Suomen sisäinen turvallisuus

Tämä kertoo että poliisi toiminta on suurissa ongelmissa, kohta toivotetaan katupartiotkin tervetulleeksi.

http://www.hs.fi/paivanlehti/19012016/a1453094655614

Sisäministeriö herättelee vapaaehtoista poliisitoimintaa – myös poliisilta vihreää valoa täydennyksille
Vapaaehtoisia täydennyspoliiseja ei ole käytetty vielä kertaakaan. Ministeriö alkaa uudistaa toimintamallia mutta ei aio tehdä vapaaehtoisista uusia katupartioita.

Jännää että ei ole kauaakaan kun poliisi kertoi että he kykenevät hoitamaan hommansa, katupartioita ei tarvita.
 
Minulla on kahden operaattorin liittymät: Soneran ja Saunalahden.

Viime vuoden lopulta alkaen etenkin Soneralla on ollut kohtuullisen usein näitä ongelmia (onko jo kolmas vaiko neljäs laajempi ongelma) reiluun pariin kuukauteen. Sen sijaan Saunalahden kohdalla eteen ei ole tullut ainoatakaan ongelmaa eli näyttäisi siltä, että jos taustalla on jokin ulkopuolinen tekijä, teko ei kohdistu laajamittaisesti järjestelmään tai kaikkien operaattoreiden verkkoihin vaan kohteena on ollut Sonera.

Herää ajatuksia.

Onko Soneralla itsellään jotain olemassa olevaa ongelmaa jota eivät uskalla julkisesti tunnustaa ja tämä ilmenee näinä säännönmukaisina katkoina? Jos on, niin mikä aiheuttaa nämä ongelmat? Ulkoinen vaiko sisäinen tekijä? Sonera on ollut voimakkaasti mukana Keski-Aasian suunnalla ja tuossa taannoin päätti vetäytyä lopullisesti sieltä mikäli oikein muistan. Onko mahdollista, että jäljet johtavat niille seuduille (tai heidän tukijoihin)? Sonera ei ole suostunut pelaamaan peliä heidän säännöillä ja tämä heijastelee sitten iskuina Soneran toimintoja vastaan Suomessa?

vlad

Jos tolle linjalle lähetään, niin kuka on operaattorina valtionneuvoston, PV:n, sisäministeriön jne työkännyköissä
 
Jännää että ei ole kauaakaan kun poliisi kertoi että he kykenevät hoitamaan hommansa, katupartioita ei tarvita.
Kyllä mä nyt ehkä speksaisin täydennyspoliisin vähän tasokkaammaksi joukoksi kuin katupartion. Mokomat elämämkoululaiset ovat jo alkaneet naapuripitäjässä pelottelemaan kantasuomalaisia.
Katupartiot on kyllä hyvä juttu, jos ne toimii oikein. Täydennyspoliisissa perseily on ainakin hiukan vaikeampaa kuin vapaissa porukoissa. Peukku sille.
 
Ole hyvä ja elaboroi tuota jos viitsit? Siis pelottelevat valkoihoisia suomalaisia?
Kylläpä hyvinkin. Tp-hakijat olivat väitetysti (tukinnassa vielä) ahdistelleet kahta lasta uimahallissa viime aikoina. Vakava juttu tietenkin. Mutta ei se mene putkeen katupartiollakaan, suora lainaus paikallisesta lehdestä : "
Uimahalli ei ole kärsinyt asiakaskatoa tapauksen johdosta, mutta notkahdus kävijämäärässä nähtiin silti viime sunnuntaina.

— Tuolloin hallin edustalla partioi ryhmä kantasuomalaisia. Ihmiset eivät uskaltaneet tulla sen vuoksi halliin sisälle, liikuntapaikkapäällikkö Kirke Sipiläinen kertoo."

- molemminpuoleisesti yksittäistapauksia vai suunnitelmallista urpoilua? Mun mielestä molemmat ryhmät sais itse ymmärtää lopettaa ja elää maassa maan tavalla. Kunnioittaen oikeutta koskemattomuuteen.
 
Pitäisikö ensin kuitenkin ottaa käyttöön se loppukin koulutettu poliisireservi ja sitten vasta miettiä näitä talkoohommia?

