Suomen sisäinen turvallisuus

Kansainväliset uutistoimistot ja Youtube välittävät jatkuvasti maailmalle videoita, joissa esimerkiksi amerikkalaispoliisit käyttäytyvät holtittomasti kohdehenkilöitä kohtaan. Konstaapeli saattaa osoittaa aseella ja jopa ampua ihmistä, jonka rike on oluen juominen yleisellä paikalla. Heikko stressinhallinta selittää osaltaan Yhdysvaltojen poliisimiesten ampumistapauksia, Gustafsberg sanoo
Pikemmin pelko omasta hengestään, siellä kun kenellä tahansa saattaa olla ampuma-ase. Täällä meillä ei niinkään, harvemmalla on.
 
Tähän voisi foorumin ilmailujaos ottaa kantaa. @Leaderdog ja muutkin.
Matalan pilvisyyden vallitessa merelläkin tai minkä maaston päällä tahansa huono näkyvyys on riski. Jos horisonttia ei erota eikä merta pilvestä, on lentäminen äärimmäisen vaarallista merenkin päällä ilman mittarilentovarustusta ja pilotin kelpoisuutta mittareita käyttää.

Näkölentosäännöillä 1.5 km vaakanäkyvyyttä on minimi, vapaata tilaa korkeussuunnassa pilvenpohjaan pitää olla muistaakseni 1500 jalkaa eli noin 500 metriä.

Sama ikävä loppu törmättäessä mereen tai mäkeen.
 
Tästä jäi puuttumaan, että vaikka sitä sumutinlupaa ei saisikaan, niin laiton sumutin olisi kuitenkin luultavasti parempi vaihtoehto kuin laiton teräase; perustelut olen käynyt läpi useampaan kertaan.

Laittoman sumuttimen hankkiminen tosin on hankalampaa kuin teräaseen, jonka hankkiminen siis ei ole laitonta vaan pelkkä kantaminen ilman hyväksyttävää syytä.

Loppuun vielä disclaimeri, että en kehota hankkimaan tai kantamaan laittomasti mitään välinettä. Kyse on siitä, mikä on vähiten huono valinta.

Useinhan hiuslakkoja, spraydeodorantteja, hyönteismyrkkyjä ym. tarjotaan "laillisiksi" vaihtoehdoiksi. Miten sellaisten hallussapitoa käsitellään oikeuskäytännössä? Entä onko niillä tehoa elävään olentoon ja käykö sumutuskuvio köyhän miehen kartiosta?

Pysyvän vahingon vaara lienee kyllä korostunut, mutta sitä voi pohtia sitten jälkikäteen. Varsinkaan, kun se ei ole samalla tavalla käsinkosketeltava ja arkijärjellä pääteltävä kuin teräaseissa.

Disclaimer: Enkä tarkoita nyt hyönteismyrkyllä Amitonia...
 
Eikös Al Caponen gangsterit kantaneet aseita viulukoteloissa? Sinänsä kitaralaukku olisi aika hyvä, että ei muuta kuin verhoilu ensin pois, sitten muotoillaan styroxista laukun ja kiväärin muotoinen sisusta, ja lopuksi verhoilu takaisin, niin ei pääse kivääri hölskymäänkään siellä.

Jos ase ei ole merkiltään Baikal, niin rahaa pitää olla ihan kunnolliseen vaahtomuoviinkin.

 
Useinhan hiuslakkoja, spraydeodorantteja, hyönteismyrkkyjä ym. tarjotaan "laillisiksi" vaihtoehdoiksi. Miten sellaisten hallussapitoa käsitellään oikeuskäytännössä? Entä onko niillä tehoa elävään olentoon ja käykö sumutuskuvio köyhän miehen kartiosta?

Pysyvän vahingon vaara lienee kyllä korostunut, mutta sitä voi pohtia sitten jälkikäteen. Varsinkaan, kun se ei ole samalla tavalla käsinkosketeltava ja arkijärjellä pääteltävä kuin teräaseissa.

