Suomen sisäinen turvallisuus

Elämä ei ole, ei ole ollut eikä tule olemaan oikeudenmukainen. Erittäin paljon riippuu siitä mihin maahan ja millaiseen perheeseen synnyt.

Ei olekaan. Myös ihmisoikeudet ovat viime kädessä pelkkä kuvittelemaan kykenevän ihmisen rakennelma. Luonnossa ei ole mitään sellaista kuin oikeudenmukaisuus. Nyt kyse onkin siitä, miten parhaiten pysymme ihmisinä ja voimme tukea muita järkevällä tavalla. Ei hollitupalainen saliin päästyään sivisty vaan muuttaa salin hollituvaksi.
 
Muutamia ajatuksia tähän liittyen:

a) Yle ei maahanmuutto- ja muslimikiimassaan opi koskaan virheistään. Hyvin usein käy niin, että kovasti hehkutetut menestystarinat, huippuosaajat, mannekiinit ja unelmavävyt pomppaavat myöhemmin esille vähemmän mairittelevissa yhteyksissä. Näin kävi myös Oulun lapsiraiskaajien kanssa.

b) Vielä epävirallisten tietojen mukaan Arabianrannan lapsimurhaajalla ja pitkäaikaisella väkivaltarikollisella on persialainen sukunimi. Vahva veikkaus on, että kyseessä on afgaani. Niinpä Yle käy ennaltaehkäisevään vastahyökkäykseen uusilla afgaani-Aleilla.
c) "Nuoret suunnittelevat tulevaisuutta myös paljon pidemmälle. He voivat saada Suomen kansalaisuuden 4–5 vuoden päästä, jonka jälkeen he voivat käydä tapaamassa perhettään entisessä kotimaassaan tai naapurimaassa."
Miettikää hetki, mitä tuossa sanotaan. Kaverit "pakenevat" kotimaastaan ja hakevat suojelua Suomesta. Ylen mielestä on täysin normaalia, että kunhan he saavat Suomen passin, he voivat lähteä vanhaan kotimaahan tapaamaan perhettään.

-Jussi Halla-aho-
 
Muutamia ajatuksia tähän liittyen:

a) Yle ei maahanmuutto- ja muslimikiimassaan opi koskaan virheistään. Hyvin usein käy niin, että kovasti hehkutetut menestystarinat, huippuosaajat, mannekiinit ja unelmavävyt pomppaavat myöhemmin esille vähemmän mairittelevissa yhteyksissä. Näin kävi myös Oulun lapsiraiskaajien kanssa.

b) Vielä epävirallisten tietojen mukaan Arabianrannan lapsimurhaajalla ja pitkäaikaisella väkivaltarikollisella on persialainen sukunimi. Vahva veikkaus on, että kyseessä on afgaani. Niinpä Yle käy ennaltaehkäisevään vastahyökkäykseen uusilla afgaani-Aleilla.
c) "Nuoret suunnittelevat tulevaisuutta myös paljon pidemmälle. He voivat saada Suomen kansalaisuuden 4–5 vuoden päästä, jonka jälkeen he voivat käydä tapaamassa perhettään entisessä kotimaassaan tai naapurimaassa."
Miettikää hetki, mitä tuossa sanotaan. Kaverit "pakenevat" kotimaastaan ja hakevat suojelua Suomesta. Ylen mielestä on täysin normaalia, että kunhan he saavat Suomen passin, he voivat lähteä vanhaan kotimaahan tapaamaan perhettään.


-Jussi Halla-aho-

Samaa ylen uutista ihmettelin..

https://yle.fi/uutiset/3-10530109
 
Sitten vielä ihmetellään miten luottamus valtamediaan on mennyt....
 
Suomessako ei ole tapahtunut kehitystä?

Suomalaiset kansana alkoivat sivistyä sisältäpäin, kansallisromanttisen aatteen käynnistämänä 1800-luvulla. Paavin ja kuninkaan tuliaiset tulivat ulkoapäin eikä kansan elinoloihin tullut kuin veroja, sotia ja kuolemaa. 800 vuoteen ei sen kansan ja kielensä osalta tapahtunut juuri muuta kuin että valtava enemmistö ei voinut asioida omalla kielellään ja sivistyneistönä itseään piti vähemmistö maahanmuuttajia.

Kun Suomesta tuli valtiollinen yksikkö, autonomia, luotiin suomenkieliset koulut, teatterit, romaanitaide, pian kirjastot ja naisten äänioikeus maailman kärjessä. Ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan valittiin jo seitsemän naista. Itsenäisyydelle pohja. 800 vuotta ensin hukkaan ulkopuolista vaikutusta ilman kunnollista kehitystä ja sitten polkaistiin muutamassa kymmenessä vuodessa kansakunta jaloilleen. Itsenäisyys olisi ilman Lönnrotia ollut mahdoton. Hän on tämän kansakunnan patriarkka.

