Suomen sisäinen turvallisuus

Coffee Man

Ylipäällikkö
Minun mielestäni Isis-vaimoilta olisi tullut ottaa Suomen kansalaisuus pois siinä vaiheessa, kun he päättivät lähteä islamilaista valtiota rakentamaan. Osassa Euroopan unionin jäsenmaita on lainsäädäntö, joka mahdollistaa tämän, Suomesssa ei. Lapsien suhteen on tärkeää ja sivistynyttä olla armelias, mutta sitäkään ei tule unohtaa, että henkilö, joka juridisesti on vielä lapsi, saattaa olla 10 vuotta tiukan indoktrinaation alla elänyt sekä taisteluihin ja terrorismiin itse osallistunut 17-vuotias piinkova uskonsoturi.

Ylipäätään sellaista politiikkaa, jonka jo etukäteen tiedetään vaikuttavan maan olosuhteisiin ja sisäiseen turvallisuuteen heikentävästi, ei tulisi koskaan harjoittaa. Tällaiseen tyhmyyteen eivät meitä velvoita kansainväliset sopimuksetkaan.

Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin yksilön tulee vastata omista toimistaan ja pahoilla teoilla tulee olla seurauksia.



 

Coffee Man

Ylipäällikkö
Kaikki siellä syyttömiä on.
Omasta mielestään syyttömät ja väärintuomitut oikeusmurhan uhrit ovat vankiloiden enemmistöä :ROFLMAO:

Mutta on siellä muunkinlaisia syyttömiä...

Joka vuosi viitisensataa ihmistä istuu syyttöminä Suomen vankiloissa.

Rikoksista epäillyt, mutta syyttömäksi osoittautuneet ovat olleet vailla vapauttaan aiempaa törkeämmistä rikoksista ja entistä pidempiä aikoja.

Syyttömille maksettujen, niin sanottujen koppikorvausten määrä on yli nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Niillä tarkoitetaan korvauksia, jotka maksetaan syyttömänä vangituille ja tuomituille.

Viime vuonna korvauksia maksettiin yhteensä kolme miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2007 vastaava summa oli 720 000 euroa.
Valtion kassasta maksettujen korvausten määrä on noussut tasaisesti joka vuosi.


 

hansai

Ylipäällikkö
Ylipäätään sellaista politiikkaa, jonka jo etukäteen tiedetään vaikuttavan maan olosuhteisiin ja sisäiseen turvallisuuteen heikentävästi, ei tulisi koskaan harjoittaa. Tällaiseen tyhmyyteen eivät meitä velvoita kansainväliset sopimuksetkaan.

-Markku Jokisipilä-

:salut: :solthum:
 

Mili

Luutnantti
Nämä isisnaiset, olisivatko nämä samoja jotka toisissa olosuhteissa olisivat uusnatseja, hc-lesbofemakkoja tai väkivaltaisia antifasisteja/moottoripyöräjengiläisiä? Veri vetää mutta suunta epäselvä ja päämäärä sattumanvarainen?
 

Coffee Man

Ylipäällikkö
UB on kolmen vanhan ammattirikollisista koostuneen jengin liitto. Se käyttää tunnuksenaan liivejä, mutta ei ole MP-kerho, joten se voi keskittyä pelkästään rikollisuuteen.

Väitetään, että Suomessa on 80 tunnistettua järjestäytyneen rikollisuuden ryhmää. Niistä noin kolme neljäsosaa käyttää ulkoisia tunnuksia, kuten jengiliivejä mutta vain kolmasosa niistä taas on MP-kerhoja.
UB on todella iso ongelma erityisesti vankiloissa...

Suomen vaarallisimmaksi luokiteltu liivijengi United Brotherhood (UB) on saanut niskaotteen useimmista maan suljetuista vankiloista, kertovat viranomaiset Lännen Medialle.

Jengiväkivalta on lisääntynyt ja raaistunut rajusti vankiloissa. UB hallitsee vankiloiden huumekauppaa, kiristää muilta vangeilta mielivaltaisia maksuja ja pakottaa näiden omaisia rikoksiin.

Vankilavirkailijoiden liiton mukaan UB on ensimmäinen yksittäinen rikollisryhmittymä, joka on onnistunut kaappaamaan näin voimakkaan valta-aseman Suomen vankiloissa.

