miheikki
Greatest Leader
Ex-poliisipomo Paatero vaatii päättäjiä heräämään: "On lapsellista uskoa, että Ruotsin äärettömän vakava tilanne ei voisi tulla Suomeen"
Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero on vuosia varoitellut turvallisuusuhista, joita Suomessa hänen mielestään ylenkatsotaan.
www.helsinginuutiset.fi
PUHEENAIHE
27.8.2019 11.07
Ex-poliisipomo Paatero vaatii päättäjiä heräämään: "On lapsellista uskoa, että Ruotsin äärettömän vakava tilanne ei voisi tulla Suomeen"
Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero (oik.) jäi eläkkeelle nelisen vuotta sitten. Hän seuraa yhteiskunnallisia asioita edelleen tarkasti ja on mm. kirjoittanut kohutun kirjan Suomen sisäisen turvallisuuden uhista. Arkistokuva.
Mari Mäkinen
Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero on vuosia varoitellut turvallisuusuhista, joita Suomessa hänen mielestään ylenkatsotaan. Niihin lukeutuvat niin kutsutut rinnakkaisyhteiskunnat, joissa eletään Suomen lain sijaan rikollisten sanelemin ehdoin.
– Vielä niitä ei nähdäkseni meillä ole, mutta jo Ruotsissa tilanne on äärettömän vakava, Paatero sanoo.
– Suomella on vielä mahdollisuus toimia niin, että vastaavalta voidaan välttyä.
Paateron mukaan se edellyttää päättäjiltä tosiasioiden tunnustamista ja konkreettisia toimia.
Nyt hän toivoo, että Porvoon poliisiampumisista seurannut keskustelu johtaa poliisien määrän lisäämiseen.
Paatero harmittelee sitä, että poliisin resurssipulan aiheuttamista riskeistä ei olla pahemmin edes keskusteltu muutamaan vuoteen sen jälkeen, kun Turun joukkopuukotus johti suojelupoliisin määrärahojen lisäykseen.
Poliisi sen sijaan ei lisäresursseja saanut.
– Vaalien alla käytännössä kaikki puolueet sanoivat ymmärtävänsä tarpeen, Paatero muistuttaa.
– Nyt lisäystä on tulossa sadan poliisin verran eikä se riitä.
Mikko Paateron mukaan realistinen tavoite olisi pikaisesti lisätä poliisien määrä vuoden 2010 tasolle. Se tarkoittaisi vahvuuden nostamista 7 850 poliisiin nyt hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetetun 7 500 poliisin sijaan.
– Viimeistään nyt on päättäjien aika havahtua vakavan väkivallan lisääntymiseen ja sisäistää poliisin muuttunut toimintaympäristö, Paatero painottaa.
– Vaikka en halua antaa Porvoon tapahtumalle liikaa painoarvoa, on se silti selvä merkki siitä, että tällainen tulee meilläkin lisääntymään.
Hän kertoo seuraavansa tarkasti rikollisuuden ja segregaation lisääntymistä sekä Ruotsissa että Saksassa. Molemmissa maissa on asuinalueita, joihin poliisi voi mennä vain mittavalla varustuksella.
Paatero muistuttaa kuluneen vain muutaman kuukauden siitä, kun Ruotsin pääministeri Stefan Löfven nosti keskusteluun jopa tarpeen sotilaiden jalkauttamisesta kaduille.
– Ruotsissa on jo kuutisenkymmentä "No go"-aluetta, joihin poliisi voi mennä vain suurella joukolla, Paatero sanoo.
– On lapsellista uskoa, että Ruotsin tilanne ei voisi mitenkään tulla Suomeen. Vuorenvarmasti olemme nyt menossa samaan suuntaan.
Vertailun nimissä hän nostaa Ruotsista vielä yhden esimerkin: Ruotsi on tällä hetkellä lisäämässä poliisiensa määrää kymmenellätuhannella poliisilla viiden vuoden aikana.
Nyt maassa on 20 000 poliisia.
– Suomessa tarve ei ole yhtä suuri eikä meillä ole koulutuksen puolestakaan mahdollista vuoden 2010 tasoa suurempaan lisäykseen, Paatero sanoo.
– Suomessa pitäisi heti alkuun huolehtia siitä, että jokaiselle valmistuvalle poliisille on työpaikka.