Suomen sisäinen turvallisuus

Onhan Mikko kuitenkin väitellyt kojoottien ja nomadien suhteesta, joten sikäli hyvinkin relevanttia osaamista, ja taustalta löytyy myös Toveri- ja Uusi Valta -lehtien päätoimittajuutta, kun tahto vaan oli oikea ja aattehen aateloima..

Tieteelliset ansiotkin olivat Tampereen yliopistosta eli kyllä siinä jo varsin kovat näytöt ja suositukset on Reporadion toimittajille.
 
– Jos olisin itse niin sanotun maahanmuuttajayhteisön jäsen, niin en välttämättä saisi tästä sellaista viestiä, että niin sanottu kantaväestön kulttuuri haluaisi minut osaksi omaa kulttuuriaan, Lehtonen jatkaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10621371?origin=rss
Jos olisin niin sanottu professori, niin ottaisin selvää käsitteistä, jotta ei tarvitsisi pitää niitä niin sanottuina.

Siis tässä nyt suoraan kerrotaan, että tuota toimintaa sekä tehdään ja on myös tarkoitus jatkaa. Mitä vittua, eivätkö vanhemmat äänestä jaloillaan vai eikö siellä Oulussa ole muita päiväkoteja tai esimerkiksi perhepäivähoitajia?

Miten kukaan puolivastuullinenkaan voi jättää kakaransa sellaiselle taholle 'hoidettavaksi', joka avoimesti järjestää saalistajille markkinoita?
 
Koko riskiarvion voi lukea täältä jos jotain kiinnostaa tutustua koko arvioon:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161332
Kas kummaa, uutisesta on jäänyt kokonaan terrorismi pois.

4.4.2 Yhteiskunnan rakenteisiin tai laajoihin ihmisjoukkoihin
tehty terroristinen isku
Taustalla oleva uhka tai uhat
Väkivaltaisen radikalisoitumisen taustalla on erilaisia syitä eikä ole olemassa yhtä profiilia,
jonka avulla voitaisiin helposti ja varmasti tunnistaa henkilöt, jotka voivat suunnitella ter-
roristista rikosta tai laajamittaista väkivaltaa.
Suojelupoliisin arvion mukaan merkittävimmän terrorismin uhkan Suomessa muodosta-
vat edelleen yksittäiset toimijat tai pienryhmät, jotka saavat motivaationsa radikaali-isla-
mistisesta propagandasta tai terroristijärjestöjen kehotuksista.
Näillä henkilöillä on todennäköisesti suoria tai välillisiä yhteyksiä radikaali-islamistisiin
verkostoihin tai järjestöihin. Suojelupoliisin tietoon on tullut aiempaa vakavampia terroris-
miin kytkeytyviä suunnitelmia ja hankkeita Suomessa. Kohdehenkilöiden määrä on kasva-
nut erityisesti viime vuosina.
Radikalisoitumisen sekä uusien verkostojen paljastumisen seurauksena tämänkaltaisen
kehityksen arvioidaan jatkuvan. Määrällisen kasvun ohella kohdehenkilöiden sidokset ter-
roristiseen toimintaan ovat yhä suorempia ja vakavampia. Yhä suurempi osa heistä on joko
osallistunut aseelliseen konfliktiin, ilmaissut halua osallistua aseelliseen toimintaan tai vas-
taanottanut terroristista koulutusta.
Lisäksi poliisi on tunnistanut merkittävän määrän huolta aiheuttavia henkilöitä, joilla on
kyky ja halu toteuttaa laajoihin ihmisjoukkoihin tai yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvia
iskuja.
...jne
 
Miten kukaan puolivastuullinenkaan voi jättää kakaransa sellaiselle taholle 'hoidettavaksi', joka avoimesti järjestää saalistajille markkinoita?

Mikä idea näissä päiväkotivierailuissa ylipäätään on?

Eihän (kai?) suomalaisia mielenterveyskuntoutujia, päihderiippuvaisia, työkyvyttömiä ym. kierrätetä päiväkodeissa tutustumassa? Mitä he siellä tekisivät?

Eikö näitä dyynikojootteja pitäisi ennemmin kierrättää TE-toimistoissa, ammattikouluissa, jne jne. Vankila on vähän siinä ja siinä. Luultavasti pitävät vankilaa pahempanakin paikkana ja lepokodilta näyttävä laitos vähentää rangaistuksen pelkoa.
 
Mikä idea näissä päiväkotivierailuissa ylipäätään on?

Eihän (kai?) suomalaisia mielenterveyskuntoutujia, päihderiippuvaisia, työkyvyttömiä ym. kierrätetä päiväkodeissa tutustumassa? Mitä he siellä tekisivät?

Eikö näitä dyynikojootteja pitäisi ennemmin kierrättää TE-toimistoissa, ammattikouluissa, jne jne.
Eihän kyse ole heidän tutustumisistaan vaan lastemme tutustuttamisesta..
 
Kas kummaa, uutisesta on jäänyt kokonaan terrorismi pois.

Terrorismilla ei taida hevin saavuttaa laaja-alaisia vaikutuksia, vaikka paikallisesti erittäin pahoja vaikutuksia olisikin. Sota, sähköverkon kyykkääminen, pandemia, ydinvoimaonnettomuus ym. altistavat jopa miljoonia suomalaisia samalla kertaa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin listauksessa haettiin juurikin laajavaikutteisimpia häiriötiloja.

Terrorismin kerrannaisvaikutukset toki ovat hyvinkin laajat eli pelon ja epävarmuuden leviäminen.

Sanoilla kikkailuhan tuo osaltaan on, mutta olihan siellä laajamittainen maahantulo melko korkealle nostettu.
 