Tilanne vaarantaa jatkuvasti vankien ja henkilökunnan turvallisuuden, sanoo liiton puheenjohtaja Antti Santamäki.



Tuohon tautiin on olemassa vain yksi tehokas lääke, kaikki muu on sitä että syöpää hoidetaan buranalla.



Tuo on demokraattisessa maassa vaikea yhtälö, mutta varmaa on että tässä maassa järjestäytynyt rikollisuus ja väkivaltarikollisuus ovat akilleen kantapää...ongelma jota ei hoideta oikein ja kunnolla.


Jottai tarttis tehrä...kuten Kakolanmäellä on tapana sanoa :ROFLMAO:

 

ILoveEU

Kapteeni
Nämä isisnaiset, olisivatko nämä samoja jotka toisissa olosuhteissa olisivat uusnatseja, hc-lesbofemakkoja tai väkivaltaisia antifasisteja/moottoripyöräjengiläisiä? Veri vetää mutta suunta epäselvä ja päämäärä sattumanvarainen?
Minä en välttämättä sanoisi noin - samankaltaisuuksia kyllä, mutta ihan noin raa'asti en kirjoittaisi.

Jos tyyppi on asunut hiekkaerämaa valtiossa koko ikänsä, niin ajattelutavat ja sen pohja on totaalisen erilainen, tietenkin; mutta se kannattaa pitää mielessä kun pohditaan länsimaalaisia käännynnäisiä. Vaatii melkoisen ponnistuksen ajattelutavoissa, kun länsimaalainen kääntyy islamiin - kristinuskon ja islamin erilaisuudesta johtuen. Sen takia uutiset, joissa Suomessa asuvat muslimit kertovat pelkäävänsä käännynnäisiä, eivät ole ihmeellisiä.

Natsit, antifasistit ja jengiläiset ovat länsimaalaisen yhteiskunnan tuotoksia. Periaatteessa länsimaalaisen on niihin helpompi ja luontevampi liittyä, kuin kääntyä islamiin ja edetä eteenpäin sen terrorijärjestöihin.

Jotain yhteistä löytäisin siitä, kuinka raha ja valta turmelee. Jossain ulkomaisella kanavalla oli aikoinaan (~2vuotta sitten) juttua näistä IS vaimoista. IS vaimot olivat hyvinkin aktiivisia kurin ylläpitämisessä ja olivat tavallisten musliminaisten yläpuolella. Eli IS vaimoille ei *ittuiltu, mutta ei *ittuiltu myöskään SS ukoille Saksan maalla.

Se oli jokin Murphyn laki, että mikä tahansa poliittinen liike, miten vapaamielinen ja kiva tahansa, kun saa rajattoman vallan, muuttuu vääjäämättä vaaralliseksi muille.

Edit: Ihmisyys kirja (Glover) olisi varmaan hyvä lähde näiden asioiden pohtimiselle.
 

Coffee Man

Ylipäällikkö
Yksi Isisin orjuuttama nainen kertoo nähneensä, kuinka järjestöön kuulunut nainen teloitti 25 noituudesta syytettyä naista ampumalla näitä päähän järjestön ”pääkaupungissa” Raqqassa Syyriassa.

Naisen mukaan Raqqassa hänen ympärillään oli Euroopasta ja eri puolilta maailmaa tulleita naisia, jotka osallistuivat miesten tapaan taistelukoulutukseen.

– He olivat aktiivisia. He saivat aseellista koulutusta ja neuloivat pommivöitä itsemurhapommittajille. Näin myös kuinka he pyrkivät rekrytoimaan lisää jäseniä kotimaistaan puhelimen ja internetin välityksellä, jesidinainen kertoo haastattelussa.

Naisen mukaan kotona pysymisen ja kokkaamisen sijaan Isis-järjestöön kuuluneet naiset pakottivat vangit tekemään kotityöt puolestaan ja vaativat esimerkiksi hierontaa palatessaan aseellisesta koulutuksesta. Usein naiset olivat myös väkivaltaisia ja kiduttivat vankejaan.


 

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
 

hansai

Ylipäällikkö
Ylipäätään sellaista politiikkaa, jonka jo etukäteen tiedetään vaikuttavan maan olosuhteisiin ja sisäiseen turvallisuuteen heikentävästi, ei tulisi koskaan harjoittaa. Tällaiseen tyhmyyteen eivät meitä velvoita kansainväliset sopimuksetkaan.

