Suomen sisäinen turvallisuus

Itse ainakin haluaisin uskoa, että esim. Haagan tapauksessa valittu tiedotuslinja perustuu tiedossa olevien seikkojen varassa ja lain puitteissa tehtyyn harkintaan.

TÄMÄ. Kaikesta huolimatta poliisin on tähän kyettävä jatkossakin. -kaikille- passelia tiedotuslinjaa ei ole olemassakaan, se on selvää. On vähän niin, että teit miten teit, niin väärin sammutit jonkun mielestä.

Bold. Kaikesta huolimatta uskon, että poliisi harkitsee kulloisenkin tilanteen ja toimii lain mukaan. Näin se pitääkin mennä. Ja tähän kansalaisen kannattaa kiinnittää huomiota.
 
Punavihreä toimittelijakunta kun ei tiedota.
Poliisi ei päätä mitä media uutisoi. Jos punavihreä toimittajakunta ei uutisoi oikeudenkäynneistä niin uutisoiko se poliisin tiedotteista; tai lähinnä miten se uutisoi?
 
Ylikoo jokunen viesti sitten halusi asiat kerrottavan niin kuin ne on. Kenen näkökulmasta?

Totuudella ei pitäisi olla näkökulmaa tai mielipidettä. On vain yksi ”totuus ja koko totuus” (ei osa totuutta tai puolitotuus), josta jokainen voi tehdä omat tulkintansa.

Esim. Taposen näkemykset ja tulkinnat ovat mielipide ja ne voivat olla hänen totuus, muttei kenenkään muun.
 
Poliisi ei päätä mitä media uutisoi. Jos punavihreä toimittajakunta ei uutisoi oikeudenkäynneistä niin uutisoiko se poliisin tiedotteista; tai lähinnä miten se uutisoi?
Oulun yksittäistapauksiin liittyen ei tainnut poliisin tiedotetta tulla, vaikka yksittäistapauksia oli jonoksi asti pöydällä?
 
En osaa sanoa, olen tässä median uutisoinnin varassa.
 
Totuudella ei pitäisi olla näkökulmaa tai mielipidettä.
Jos puhutaan jostain yksiselitteisestä asiasta kuten peruskoulun matematiikasta, niin näin varmasti onkin. 2+2=4. Mutta heti kun mennään johonkin vähänkin enemmän monitulkintaiseen asiaan (missä ei välttämättä edes ole "totuutta"), niin tilanne muuttuu ihan täysin. Esimerkiksi 2+2 ei välttämättä olekaan tasan neljä, koska 2 on likiarvo. Maapallo ei ole pallo vaan se on geoidi, jne. Ja jossain vaiheessa totuus oli, että maapallo on litteä.

Lisäksi jostain tietystä tapahtumasta voi laatia kaksi (tai useampia) erilaista tapahtumienkuvausta siten, että molemmat kertovat tapahtumat yhtenevästi ja yhtä lailla totuudessa pysyen, mutta kuitenkin niistä saa toisistaan mahdollisesti hyvinkin paljon poikkeavan käsityksen.
 
Viimeksi muokattu:
– Käymme koko ajan punnintaa, milloin ollaan siinä esitutkintalain tilanteessa, jolloin nimi ja kuva voidaan julkaista. Ne voidaan antaa julkisuuteen, jos sen on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi. No sitä se ei vielä ole.

– Ne voidaan antaa myös, jos se on välttämätöntä rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi. Sitä me punnitaan, milloin se on välttämätöntä. Tällä hetkellä me ollaan toiveikkaita, että pystytään omin toimin löytämään. Toistaiseksi ei olla siinä tilanteessa, että olisi tarpeen antaa kuvaa ja nimeä, Koski sanoi yhdeksän jälkeen maanantaiaamulla.

Käsittääkseni tässä on tämän po. jutun ydin. Laki rajoittaa sitä, mitä poliisi saa yksittäistapauksessa tiedottaa. Tässä tapauksessa ei mitä ilmeisimmin ole tutkinnallista tarvetta tiedottaa, koska tekijän henkilöllisyys ja uskoakseni myös tapahtumat ovat jo poliisin tiedossa.