Sekin oli osin kuvitelma mutta se onnistui, kun käytti niitä raaka-aineita, joita täällä oli oikeasti vaikakin suullisessa perinteessä ja rahvaalla.

Tottahan siinä sitten piti tapella, että punainen Suomi vai valkoinen mutta siitä se lähti.

Ja nyt nämä uudet kuvittelijat myyvät tämän maan ja haluavat vaihtaa kielenkin englantiin.
 
Viimeksi muokattu:
Siinä on poliisilta hyvä vastaus. Huolta aiheuttavia henkilöitä kyllä riittää ja tulee tietoon. Konsteja heidän suhteen on sitten vähemmän.

Huolta aiheuttavia riittää kyllä. Siitä, ketkä niitä huolta aiheuttavia ovat poliisihallinnon ja maan hallituksen mielestä onkin oma keskustelunsa.
 
Ulkomaalaisellakin tulee olla varaa virheisiin
27jou2018
Kirjoittanut Alan Salehzadeh | 71 Kommenttia
“-Onpa paha omena” “-Painu takaisin kotimaahasi”
Tämä on fiktiivinen keskustelunpätkä, joka voisi olla ote kenen tahansa täällä elävän, eri näköisen ihmisen arjesta.
Me ensimmäisen polven maahanmuuttajat olemme itse vapaaehtoisesti tulleet maahan, ja meillä on velvollisuus noudattaa Suomen sääntöjä ja lakeja ja tehdä parhaamme kasvattaaksemme maan vaurautta, tasa-arvoa ja edistyksellisyyttä. On sietämätöntä, kun joku ulkomaalainen heiluttelee rasismikorttia ja pyrkii keräämään sääliä itselleen.
Silti kaikilla ihmisillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus virheisiin. Nyt on kahdenlaista väkeä. Niitä jotka virheiden sattuessa leimataan teostaan, ja niitä jotka virheiden sattuessa leimataan yhteisönsä jäseninä.

Ärsyttääkö sinua enemmän, jos tummaihoinen rikkoo liikennesääntöjä? Tai jos joku bussissa kailottaa puhelimeen arabiaksi?
Kaikki ihmiset eivät aina käyttäydy hienosti. Eivät kaikki suomalaiset, eivät kaikki ulkomaalaiset.
Uussuomalaiset ovat samanlaisia kuin kantaväestön jäsenet, jotkut tekevät virheitä, jotkut eivät, jotkut ovat kohteliaita, toiset eivät, jotkut menestyvät, toiset eivät.
Kerran sairaalan odotushuoneessa pakistanilaistaustainen nainen puhui liian äänekkäästi ja pitkään puhelimessa. Se oli ärsyttävää. Ja kiellettyä. Sairaalan käytävillä on selkeästi kuvasymbolein ilmaistu, että kännykkää ei saa käyttää. Nainen varmasti oli huomannut nämä mutta oli välinpitämätön. Silti minun oli pakko mennä väliin, kun suomalainen mies tuli niin törkeästi haukkumaan ja solvaamaan naista. Nainen sai asiaankuulumattoman läksytyksen liittyen maahanmuuttoon, ulkomaalaisiin ja asioihin, joihin hän ei viime kädessä voi yhtään mitään. Häntä olisi sopinut moittia ainoastaan kännykän käytöstä.

Jos joku muslimi, tummaihoinen tai tietyn etnisyyden edustaja syyllistyy rikokseen, kyseenalaistetaan koko porukka ja vaaditaan kaikkia ryhmän edustajia pyytämään anteeksi ja marssimaan osoituksena paheksunnasta. Monilla täällä olevilla ulkomaalaisilla on tunne siitä, että he eivät voi kritisoida tai kehittää mitään, sillä se tulkitaan loukkauksena. “Olemme vastaanottaneet sinut, sun pitäisi olla hiljaa”. Hintana ei kuitenkaan koskaan pitäisi olla hiljaisuus.

Ihmiset eivät aina edusta mitään laajempaa kulttuuria tai uskontoa. Moni Suomessa asuva tummaihoinen ei ole edes koskaan käynyt Afrikassa ja harva arabi tai kurdi on oikeasti muslimi tai lukenut Koraania.
Ihmiset ovat yksilöitä. Samalla kuitenkin ihmisten kulttuuri ja uskonnolliset perinteet eivät ole kuin vaatteita, jotka voi riisua pukeakseen päälle toiset. Pitäisi sallia ja suhtautua ymmärtäväisesti sellaisiin kulttuuriominaisuuksiin, joista ei ole haittaa ja jotka eivät ole ristiriidassa Suomen lakien ja tasa-arvokäsityksen kanssa. Jos joku uussuomalainen tekee virheen, ei ole reilua kyseenalaistaa koko hänen olemassaolonsa täällä tai mustamaalata ja paheksua hänen kulttuuriaan.

