Suomen sisäinen turvallisuus

Siihen minäkin kallistun mutta en tiedä kumpi on oikeesti pahempi juttu, se että niitä käytetään hyväks niiden tietämättä ja oman tyhmyyden takia vai se että heillä olis joku haju siitä että heitä käytetään hyväks.

Vai se, että sen sijaan, valtiollinen Yle antaisi moisen vouhkaamisen olla, eikä mainostaisi sitä.
 
Minulle tuli mieleen tanskalainen sukellusvenemurhaaja mutta hän on -71 syntynyt.
 
Pienet ilkivaltajutut on viisain ratkaista itse, poliisilta ei apua saa vaikka tekijä tiedossa ja todistajakin löytyy. Kyseessä 100-150€ vahinko ja tutkinta päätetään, ei etene edes syyttäjälle. Nyt kyllä tympäsee, kun tekijän päästin terveenä käsistä.
Olen tainnut saman jossain yhteydessä jo aikaisemmin lausua, mutta juuri tuo esiin tuomasi asia on mielestäni sinänsä pikkuasiaa suurempi ongelma.

Eli "tavallinen" lainkuuliainen kansalainen ei saa omassa asiassaan todellisuudessa virkavallan apua, vaikka asian hoitaminen ja selvittäminen ei todellakaan vaatisi miestyövuosia... Toki aina vedotaan priorisointiin ja työvoimapulaan, mutta pitäisi ajatella laajempaa kuviota, eli avun saamisen merkitystä viranomaistoimintaa kohtaan koetun luottamuksen kannalta.
 
Seuraava askel on sitten asian lopullinen hoitaminen, ei tarvitse ihmetellä miksi Suomessa katoaa kymmeniä ihmisiä vuodessa...
Psykopaatteja on se 1% väestöstä.
 
Joo saattaapi olla, että tämä halutaan tutkia, jotta kukaan ei pääse sanomaan, ettei edes tutkittu. Tutkimatta jättäminen voisi kaataa bensaa pikkuanarkistien liekkeihin ja toimia heidän sanomalleen vaikutusalttiiden henkilöiden ennakkokäsityksiä vahvistavasti.
 
Taikka kyseessä on Raaseporin tasoristeysturman tapainen vaino mutta toivottavasti ei...
 
"Jos katsomme Helsingin väkiluvun kehitystä, meillä ulkomaalaistaustaisten osuus on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, mutta silti heidän rikollisuutensa on noussut vain muutaman prosentin."
Oho, vain muutaman prosentin noussut. Pitäisikö tuohon nyt olla tyytyväinen. Ja ei kai se voi ihan tuhottomasti nousta, kun luvut ovat jo pitkään olleet korkealla.
 
Pitäsi nähdä tilasto mihin tämä väite perustuu. Muutaman prosentin osuus kaikista rikoksista, muutaman prosentin nousu ko. ryhmässä, suhteessa per nuppi vai mikä. En luota Taposen tilastoihin, liian helppoa esittää väite, jonka tarkastaminen on työlästä/mahdotonta. Selkeästi viranomaisen asemassa kun tuollaista lausuu, niin sen oletettavasti pitäisi olla totta.
 
Back
Top