En ole asiantuntija minäkään, ja kirjoitan hyvin pitkälti muistinvaraisesti. Olen lukenut Grossmanilta kai kolme kirjaa; viimeisimmän eli On Combat tuoreeltaan ilmestymisen jälkeen, eli noin vuonna 2004. Minäkin oletan, että Grossmanin luvut ja tilastot ovat paikkansapitäviä, eli en ole lähtenyt tarkastamaan niitä.
Tämä on tärkeä havainto; puhutaan asioista keskimäärin tai tyypillisestä tapauksesta.
Joo, mutta metsästäminen on ihan eri asia. Grossman puhuu, että monilla (suurimmalla osalla/lähes kaikilla) eläinlajeista joilla esiintyy reviiri- tai soidinkamppailua, evoluutio on kehittänyt kamppailun sellaiseksi että eläimet eivät käytä kaikkia aseitaan, eli niitä tappavimpia joita käytetään muita lajeja vastaan esim saalistaessa. Mielestäni ei ole mitenkään kaukaa haettua, että ihmiselläkin olisi tällainen esto. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lajitoverin tappaminen olisi mahdollista; esim simpanssit välillä tappavat omiaan.
Grossman puhuu siitä, että sotilaat ovat olleet kautta historian varsin tehottomia. Suurimmat tappiot on aiheutettu silloin, kun vastustaja on kääntynyt pakenemaan, jolloin on ollut henkisesti helpompaa iskeä selkään. Itse ajattelen, että myös taistelutilanteeseen tottuminen ja/tai taistelun tuoma adranaliini ym. kemikaalit myös näyttelevät merkittävää osaa asiassa.
Modernissa sodankäynnissä ryhmäaseet joissa aseen miehistönä on useampi kuin yksi henkilö, ovat tehokkaampia suurelta osin sen takia, että vastuu tappamisesta jakautuu useamman henkilön kesken. Pitkän kantaman aseet ovat hyviä, koska pitkä etäisyys ja se, että kohdetta ei välttämättä edes näe, tekevät tappamisesta helpompaa. Koulutuksen muuttuminen realistisemmaksi on tehnyt toiminnasta tehokkaampaa.
Grossman käyttää tunnettua "sudet, lampaat ja lammaskoirat" -analogiaa. Ihmisistä 98% on lampaita, jotka ovat paitsi kyvyttömiä käyttämään väkivaltaa, myös pelkkä ajatus väkivallan käyttämisestä on vieras. Tähän liittyy nk denial-käyttäytyminen, englanninkielistä termiä käyttääkseni; eli käyttäydytään ikään kuin koko asiaa ei olisi olemassa. Ihmisistä 1% on psykopaatteja, joilla ei ole sisäänrakennettuja estoja väkivallan käyttämiselle, eikä toisaalta kunnollista kontrollia joka pitäisi tämän ominaisuuden hallinnassa. Loput 1% on lammaskoiria, joilla on paitsi kyky käyttää väkivaltaa, myös kyky pitää se aisoissa. En tiedä, kuinka hyvin nämä prosentit pitävät paikkansa, eivätkä tarkat esiintymisluvut ole mielestäni oleelllisia itse asian kannalta.
Tämän tästä saa kuulla "miesjoukkioiden" välisistä ammuskeluista eri puolilla Suomea. Näissä ei kuitenkaan yleensä synny pahoja vammoja, tai ainakaan lähellekään niin vakavia kuin mihin olisi mahdollisuus. Yhtenä syynä on esitetty näiden nk Malmin kreikkalaisten huonoa ampumataitoa, mikä varmasti osaltaan selittääkin asiaa. Itse uskon, että merkittävänä tekijänä on myös haluttomuus tappaa vastustaja. Tässä ei ole kyse siitä, että ampuja peläisi henkensä edestä, koska usein paikalla on vain yksi ase. Toki yhtenä tekijänä saattaa olla myös pyrkimys välttää väkivallan kierteen eskaloitumista.