Suomi on onneksi oikeusvaltio, jossa isommat rikkeet kuuluvat viranomaisten hoidettavaksi. Siksi kenelläkään ei ole syytä solvata toreilla ja kaduilla muita, tai sanella kuinka elämää tulee elää.

On väärin ajaa omia poliiittista tai taloudellista intressejään tai omaa henkilökohtaista kostoretkeään haukkumalla muita.

Alan Salehzadeh

https://blogit.iltalehti.fi/alan-sa...komaalaisellakin-tulee-olla-varaa-virheisiin/
 
Arabianrannan murhasta epäilty on lapsen eno

Julkaistu: 28.12. 14:54

Arabianrannassa myöhään jouluaattoiltana tapahtuneen henkirikoksen epäilty tekijä on vangittu.

Epäilty on uhrin eno.

Tapahtuma on saanut alkunsa yllättäen. Epäillyn aloittama teko ehti kertaalleen keskeytyä ja uhrille oltiin hankkimassa apua, mutta epäilty onnistui saamaan uhrin haltuunsa ja lukkiutui tämän kanssa huoneistoon.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005949077.html
 
7-vuotiaan pojan murhasta epäilty on lapsen eno – ”Tilanne on edennyt niin nopeasti, ettei siihen ehditty väliin”
28.12.2018 15:02 Päivitetty: 28.12.2018 15:02



Arabianrannassa myöhään jouluaattoiltana tapahtuneen henkirikoksen epäilty tekijä on vangittu. Vangitsemisesta päätettiin Helsingin käräjäoikeudessa tänään.

Poliisi tutkii tekoa murhana, sillä tekotapa on ollut poikkeuksellisen raaka ja julma ja uhri on ollut nuoren ikänsä vuoksi puolustuskyvytön. Henkirikoksen epäilty tekijä on 36-vuotias mies, ja rikoksen uhri 7-vuotias poika.
Epäilty on uhrin eno. Teon aikaan jouluaattona hän oli uhrin perheen vieraana Brysselinkadulla sijaitsevassa asunnossa. Tapahtumahuoneistossa oli teon alkaessa paikalla kaksi perheen aikuista ja uhrin lisäksi myös toinen alaikäinen lapsi.

Tapahtuma on saanut alkunsa yllättäen. Epäillyn aloittama teko ehti kertaalleen keskeytyä ja uhrille oltiin hankkimassa apua, mutta epäilty onnistui saamaan uhrin haltuunsa ja lukkiutui tämän kanssa huoneistoon.
”Tappamisen tarkoitus on ollut ilmeinen.”​
– Tilanne on edennyt niin nopeasti, ettei siihen ole ehditty väliin. Epäiltyä on päästy kuulemaan esitutkinnassa kerran, ja hän on kertonut harhoistaan, jotka ovat toimineet vaikuttimena tekoon ryhtymisessä. Teossa on käytetty teräasetta, ja tappamisen tarkoitus on ollut ilmeinen, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta kertoo tiedotteessa.

Teko oli yksittäinen, eikä epäilty kohdistanut väkivaltaa muihin paikalla olleisiin.

Poliisi otti epäillyn kiinni tapahtumapaikalta, ja kiinniotto sujui rauhallisesti. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että epäilty olisi ollut tekohetkellä päihteiden vaikutuksen alaisena.

https://demokraatti.fi/7-vuotiaan-p...yt-niin-nopeasti-ettei-siihen-ehditty-valiin/
 
Hiljaiseksi vetää tuo uutinen.

No tämä varmaan piristää.:giggle::giggle::giggle:


Vuosia jatkunut kahden lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö johti alle neljän vuoden tuomioon – Hovioikeus ei suostunut syyttäjän vaatimukseen kovemmasta rangaistuksesta
Hovioikeus ei muuttanut tuomiota lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja muista rikoksista


KAHTA nuorta poikaa vuosia seksuaalisesti hyväksikäyttänyt mies on tuomittu kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen Helsingin hovioikeudessa.

Tuomio ei muuttunut käräjäoikeuden keväällä antamasta tuomiosta. Syyttäjä vaati kuuden vuoden vankeusrangaistusta, mutta hovissa tätä lievempää rangaistusta pidettiin oikein perusteltuna.

KÄRÄJÄOIKEUS perusteli aiemmin lievennystä esimerkiksi sillä, että ensimmäiseen poikaan kohdistuneet teot tapahtuivat yli kymmenen vuotta sitten. Lisäksi mies oli ainakin tässä vanhemmassa tapauksessa auttanut rikoksen selvittämisessä ja ymmärtänyt tehneensä väärin.

