Suomen sisäinen turvallisuus

Silloinhan ollaan päästy tavoitteeseen..
Ja vastavuoroisesti nykyinen hyvä palvelutaso joutuu uudelleentarkasteluun valtion verotulojen ollessa riittämättömiä kattamaan menot. Mainittua kestävyysvajetta paikataan sillä hölmöläisten peitonjatkometodilla. 80-luvulla pelätättin samaa, ettei ole tekijöitä. Ehkä tällä kertaa työttömyys menee alle nollan?
Esimerkki hyvästä palvelutasosta. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005969720.html?ref=rss
 
Kyllä tekisi mieli tunkea Bernerin naama p******** tästä taksiuudistuksesta. En ole vielä tähän päivään saakka lukenut mitään kehuja siitä.

Aihe ei varsinaisesti liity sisäiseen turvallisuuten, mutta

Taksamittareiden valmistaja tyrmistyi LVM:n taksiesityksestä: "Harmaa talous lisääntyy"


"Nummelin sanoo taksamittarin toimivan henkilökuljetusta toimittavien yrittäjien "fiskaalisena muistina", jolla myös yrittäjä voi tarkistaa yrityksensä taloushallinnon tulopuolen oikeellisuuden.

Onhan kuljetuksen päätyttyä kuitenkin pystyttävä antamaan asiakkaalle kuitti, josta aika, matka, hinta ja alv-prosentit ilmenevät", Nummelin kirjoittaa. Hän epäilee, että hallituksen esityksen toteutuminen johtaa harmaan talouden lisääntymiseen.

Semel Oy:n toimitusjohtaja huomauttaa myös, että taksien liikevaihdosta puolet muodostuu yhteiskunnan maksamista kuljetuksista, kuten Kela- ja koulukyydeistä.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/...isaantyy/595bb22c-d326-46bd-9182-b725dbb64c15

Kai tämä nyt on sitten kehitystä. Hinnat pilviin ja mielellään ilman kuittia.
 
Vielä 2000-luvun alussa riski oikeusmurhalle oli suuri, koska lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ei osattu tutkia, sanoo oikeuspsykologi Julia Korkman
”Tavoitteena on selvittää totuus, oli se sitten mikä tahansa”, sanoo oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman.
dfc4b281449f49c89d9265c77eb8c74f.jpg

Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman on perehtynyt lasten kertomusten luotettavuuden arviointiin. (KUVA: RIO GANDARA / HS)



Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 19.1. 2:00 , Päivitetty: 19.1. 10:43
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005970832.html

POLIISIN tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on moninkertaistunut 20 vuodessa, mutta samaan aikaan näiden rikosten tutkinnassa on tapahtunut huimaa kehitystä.

Poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 1 400 epäilyä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Se on lähes kolme kertaa enemmän kuin vuosituhannen vaihteessa.

2000-luvun alussa Suomessa ei ollut mitään ohjeistusta lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten tutkinnasta. Niistä kuitenkin puhuttiin yhä enemmän julkisuudessa, joten myös rikosepäilyjä nousi esille varsinkin huoltoriitojen yhteydessä.

Silloin kuka tahansa saattoi terapoida lasta, vaikkei edes tiedetty, onko mitään tapahtunut. Sen jälkeen olikin jo rikosoikeudellisesti mahdotonta selvittää tapahtumia, kuvailee oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman tilannetta.

”Siihen aikaan on ollut merkittävä riski oikeusmurhille.”
...........................

.......................
”Kaikki voi olla todella pienestä kiinni.”​
Korkman kertoo islantilaisen esimerkin hyvin tehdystä kuulustelusta. Erittäin seksuaalisen kuvan piirtäneeltä 6-vuotiaalta tytöltä kysyttiin jutustelun jälkeen, miten hänelle tuli mieleen piirtää tällainen kuva.

”Se on loistava kysymys, koska siinä ei väitetä mitään. Tyttö kertoi nolostellen, että hän oli nähnyt veljensä koneelta smurffipornoa. Tällaisen pornon olemassaolo oli minullekin uutta”, Korkman sanoo.


