Suomen sisäinen turvallisuus

Että semmoinen suuri riski jäädä kiinni. Mutta toisaalta jos jää kiinni niin kalliksi tulee.
Ei kai tuosta kiinni kovin helposti jää ellei sitten itseään mene puhumaan pussiin. Viranomaisellahan se näyttövelvollisuus on että auto on ollut yli puolet vuodesta suomen puolella.
 
Viimeksi muokattu:
Koska auto oli Viron kilvissä niin on mahdotonta kyseessä olleen ihan perinteisen ilkivallan?

Jos olisi ollut Suomi-kilvissä niin täällä maalailtaisiin kovaan ääneen lähiömellakoiden alkaneen ja leviävän hetkenä minä hyvänsä.

Ei se mahdotonta ole, mutta kun auto palaa se palaa yllättäen, en sulkisi vakuutuspetoksen mahdollisuutta pois, riippumatta mihin auto on rekisteröity.
Itse asiassa vähän odotin, että olisi alettu puhumaan lähiömellakoiden leviämisestä Suomeen, mutta ihmiset näyttivät tajuavan, että yksittainen autopalo on ns. normaalia, syystä riippumatta.
 
Jospa kuitenkin johtuisi siitä, että poltettiin vain yksi auto.
 
Ei se mahdotonta ole, mutta kun auto palaa se palaa yllättäen, en sulkisi vakuutuspetoksen mahdollisuutta pois, riippumatta mihin auto on rekisteröity.
Itse asiassa vähän odotin, että olisi alettu puhumaan lähiömellakoiden leviämisestä Suomeen, mutta ihmiset näyttivät tajuavan, että yksittainen autopalo on ns. normaalia, syystä riippumatta.

Autopalo on normaalia ja itsekin olen sellaisen kokenut.

Se ei ole normaalia, että poliisin mukaan autopalo näyttäisi kahden miehen sytyttämältä.

Harva kai vakuutuspetostakaan yrittää omalla parkkipaikalla.
 
Pyrojihad tulee puheeksi lähinnä silloin jos ramadanin viimeisenä perjantaina palaa neljä autoa, pari roskakatosta ja jonkun koulun nurkka samaan aikaan kun tiedostavaisto haukkuu suomalaisia suvaitsemattomiksi rasisteiksi.
 
"Ajeli edestakaisin ja kyttäsi lapsia" – työmaakohdetta etsinyt jyväskyläläinen rakennusmies kertoo, kuinka hänestä tehtiin perättömästi pedofiili

Jyväskyläläinen Timo Heikkilä ajoi viime viikon tiistaina Palokan Nuutissa etsimässä seuraavan päivän rakennustyömaakohteena ollutta päiväkotia. Siitä käynnistyi nettipalstoilla levinnyt perätön kirjoittelu, jossa mies leimattiin lasten ahdistelijaksi. Kuva: Marko Kauko

Heli Paananen

Jyväskyläläinen rakennusmies Timo Heikkilä, 53, meni viikko sitten tiistaina katsastamaan seuraavan päivän työkohdetta Jyväskylän Palokan Nuutissa.

Työmääräyksenä oli asentaa lumiesteitä katolle päiväkoti Laivakoiraan Nuutinkorventie 7:ään. Paikka nostokoneelle piti katsoa valmiiksi.

Alue oli Heikkilälle vieras, näkyvyys sateen vuoksi huono ja rakennusten numerointi epälooginen. Mies ajoi punaisella Toyota Hiacellaan liki mateluvauhtia ja kävi kääntymässäkin tien päässä ennen kuin päiväkoti löytyi.

Seuraavana iltana neljän lapsen isä sai pojaltaan vitsailevan viestin: ”Seurataankohan iskää?”

Heikkilä itse ei ole Facebookissa, mutta lapset olivat törmänneet hurjaa vauhtia levinneeseen päivitykseen, joka liittyi samanlaiseen autoon kuin isällä.

”Punanen Toyota Hiace (kyljessä luki isolla hiace jotain) ajeli Nuutissa harmaassa sadekelissä ikkuna auki ihan vaan edestakaisin ja kyttäsi varmaan lapsia. Tällä kertaa myös minun lasta ja minun läsnäollessa onneksi. Hidasti oikein kunnolla kohdalla, mutta jatkoi matkaa. Siinä näin naaman, jota en ole unohtanut sitten ensinäkemän. Hyi /”*#*$– ku oksettavaa. Kertokaa kaikille ja jakakaa”

PÄIVITYS LEVISI nopeasti useisiin eri Facebookin ryhmiin, joissa tarina muutti myös muotoaan.

Kuljettaja nimettiin takavuosina lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomituksi henkilöksi ja päivityksissä miehen väitettiin yrittäneen houkutella lasta kyytiinsä. Pian havaintoja alkoi sadella eri puolilta kaupunkia. Keski-Palokan koulun rehtori lähetti oppilaiden vanhemmille varoitusviestin Wilma-järjestelmän kautta.