-Markku Jokisipilä-

:salut: :solthum:
Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeustieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismitutkija varoittaa riskeistä
Sisäministeriön tietojen mukaan al-Holin leirillä on suomalaisia orpoja. Uusi hallitus ei ole linjannut, pyritäänkö heitä ja muita leirin suomalaisia auttamaan sieltä pois. Paine päätöksentekoon kasvaa, kun lämpötilat leirillä kohoavat.

Liisa Kauppinen HS, Elli-Alina Hiilamo HS

Julkaistu: 20.6. 2:00

SUOMEN tuoreella hallituksella on käsissään alati kuumempi kysymys: millä tavoin Suomi toimii kansalaistensa kanssa, jotka ovat lähteneet terroristijärjestö Isisin kalifaattiin ja jääneet sen romahdettua jumiin Syyriaan al-Holin aavikkoleirille?

Vankileirin kaltaisiin oloihin on suljettu noin 20 000 erimaalaista Isis-taistelijoiden omaista. Leiriä ylläpitää Syyrian autonominen kurdihallinto ja sitä vartioivat asemiehet. Yle on aiemmin uutisoinut, että paikalla olijoiden mukaan leirillä on 11 naista ja 33 lasta, jotka ovat Suomen kansalaisia.

Leirillä on myös suomalaisia orpolapsia, kertoo sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen. Osa heistä on viety alueelle Suomesta ja osa on syntynyt siellä.

Leirin asukkaat, erityisesti lapset, ovat kärsineet muun muassa ripulista ja aliravitsemuksesta. Sääennusteiden mukaan lämpötila al-Holin alueella voi lähipäivinä nousta yli 40 asteen. Kesän edetessä olosuhteet muuttuvat entistä sietämättömämmiksi.

EDELLINEN hallitus linjasi, etteivät Suomen viranomaiset auta Isis-taistelijoita tai heidän puolisoitaan pois Syyriasta. Linjaus ei kuitenkaan sido uutta Antti Rinteen (sd) hallitusta.

Sen on tehtävä omansa, mutta toistaiseksi päätöksiä ei ole tehty.

Vasta tehtävissään aloittaneet ministerit ovat saaneet aiheesta eri ministeriöiden yhteistyönä laadittuja selvityksiä, joiden valmisteluun on osallistunut yli 40 asiantuntijaa maaliskuusta asti. Niiden pohjalta hallituksen tulisi linjata, auttaako valtio leirillä olevia suomalaisia tai mahdollisesti osaa heistä palaamaan kotimaahansa vai ei. Lisäksi kantaa vaaditaan siihen, onko leirillä haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, joiden avun tarve on erityisen suuri.

Kysymys ulottuu useiden eri ministeriöiden hallinnonaloille. Koska kyse on kansalaisista Suomen rajojen ulkopuolella, päävastuu asiasta kuuluu ulkoministeriölle.

Ulkoministeri Pekka Haavisto(vihr) ei vastannut Helsingin Sanomien haastattelupyyntöihin.

HS kysyi eri alojen asiantuntijoiden näkemystä siitä, mitä vaikealle ongelmalle tulisi tehdä.

Oikeustieteilijä Martti Koskenniemi: Suomella on velvollisuus auttaa

Kansainvälisen oikeuden professorin Martti Koskenniemen mukaan vastaus kysymykseen on täysin selvä: Suomen hallituksella on velvollisuus avustaa al-Holin leirillä olevien naisten ja lasten tuomisessa takaisin kotimaahansa.

Mahtavatko Suomen hallitus ja viranomaiset ymmärtää, että tämä on sellainen tilanne, jota koskee melkoinen joukko kotimaisia ja kansainvälisiä oikeusnormeja?” hän kysyy.

Näitä oikeusnormeja ovat Koskenniemen mukaan Suomen perustuslaki ja konsulipalvelulaki sekä Euroopan ihmisoikeussopimus ja lapsen oikeuksien sopimus.

