Suomen sisäinen turvallisuus

Kahden eri miehen epäillään yrittäneen suistaa bussin tieltä kahdella paikkakunnalla – tekojen motiivit jääneet epäselviksi
Molemmat epäillyt olivat sekavassa tilassa.

Lasse Kerkelä HS
Julkaistu: 5.2. 12:57
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005990304.html

POLIISI on saanut Uuraisten ja Loimaan bussihyökkäysten tutkinnat valmiiksi. Molempia miehiä epäillään muun muassa kaappauksesta.

Esitutkinnan mukaan hyökkääjät olivat sekavassa tilassa, mutta teoilla ei näytä olleen mitään yhteyttä.

Kumpikaan miehistä ei kertonut kuulusteluissa motiivia teolle. Uuraisten tapauksesta epäilty kertoi olleensa sekaisin lääkkeiden ja kannabiksen käytön vuoksi.

Molemmat epäillyt ovat noin 30-vuotiaita ulkomaalaistaustaisia miehiä. He ovat kotoisin eri maista eivätkä tunne toisiaan.
HYÖKKÄYKSET tapahtuivat peräkkäisinä päivinä joulukuussa. Molemmissa tapauksissa matkustajat puuttuivat tilanteisiin.

Loimaalla mies tarttui 4. joulukuuta linja-auton rattiin taajama-alueella.

Hän väänsi rattia niin, että linja-auto ohjautui vastaan tulevien kaistalle ja osui toiseen linja-autoon. Linja-auton nopeus oli 35 kilometriä tunnissa.

Miestä epäillään kaappauksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

UURAISILLA toinen mies alkoi 5. joulukuuta käyttäytyä aggressiivisesti linja-autossa, ryntäsi kuljettajaa kohti ja tarttui häntä ranteesta. Auto kulki välikohtauksen alkaessa noin 80 kilometriä tunnissa.

Matkustajat taltuttivat miehen ja pitivät häntä lattiassa poliisipartion saapumiseen asti.

Miehen epäillään syyllistyneen kaappaukseen, virkamiehen vastustamiseen, lievään pahoinpitelyyn, rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Molemmat tapaukset ovat siirtyneet syyteharkintaan. Epäillyt ovat yhä vangittuina.
 
Kovasti oli alun uutisten perusteella möykänneet, koskaan ei ole tullut julki mitä olivat möykänneet?
Oletteko nähneet ensimmäistäkään hyökkääjien taltulttajista tehtyä haastattelua?
 
Imaamina toimineelle miehelle lähestymiskielto: Ex-vaimo kertoi oikeudessa kauheuksista, jotka tapahtuivat television hukuttaessa hänen huutonsa
VMan-P1046976_320x180.jpg
0:35

MTV
Uutiset

Käräjäoikeuden marraskuussa asettama lähestymiskielto jäi voimaan. Se kestää kevääseen saakka.

JULKAISTU 47 MINUUTTIA SITTEN

Imaamina toiminut mies on määrätty laajennettuun lähestymiskieltoon entistä vaimoaan kohtaan. Helsingin käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan tänään, kun hovioikeus ei antanut asiassa jatkokäsittelylupaa.
Käräjäoikeus määräsi lähestymiskiellosta viime vuoden lopulla.

Lähestymiskieltoa hakeneen naisen kertomuksen mukaan mies oli tunkeutunut hänen asuntoonsa viime syksynä ja pahoinpidellyt häntä rajusti sen jälkeen, kun mies oli kuullut hänen menevän uusiin naimisiin.
Pari oli eronnut jo vuosia sitten.
Nainen kertoi oikeudelle, että mies oli lyönyt häntä ja käyttäytynyt uhkaavasti myös ennen tietoa uusista häistä.
Uhkauksia ja väkivaltaa
Suomen lain mukaan kaksikko oli saanut avioeron vuonna 2006, mutta naisen mukaan pariskunta oli tämän jälkeen hakenut eroa myös sharia-tuomioistuimesta, koska mies oli imaami.
Sharia-tuomioistuimen päätös avioerosta tuli viime keväänä.
Tätä ennen kaksikko oli asunut joitain vuosia erillään, mutta naisen mukaan miehellä oli ollut tapana tulla luvatta hänen asuntoonsa siitä huolimatta. Naisen mukaan mies oli ollut myös väkivaltainen ja uhkaillut heittävänsä happoa hänen kasvoilleen, ettei hän menisi naimisiin muiden kanssa.
Viime keväänä nainen ilmoitti, että mies ei saisi enää tulla hänen asunnolleen, koska he olivat eronneet.