Vitsailu Heikkilän perheessä loppui lyhyeen, kun ilmeni, että kyse todella oli isän kuljettamasta autosta.
– Ihmettelen suunnattomasti tällaisia johtopäätöksiä, sillä etsin annettua työmaan osoitetta, enkä edes puhunut paikalla kenellekään mitään, Heikkilä miettii.

Netissä levitettiin jo auton rekisteritunnusta ja osassa viesteissä uhattiin väkivallalla, mikäli auto tulee vastaan.

Teippauksin varustettu auto on tiettävästi seudulla ainoa laatuaan.

– Kävin ostamassa keskiviikkona työkaluja ja parkkeerasin auton kauppakeskuksen pysäköintialueelle Palokassa. Takanani ollut mies kuului tunnistavan auton netissä mainituista tuntomerkeistä ja totesi lapselleen, että onkohan tuo se pedofiili, Heikkilä kertoi.

KUN KOHU jatkoi paisumistaan ja nettikeskustelu sai uhkaavia piirteitä, ilmoitti Heikkilä asiasta työnantajalleen.
– Työkohteisiimme kuuluu paljon päiväkoteja ja kouluja. Niissä työskenteleville tehdään vuosittain turvallisuusselvitykset.

– Nyt olen mennyt työmaille työnantajan autolla. Kaveri ehdotti jo, että vaihtaisin autoa. Kiitän ystäviäni ja työkavereitani, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet asiassa, Heikkilä sanoi.

Auton vaihdon sijaan Heikkilä selvitti Facebook-päivityksen tehneen naisen yhteystiedot ja otti häneen yhteyttä väärien tietojen oikaisemiseksi. Nainen kiisti ensin tehneensä koko päivitystä, mutta sittemmin julkaisi omalla Facebook-sivullaan tiedon siitä, ettei kuvailemaansa autoon liitykään mitään epämääräistä.

Vahinko oli kuitenkin ehtinyt tapahtua, kun laajalle levinnyt päivitys eli muissa ryhmissä omaa elämäänsä.

Lopulta Heikkilä päätyi kysymään tilanteeseen neuvoa poliisilta ja teki rikosilmoituksen.

– Lasten kanssa olemme perheessä asiasta puhuneet, mutta silti eniten harmittaa heidän puolestaan. 15-vuotias tytär tuli halaamaan ja mietti mitenkähän iskän käy.

https://www.ksml.fi/kotimaa/Ajeli-e...1261498?pwbi=afa7814aef321ca078fe026d90fbeee8
 
Itse vetäsin kaikki uhkailijat oikeuteen. Jos laskee pari sataa uhkailijaa x 500€ per nuppi korvauksia.... :D
 
Tämä onnsyynä siihen, että miksi useat kävelee ohi, jos suomityttö on pulassa. Mieluummin ei nähdä mitään kaduilla tai puututa mihinkään, koska joku voi ilmoittaa vaikka huvikseen pedofiiliksi ja sitten alkaakin tosijahti... Huhhuijaa. Toivottavasti tämäkin heppu vetää mahdollisimman kovat korvaukset tästä casesta, niin opitaan jos opitaan keksimään juttuja...
 
Itse kanssa miettinyt, että milloin iskee vastaava... kohta työmiehetkin saa laitta majakan katolle ja tarrat kylkiin, kun julkisesti liikkuu..
 
Autopalo on normaalia ja itsekin olen sellaisen kokenut.

Se ei ole normaalia, että poliisin mukaan autopalo näyttäisi kahden miehen sytyttämältä.

Harva kai vakuutuspetostakaan yrittää omalla parkkipaikalla.

Mun kohdalla suurin osa selvistä petospaloista ovat olleet (omalla)parkkipaikalla tai kadunvarrella kodin edustalla. Ehkä vääristymää koska ei niitä nyt niin montaa ole vastaan tullut.
 
"Ajeli edestakaisin ja kyttäsi lapsia" – työmaakohdetta etsinyt jyväskyläläinen rakennusmies kertoo, kuinka hänestä tehtiin perättömästi pedofiili

Jyväskyläläinen Timo Heikkilä ajoi viime viikon tiistaina Palokan Nuutissa etsimässä seuraavan päivän rakennustyömaakohteena ollutta päiväkotia. Siitä käynnistyi nettipalstoilla levinnyt perätön kirjoittelu, jossa mies leimattiin lasten ahdistelijaksi. Kuva: Marko Kauko

Heli Paananen

Jyväskyläläinen rakennusmies Timo Heikkilä, 53, meni viikko sitten tiistaina katsastamaan seuraavan päivän työkohdetta Jyväskylän Palokan Nuutissa.

Työmääräyksenä oli asentaa lumiesteitä katolle päiväkoti Laivakoiraan Nuutinkorventie 7:ään. Paikka nostokoneelle piti katsoa valmiiksi.

Alue oli Heikkilälle vieras, näkyvyys sateen vuoksi huono ja rakennusten numerointi epälooginen. Mies ajoi punaisella Toyota Hiacellaan liki mateluvauhtia ja kävi kääntymässäkin tien päässä ennen kuin päiväkoti löytyi.

Seuraavana iltana neljän lapsen isä sai pojaltaan vitsailevan viestin: ”Seurataankohan iskää?”