Yhtä mieltä Koskenniemen kanssa ovat monet muutkin oikeustieteilijät. 15 oikeustieteilijää on allekirjoittanut HS:lle osoitetun kannanoton, jossa todetaan, ettei Suomen viranomaisilla ole asiassa harkintavaltaa, eikä laissa määritellystä konsuliavustamisesta saa luopua rangaistuksena.

PERUSTUSLAIN yhdeksännen pykälän ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta kotimaahansa. Konsulipalvelulain mukaan hädänalaisessa asemassa kriisialueella olevaa suomalaista tulee auttaa.

”Konsulipalvelulain tarkoituksena on tuoda hädänalaisessa asemassa kriisialueella olevat suomalaiset turvaan”, Koskenniemi sanoo.

Näiden lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa todetaan, että kansalaisten pääsy kotimaahansa tulee taata.

Koskenniemen mukaan naisten mahdollinen syyllistyminen rikoksiin ei ole palauttamisen kannalta oleellinen kysymys. ”Sillä, mitä nämä henkilöt ovat mahdollisesti tehneet, ei ole vaikutusta avustamisen suhteen. Se on sitten erillinen poliisiasia.”

Terrorismitutkija Juha Saarinen: On ajateltava myös turvallisuuspolitiikkaa

Suomen pitää ajatella myös sitä, että kyse on ihmisistä, joiden paluulla saattaa olla merkittäviä turvallisuuspoliittisia seurauksia, sanoo terrorismitutkija Juha Saarinen. Hän on parhaillaan jatko-opiskelijana Lontoon King’s College -yliopistossa.

”Puhumme henkilöistä, jotka ovat kytkeytyneet brutaaliin ja väkivaltaiseen terroristiseen järjestöön”, hän sanoo.

Saarisen mukaan keskeisessä roolissa ei ole Suomen lainsäädäntö, vaan niiden maiden, joissa naiset ovat vaikuttaneet. ”Jos pystytään todistamaan, että he ovat olleet Isisin jäseniä, tämä on jo itsessään rikollista [esimerkiksi Irakissa].”

Hän nostaa oikeudenmukaisuudesta käytävään keskusteluun myös Isisin uhrien näkökulman, ja huomauttaa, ettei Suomeen jo palanneita Isisin toimintaan kytkeytyneitä henkilöitä ole onnistuttu saamaan oikeuden eteen.

”Minkälaista oikeutta paikalliset uhrit saavat niissä tapauksissa, joissa tekijät palaavat Eurooppaan valtioihin, joissa heitä ei saada asettua syytteeseen esimerkiksi sen takia, että todistusaineiston kerääminen on käytännössä mahdotonta?”

REALISTISIA vaihtoehtoja on Saarisen mukaan nyt kaksi. Ensimmäinen on se, että Suomi lähtee aktiivisesti noutamaan ensisijassa niitä naisia, joilla on lapsia. Toinen vaihtoehto on jatkaa nykyistä linjaa eli sitä, että heillä on oikeus palata Suomeen, jos he siinä onnistuvat, Saarinen sanoo.

”Isis on ohjeistanut etenkin Euroopasta tulleita vierastaistelijoita pyrkimään palaamaan keinolla millä hyvänsä. Tätä ei voida sulkea pois Suomenkaan tapauksessa.”

Suomeen on jo palannut vähintään 35 ihmistä Syyrian ja Irakin sota-alueilta.

KURDIHALLINTO haluaa tyhjentää leirit, sillä ne vievät valtavasti resursseja esimerkiksi turvallisuuden ylläpitämisessä.

”Suomen viranomaisilla ei ole sinällään pääsyä alueelle, mutta Suomen viranomaiset voivat keskustella aluetta hallinnoivien kanssa, ja sitä kautta voi mahdollisesti saada luvan käydä esimerkiksi tutustumassa suomalaisten tilanteeseen. Tätä ei sisäministeriön tietojen mukaan olla toistaiseksi tehty”, sisäministeriön Mankkinen sanoo.

Saarinen painottaa, ettei kenelläkään ole tietoa siitä, minkälainen aatemaailma al-Holin leirillä olevilla suomalaisnaisilla oikeasti on. Myöskään sitä ei tiedetä, ovatko he esimerkiksi saaneet järjestelmällistä ideologista koulutusta Isisiltä.

