ENSIN amfetamiinia, sitten autolla liikenteeseen.
Nuorehko helsinkiläismies lähti runsaat neljä vuotta sitten huumepäissään auton rattiin. Hän oli tehnyt niin lukuisia kertoja aiemminkin.
Tällä kertaa kyydissä istui myös hänen vaimonsa, ilman turvavyötä.
Olosuhteet olisivat voineet olla vaikeat ilman amfetamiiniakin, sillä tuore lumi oli peittänyt öisen pääkaupungin. Ajokeli oli liukas ja autossa huonokuntoiset kitkarenkaat.
HELSINKILÄISMIES ajoi kilpaa toisen auton kanssa ja kaahasi Tuusulanväylällä 120 kilometrin tuntinopeudella. Alueella oli kahdeksankympin nopeusrajoitus.
Kun mies yritti vaihtaa kaistaa, auto alkoi heittelehtiä ja pyörähti katon kautta ympäri.
Miehen vaimo sai turmassa vakavia vammoja ja kuoli turmapaikalla.
Turma-auton kuljettaja, nykyisin 31-vuotias helsinkiläismies on HS:n tekemän selvityksen mukaan yksi useimmin rattijuopumuksesta kiinni jääneistä kuljettajista Suomessa.
HS selvitti laajan asiakirja-aineiston perusteella Suomen pahimpien sarjarattijuoppojen taustoja. Selvityksestä käy ilmi, että nämä kuljettajat ovat todellisia vaaratekijöitä liikenteessä ja he jatkavat päihtyneenä autoilua turmista, tuomioista ja ajokielloista piittaamatta.
Selvityksen aineistona ovat muun muassa diaaritiedot suurimmasta osasta rattijuopumusta ja törkeää rattijuopumusta koskevista syytteistä runsaan viidentoista viime vuoden ajalta eli vuosilta 2004–2019. Syyteaineistossa on mukana kaikkiaan lähes 300 000 epäiltyä rattijuopumusrikosta.
Lisäksi HS on käynyt läpi sarjarattijuoppojen saamia tuomioita.
Rattijuopumussyytteet johtavat lähes aina langettavaan tuomioon. Vuonna 2017 tuomioistuimissa hylättiin Tilastokeskuksen mukaan vain noin yksi prosentti syytteistä.
ENITEN syytteitä päihtyneenä ajamisesta on HS:n selvityksen mukaan saanut 49-vuotias helsinkiläismies. Häntä vastaan on nostettu vuosina 2004–2019 syyte rattijuopumusrikoksesta ainakin 47 kertaa.
Toiseksi eniten syytteitä on kertynyt Tuusulanväylän turman aiheuttaneelle 31-vuotiaalle helsinkiläismiehelle sekä 35-vuotiaalle imatralaismiehelle. Kumpaakin vastaan on nostettu ainakin 40 syytettä.
Vähintään kolmekymmentä syytettä on saanut viisi muutakin miestä. Heistä kaksi on Vantaalta, yksi Espoosta ja yksi Haminasta, ja yhden kotikunta jäi HS:n selvityksessä epäselväksi.
Nuorin heistä on hieman alle 30-vuotias ja vanhin yli 50-vuotias.
Todellisuudessa yksittäiset henkilöt ovat voineet saada enemmänkin rattijuopumussyytteitä, sillä HS:n aineisto ei kata sellaisia syytteitä, jotka on nostettu ennen vuotta 2004.
Lisäksi aineiston ulkopuolelle on voinut jäädä sellaisia tapauksia, joissa henkilöä on syytetty samalla kertaa oikeudessa myös rattijuopumusta vakavammista rikoksista.
HS:N syyteaineiston perusteella eniten päihtyneenä ajavia kuljettajia yhdistää tyypillisesti pari asiaa.
Ensinnäkin he ovat lähes poikkeuksetta miehiä.
Kahdensadan eniten syytteitä saaneen henkilön joukossa on vain kolme naista. Heistä eniten syytteitä, ainakin 21 kappaletta, on saanut vuonna 1961 syntynyt nainen.
Kaikki kaksisataa eniten syytteitä saanutta henkilöä vaikuttavat nimiensä perusteella olevan syntyperäisiä suomalaisia.
MONIA pahimpia sarjarattijuoppoja yhdistää sekin, että he ovat saaneet syytteitä myös muista rikoksista kuin rattijuopumuksista. Osalla muiden rikosten osuus on pieni, mutta joillakin hyvinkin suuri.
Esimerkiksi Tuusulanväylän turman aiheuttanut kolmekymppinen helsinkiläismies on saanut syytteitä ainakin yli 160 epäillystä rikoksesta. Syytteiden joukossa on liikennerikosten ohella muun muassa omaisuus-, väkivalta- ja huumerikoksia.
Ensimmäisten syytteiden aikaan hän oli alle 18-vuotias.
Mies on jatkanut huumepäissään ajamista myös sen jälkeen, kun hänen vaimonsa kuoli Tuusulanväylän turmassa vuonna 2015.
Seuraavana vuonna Tuusulanväylän turmakuski yritti ajaa huumeiden vaikutuksen alaisena järjestyksenvalvojan päälle kauppakeskus Itiksen pysäköintitiloissa. Valvoja yritti pysäyttää kuljettajan käsimerkillä, mutta mies jatkoi ajamista suoraan järjestyksenvalvojaa kohti.