”Ajatelkaa, jos lapselta olisi kysytty, kuka on tehnyt sinulle tällaista, ja hän olisi vastannut, että isoveli. Kaikki voi olla todella pienestä kiinni.”

.........................
Kotimaa
Vielä 2000-luvun alussa riski oikeusmurhalle oli suuri, koska lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ei osattu tutkia, sanoo oikeuspsykologi Julia Korkman
”Tavoitteena on selvittää totuus, oli se sitten mikä tahansa”, sanoo oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman.

Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman on perehtynyt lasten kertomusten luotettavuuden arviointiin. (KUVA: RIO GANDARA / HS)
Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 19.1. 2:00 , Päivitetty: 19.1. 10:43


POLIISIN tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on moninkertaistunut 20 vuodessa, mutta samaan aikaan näiden rikosten tutkinnassa on tapahtunut huimaa kehitystä.

Poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 1 400 epäilyä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Se on lähes kolme kertaa enemmän kuin vuosituhannen vaihteessa.

2000-luvun alussa Suomessa ei ollut mitään ohjeistusta lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten tutkinnasta. Niistä kuitenkin puhuttiin yhä enemmän julkisuudessa, joten myös rikosepäilyjä nousi esille varsinkin huoltoriitojen yhteydessä.

Silloin kuka tahansa saattoi terapoida lasta, vaikkei edes tiedetty, onko mitään tapahtunut. Sen jälkeen olikin jo rikosoikeudellisesti mahdotonta selvittää tapahtumia, kuvailee oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman tilannetta.

”Siihen aikaan on ollut merkittävä riski oikeusmurhille.”

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat nousseet vahvasti esiin, kun Oulun poliisi tiedotti joulukuussa tutkivansa useita lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, joissa epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia. Viime viikkojen aikana tapauksia on noussut esiin enemmänkin myös esimerkiksi Helsingistä.

VUONNA 2003 silloinen Stakes – Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n edeltäjä – antoi seksuaalirikosten tutkinnasta ensimmäiset ohjeistukset tulosaluejohtaja Sirpa Taskisen johdolla. Nykyisin Suomi kuuluu Pohjoismaiden ja jopa maailman kärkijoukkoon lapsiin kohdistuneiden rikosten tutkinnassa.

Ohjeistuksessa määritellään tarkasti, miten lapsia pitää haastatella. Korkman oli itse nuorena graduntekijänä mukana pohtimassa lapsille tehtävää haastattelurunkoa.

Ohjeistuksen mukaan terveysviranomaiset eivät saa alkaa selvittää tapahtumia ilman poliisin virka-apupyyntöä. Kyse on rikosepäilyistä, ja niiden selvittämisestä vastaa poliisi.

”Poliisi saattaa tarvita virka-apua varsinkin pienimpien lasten kuulemisessa, mutta poliisi on vastuussa siitä, että kaikki menee rikosoikeudellisesti oikein.”

Lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ongelma on, että asia herättää paljon tunteita. Silloin on vaikeaa olla rationaalinen.​
Jokaisessa viidessä yliopistosairaalassa on nykyisin yksiköt, joissa koulutetut ihmiset haastattelevat lapsia poliisin tai syyttäjän pyynnöstä.

Keskeisessä roolissa on hypoteesitestaus. Voiko jokin muu asia selittää lapsen kertomusta kuin hyväksikäyttö? Mikä hypoteesi saa eniten tukea?

Tavoitteena on päästä eroon taipumuksesta tehdä nopeita päätelmiä. Intuitiivinen ajattelu voi osua joskus oikeaan, mutta se voi myös aiheuttaa suuria ongelmia, Korkman huomauttaa.

Lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ongelma on, että asia herättää paljon tunteita. Silloin on vaikeaa olla rationaalinen.

HAASTATTELUKYSYMYSTEN avoin muotoilu on tärkeää, sillä erityisesti lasta on helppo johdatella.

”Vanhempi voi tiedostamattaan tehdä niin suoria kysymyksiä, että hän ohjaa lapsen ymmärrystä asiasta. Se käy todella helposti, kun vanhempi on huolissaan lapsesta.”

