Tuomittiin ehdolliseen lasten hyväksikäytöistä, jatkoi tekoja saman tien - tällainen on lapsenraiskauksista syytetty irakilaismies
Eilen klo 22:19
Irakilaismiehen epäillään syyllistyneen lapsenraiskauksiin saatuaan juuri aiemmin tuomion 14-vuotiaan hyväksikäytöstä.
Tätä miestä poliisi epäilee törkeistä lapsenraiskauksista. KUVAKAAPPAUS
Hovioikeudessa lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomittu irakilaismies jatkoi epäillysti tekojaan vain noin kuukausi saamansa tuomion jälkeen.
Vuonna 1995 syntynyttä Irakin kansalaista epäillään tällä hetkellä kolmesta törkeästä lapsenraiskauksesta, joka on uusi rikosnimike Suomen rikoslaissa.
Miehen epäillyt teot tapahtuivat kolmena peräkkäisenä päivänä Kankaanpäässä, Satakunnassa.
Vangitsemisasiakirjoista käy ilmi, että mies epäillysti raiskasi uhrinsa 23.-25. kesäkuuta.Tutkinnanjohtajana tapauksessa oleva
Marko Peltonen kertoo, että poliisin tiedossa on yksi miehen lapsiuhri. Uhrin sukupuolesta tai iästä Peltonen ei sano mitään.
– Tapauksen tutkinta on edelleen kesken.
Syytteiden nostamisen määräpäivä miehen jutussa on lokakuussa, mutta Peltonen ei lähde arvioimaan tutkinnan valmistumista.
Tuomittiin jo hovissa
Tiedossa ei toistaiseksi ole, miten ja millä statuksella irakilaismies on Suomeen saapunut. Satakunnan Kansa on aiemmin kertonut miehen asuneen Suomessa jo pidempään.
Mies on tuomittu jo aiemmin 14-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Tämä tuomio tuli viime vuoden heinäkuussa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Oikeuden antaman julkisen selosteen mukaan mies oli ollut sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan tytön kanssa viime vuoden huhtikuussa.
Mies sai teosta puolitoista vuotta ehdollista vankeutta ja tuomittiin maksamaan tytölle korvauksia.
Miestä syytettiin tuolloin kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta törkeästä raiskauksesta. Näyttöä väkivallasta tai pakottamisesta ei kuitenkaan ollut. Oikeus katsoi tuolloin, ettei seksuaalinen hyväksikäyttö ylittänyt törkeän tekomuodon rajaa.
Mies valitti tuomiosta Turun hovioikeuteen, joka käsitteli asian 21. toukokuuta tänä vuonna.
Tapauksessa oli riitaista se, tiesikö mies tytön olleen 14-vuotias. Tyttö katsoi, että miehen olisi pitänyt tietää tämä, tai pitää vähintään varsin todennäköisenä sitä, että hän on alle 16-vuotias. Todisteina käytettiin muun muassa tytön Badoo-profiilia.
Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden tuomion.
Ei ehtinyt siis kulua kuin reilu kuukausi, kun mies epäillysti jälleen yhtyi alaikäiseen. Tietoa ei ole siitä, miten rikos tuli poliisin tietoon, mutta mies vangittiin 6. elokuuta Satakunnan käräjäoikeudessa.
Geelitukkainen bemarimies
Miehen nimiin on rekisteröity viime vuosituhannen lopulta oleva BMW 3-sarjan coupe. Sosiaalisen median profiilissaan geelitukkainen nuorimies poseeraa pikkutakki päällä peiliselfiessä. Taustakuvana on kyseinen Bemari.
Mies on sittemmin poistanut tai muuttanut profiilinsa, joka uusien tekojen tultua julki oli silloinkin väärällä nimellä.
Kuvissaan mies hehkuttaa muun muassa Suomen 100-vuotisjuhlaa.
Mies odottaa tällä hetkellä tutkinnan päättymistä vangittuna.
Irakilaismiehen epäillään syyllistyneen lapsenraiskauksiin saatuaan juuri aiemmin tuomion 14-vuotiaan hyväksikäytöstä.
www.iltalehti.fi