Järjestyksenvalvoja kuvaili tilannetta myöhemmin käräjillä niin, että mies oli ”katsonut silmiin ja painanut kaasua”. Valvoja ehti siirtyä viime tingassa auton alta pois.
Oikeus katsoi kuljettajan teon törkeän pahoinpitelyn yritykseksi. Lisäksi hän sai tuomion tuolla kertaa muun muassa kahdesta rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rangaistukseksi mies sai yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottoman vankeustuomion.
YHDESTÄ rattijuopumuksesta tuomitaan
tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa tavallisesti päiväsakkoja, jos kuljettaja ei ole syyllistynyt muihin rikoksiin kuin yhteen rattijuopumukseen.
Kun rikosten määrä tuomiossa kasvaa, lisääntyy myös vankeusrangaistuksen määräämisen todennäköisyys. Myös aiempi rattijuopumushistoria kasvattaa vankeusrangaistuksen todennäköisyyttä.
Sarjarattijuoppoja on HS:n selvityksen perusteella tuomittu toistuvasti myös ehdottomaan vankeuteen.
Pelkistä rattijuopumuksista määrättävät vankeustuomiot eivät pidä heitä kuitenkaan kovin pitkään pois auton ratista, sillä yksittäisestä törkeästä rattijuopumuksesta voidaan tuomita enimmilläänkin kaksi vuotta vankeutta.
Mahdolliset muut rikokset voivat kuitenkin koventaa tuomiota.
Myöskään oikeuden määräämä ajokielto ei estä sarjarattijuoppoja syyllistymästä uusiin tekoihin, sillä monet heistä ovat ajaneet päihtyneenä ilman ajo-oikeutta.
Myös Tuusulanväylän turmakuskilta puuttui ajo-oikeus onnettomuuden aikaan.
VIRANOMAISET ovat enemmän tai vähemmän voimattomia, kun sarjarattijuopot jatkavat toimintaansa saamistaan rangaistuksista ja ajokielloista piittaamatta.
Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja
Maria Hoikkala kertoo, että yhtenä lisäkeinona rattijuoppojen autoja on määrätty menetettäväksi valtiolle.
”Sekään ei lopeta kaikkia rattijuopumuksia. Henkilö saattaa ostaa, lainata tai ottaa luvatta käyttöön toisen auton. Jos hän suhtautuu kaikkiin määrättyihin seuraamuksiin välinpitämättömästi, viranomaisten keinot estää uudet rattijuopumukset ovat vähissä”, Hoikkala sanoo.
Eräs eniten syytteistä saaneista sarjarattijuopoista menetti vuonna 2015 yhdellä käräjäoikeuden päätöksellä kerralla valtiolle kolme autoa: Alfa Romeon, BMW:n ja Audin. Hän on jatkanut päihtyneenä ajamista senkin jälkeen.
Hoikkalan mukaan karkeasti arvioituna noin puolet rattijuopoista on sellaisia, jotka syyllistyvät tekoon myöhemmin uudelleen. Kyse on arviolta noin 10 000 ihmisestä.
HOIKKALA arvioi, että sarjarattijuoppojen elämässä voi olla päihteiden lisäksi monenlaisia muitakin ongelmia. Ne voivat näkyä piittaamattomana toimintana.
Jotain sarjarattijuoppojen elämäntilanteesta voi kertoa sekin, että kahdeksasta eniten syytteitä saaneesta miehestä viidellä ei ole väestörekisterin mukaan vakinaista osoitetta.
”Poliisi ei käytännössä pysty valvomaan kuljettajia niin, etteivät he pystyisi halutessaan syyllistymään uusiin rattijuopumuksiin.”
Tapausten paljastamista helpottaa kuitenkin se, että paikallispoliisit tuntevat etenkin pienemmillä paikkakunnilla alueensa aktiivisimmat rattijuopot ja heidän mahdolliset ajoneuvonsa.
Hoikkalan mukaan koettu kiinnijäämisriski voi osaltaan vaikuttaa siihen, lähteekö henkilö ajamaan päihtyneenä.
”Tärkeässä roolissa on tällöin poliisin suorittama näkyvä rattijuopumusvalvonta”, hän sanoo.
Katso listaus eniten rattijuopumussyytteitä saaneen miehen syytteistä
HS:n selvityksen mukaan 49-vuotias helsinkiläismies on saanut viidentoista viime vuoden aikana ainakin 47 syytettä rattijuopumusrikoksista. Alle on listattu hänen saamiaan syytteitä vuosittain.
Vuosi 2005:
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Rattijuopumus.
Vuosi 2006:
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Laiton uhkaus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2007:
Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus.
Vuosi 2008:
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus.
Rattijuopumus.
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Vuosi 2009:
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Törkeä rattijuopumus.
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2010:
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2011:
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2012:
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2013:
Rattijuopumus.
Varkaus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2014:
Varkauden yritys.
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Varkaus.
Varkaus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2015:
Törkeä rattijuopumus.
Vahingonteko.
Rattijuopumus.
Vuosi 2016:
Törkeä rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Vuosi 2017:
Huumausainerikos.
Rattijuopumus.
Vuosi 2018:
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Rattijuopumus.
Varkaus.