Toisessa kappaleessa puhutaan tuntomerkkien julkaisemisesta epäillyn tavoittamiseksi, ja siinä todetaan että koko ajan tehdään harkintaa, koska julkaiseminen on lain mukaan mahdollista. Ilmeisesti tässä teossa motiivina olisi ollut kosto, katkeruus tms eroprosessista johtuen (tai vaikka sitten se kunnian palauttaminen, jos siitä on kysymys), mutta joka tapauksessa poliisin arvion mukaan tekijä ei ole puukottanut satunnaisia vastaantulijoita vaan väkivalta on kohdistettu nimenomaan tiettyihin henkilöihin, eikä henkilö poliisin arvion mukaan ilmeisestikään aio kohdistaa väkivaltaa enää muihin henkilöihin. Tämän takia ilmeisesti ei ole pakko turvautua ulkopuolisten apuun, mikä helposti myös lisää poliisin työmäärää huomattavasti. Lisäksi myöskään ei ilmeisesti ole tarvetta varoittaa muita ihmisiä vaarasta, koska epäillyn ei pelätä kohdistavan uhkaa muihin ihmisiin.
 
Eli jos jotakuta epäillään, niin nimi ja naama julkiseksi? Mites sitten toimitaan, jos epäily osoittautuu vääräksi?
Jos puukottaa viittä ihmistä ja henkilötiedot ovat kiistattomat, niin asia on aika selvä jo ennen lainvoimaista päätöstä. Tekijä pitää saada koppiin. Ihmetyttää poliisin mantra että tuollainen ei ole vaaraksi sivullisille. Väärä kysymys vaan, niin saattaa pienen stressin alla kontrolli taas pettää. Vai onkohan kyse taas niistä-joita-ei-saa-ääneen-mainita, niistä jotka rauhoittuvat heti kun kunnia on palautettu.

Tulee väkisin mieleen, että annetaas äijälle taas etumatkaa niin, ei tule sitä vihapuhetta niin paljoa.
 
En tiedä,tietoinen salaaminenkin kopsahtaa omaan nilkkaan kun tekijä jossain vaiheessa kiinni jää ja jos tosiaan on maahanmuuttotausta.Silloin taas huudetaan poliittista poliisia. Kyllä tässä varmasti punnintaa tehdään lähipiirin ja lasten suojelemiseksi julkisuudelta, mutta hankalaa on nykymaailmassa tiedottaminen.
 
Tuberkuloosia sairastava turvapaikanhakija katosi perheineen – käännytystä vastustava seurakunta huolissaan
Perhe pelkää, että heidät karkoitetaan maasta kesken isän tuberkuloosihoitojen.

Porissa asuva, poliittisista syistä turvapaikkaa hakenut nelihenkinen perhe on kadonnut. Perheen katoamisesta kertoo Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala.

Kaukasialainen perhe pelkää, että heidät poistetaan maasta kesken isän tuberkuloosihoidon. Perheen isällä aloitettiin tuberkuoosihoito marraskuussa, kun tällä todettiin suoliliepeen tuberkuloosi. Hoitoa on jäljellä vielä yhdeksän kuukauden ajan.

Vaikea tauti
Perhe sai viime kuussa hallinto-oikeuden päätöksen, jossa hylättiin valitus käännytyksestä.

Satakunnan sairaanhoitopiirin arvion mukaan hoidon keskeytykseen sisältyy suuri riski, sillä hoitamattomana tuberkuloosi voi johtaa jopa kuolemaan. Vaarana on myös lääkkeille reagoimattomien tuberkuloosikantojen synty, jos hoito jätetään kesken tai sitä jatketaan vajaalla hoidolla.

Emme tiedä, missä he ovat.
Kaisa Huhtala​
– Pitäisin suurena riskinä myös sitä, että käännytetyt turvapaikanhakijat voivat kadota maan alle välttääkseen maastapoistamisen. Tällöin hoitokontakti katkeaa ja tämä voi koitua muidenkin vahingoksi, Uusitalo-Seppälä totesi Ylelle helmikuussa.

Perhe katosi sen jälkeen, kun heidän valituksensa karkotuspäätöksen kumoamisesta hylättiin.

– Ulkomaalaispoliisi oli ilmoittanut perheen lakimiehelle, että poliisi oli varannut viiden poliisin saattuen perheen maastapoistamiseen, Huhtala sanoo.

Perhe nähty hiihtolomalla
Kirkkoherra Kaisa Huhtalan mukaan perhe on nähty kirkossa viimeksi hiihtolomaviikon sunnuntaina.

– Tilanne on se, että emme tiedä, missä he ovat. Tämä on aiheuttanut suurta surua ja ahdistusta. Seurakuntalaiset kyselevä, missä perhe mahtaa olla, Huhtala sanoo.

Maahanmuuttoviraston mukaan tuberkuloosin sairastaminen ei tarkoita automaattisesti palauttamisen lykkäämistä. Maasta poistamiselle kesken hoitojen ei ole laissa esteitä.

https://yle.fi/uutiset/3-10672337?origin=rss
 
Emme tiedä, missä he ovat.​

Miksi helvetissä veronmaksajien pitäisi maksaa tuollaiset hoidot?
 