Kielto ei tepsinyt.
Naisen mukaan mies ei hyväksynyt Suomessa annettua, eikä sharia-tuomioistuimen antamaa avioeroa.
Tieto uusista häistä suisti miehen raiteiltaan
Kun nainen ilmoitti viime syksynä löytäneensä uuden rakkaan, mies saapui asunnolle jälleen.
Miehen selostuksen mukaan asunnolla keskusteltiin rauhallisesti uudesta miehestä ja häistä, kunnes nainen ryhtyi väkivaltaiseksi. Miehen mukaan hän oli tullut paikalle naisen toiveesta.
Naisen mukaan tapahtumat etenivät toisin.
Oikeudessa nainen kertoi havahtuneensa makuuhuoneessaan ulko-oven käymiseen ja ajatelleensa lapsen saapuvan kotiin. Pian hän oli kuullut television huutavan ja tiennyt, että asunnossa on lapsen sijaan hänen entinen aviomiehensä.
Hän kertoi päätelleensä näin, sillä miehellä oli tapana laittaa televisio päälle pahoinpidellessään häntä. Laitteesta lähtevä möly peitti naisen huudot.
Nainen pelkäsi olevansa lähellä kuolemaa
Naisen mukaan mies tuli makuuhuoneeseen, yritti vetää kassin hänen päähänsä ja aloitti väkivallan lyömällä. Miehellä oli mukanaan pullo, josta hän uhkasi heittää happoa naisen kasvoille.
Mies ei toteuttanut uhkaustaan. Sen sijaan mies oli naisen mukaan suihkutellut hänen kasvoilleen ainetta, jolle hän on allerginen. Nainen kertoi, ettei pystynyt hengittämään.
Naisen mukaan mies oli jatkanut tukehduttamista tyynyllä, lyönyt häntä nyrkillä päähän sekä iskenyt hänen päätään seinään. Tämän jälkeen mies oli naisen mukaan pistellyt hänen otsaansa haavoja ruuvimeisselillä sekä uhannut leikkaavansa hänen sukuelimiään, jottei hän voisi mennä naimisiin.
Nainen kertoi huutaneensa hysteerisesti ja pelänneensä olevan lähellä kuolemaa.
Jälkeenpäin mies oli naisen mukaan kieltänyt häntä kertomasta tapahtuneesta kenellekään. Kun nainen oli lähtenyt töihin, mies oli seurannut ja uhannut tappaa, mikäli hän puhuisi asiasta.

Mies ei halunnut "tuhota" perheen mainetta
Kaikesta huolimatta nainen haki lähestymiskieltoa miestä vastaan Helsingin käräjäoikeudesta.
Oikeudessa mies kiisti väkivallan ja väitti, että hänellä oli ollut lupa käydä naisen asunnossa. Hän myös kertoi oman näkemyksensä siitä, miksi avioero naisen kanssa oli kestänyt niin pitkään.
Miehen mukaan parisuhde oli jatkunut vielä vuonna 2006 voimaan tulleen eron jälkeenkin, ja kaksikko oli myös asunut yhdessä tuona aikana.
"Laillisen islamin lain mukaisen" eron mies oli antanut naiselle vasta jonkin aikaa viimesyksyisen tilanteen jälkeen, koska hän ei ollut halunnut "tuhota" kaikkea, mitä hän oli vuosikymmenten ajan rakentanut.
Mies kertoi, ettei ollut halunnut erota, koska pelkäsi sen "tuhoavan perheen maineen Suomessa".
Mies vetosi oikeuteen myös kertomalla, että lähestymiskielto hankaloittaisi hänen työllistymistään Suomessa. Miehellä ei oikeuskäsittelyn aikaan ollut työpaikkaa.