Ai juu... mutku lisää virkamiehiä ei palkata? Kysykääpä kansanedustajiltanne miksei näin tehdä edes osa-aikaisena?
Mitä jos kokeiltaisi talkoopoliiseja vanhan Suomalaisen talkooperinteen mukaan toimien, hommaa voitaisiin laajentaa talkoilla politikointiin ja ministerikin voisi toimia talkoilla ei noiden työn tulos niiin kovin kehuttavalta näytä jos tuo palkanpoisto auttaisi ainakin politiikkojen osalta tasonkorotukseen, kokeilu voitaisiin aloittaa politiikoista ja palkata niilläkin rahoilla poliiseja joten vedän ensimmäisen ehdotukseni pois.
 
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016011920983897_uu.shtml

Sonerasta kun oli tuossa ylempänä juttua niin laitanpa tän kun osui silmiin.

Mikkelin keskussairaalassa oli potilaita hengenvaarassa Soneran puhelinverkossa tapahtuneiden häiriöiden vuoksi, kirjoittaa Mikkelissä ilmestyvä Länsi-Savo.
 
Tuolloin hallin edustalla partioi ryhmä kantasuomalaisia. Ihmiset eivät uskaltaneet tulla sen vuoksi halliin sisälle, liikuntapaikkapäällikkö Kirke Sipiläinen kertoo."
Täytyy myöntää että en ihan ymmärrä miksi suomalaiset vaaleaihoiset pelkää niitä partiolaisia jos he vain oleskelevat eivätkä tee mitään häiritsevää toimintaa kuten kännäilyä tai ohikulkevien häiriköintiä.
 
Ilmeisesti ovat olleet sen oloinen porukka että ihmiset kokivat parhaaksi jättää uimahalliin menon väliin. Vaikea sanoa kun ei itse nähnyt kyseistä tapahtumaa. Jokatapauksessa toiminta kääntyi itseään vastaan. Ahdisteluun puututtiin niin että se koettiin ahdistavana. Ei kovin tarkoituksenmukaista mielestäni.

Mutta se siitä lillukanvarresta. Alkuperäinen pointtini oli että esimerkiksi tälläistä tuskin tapahtuisi jos partiointia olisi hoitanut poliisi apunaan täydennyspoliisi. Eli on niillä porukoilla joku ero vaikka tuossa ylempänä joku koittikin vetää hienoista yhtäläisyysmerkkiä katupartioiden ja täydennyspoliisin välille. Kuitenkin vain toinen joukko näistä on johdettu, koulutettu ja valvottu.

Katupartioinnista joku sanoi hyvin : joukot saa näkyä ja kuulua, mutta ne ei saa tehdä mittään. Poliisi taas saa tehdä vaikka mitä, mutta niitä ei näy eikä kuulu.
 
Halla-aho sörkkii muurahaispesää kepillä :) :)
”Uhka kohdistuu tällä hetkellä keneen tahansa kadulla liikkuvaan” – Halla-aho vaatii kaasusumuttimien lupamenettelyn helpottamista

KUVA: LEHTIKUVA
halla-720x380.jpg

Jussi Halla-aho (ps.) esittää sumutinlupakäytäntöjen liberalisoimista.
demokraatti-3.png

Perussuomalaiseten europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan kaasusumuttimien lupamenettelyä on lievennettävä ”uudessa turvallisuustilaisuudessa”.

– Euroopassa on viime vuonna yltyneen ja yhä jatkuvan turvapaikanhakijavyöryn tuloksena satojatuhansia toimettomia nuoria miehiä, joiden käsitys naisen asemasta ja fyysisestä koskemattomuudesta poikkeaa voimakkaasti siitä, mihin olemme tottuneet. Tätä asenneongelmaa heijastaa laajamittainen, osin organisoitu naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä, joka huipentui Kölnissä uudenvuoden yönä.

– Vastaavasta ilmiöstä on merkkejä myös Suomessa.

Poliisi ei nykyisillä henkilöstöresursseillaan pysty Halla-ahon mukaan päivystämään kaikkialla.

Tässä tilanteessa on tarpeellista keskustella siitä, miten parannetaan kansalaisten mahdollisuuksia puolustaa itseään vaaratilanteissa.