”Suomen turvallisuusviranomaisilla tai exit-toimintaa toteuttavilla kansalaisjärjestöillä ei ole mitään ihmelääkettä, jonka avulla he voivat selvittää niitä todellisia aikeita.”

Terrorismitutkija Leena Malkki: Turvallisuus ei aja oikeusvaltioperiaatteen yli

Juuri tiedon puutteen vuoksi terrorismitutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta lähestyy kysymystä täysin toisin.

Malkin mukaan huoli palaajien vaikutuksesta Suomen turvallisuustilanteeseen voi olla perusteltu. Samanaikaisesti tutkimuksista tukea saa ajatus, että naiset voivat haluta irtautua Isisin ideologiasta ja toiminnasta, mutta ulospääsyä ei aiemmin ole ollut tarjolla. Yhtenäisenä ryhmänä al-Holin leirin suomalaisia asukkaita ei Malkin mukaan voi ajatella.

Koska naisten mielenliikkeitä ei tarkasti tunneta, Malkki ei näe myöskään perusteita jyrätä oikeusvaltioperiaatteita heidän mahdollisesti muodostamansa vaaran vuoksi.

”Minun on vaikea nähdä, että tässä olisi niin painavaa turvallisuusnäkökohtaa, että se ajaisi muiden näkökohtien, kuten lasten oikeuksien, yli”, hän sanoo.

”Terrorismi uhkaa potentiaalisesti länsimaiden oikeusvaltioperiaatetta. Jos sen nimissä lähdetään tinkimään oikeus- ja ihmisoikeusperiaatteista, se on aika lailla oma maali.”

Poliitikkoja Malkki moittii rohkeuden puutteesta.

”Asiassa ei ole toimittu tarpeeksi nopeasti. Tämä tilanne on ollut odotettavissa pitkään.”

Lastensuojelun keskusliiton Pentti Arajärvi: Lapsen etu on tärkein

YK:n lapsen oikeuksien sopimus asettaa lapsen parhaan etusijalle myös sellaisessa tilanteessa, jossa se on ristiriidassa muiden pyrkimysten tai vaikkapa vanhemman edun kanssa, muistuttaa Lastensuojelun keskusliiton puheenjohtaja Pentti Arajärvi.

”Kaiken sen perusteella, mitä tiedotusvälineistä voi lukea, nähdä tai kuulla al-Holin leiristä, lapsen etu edellyttäisi tuomista Suomeen”, Arajärvi sanoo.

Tästä seuraa Arajärven mukaan käytännössä, että suurimmassa osassa tapauksia valtion tulisi avustaa myös lasten suomalaisten vanhempien paluuta kotimaahan.

LASTENSUOJELUVIRANOMAISTEN toimivaltuudet eivät ulotu Suomen rajojen ulkopuolelle. Siksi lasten ja vanhempien erottaminen toisistaan vasten heidän tahtoaan on vaikeaa, Arajärvi sanoo. Suomessakin näin voidaan toimia vain, kun tiukat ehdot täyttyvät.

Kysymyksessä Arajärven mukaan on siksi toissijaista, ovatko vanhemmat syyllistyneet rikoksiin, miten vahvaa näyttöä niistä on, tai muodostavatko lapset tai heidän vanhempansa Suomessa turvallisuusuhan.

Niin lapsen kuin yhteiskunnan etu myös olisi, että päätös palautuksesta syntyisi nopeasti, Arajärvi katsoo.

”Varhainen ja tehokas puuttuminen on aina halvempaa ja vaikuttavampaa. Se vaihtoehto, että aika hoitaa, eli lapsi täyttää 18 tai kuolee, ei käy.”

Lasten ja heidän vanhempiensa palauttaminen ei ole välttämättä käytännössä helppoa. Esimerkiksi entinen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) on nostanut esiin, että jo suomalaislapsien luotettava tunnistaminen voi olla hyvin vaikeaa.

”Jos lähettäisimme jonkun partion leirille, joka sanoisi, että tässä testataan suomalaiset, sinne voisi tulla vaikka tuhannen ihmisen jono. Kansalaisuustilanteet ovat sekavia, ihmisillä ei ole asiakirjoja, kaikki lapset eivät välttämättä itsekään tiedä, kenen lapsia he ovat. Se tekee tilanteesta käytännön kannalta haastavan”, Mykkänen sanoo Helsingin Sanomille.