En tiedä,tietoinen salaaminenkin kopsahtaa omaan nilkkaan kun tekijä jossain vaiheessa kiinni jää ja jos tosiaan on maahanmuuttotausta.Silloin taas huudetaan poliittista poliisia. Kyllä tässä varmasti punnintaa tehdään lähipiirin ja lasten suojelemiseksi julkisuudelta, mutta hankalaa on nykymaailmassa tiedottaminen.

Lisäksi pitää katsoa, mitä poliisi lain mukaan saa ylipäätään tiedottaa. Jos tiedottaa liikaa, niin poliisi saattaa itse syyllistyä rikokseen.

esitutkintalaki 11. Luku §7 kirjoitti:
Esitutkinnasta tiedottaminen

Jos esitutkinnasta on asian yhteiskunnallisen merkityksen, sen herättämän yleisen mielenkiinnon, rikoksen selvittämisen, rikoksesta epäillyn tavoittamisen, uuden rikoksen estämisen tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä tarpeen tiedottaa, tiedottaminen on tehtävä niin, että ketään ei aiheettomasti saateta epäilyksenalaiseksi ja että kenellekään ei tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa tai haittaa.

Henkilön nimen tai kuvan saa antaa julkisuuteen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi.

Esitutkinnasta tiedottamisessa on lisäksi otettava huomioon 4 luvussa säädetyt esitutkintaperiaatteet. Velvollisuudesta pitää salassa esitutkinnassa ilmi tulleet seikat säädetään erikseen.

Oikeus antaa tietoja esitutkinnasta julkisuuteen on tutkinnanjohtajalla ja hänen esimiehillään sekä heidän määräämällään muulla virkamiehellä. Oikeus tietojen antamiseen on myös syyttäjällä esitutkinnan päättymisen jälkeen.

Ja tosiaan kun kyseessä on ilmeisesti ollut jonkinlainen valvottu perhetapaaminen missä on ollut tukihenkilökin paikalla, niin varovainen tiedottaminen suojelee myös uhreja; samalla tavalla kuin esim joskus pedofiliatapauksissa.
 
Lisäksi pitää katsoa, mitä poliisi lain mukaan saa ylipäätään tiedottaa. Jos tiedottaa liikaa, niin poliisi saattaa itse syyllistyä rikokseen.

Ja tosiaan kun kyseessä on ilmeisesti ollut jonkinlainen valvottu perhetapaaminen missä on ollut tukihenkilökin paikalla, niin varovainen tiedottaminen suojelee myös uhreja; samalla tavalla kuin esim joskus pedofiliatapauksissa.
Eiköhän lähisuku ja tuttavat jo tiedä että koko perhe on sairaalassa...
Kun epäilty tekijä lätkäistäisiin suoraan näkyviin, ilman selittelyjä tai tulkinnanvaraisuuksia, niin muutaman vuoden päästä ketään kiinnosta onko siellä mikä etnisyys taustalla.
Mutta kaikki nämä piilottelut yms selittelyt valuu aina Rajakkien laariin.
 
Voi olla, sitä ei nykyisellä lainsäädännöllä saada tietää. Kun laki rajoittaa tiedottamista, niin laki rajoittaa tiedottamista. Se on joka tapauksessa hyvä lähtökohta; jokainen voi muista asioista olla mitä mieltä haluaa.
 
Mikä tässä ylitti taustaisuuden tiedotuskynnyksen?
Poliisi löysi vauvan haudattuna pihalta Ilomantsissa – vanhemmat yrittivät salata kuoleman

Poliisin mukaan isä oli haudannut kuolleena syntyneen vauvan pihamaalle.
Viime vuoden heinäkuussa poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan Ilomantsissa olisi syntynyt kuolleena vauva, josta ei ollut tehty ilmoitusta viranomaisille. Ilmoituksen teki henkilö, joka oli kuullut asiasta tuttaviltaan.

Saamansa vihjeen perusteella poliisi teki etsinnän pariskunnan kotiin. Pariskunta kertoi, että nainen oli kesäkuussa synnyttänyt kotonaan kaksoset, joista toinen oli syntynyt kuolleena. Kaksosraskaus oli tullut pariskunnalle yllätyksenä, sillä nainen ei ollut käynyt ultraäänessä. Synnytyksessä ei ollut paikalla terveydenhuoltohenkilöstöä.

Pariskunta oli säilyttänyt kuollutta vauvaa aluksi pakastimessa ja jääkaapissa. Noin viikon kuluttua perheen isä oli haudannut vauvan omakotitalon pihamaalle, mistä poliisi löysi sen kotietsinnän yhteydessä.