Lähinnä sitä, että tuossa raportissa oli listattu 20 pahinta uhkaa, ja melkein kaikki oli mainittu uutisessa paitsi terrorismi.
 
Saa sillä, kysy Kolumbiasta, Pohjois-Irlanti yms....
 
Saa. Jos kohde on valittu oikein. Tai työkalut. Sekin aika tulee vielä.

Tuossa esimerkkiä. https://en.wikipedia.org/wiki/Bhopal_disaster

Tiedän ettei tuo ollut terojuttu mutta mutta...
 
Poliisi maalitti toimittajan...

VIHAVIESTIEN VYÖRYTYKSESSÄ
Oikeustoimittaja Päivi Happonen ihmetteli Ylen blogissa Oulun poliisin tiedotuslinjaa. Poliisi kritisoi Happosta Twitterissä ja se aiheutti vihaviestien tulvan.

JOURNALISTI
31.1.2019
Heini Kilpamäki, teksti
Kai Widell, kuva

Vihaviestien joukossa on kymmeniä uhkauksia, kunnianloukkauksia ja laittomaksi luokiteltavaa kuva- ja videomateriaalia. Kaikki kuluneen viikon ajalta.
Ei tämä hyvältä tunnu. Tällaisessa laajuudessa ja näin henkilöön käyvää vihakampanjaa en ole koskaan kokenut”, pian 20 vuotta Ylessä työskennellyt oikeustoimittaja Päivi Happonen sanoo.
Erityisen vakavaksi Happonen kokee sen, että vihaviestien tulva sai alkunsa Oulun poliisin toiminnasta.

Kaikki alkoi 18. tammikuuta, kun Ylen sivuilla julkaistiin Happosen blogikirjoitus, joka koski Oulun poliisin tiedottamisen laajuutta seksuaalirikostutkinnoissa. Poliisi tiedotti laajasti ulkomaalaistaustaisista miehistä ja näiden epäillyistä lasten hyväksikäyttörikoksista.

Tiedotuksen vilkkaus sumensi kokonaiskuvan ja sai Oulun näyttämään paikalta, jossa maahanmuuttajat raiskasivat koko ajan lapsia, Happonen sanoo.
”Tilastot osoittavat, että muissa kaupungeissa on suhteessa sama tilanne. Lisäksi suuri osa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on suomalaisten tekemää, vaikka maahanmuuttajien osuus onkin viime vuosina ollut kasvussa. Oulun tapauksessa sai myös kuvan, että rikokset olivat organisoituja, mitä ne eivät olleet.”
Happonen kannattaa hyvää ja perusteellista tiedottamista.
”Tiedottaminen on hyvää, mutta se ei, että meillä Suomessa poliisit tiedottavat eri tavalla. Me oikeustoimittajat käymme Helsingin poliisin kanssa jatkuvaa taistelua siitä, että pitäisi tiedottaa enemmän.”
Jossain vaiheessa Happonen huomasi, että Oulun poliisi tiedotti tapauksista tiuhaan. Saman huomion tekivät kollegat ja syyttäjät.
Ylen toimittajat saivat Oulun poliiseilta luottamuksellisia lausuntoja siitä, että jopa poliisin sisällä tiedottamisen koettiin menneen liian pitkälle. Tämän Happonen myös kirjoitti blogiinsa.
Oulun poliisi pyysi virallisella Twitter-tilillään Yleä ja Päivi Happosta ”ystävällisesti kertomaan lähteensä”.
Vasta myöhemmin Oulun poliisi teki virallisen oikaisupyynnön, joka käsiteltiin Ylessä. Tulos oli, ettei Happosen blogiteksti sisältänyt virhettä.
”On poikkeuksellista, että viranomainen maalittaa yksittäistä toimittajaa. Siihen haluttiin puuttua. Vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen ja päätoimittaja Riikka Räisänenlaativat Oulun poliisin johdolle kirjelmän, jossa paheksuttiin poliisin toimintatapaa Twitterissä ja toivottiin, että poliisi korjaisi väärän mielikuvan. Oulun poliisi ei näe tällä hetkellä ongelmaa tässä tilanteessa.”
Yleensä medialle tehdään oikaisupyyntöjä, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun media tekee oikaisupyynnön poliisista”, Happonen kertoo.

Päivi Happonen
Ylen oikeustoimittaja.
Työskennellyt Ylellä toimittajana vuodesta 2000 lähtien. Vuodesta 2004 toiminut oikeustoimittajana. Ollut aiemmin Savon Sanomissa kesätoimittajana ja tehnyt opiskeluaikanaan freelancerina tv-toimittajan töitä.
Valmistunut YTM:ksi Tampereen yliopiston tiedotusopin oppiaineesta.
Kuuluu oikeustoimittajien yhdistyksen hallitukseen.

https://www.journalisti.fi/artikkelit/2019/1/vihaviestien-vyrytyksess/
 
Tuntuu että toimittajat on nostanut itsensä jumalaksi. Todennäkoisesti haluaisivat yksinoikeuden tiedottamiseen. Kaiken tiedon pitäisi kulkea vastuullisen median sensuurin läpi.

Jostakin sentään samaa mieltä toimittelijan kanssa.

”Tiedottaminen on hyvää, mutta se ei, että meillä Suomessa poliisit tiedottavat eri tavalla. "

Muut vois ottaa mallia Oulun poliisista.
 
Lähinnä sitä, että tuossa raportissa oli listattu 20 pahinta uhkaa, ja melkein kaikki oli mainittu uutisessa paitsi terrorismi.
No mutta sehän kuulostaa hyvältä!
Loppuu ainakin se CCW kantamisen vaatiminen kun ei ole uhkaakaan. Tosi hieno juttu.
.
 
Back
Top