Väkivallan pelättiin jatkuvan
Asiaa harkittuaan käräjäoikeus päätti määrätä miehen laajennettuun lähestymiskieltoon.
Oikeuden mukaan nainen oli kertonut miehen häneen kohdistamasta väkivallasta ja uhkailusta uskottavasti, ja pelkona oli, että toiminta jatkuisi, jos lähestymiskieltoa ei määrätä.
Ratkaisu tuli viime marraskuussa. Mies yritti valittaa siitä Helsingin hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan ottanut asiaa käsiteltäväksi.

Tuomio jäi voimaan tänään. Lähestymiskielto on voimassa kevääseen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...ukuttaessa-hanen-huutonsa/7270294#gs.xlL7eaW3
 
Tuosta imaami-casesta jäi minulle vahva mielikuva, että nuo tapahtumat eivät liity millään tavoin islamiin tai vieraisiin kulttuureihin. Täytyy lisäksi muistaa, että myös suomalaiset harjoittavat perheväkivaltaa ja suurin osa lähestymiskielloista asetetaan kantasuomalaisille.

Odotan kuitenkin, että valtamedia tuo julkisuuteen tutkijan, joka vahvistaa oman tulkintani. Sen jälkeen voin jatkaa huojentuneena normaalia elämääni, mitään uutta tai poikkeuksellista ei ole tapahtunut. Voin edelleenkin luottaa siihen, että poliitikkomme huolehtivat siitä ettei Suomi toista muiden maiden tekemiä virheitä siirtolaispolitiikassa ja maahanmuuttajat poistavat työvoimapulamme, imaamikin näkyi olevan työelämään juuri siirtymässä.
 
Viittaamassasi jutussa mainittiin myös tukeutuminen sharia-tuomioistuimeen. Mutta ei siinä mitään erityistä ole, kyllähän kantasuomalaisetkin kysyvät parisuhdeneuvoja viinilasilta.
 
Poliisi tutkii mahdollista koulu-uhkausta Kokkolassa – tapauksen tiimoilta kiinniotto

Koulupäivä Isokylän koululla voi tapahtuneesta huolimatta jatkua normaalisti ja koulun henkilökunta on tietoinen asiasta.All Over Press

JULKAISTU 4 MINUUTTIA SITTEN

Pohjanmaan poliisi sai aamupäivällä tiedon mahdollisesta Kokkolan Isokylän koulua koskevasta uhkauksesta.
Poliisin mukaan tapauksen vuoksi on tehty kiinniotto. Poliisi ei kerro asiasta toistaiseksi enempää.
Koulupäivä Isokylän koululla voi tapahtuneesta huolimatta jatkua normaalisti ja koulun henkilökunta on tietoinen asiasta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...ksen-tiimoilta-kiinniotto/7273102#gs.aMunNgoW
 
17-vuotiaalle syytteet kahdesta törkeästä raiskauksesta – molemmat epäillyt rikokset tapahtuivat samana päivänä Porissa
7.2.2019 15.42

KARI MANKONEN
Tomi Tuomi
Pori

Satakunnan käräjäoikeudessa luetaan perjantaina syytteet 17-vuotiaalle (s. 2001) ulkomaalaistaustaiselle miehelle kahdesta törkeästä raiskauksesta.