Korkman antaa esimerkin.

Oletetaan, että lapsi kaatuu rapussa, kun isä seisoo vieressä. Jos lapselle sanoo, että sinähän kaaduit, kun isä tönäisi, lapselle saattaa syntyä aito käsitys, että hän on kaatunut tämän takia.

”Lapsi on tottunut siihen, että aikuinen selittää hänelle, mitä on tapahtunut. Mitä pienempi lapsi, sitä suurempi riski.”

KORKMAN KERTOO tutkineensa kollegojensa kanssa parikymmentä nauhaa, joilla vanhemmat juttelivat lastensa kanssa.

Vanhemmilla oli käsitys, että lapsi kertoo nauhalla tapahtumista ihan itse. Näin ei kuitenkaan ollut. Valtaosassa keskusteluista lapsi ei tuonut esille mitään itse vaan vain vastasi aikuisen esittämään väitteeseen.

Lapsi saattoi toistaa, mitä aikuinen oli sanonut tai vastata joko ”joo” tai ”ei”. Silti aikuiset kuvittelivat, että lapsi oli kertonut asiasta itse.

”Me emme ole kovin hyviä huomaamaan johdattelua. Tämä pätee tietysti kaikenikäisiin, mutta teini-ikäinen tai aikuinen on parempi huomaamaan, että kysymys ei vastaa omaa tietoa asiasta.”

Korkman uskoo, että lapsen tietoinen manipulointi esimerkiksi toista vanhempaa vastaan on harvinaista. Aiemmin tällainen on voinut olla yleisempää, mutta yleensä kyse on aidosta huolesta.

”Jos parisuhteeseen on liittynyt väkivaltaa, voi olla syytäkin olla huolissaan. Huoli saattaa kuitenkin viedä mukanaan.”

”Kaikki voi olla todella pienestä kiinni.”​
Korkman kertoo islantilaisen esimerkin hyvin tehdystä kuulustelusta. Erittäin seksuaalisen kuvan piirtäneeltä 6-vuotiaalta tytöltä kysyttiin jutustelun jälkeen, miten hänelle tuli mieleen piirtää tällainen kuva.

”Se on loistava kysymys, koska siinä ei väitetä mitään. Tyttö kertoi nolostellen, että hän oli nähnyt veljensä koneelta smurffipornoa. Tällaisen pornon olemassaolo oli minullekin uutta”, Korkman sanoo.

”Ajatelkaa, jos lapselta olisi kysytty, kuka on tehnyt sinulle tällaista, ja hän olisi vastannut, että isoveli. Kaikki voi olla todella pienestä kiinni.”

VASTOIN olettamuksia lapset eivät myöskään aina puhu totta, Korkman korostaa.

Hän kertoo kuulleensa lukuisissa kokouksissa kauhistelua siitä, ettei lapsia uskota. Lapset kuitenkin keksivät tarinoita esimerkiksi peitelläkseen omia tuhmuuksiaan.

Korkman kertoo helsinkiläistapauksesta, jossa myöhään kotiin tullut 7-vuotias oli väittänyt tuntemattoman miehen vieneen hänet koulumatkalla johonkin taloon. Vanhemmat kuvittelivat heti, että asialla oli pedofiili.

Kokenut poliisi selvitti asiaa kävelemällä lapsen kanssa koulusta kohti kotia. Lapsen kertomus alkoi muuttua. Lopulta hän tunnusti itkien vieneensä isältä kolikoita, koska muut lapset olivat painostaneet ostamaan karkkia. Ostosreissu oli tallentunut kioskin valvontavideolle.

”Pedofiili oli vain aikuisten mielissä. Lapsi ei ollut ikinä väittänyt mitään sellaista.”

KORKMAN on viime aikoina ollut asiantuntijatodistajana Ruotsissa parissa huomiota herättäneessä oikeudenkäynnissä. Toisessa jutussa hänen todistuksensa auttoi syyttäjää, toisessa puolustusta.