Arajärvi myöntää, että käytännön toteutuksessa voi olla haasteita. Samalla hän muistuttaa, että muut Euroopan maat ovat tuoneet orpoja leiriltä kotimaahansa.

Euroopan maista muun muassa Norja, Belgia, Ranska ja Alankomaat ovat tuoneet orvoiksi jääneitä kansalaisiaan alueelta pois. Ruotsissa valtio auttoi isoisää, joka nouti seitsemän orvoiksi jäänyttä lastenlastaan pois leiriltä.

”Ei sen ylivoimaista pitäisi Suomellekaan olla.”

Tästä on kyse
Isisin tukikohdasta paenneiden leiri


Al-Holin leirille Syyrian pohjoisosaan suljettiin jihadistiliike Isisin viimeisestä tukikohdasta paenneet naiset ja lapset.

Leirillä on Ylen mukaan 11 suomalaista aikuista naista ja heillä 33 lasta. Lapset on viety alueelle vanhempiensa mukana tai he ovat syntyneet siellä.

Leirillä on myös yli 40 muun valtion kansalaisia. Vasta muutama valtio on tähän mennessä auttanut kansalaisiaan sieltä pois.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006148795.html
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Taisikin olla YLEn pahin painajainen, kun poliisipäällystön syytteet kaatuivat

Päivi Happonen: Juhannuskokko roihahti syyttäjälle jo tänään – Pahin painajainen toteutui, kun poliisipomojen kaikki syytteet hylättiin
Käräjäoikeus kaatoi rytinällä syytteet jokaiselta kahdeksalta syytetyltä.

Syyttäjä oli vaatinut ehdollista vankeutta tai sakkoja entiselle poliisiylijohtajalle Mikko Paaterolle, keskusrikospoliisin päällikölle Robin Lardotille, Helsingin poliisilaitoksen päällikölle Lasse Aapiolle, Helsingin poliisilaitoksen entiselle komentajalle Jukka Riikoselle ja Helsingin huumepoliisin entiselle päällikölle Jari Aarniolle.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Paljain käsin vai itse ostetut hanskat kädessä?
Kovin huolissaan toimitusjohtaja oli mutta veikkaan, että mikään ei tule silti muuttumaan. Taitaa tuo vartijankin työ olla sellaista nykyään, että sitä pitäisi toteuttaa parityöskentelynä. Asiakkaan odotukset ovat myös ristiriitaisia. Toisaalta tulosta pitäisi syntyä mutta siitä ei haluta maksaa.
 

sikajudoka

Alikersantti
Joskus oli joku vartiointiliikkeen pomo todennut, että halvemmaksi tulee laittaa duunari kuoppaan kuin ostaa tälle asianmukaisia välineitä ja koulutusta. Tuskin mikään muuttuu...
 

Raveni

Ylipäällikkö
Joskus oli joku vartiointiliikkeen pomo todennut, että halvemmaksi tulee laittaa duunari kuoppaan kuin ostaa tälle asianmukaisia välineitä ja koulutusta. Tuskin mikään muuttuu...
Juu, ei. Palkka on pieni, firmat tahkovat tulosta ja asiakkaat haluvat palvelun mahdollisimman halvalla. Sitten kun tuohon yhdistetään niitä lisätehtäviä mitä nekee vartijoiden tänä päivänä tekevän eli siivoavan, kuskaavan kärryjä ja varmaan talonmieshommiakin niin alalle hakeutuu sitten sen mukaista porukkaa ja poistuu se pätevämpi aines heti kun mahdollista. Halvalla ei saa hyvää, vartiointi puolellakaan. En sano, että tässä tapauksessa olisi vartijaan menevä ongelma mutta yksintyöskentely on alalla yleistä ja se luo sitten tämänlaisia riskejä. Joskus kuullut vartijalta, että vaikka on yksin niin asiakas odottaa "tuloksia" eli kiinniottoja. Kiinniotettava aines on sitten muuttunut agressiiviseksi ja ailahtelevaksi.

Kyllä tuo ala rypee työturvallisuus ongelmissa mutta lainsäätäjä ei halua asiaan puuttua koska se tarkoittaa palvelun hintojen nousua ja toisaalta varmaan myös palvelun käytön vähenemistä.
 
Top