Satakunnan Kansa uutisoi 12. marraskuuta käräjäoikeuden vanginneen miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vangitsemisoikeudenkäynnin tapaan myös asian pääkäsittely on määrätty salaiseksi. Poliisi ei ole tiedottanut erittäin rankkojen seksuaalirikosten tutkinnasta. Rikosten luonteen vuoksi on hyvin todennäköistä, että käräjäoikeuden tuomio salataan ja tapauksesta annetaan julkinen seloste.

Törkeästä raiskauksesta tuomitaan vähintään 2 ja enintään 10 vuotta vankeutta.

Käräjäoikeuden julkisista diaaritiedoista selviää, että epäillyt rikokset on tehty 8. marraskuuta 2018 Porissa. Rikoksesta epäillyn kansalaisuus ei ole käräjäoikeuden tiedossa.

https://www.satakunnankansa.fi/a/201447220
 
Onko siinä jotain erikoista että kansalaisuus ei ole käräjäoikeuden tiedossa? En tiedä, kuinka usein tällaista tapahtuu mutta voi olla että käräjät eivät ainakaan tässä vaiheessa tee sillä tiedolla mitään. Tämähän ei tarkoita sitä etteikö kansalaisuus olisi jonkun toisen viranomaisen tiedossa.
 
Lähinnä sitä tarkoitin, että uutisen postaaja oli korostanut asiaa ikään kuin siihen liittyisi jotain outoa. Saattaa kuitenkin olla ihan normaalia, että käräjäoikeus ei ainakaan vielä vangitsemisasiaa käsiteltäessä tiedä henkilön kansalaisuutta, mikäli asia ei ole tullut asian käsittelyssä esiin. Esim syyttäjä ei ole vedonnut siihen että henkilö pitää vangita koska tämä on kotoisin sellaisesta maasta mistä henkilöä voi olla vaikeaa saada takaisin Suomeen oikeuskäsittelyä varten.
 
Julmaksi on mennyt kun traumatisoitunutta sotalasta pidetään sellissä. Miettiikö viranomainen, että kyseessä on voinut olla pelkkä erehdys? Esimerkiksi lapsonen on auttanut Alepan kassien kanssa ja kun rouva on kumartunut, niin lapsi on vain horjahtanut naisen päälle ja meisseli on mennyt voimalla ja jälkiä jättäen sisään - mutta puhtaasti vahingossa.
 
Lähinnä sitä tarkoitin, että uutisen postaaja oli korostanut asiaa ikään kuin siihen liittyisi jotain outoa. Saattaa kuitenkin olla ihan normaalia, että käräjäoikeus ei ainakaan vielä vangitsemisasiaa käsiteltäessä tiedä henkilön kansalaisuutta, mikäli asia ei ole tullut asian käsittelyssä esiin. Esim syyttäjä ei ole vedonnut siihen että henkilö pitää vangita koska tämä on kotoisin sellaisesta maasta mistä henkilöä voi olla vaikeaa saada takaisin Suomeen oikeuskäsittelyä varten.
Niin, tietävätkö edes oikeaa nimeä..mutta mitä tuollaisista pikkujutuista..
 
Onko käräjäoikeuden tarpeellista tietää kansalaisuutta, ellei esim joku vetoa siihen? Se, että käräjäoikeus ei tiedä, ei tarkoita etteikö joku sellainen viranomainen tiedä jolle sillä tiedolla on merkitystä.
 
Lähinnä sitä tarkoitin, että uutisen postaaja oli korostanut asiaa ikään kuin siihen liittyisi jotain outoa. Saattaa kuitenkin olla ihan normaalia, että käräjäoikeus ei ainakaan vielä vangitsemisasiaa käsiteltäessä tiedä henkilön kansalaisuutta, mikäli asia ei ole tullut asian käsittelyssä esiin.

No eihän sitä välttämättä tiedä juuri kukaan jos kyseessä on esmes paperinsa 'kadottanut' 17 vuotias turvapaikanhakija (TM) jonka henkilöllisyyttä ja siten kanslaisuutta ei ole voitu tai haluttu luotettavasti selvittää...
 
Back
Top