Kertomansa mukaan pariskunta ei ilmoittanut asiasta viranomaisille, koska he eivät halunneet osakseen asiaan liittyvää huomiota.

Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa selvisi, että vauva oli kuollut kohtuun muutamia päiviä ennen synnytystä.

Poliisi epäilee pariskuntaa kuolemansyyn selvittämisestä annettujen sääntöjen rikkomisesta, koska he eivät tehneet tapauksesta ilmoitusta viranomaisille, ja hautarauhan rikkomisesta, koska on syytä epäillä, että kuollutta vauvaa on käsitelty pahennusta herättävällä tavalla.

Poliisin mukaan pariskunta on kantasuomalainen.

Rikostutkinta siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan, poliisi tiedottaa.

IS
 
Haagan puukotuksista epäilty edelleen tavoittamatta – poliisi kaipaa tietoja miehen liikkeistä ja olinpaikasta

04.03.2019 klo 16.47 Helsinki

Haagassa Santavuorentiellä sunnuntaina tapahtuneista väkivaltarikoksista epäilty mies Hayder Abduljabbar Al-Hmedavi on edelleen tavoittamatta. Vuonna 1985 syntynyttä, 168 senttiä pitkää miestä epäillään murhan yrityksestä, tapon yrityksestä ja kolmesta pahoinpitelystä.

Epäiltyjen rikosten uhrit ovat miehen ex-puoliso, ex-puolison ystävä sekä epäillyn ja ex-puolison yhteiset lapset. Uhrit eivät ole hengenvaarassa.

– Poliisi on tähän mennessä tehnyt ja tekee edelleen laajoja etsintöjä epäillyn kiinni saamiseksi. Koska kyseessä on erittäin vakava rikosepäily, ja epäillyn tavoittaminen on välttämätöntä, voimme esitutkintalain perusteella poikkeuksellisesti julkaista rikoksesta epäillyn nimen ja kuvan, sanoo rikoskomisario Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta.

Tuoreista näköhavainnoista tulee ilmoittaa yleiseen hätänumeroon 112, ja muista havainnoista tai tiedoista poliisille numeroon 0295 417 935. Vihjeitä voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

E0352D5E-0E3F-4098-953E-60FE057DCADF.jpeg
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/haagan_puukotuksista_epailty_edelleen_tavoittamatta_poliisi_kaipaa_tietoja_miehen_liikkeista_ja_olinpaikasta_78654
 
Rikosylikomisario Koski sanoo, että tuntomerkkien julkaiseminen on tällaisessa tapauksessa ongelmallista, koska sitä kautta poliisi saisi luultavasti paljon niin sanotusti vääriä vinkkejä, jotka eivät liity kyseiseen asiaan.

– Mietimme koko ajan myös sitä, onko syytä julkaista henkilön nimi ja kuva, mutta toistaiseksi koitamme vielä omin toimin etsiä häntä, Koski sanoo.

Koski kertoo, että poliisilla ei ole tällä hetkellä syytä olettaa epäillyn olevan vaaraksi sivullisille.

– Sellaista historiatietoa ei ole, että hän aiheuttaisi sivullisille vaaraa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f42a7093-16b1-4c72-bb6d-f45285888156
 
Katso liite: 28135
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/haagan_puukotuksista_epailty_edelleen_tavoittamatta_poliisi_kaipaa_tietoja_miehen_liikkeista_ja_olinpaikasta_78654

BINGO!
 
Rikosylikomisario Koski sanoo, että tuntomerkkien julkaiseminen on tällaisessa tapauksessa ongelmallista, koska sitä kautta poliisi saisi luultavasti paljon niin sanotusti vääriä vinkkejä, jotka eivät liity kyseiseen asiaan.

– Mietimme koko ajan myös sitä, onko syytä julkaista henkilön nimi ja kuva, mutta toistaiseksi koitamme vielä omin toimin etsiä häntä, Koski sanoo.

Koski kertoo, että poliisilla ei ole tällä hetkellä syytä olettaa epäillyn olevan vaaraksi sivullisille.

– Sellaista historiatietoa ei ole, että hän aiheuttaisi sivullisille vaaraa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f42a7093-16b1-4c72-bb6d-f45285888156
Eli siinä Poliisi ilkeästi vihjaa, että me pottunokat luokitellaan kaikki lähi-itäläiset saman näköisiksi.
Nyt tämäkin sai velloa netissä kotvan aikaa, sen sijaan että olisi suoraan läväytetty julkisuuteen ja vedetty matto spekulaatioilta alta. Samalla oliis jäänyt selittelyt yms pois, jotka aina vaikka vähän nakertaa Poliisin uskottavuutta.
 
Back
Top