Kun veturinkuljettaja ajaa itsemurhan tehneen henkiön hengiltä, niin VR:llä (vai mikä se nykyään on) on automaattisena toimintamallina korvata veturinkuljettaja toisella, ja järjestää alkuperäiselle debriefing-tilaisuus ja muuta kriisiapua. Tämä ei johdu siitä, että VR:n kannalta olisi erityisen helppoa järjestää lennosta uusi kuljettaja paikalle, vaan siksi että ajatellaan että ihmisen kuolemaan osallinen kuljettaja voi olla järkyttynyt tapahtuneesta, vaikka tätä ei voida mitenkään pitää syyllisenä tapahtuneeseen.
Pari päivää sitten taktiikkakoulutuksessa olin maalimiehenä. Poliisit olivat ryhmittyneet rappuun, olivat suojassa luonnollisen suojan ja luotisuojakilpien takana, jne. Poliiseilla oli käytössään maaliammuksia ampuvat FX-aseet. Tiedossa oli, että minulla ei ole projektiilia ampuvia aseita, vaan pelkkä aidon näköinen leikkiase, joten ei ollut pelkoa edes saada kevyttä luunappia saippua-ammuksesta.
No, kun poliisi alkoi käskyttämään, minä tulin asunnosta rappukäytävään ase kädessä ja aloin rauhallisesti lähestymään kilpiryhmitystä. Nostin aseen ja ammuin leukalaukauksen. Ensisijainen aseenkäyttäjä käänsi päänsä poispäin ja ampui yhden laukauksen, hirvittävällä nykäyksellä. Matkaa oli ehkä 3 metriä ja laukaus meni reilusti ohi. Jatkoin rauhallista lähestymistä ja ammuin pari leukalaukausta lisää. Kilpimies käski aseenkäyttäjää ampumaan lisää, tämä laittoi sormen aseen rungolle ja ampui kaksi leukalaukausta, vaikka hallussa oli siis harjoitusprojektiileja ampuva ase, ja jolla oli jo ampunut kerran. Minä olin jo poliisien vieressä ja aloin kurottaa aseella kilven ympäri jolloin eivät olisi saaneet siitä suojaa. Kouluttaja huusi vierestä: "ammu oikeasti", jolloin aseenkäyttäjä sai yhden laukauksen lähtemään, se osui minua reiteen jolloin palkitsin toiminnasta ja kaaduin.
Tämä ei ole mitenkään ainutlaatuista, mutta toimii hyvänä esimerkkinä tuoreesta, omakohtaisesta kokemuksesta siitä, että realistisessa tilanteessa voi ihmisen ampuminen olla vaikeaa vaikka tilanteessa ei ollut mitään pelkoa oman turvallisuuden suhteen, eikä tilanne ollut edes mitenkään yllättävä.
Grossman puhuu vastustajan epäinhimmillistämisestä ja siitä, että luodaan kuva alempiarvoisista ihmisistä; suorastaan ali-ihmisistä. Tämähän on tuttua propagandasta; lienee jokin syy siihen, miksi tällaista propagandaa käytetään esim sota-aikana.
Lisäksi myös vastuun siirtäminen komentoportaassa ylöspäin ("noudatin vain käskyjä") helpottaa, samoin se että tappaja ei näe uhriaan. Teloituskomppanian edessä olevalle ei laiteta huppua päähän sen takia, että tilanne olisi teloitettavalle helpompi.
Jep; sudet, lampaat ja lammaskoirat.
Tosiaan, kuten jo aiemmassa postauksessani totesin, puhuin tästä biooginen vs opittu käyttäytyminen lähinnä käytännön elämän kannalta. Oleellista (tai kiinnostvaa) ei mielestäni ole, mistä tappamisen välttäminen johtuu vaan siitä että ilmiötä esiintyy ja toisaalta sen vaikutuksia pystyy kouluttamalla ja ehdollistamalla vähentämään.