Heikkilä itse ei ole Facebookissa, mutta lapset olivat törmänneet hurjaa vauhtia levinneeseen päivitykseen, joka liittyi samanlaiseen autoon kuin isällä.

”Punanen Toyota Hiace (kyljessä luki isolla hiace jotain) ajeli Nuutissa harmaassa sadekelissä ikkuna auki ihan vaan edestakaisin ja kyttäsi varmaan lapsia. Tällä kertaa myös minun lasta ja minun läsnäollessa onneksi. Hidasti oikein kunnolla kohdalla, mutta jatkoi matkaa. Siinä näin naaman, jota en ole unohtanut sitten ensinäkemän. Hyi /”*#*$– ku oksettavaa. Kertokaa kaikille ja jakakaa”

PÄIVITYS LEVISI nopeasti useisiin eri Facebookin ryhmiin, joissa tarina muutti myös muotoaan.

Kuljettaja nimettiin takavuosina lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomituksi henkilöksi ja päivityksissä miehen väitettiin yrittäneen houkutella lasta kyytiinsä. Pian havaintoja alkoi sadella eri puolilta kaupunkia. Keski-Palokan koulun rehtori lähetti oppilaiden vanhemmille varoitusviestin Wilma-järjestelmän kautta.

Vitsailu Heikkilän perheessä loppui lyhyeen, kun ilmeni, että kyse todella oli isän kuljettamasta autosta.
– Ihmettelen suunnattomasti tällaisia johtopäätöksiä, sillä etsin annettua työmaan osoitetta, enkä edes puhunut paikalla kenellekään mitään, Heikkilä miettii.

Netissä levitettiin jo auton rekisteritunnusta ja osassa viesteissä uhattiin väkivallalla, mikäli auto tulee vastaan.

Teippauksin varustettu auto on tiettävästi seudulla ainoa laatuaan.

– Kävin ostamassa keskiviikkona työkaluja ja parkkeerasin auton kauppakeskuksen pysäköintialueelle Palokassa. Takanani ollut mies kuului tunnistavan auton netissä mainituista tuntomerkeistä ja totesi lapselleen, että onkohan tuo se pedofiili, Heikkilä kertoi.

KUN KOHU jatkoi paisumistaan ja nettikeskustelu sai uhkaavia piirteitä, ilmoitti Heikkilä asiasta työnantajalleen.
– Työkohteisiimme kuuluu paljon päiväkoteja ja kouluja. Niissä työskenteleville tehdään vuosittain turvallisuusselvitykset.

– Nyt olen mennyt työmaille työnantajan autolla. Kaveri ehdotti jo, että vaihtaisin autoa. Kiitän ystäviäni ja työkavereitani, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet asiassa, Heikkilä sanoi.

Auton vaihdon sijaan Heikkilä selvitti Facebook-päivityksen tehneen naisen yhteystiedot ja otti häneen yhteyttä väärien tietojen oikaisemiseksi. Nainen kiisti ensin tehneensä koko päivitystä, mutta sittemmin julkaisi omalla Facebook-sivullaan tiedon siitä, ettei kuvailemaansa autoon liitykään mitään epämääräistä.

Vahinko oli kuitenkin ehtinyt tapahtua, kun laajalle levinnyt päivitys eli muissa ryhmissä omaa elämäänsä.

Lopulta Heikkilä päätyi kysymään tilanteeseen neuvoa poliisilta ja teki rikosilmoituksen.

– Lasten kanssa olemme perheessä asiasta puhuneet, mutta silti eniten harmittaa heidän puolestaan. 15-vuotias tytär tuli halaamaan ja mietti mitenkähän iskän käy.

https://www.ksml.fi/kotimaa/Ajeli-e...1261498?pwbi=afa7814aef321ca078fe026d90fbeee8

Juuri tämän tapaiset jutut on syynä siihen, että suhtaudun äärimmäisen skeptisesti kaikenmaailman turva- ja tarkkailupartioihin.

Vaikka kuinka väitettäisiin, että homma on samalaista kuin seurakuntien Saapas toiminta, niin tässä sitä näkee minkälaista jälki on kun hysteeriset siviilit sählää moraalisen paniikin vallassa.
 
Tuon takia ei itse tule jaettua näitä eikä myöskään tällaisia "etsitään" ilmoituksia jollei se ole poliisin vahvistama.
 
Olisin itse varmaan pimentynyt tossa kohtaa. Ois jääny päiväkoti korjaamatta ja vitunmoiset kyltit yön pimeydessä pihalle ämmän naamalla varustettuna, tämä täti esti remonttinne. Se vihaa lapsia. Tms tekstiä. Firman auton edessä kuva itestä ja kunnon vittuilua ämmälle, että kerrotaan kaverifirmoillekin ettei kannata sinnepäin tulla vaikka mikä ois. En tiijä, hermo menee kun kuulee näistä pedarien metsästäjistä vailla todisteita. Lynkkauskulttuuri elää ja voi hyvin. Taidan alkaa myymään luomusoihtuja. Taitais olla talikoillakin menekkiä.
 
Back
Top