– On sietämätöntä, jos osa väestöstä, etenkin nuoret naiset, joutuu ahdistelijalaumojen pelossa rajoittamaan omaa liikkumistaan. Tässä tilanteessa on tarpeellista keskustella siitä, miten parannetaan kansalaisten mahdollisuuksia puolustaa itseään vaaratilanteissa. Yksittäinen nainen ei ilman kättä pidempää pysty taistelemaan suurta nuorten miesten joukkiota vastaan, eikä pakeneminen aina ole mahdollista.

Halla-ahon johtopäätös on, että kaasusumuttimien lupakäytäntöä on lievennettävä.

– Kaasusumuttimet ovat ampuma-aselakiin sisältyviä tuotteita, joihin voidaan kyseisen lain mukaan myöntää lupa itsesuojeluperusteella. Käytännössä tavallisen kansalaisen on kuitenkin erittäin vaikea saada niihin lupaa.

Lupavapaiden sumuttimien ongelmana Halla-aho pitää sitä, että niitä voivat hankkia itselleen myös ne, joilla on pahat mielessä.

– Yleistä järjestystä ja turvallisuutta edistäisi parhaiten se, että tehokkaisiin kaasusumuttimiin myönnettäisiin hakemuksesta hankkimis- ja kantolupa jokaiselle, joka täyttää ampuma-aselaissa mainitut henkilökohtaiset edellytykset. Erityisiä perusteluja sumuttimen tarpeelle ei tule edellyttää, koska kasvanut uhka kohdistuu tällä hetkellä keneen tahansa kadulla liikkuvaan.
 
Jussille taas :salut:
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012020980492_uu.shtml
Jaha. Poliisipäällikkö on ilmeisesti syvällä jossain juonessa mukana.
Eli hyvä veli saa taas palkkioita muualtakin, kuin valtionkonttorin toimesta :D

Onko kellään käynyt mielessä millainen turvallisuusriski on olemassa kun nämä samat poliisit eli helsingin poliisi hoitaa valtioneuvoston jne turvallisuuden..?

Luulisi ihan oman sekä valtion turvallisuuden vuoksi valtioneuvoston tutkivan sen tahon henkilöstön kytkyt ja taustat aina ylhäältä alas ja ihan juuria myöden, joka heidän turvallisuudestaan vastaa...?
 
Nimenomaan!
Mielestäni näistä tällaisista tyypeistä pitäisi tehdä se laaja turvaselvitys ja ottaa nimet paperiin, jossa annetaan lupa jatkuvaan sähköisen viestinnän seurantaan ja dokumentointiin!
Sama lähisuvulle.
Ihan sama homma, mikä vaikkapa minulla on työnantajani kanssa sovittuna. Kaikki seurataan, tilit, velat, puhelimet, postit, ihan kaikki...
 
Kuulin huhuja että Oulusta olisi käynyt isompi pamppu Helsingissä, joka tutkii näitä korruptiojuttuja ja sen toimintaa. Hän ei kauan viihtynyt siellä, tai ei kauaa "viihdytetty". Mikä lie syynä, että tuli nopeaa takaisin.
 
Nimenomaan!
Mielestäni näistä tällaisista tyypeistä pitäisi tehdä se laaja turvaselvitys ja ottaa nimet paperiin, jossa annetaan lupa jatkuvaan sähköisen viestinnän seurantaan ja dokumentointiin!
Sama lähisuvulle.
Ihan sama homma, mikä vaikkapa minulla on työnantajani kanssa sovittuna. Kaikki seurataan, tilit, velat, puhelimet, postit, ihan kaikki...

Lisänä vielä se että tietääkseni poliisilla ei ole omistaan DNA rekisteriä mikä muualla esim. Jenkeissä on normaali käytäntö...?
 
Lisänä vielä se että tietääkseni poliisilla ei ole omistaan DNA rekisteriä mikä muualla esim. Jenkeissä on normaali käytäntö...?

Meillä on DNA rekisteri ja työnantajani on Jenkit :D
Se on oikeesti hyvä homma! Ollaan annettu kaikki perheenjäsenten DNA:t...
Siihen liittyy vielä työntantajalta lupaus, että jos ollaan kusessa jossainpäin, niin tulevat hakeen porukan kotii :D
Miten meillä suomessa??? Tuskinpa vaan.
 
Back
Top