Disclaimer: Enkä tarkoita nyt hyönteismyrkyllä Amitonia...
Mieluummin oikea, lupavapaa turvasumutin kuitenkin. Luultavasti sokeuden riski on pienempi eikä varmaan ainakaan huonommin toimi, ja purkki on pienempi, jne.
 
Mieluummin oikea, lupavapaa turvasumutin kuitenkin. Luultavasti sokeuden riski on pienempi eikä varmaan ainakaan huonommin toimi, ja purkki on pienempi, jne.
Mutta jatketaan: välineen laillisuus ja sen käytön lainmukaisuus ovat kaksi erillistä asiaa. Laittoman välineen käyttäminen voi itsessään olla OK, vaikka siitä välineestä saisikin sanktion. Ja kääntäen; laillisen välineen käyttämisestä saattaa saada rangaistuksen.

Hiuslakkaa saa kantaa mukana (pl lentokoneet ym) mutta jos sillä sokeuttaa ihmisen niin ei ole hyvä juttu. Ja vaikka ei tulisi vammoja niin jos purkissa varoitetaan aineen joutumisesta silmiin ja tahallaan suihkuttaa sinne, niin ei ole hyvä asia tämä. Se, miten oikeus sihtautuu siihen että kalju mies kantaa hiuslakkaa; en tiedä.
 
25 laukausta..... Tuosta olisi kiva nähdä rekonstrukntio video tai step by step tapahtumat. Miksi tässä topicissa, eikä Ruotsi. Vähän vertailupohjaa länsinaapurin ja meidän välille. Ja tämä ei ole ainut tapaus missä Ruotsalaispoliisit tykkää tyhjentää lippaat.
vaikuttaa siltä, että suomalaisten poliisien pätevyys on luokkaa potenssiin kymmenen. Tosin
Suomessa vastassa on monesti jr merkitty väkivaltainen hormoonihiiri kun taas Ruotsissa tuliaseilla varustautuneita nuorisorikollisia.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
ei ole ainut tapaus missä Ruotsalaispoliisit tykkää tyhjentää lippaat.
Laittaisin sen vähän samaan piikkiin kuin USA;ssa. Ruotsissa on erittäin väkivaltaisia jengejä jotka eivät epäröi ampua. Joten poliisin tulee vastata siihen eli ampua kunnes uhkaa ei ole. Varsinkin kun uhri pitää automaattiasetta. Vaikka tässä tapauksessa oliki leikkiase mutta sitähän poliisi ei voinut hämärässä nähdä.
 
Eihän niitä nytkään tarvittu, mutta alkutilanteessa ei ollut tietoa kuinka kauan tilanne kestää ja kuinka laaja se on. Tosiasia on, että perus-kenttäsiat hoitavat suurimman osan tämän maan kovista keikoista.
Samoin taitaa perustason ensihoitoyksiköt pelastaa ihmishenkiä ja veparit pilata tulipaloja
 
Mikähän näitä teinejä vaivaa, huomiohuoraus?

Ei me 15-vuotiaina heitetty läppää poliisien tappamisesta. Oli vissiin vähän liian kiire ajella purkaamolta ostetulta autolta, mikä maksettiin kaverin faijaltaan pöllimältä kortilla, ja hommata kilvet siihen ruuvaamalla yöllä samanlaisesta ne irti... Sitten pöllittiin faijan haulikko ja ammuttiin kaikki vastaantulevat postilaatikot. Oikein fiksua. Mutta poliisit oli poliiseja ja me rosvoja, niinkuin leikissä...

no, ok, ei silloin ollut internettiä että saisimme hölmöilymme levitettyä maailmalle. mikä oli ehkä hiton hyvä asia...
 
Siinä on erilaisia yksilön suojaan liittyviä juttuja; laki rajoittaa aika paljon esim nimen tai valokuvan julkaisemista.
 
Sellainen fiilis että tässä laitoksessa olosuhteet ovat helvetillisiä henkilökunnalle. Nyt sitten valtio fiksuuttaan ajaa alas koko paikan. Kartanossa asuville teineille asiat menevät ainostaan huonompaan suuntaan. Pojat tekevät rikoksia ja tytöt jakavat persettä saadakseen päihteitä.
 
Back
Top