HS ei julkaise tuomitun nimeä siksi, että toisen uhrin perheen ja tekijän läheisen tuttavuuden vuoksi nimen julkaiseminen saattaisi johtaa myös uhrien tunnistamiseen. Mies on syntynyt vuonna 1980.

Uhrit olivat rikosten alkaessa hyvin nuoria, toinen 13-vuotias ja toinen 11-vuotias. Toisen kohdalla teot ovat jatkuneet kolme vuotta, toisen kohdalla yli seitsemän vuotta.

MIES sai tuomion yhteensä kolmesta rikoksesta: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö.

Ensimmäiseen uhriinsa mies oli tutustunut yhteisen tuttavan kautta ja syventänyt tämän jälkeen tuttavuutta chattailemalla messengerissä. Kun poika oli 13, mies kutsui tämän kotiinsa kylään.

Yhdellä kyläilykerralla mies alkoi kosketella poikaa ja myöhemmin seurasi myös yhdyntöjä ja suuseksiä. Seksuaalinen hyväksikäyttö jatkui useita vuosia.

Toisen uhrinsa mies oli tuntenut kaksivuotiaasta lähtien. Pojan äiti oli kuullut, että nyt tuomittu mies oli aiemmin toiminut mieskaverina ja oli siksi pitänyt tätä sopivana miehen mallina omalle pojalleen.

Mies oli tuttu vieras pojan kodissa, jossa hän kävi jossain vaiheessa viikottain. Hän vei poikaa myös elokuviin, uimaan ja harrastamaan ja osteli tälle lahjoja.

Törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi koskettelulla, kun uhri oli 11-vuotias. Kertoja oli kymmeniä tai jopa satoja. Teot jatkuivat myös, kun uhri oli täyttänyt 16 vuotta. Uhri on myöhemmin hakenut apua voimakkaan masennuksen ja ahdistuksen vuoksi.

TUOMION saanut mies pidetään edelleen vangittuna. Hänellä on vielä mahdollisuus hakea valituslupaa asiastaan korkeimpaan oikeuteen
 
Arabianrannan henkirikoksesta epäilty on vangittu
28.12.2018 klo 14.52Helsinki
Arabianrannassa myöhään jouluaattoiltana tapahtuneen henkirikoksen epäilty tekijä on vangittu. Vangitsemisesta päätettiin Helsingin käräjäoikeudessa tänään perjantaina 28. joulukuuta.
Poliisi tutkii tekoa murhana, sillä tekotapa on ollut poikkeuksellisen raaka ja julma ja uhri on ollut nuoren ikänsä vuoksi puolustuskyvytön. Henkirikoksen epäilty tekijä on 36-vuotias mies, ja rikoksen uhri 7-vuotias poika.
Epäilty on uhrin eno. Teon aikaan jouluaattona hän oli uhrin perheen vieraana Brysselinkadulla sijaitsevassa asunnossa. Tapahtumahuoneistossa oli teon alkaessa paikalla kaksi perheen aikuista ja uhrin lisäksi myös toinen alaikäinen lapsi.
Tapahtuma on saanut alkunsa yllättäen. Epäillyn aloittama teko ehti kertaalleen keskeytyä ja uhrille oltiin hankkimassa apua, mutta epäilty onnistui saamaan uhrin haltuunsa ja lukkiutui tämän kanssa huoneistoon.
Tilanne on edennyt niin nopeasti, ettei siihen ole ehditty väliin. Epäiltyä on päästy kuulemaan esitutkinnassa kerran, ja hän on kertonut harhoistaan, jotka ovat toimineet vaikuttimena tekoon ryhtymisessä. Teossa on käytetty teräasetta, ja tappamisen tarkoitus on ollut ilmeinen, kertoo teosta tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.
Teko oli yksittäinen, eikä epäilty kohdistanut väkivaltaa muihin paikalla olleisiin.

Poliisi otti epäillyn kiinni tapahtumapaikalta, ja kiinniotto sujui rauhallisesti. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että epäilty olisi ollut tekohetkellä päihteiden vaikutuksen alaisena.

Uhrin perheelle on järjestetty kriisiapua, ja heidän kuulemisensa on edelleen kesken. Perheen lasten kouluihin ollaan yhteydessä, jotta kouluissa voidaan valmistautua tukemaan lapsia sekä antamaan kriisiapua.

Asianosaisten kuulemisen lisäksi esitutkinta jatkuu seuraavaksi muun muassa teknisellä tutkinnalla.

Syytteen nostamisesta päätetään 6. päivä maaliskuuta mennessä. Syyttäjäksi on määrätty kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski.

https://www.poliisi.fi/helsinki/tie...nan_henkirikoksesta_epailty_on_vangittu_76942
 
Back
Top