhintaan.

Jos hinnat ovat olleet tuota luokkaa, ja nyt on hankittu muut kalliit härpäkkeet 122mm.

Se oli himpun verran alle 5K puntaa. Mutta se oli tosiaankin keräilijä kappale, eli putki oli hitsattu tukkoon, joten sotakelpoisen kappaleen olisi varmaan saanut halvemmalla. Riippuen tietenkin kyseisen yksilön kunnosta. Ja tuo hinta oli tältä vuosikymmeneltä, 122H:t ostettiin kaksi vuosikymmentä sitten. Vai mitä tarkoitit "kalliilla härpäkkeillä"? Jos T-72:t maksoivat sen mitä ne maksoivat, niin ei nuo 122H:t ole voinut olla sen kalliimpia.
 
Miksi ei olisi? 122mm raketinheitin ollut käytössä melkein 40 vuotta Suomella ja samoja raketteja käytetään koulutuskäytössä raskaille raketinheittimillä. 122mm raketti on bulkkitavaraa, jota syydetään taivaalle tuhatmäärin. Jos jotain pitäs saada lisää se ois kevyitä raketinheittimiä. Kevyt ja tulivoimainen, hyvä vaikka alueellisille prikaateille antaa vanhat BM-21:t.

Ammuksia voisi silti olla enemmän ja/tai ammukset voisi olla muutakin kuin sitä perusmallia. Tuolle heittimelle on esim. raketteja jotka kantavat 35-40 kilsaa (riippuen tyypistä) ja minusta se kuulostaisi aika lupaavalta. Rypälepommit on sitten ihan oma aiheensa.
 
Se oli himpun verran alle 5K puntaa. Mutta se oli tosiaankin keräilijä kappale, eli putki oli hitsattu tukkoon, joten sotakelpoisen kappaleen olisi varmaan saanut halvemmalla. Riippuen tietenkin kyseisen yksilön kunnosta. Ja tuo hinta oli tältä vuosikymmeneltä, 122H:t ostettiin kaksi vuosikymmentä sitten. Vai mitä tarkoitit "kalliilla härpäkkeillä"? Jos T-72:t maksoivat sen mitä ne maksoivat, niin ei nuo 122H:t ole voinut olla sen kalliimpia.

Tarkoitan sitä että meidän noihin hinattaviin 122mm on nyt hankittu uuteen hajautettuun toimintaan tarvittavat laskimet, viestivälineet jne.

Tällöin on hoidettu kallis osa pois ns." tykin modernisointia". Jos hinattavia 155mm olisi kerran saanut ostettua vaikka 100 kpl. Niin olisi saatu luotua alueellisillekkin joukoille raskasta tykistöä.

Toki sitten se että kuinka paljon meillä on varastoissa 155mm tavaraa ammuttavaksi.

Ja milloin oikeasti mikäkin päätös on pitänyt tehdä. Eli koska on ollut rahaa ja koska on ollut tavaraa myynnissä.
 
Ammuksia voisi silti olla enemmän ja/tai ammukset voisi olla muutakin kuin sitä perusmallia. Tuolle heittimelle on esim. raketteja jotka kantavat 35-40 kilsaa (riippuen tyypistä) ja minusta se kuulostaisi aika lupaavalta. Rypälepommit on sitten ihan oma aiheensa.

Yksi vaihtoehto olisi hankkia vedettäviä raketinheittimiä. Käydään valmisteluvaiheessa piilottamassa ampumatarvikkeita tuliasemiin yhtä sarjaa varten, ammutaan asemista kerran ja siirrytään seuraaviin asemiin, jossa uudet raketit odottamassa. Sopii kuin nyrkki silmään uudistettuun taistelutapaan. Kantaman ei tarvitse olla välttämättä 10km enempää eikä vedettävillä semmoisiin edes päästäisikään. Sanotaan vaikka, että PSTO:n esikuntakomppaniaan lisätään raketinheitinjaos, joka toimii tuolla tavalla. Läheltä ammuttaessa hajontakin pienenee huomattavasti .

PS. Ehkä helpompaa olisi sittenkin valmisteluvaiheessa viedä heitin asemiin ja ladata se, toistetaan tämä monta kertaa ja sitten kun aletaan ampumaan niin hylätään heitin, kun sillä on ammuttu ja siirrytään seuraavalle heittimelle. Samassa tuliasemassa voi olla useampia heittimiä, jotta saadaan vähällä miehistöllä paljon ammuttua kerralla. Tilanteen niin salliessa haetaan heittimet asemista ja viedään jonnekin muualle.
 
Viimeksi muokattu:
Ei aivan. FH70 on 39 kaliberimitan putkella ja K83 on 45 kaliberimitan putkella. Lisäksi FH70:ssä on se hydraulinen APU koneisto.

Putken pituus ei ole tykin nykyaikaisuuden mittari. Toinen on noista on haupitsi ja toinen kanuuna. Niitä käytetään eri tarkoituksiin. Esimerkkinä vaikka, että
ketjun alussa mainitun venäläisen 152 mm kanuunan 152H89 lyhin mahdollinen ampumamatka on 8000 m.

Apumoottri tosiaan löytyy Fh70:sta. Liikuttaa tykkiä mukavaa vauhtia ainakin tasaisella kovalla alustalla, on päästy aikanaan itsekin ajamaan. 155K83:sta tämä
puuttuu, koska se ei sisältynyt PV:n hankintaspekseihin. Tarkoitus oli siis sanoa, että nämä tykit ovat saman aikakauden suunnittelua. Fh70:n luku tarkoittaa
vuotta 1970.
 
Back
Top