Hypoteesitestauksen tavoitteena on siis pyrkiä selvittämään totuutta, oli se sitten mikä tahansa.

Toisessa tapauksessa päiväkotityöntekijää syytettiin lasten hyväksikäytöstä. Käräjäoikeudessa mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Korkman oli järkyttynyt nähtyään aineiston.

Poliisi oli aluksi kuulustellut tytöt ihan hyvin. Kukaan heistä ei kertonut mitään seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavaa. Poliisit kävivät naapurihuoneessa hakemassa ohjeita tutkintaa johtaneelta syyttäjältä, ja sen jälkeen alkoivat todella johdattelevat kysymykset.

Poliisit myös käyttivät anatomisia nukkeja eli nukkeja, joilla on sukupuolielimet. Ne ovat olleet Suomessa pannassa jo parikymmentä vuotta, Korkmanin mukaan erittäin hyvästä syystä.

”Tutkimustiedon mukaan ne ovat itsessään johdattelevia. Suuri ongelma on, että ne eivät erottele hyväksikäytettyjä lapsia muista. Ne johdattelevat lapsia kiinnittämään huomiota sukupuolielimiin.”

Korkman pitää ymmärrettävänä, että joskus on ajateltu, että pienillä lapsilla voi olla vaikea verbalisoida asioita.

”Se on ihan totta, ja se pätee aikuisiinkin. Lapsilta saattaa puuttua sanoja.”

Ongelma on, että jos lapsi on niin pieni, ettei hän pysty ilmaisemaan näitä asioita, hän on todennäköisesti liian pieni käsittämään, että nuket esittävät häntä itseään ja toista henkilöä.

”Tämä menee älyllisesti liian vaativaksi. Tutkimusnäyttö viittaa siihen, että kun isommat lapset ovat jo kertoneet kaiken, nukeilla voidaan saada lisätietoja. En kuitenkaan suosittele edes sitä, sillä se luisuu niin helposti johdattelun puolelle.”

RUOTSALAISTAPAUKSESSA nukkeja käytettiin todella törkeästi, Korkman kertoo.

”Se oli niin ronskia johdattelua, etten ole pariinkymmeneen vuoteen nähnyt sellaista Suomessa.”

Svean hovioikeudessa Korkman nosti esille tutkinnan ongelmat. Lapsia oli johdateltu myös muilla tavoin, sillä hysteeriset vanhemmat olivat alkaneet tentata lapsiaan.

Korkmanin päätelmä oli, että vaihtoehtoiset selitykset saivat selvästi enemmän tukea kuin hyväksikäyttöepäily.

”Oli erittäin vähän tukea sille, että mitään olisi tapahtunut alkaen ihan siitä, että tekojen väitettiin tapahtuneen parinkymmenen lapsen ryhmässä lasiseinäisessä huoneessa.”

Hovioikeus hylkäsi syytteen.

TOISESSA ruotsalaistapauksessa taas oli paljon viitteitä siitä, että epäily oli totta, vaikka käräjäoikeus oli hylännyt syytteet.

Useat lapset kertoivat erään miehen toiminnasta hyvin samansuuntaisia kertomuksia toisistaan tietämättä. Eri aikuisille annetut kertomukset olivat todella yksityiskohtaisia.

”Hypoteesitestauksen avulla on hyvin vaikea nähdä, mikä muu kuin hyväksikäyttö olisi selittänyt lasten samansuuntaisia kertomuksia. Tytöt olivat kertoneet tapahtumista aikuisille, jotka olivat täysin neutraaleja suhteessa mieheen.”

Käräjäoikeuden vapauttava tuomio muuttui hovioikeudessa seitsemäksi vuodeksi vankeutta.

KORKMAN huomauttaa, että nimenomaan pienten lasten kertomuksille voi olla useita vaihtoehtoisia selityksiä. Jos sen sijaan 14-vuotias kertoo raiskauksesta, on tyypillisesti vain kaksi vaihtoehtoa: joko se on totta tai lapsi on keksinyt sen. Silloin voi pohtia, onko kyse esimerkiksi huomionhakuisuudesta.

