Suomen sisäinen turvallisuus

poliisin tulee laillisuusvalvojan kannanoton mukaan olla erittäin varovainen kaikessa etniseen alkuperään liittyvässä uutisoinnissa. Poliisi on saanut nuhteita käyttäessään tekijän etnistä alkuperää kertoessaan henkilön tuntomerkkejä.
Ymmärrän kyllä se jos poliisi ei voi mainita etnistä viitettä esim etsittävästä henkilöstä (etninen= kansaa, heimoa tai rotua koskeva).
Sitä en sen sijaan ymmärrä jos ihonväriä ei voi mainita. Ihonväri on aivan oleellinen tuntomerkki muiden näkyvien tuntomerkkien ohella. Sillä ei mielestäni ole mitään tekoa etnisyyden kanssa jos vaan väristä puhutaan. Tasa-arvoahan me kuitenkin tavoitellaan,
.
 
Faktaa kuitenkin on, että poliisin tulee laillisuusvalvojan kannanoton mukaan olla erittäin varovainen kaikessa etniseen alkuperään liittyvässä uutisoinnissa. Poliisi on saanut nuhteita käyttäessään tekijän etnistä alkuperää kertoessaan henkilön tuntomerkkejä.
Voin faktana kertoa että valitettavasti näyttää että jossain vaiheessa tämä paska tulee lyömään silmille. Faktojen pimittäminen on AINA huonompi vaihtoehto kuin faktojen kertominen
 
Voi olla, - vasta tulevaisuus näyttää miten tuo olettamus toteutuu. Mutta poliisin tulee kuitenkin noudattaa toiminnassaan lakia. Jos poliisi saisi toimia niin kuin parhaaksi katsoo, niin monta asiaa tehtäisiin eri tavalla.
 
Mitähän lie äksöniä oli Kuopiossa kun tuli tuossa muutama tunti sit motarilla ensiksi vastaan siviiliauto sit maija ja sen perässä sit panssari-mersu. En oo ainakaa viel löytänyt mitään uutista aiheesta.
 
Toivottavasti joku antaa tummille poikasille takaisin vähän... Itseäni vituttaa erittäin paljon tollainen et porukalla mennään tappaa joku. Tai ihan vaikka selviäisi hengissä ni jos pitää tapella ni tapellaan sit edes rehellisesti prkl.
 
Jossain oli kuva/video, missä 4-5 tummaa kaveria potkii/hakkaa seinänvieressä makaavaa tyyppiä. Varmaan Ylilaudalta/Murhainfosta löytyy.
 
Olisipa mielenkiintoista tietää keiden toimesta "etnisyys" uitettiinkaan arkaluonteiseksi asiaksi ja mitkä olivat perustelut.
Gdpr eli eu:n henkilötietoasetus. Arkaluonteisia on ennen ollut myös henkilötietolaissa. Niitä on myös mutta ei pelkästään:

11 §
Arkaluonteisten tietojen käsittelykielto


Arkaluonteisten henkilötietojen käsittely on kielletty. Arkaluonteisina tietoina pidetään henkilötietoja, jotka kuvaavat tai on tarkoitettu kuvaamaan:


1) rotua tai etnistä alkuperää;


2) henkilön yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta tai ammattiliittoon kuulumista;


3) rikollista tekoa, rangaistusta tai muuta rikoksen seuraamusta;


4) henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta taikka häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia;


5) henkilön seksuaalista suuntautumista tai käyttäytymistä; taikka


6) henkilön sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiaan sosiaalihuollon palveluja, tukitoimia ja muita sosiaalihuollon etuuksia.
 
No olipas rankka "keissi" :D Se ero pitää muistaa Karhu vs Raja/Erikoisjääkärit, että jälkimmäiset harjoittelee etsi ja tuhoa tehtäviä, joita Karhu ei voi tehdä.
Tähän voisi tietysti eräs Ylli todeta:harjootelkaa te vaan, mä oon niin paljo harjootellu että mä orotan totisia paikkoja ;)
 
Joo aika naurettavaa ja turhaa suun soittamista. Poliisin sisääntulo kyllä poikkeuksellisen tyylikäs, ei ihan joka päivä taida oikeilla keikoilla tuollaista nähdä. :D
Tätä just meinasin, kun noilla lahden eteläpuolen porukalta kuullu näitä monesti videoilla, että ei ole oikeus, missä on asianajaja, millä oikeudella yms. Voiko YJT sanoa kokemuksesta, että onko näillä Viron kansalaisilla yms erillainen käsitys Suomen Poliisin toimivaltuuksista vs Viro. Kun minusta näyttää että Virossa poliisi vetelee aika reilusti vs suomi poliisi, maijalla mopojen moottoripyörien yli yms.
 
Tätä just meinasin, kun noilla lahden eteläpuolen porukalta kuullu näitä monesti videoilla, että ei ole oikeus, missä on asianajaja, millä oikeudella yms. Voiko YJT sanoa kokemuksesta, että onko näillä Viron kansalaisilla yms erillainen käsitys Suomen Poliisin toimivaltuuksista vs Viro. Kun minusta näyttää että Virossa poliisi vetelee aika reilusti vs suomi poliisi, maijalla mopojen moottoripyörien yli yms.
Musta tuntuu että monella suomalaisellakaan ei ole käsitystä toimivallasta ja oikeuksista. Aika paljon on opittu amerikkalaisista poliisisarjoista: minulla on oikeus yhteen puheluun, missä on kotietsintälupa, jne. Voi tietysti olla että suomalaista meininkiä pidetään jotenkin pehmeämpänä kuin niiden omaa neukkulasta periytyvää toimintakulttuuria. Samaan tapaan kuin täällä naureskellaan Ruotsin poliisille.
 
No olipas rankka "keissi" :D Se ero pitää muistaa Karhu vs Raja/Erikoisjääkärit, että jälkimmäiset harjoittelee etsi ja tuhoa tehtäviä, joita Karhu ei voi tehdä.
Tässä käy monesti niin, että armeijan puolelta erikoisjääkäri kyllästyy jobiinsa ja hakee poliisikouluun. Muutaman vuoden päästä on Helsingissä poliisina.
 
Back
Top