”Nuoren psyykkinen huonovointisuus voi tosin myös vaikuttaa hänen tapaansa tulkita ja muistaa tapahtumia”, Korkman lisää.
 
Yhdeksän henkilöä pidätetty Outokummun ampumistapauksesta – 30-vuotiasta miestä ammuttiin yksityisasunnossa

Poliisi jatkaa Outokummussa varhain aamulla tapahtuneen ampumistapauksen tutkintaa. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä.
Asianomistajana on 30-vuotias mies, jolla on ampumavamma kehossaan. Rikos on tapahtunut yksityisasunnossa Outokummussa. Asianomistaja on sairaalahoidossa tällä hetkellä.

Asunnossa on tapahtumahetkellä ollut asianomistajan lisäksi yhdeksän henkilöä. Poliisi on tavoittanut kaikki paikalla olleet henkilöt.
He ovat pidätettynä tällä hetkellä.
Tapauksen tutkinta jatkuu kuulusteluilla ja tapahtumapaikkatutkinnalla. Poliisi ei kerro tapauksen yksityiskohdista enempää.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...muttiin-yksityisasunnossa/7247496#gs.aG5ShbWl
 
Aseistautuneet poliisit ilmestyivät Järvenpään keskustaan: ”Menossa mahdollisesti vaarallisen henkilön etsintä”

Ilta-Sanomien lukijan mukaan poliisiautot ovat jokaisen Järvenpään keskustaan vievän tien risteyksessä rynnäkkökiväärien, liivien ja kypärien kanssa. (KUVA: Lukijan kuva)
Julkaistu: 19.1. 21:47

JÄRVENPÄÄ
Itä-Uudenmaan poliisi etsii alueella mahdollisesti vaarallista henkilöä.
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan Järvenpään keskustassa on meneillään isolta vaikuttava poliisioperaatio.

– Poliisiautot ovat jokaisen keskustaan vievän tien risteyksessä rynnäkkökiväärien, liivien ja kypärien kanssa, paikalla oleva lukija viestittää.

– Järvenpään keskustassa on meneillään mahdollisesti vaarallisen henkilön etsintä, vahvistaa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen vuorossa oleva yleisjohtaja Miika Laine.


Itä-Uudenmaan poliisin mukaan poliisi etsii Järvenpäässä mahdollisesti vaarallista henkilöä. (KUVA: Lukijan kuva)
Laineen mukaan poliisi suorittaa paikalla valvontaa ja etsintää saatuaan vinkkejä mahdollisesti vaarallisesta henkilöstä.

Laine ei tässä vaiheessa tarkentanut, onko etsitty henkilö vaarallinen sivullisille tai tulisiko sivullisten välttää liikkumista Järvenpään keskustassa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005971622.html
 
#berner

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e5d68c5-4bd6-497d-ab05-4472fade1cbb
Poliisi pyytää havaintoja taksista aamuyöllä Turussa – asiakkaan epäillään joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi
Tänään klo 5:53
Poliisi pyytää havaintoja taksista ja tämän mahdollisesta ulkomaalaistaustaisesta kuljettajasta varhain sunnuntaiaamuna.


Lounais-Suomen poliisi pyytää yleisöltä apua havainnoista henkilöautomallisen taksin liikkeistä Turun keskustan ja Haritun välillä. PETTERI PAALASMAA / AOP
Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan pyytävänsä yleisöltä apua havainnoista henkilöautomallisesta taksista ja tämän mahdollisesti Lähi-idän suunnalta olevasta tummahkosta ja hoikasta kuljettajasta, joka on ajanut varhain sunnuntaiaamuna Turun keskustan ja Haritun kaupunginosan välillä.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän jälkeen sunnuntaina joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.
Ilmoituksen mukaan ulkomaalaistaustainen taksinkuljettaja oli kyydin jälkeen tunkeutunut asiakkaansa asunnolle, jossa epäilty rikos on tapahtunut.
Havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
Poliisi tutkii tapausta eikä tiedota tässä vaiheessa tapauksesta enempää.
 
Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän jälkeen sunnuntaiaamuna joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.
Lounais-Suomen poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän jälkeen sunnuntaiaamuna joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

Ilmoituksen mukaan ulkomaalaistaustainen taksinkuljettaja oli kyydin jälkeen tunkeutunut asiakkaansa asunnolle, jossa epäilty rikos on tapahtunut.
Poliisi pyytää havaintoja tummahkosta henkilöautomallisesta taksista ja tämän kuljettajasta, joka on ajanut Turun keskustan ja Haritun kaupunginosan välillä.


Havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla [email protected]

Poliisi ei tiedota asiasta tällä hetkellä
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005971711.html?ref=rss
 
Ennen wanhaan taksi oli Mersu tai Volvo ja kuski viimeisen päälle ammattilainen.
Sitten tuli Berner ja parempi huominen.
-Hinnat voivat olla mitä vain.
-V70 Farmari vaihtui vanhaksi pizzataksiksi.
- Nahktakkinen ammattilainen jonka kanssa voi keskustella politiikasta maailmanmenoon vaihtui humalaisia naisasiakkaita metsästäväksi seksipedoksi.
KIITOS! Syvä kiitos!
 
Näistä raiskaavista taksikuskeista oli taannoin juttua lehdissäkin. Kummalliseksi mennyt tuo touhu.
Eivät löydä perille kohteeseen ilman asiakkaan opastusta nykyisin ja maksuna joutuu vielä antamaan persettä.
 
Sisäministeri illan Rikospaikassa: Suomeen tarvitaan tulevina vuosina satoja poliiseja lisää – "Jos haluamme, että Suomi on maailman turvallisin maa"
JULKAISTU 09.01.2019 17:54
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...-maailman-turvallisin-maa/7234440#gs.Cd0AmZsY

Kulttuurin lisääntyessä tulee lisää nollia poliisin määrän kaavailuissa. Alla pätkä Ruotsin hallitusneuvotteluista.

Eräitä muita uudistuksia ovat mm. eläkeläisten palkansaajia korkeamman verotuksen alentaminen, työssäkäyvien vanhempien perhevapaa viikko, kotitalousvähennyksen korottaminen, digitaalisen infran saaminen 95 prosenttiin käyttäjistä kautta maan v. 2020, tiestön kunnostukseen 700 mrd kruunua (70 mrd euroa) vuosina 2018-2029. Uusien bensiini- ja dieselkäyttöisten autojen myyntikielto vuodesta 2030 alkaen. Korkeammat rangaistukset kunniarikoksissa. Ruotsin osaamisvaatimus uusille kansalaisille. Kuntien oikeus lakkauttaa toimeentulotuki, jos maahanmuuttaja on hankkiutunut liian kalliiseen asuntoon. Poliiseja 10 000 lisää vuoteen 2024 mennessä nykyisen 20 000 poliisin lisäksi.
https://www.kansalainen.fi/ruotsi-sai-heikon-hallituksen/
 
Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän jälkeen sunnuntaiaamuna joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.
Lounais-Suomen poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän jälkeen sunnuntaiaamuna joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

Ilmoituksen mukaan ulkomaalaistaustainen taksinkuljettaja oli kyydin jälkeen tunkeutunut asiakkaansa asunnolle, jossa epäilty rikos on tapahtunut.
Poliisi pyytää havaintoja tummahkosta henkilöautomallisesta taksista ja tämän kuljettajasta, joka on ajanut Turun keskustan ja Haritun kaupunginosan välillä.


Havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla [email protected]

Poliisi ei tiedota asiasta tällä hetkellä
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005971711.html?ref=rss
Mihin sitä taksamittareita enää tarvitaan..
 
Tarvitsen pitkästä aikaa taksia parin viikon päästä. Joudun ennakkotilaamaan sen jo aamu kuudeksi. Miten varmistan sen ettei kuskina ole abdi tai ”taksi” oikean taksin sijaan? Kyllä minun luulisi saavan valita palvelun tarjoajan, koska maksan siitä.
 
Back
Top