Suomen sisäinen turvallisuus

Jos kaikki ajattelee noin niin eihän se koskaan pääsekään.
Niin kuin ei pääsekään. Luulen että nimessä oleva Kristillis - osuus karkoittaa suuren osan. Sikäli hassua, että Saksassa Kristillisdemokraatit on yksi valtapuolueita.

Tai mistä minä tiedän miksi KD on lähinnä marginaalipuolue.

Tai jatketaan vähän vielä - mielestäni kirkko on ajanut itsensä jamaan, joka on helvetin huono (sic). Keskittyisi tehtäväänsä eikä lähtisi hyysäämään ja piilottelemaan laittomasti maassa olevia, antamaan katteetonta tukea turvapaikanhakijoille uskoon kääntymisen vuoksi jne. Toinen esimerkki Päivi Räsänen - vaikka hyvä ja kovapintainen poliitikko josta pidän, sekoittaa uskonnon ja politiikan tavalla jota en voi mitenkään hyväksyä.

Jos oltais Ruotsissa niin äänestäisin kristillisiä kyllä, Ebba on niiin hot!
1668337162037.png
 
Jep, KD:ssa häiritsee juurikin se K. Räsäseltä tykkään itsekin; pois lukien se Raamatulla lyöminen.
 
KD oli aikaisemmin kuin kirkon seurakunta mutta Bjarne Kallis sai sen muuttumaan enemmän yleiseurooppalaiseksi kristillisdemokraatttiseksi puolueeksi.
Räsänen onkin kai niitä vanhoja dinosauruksia puolueen "seurakunta-ajoilta". Takuulla siellä on muitakin uskovaisia muttei kukaan tuo uskontoa esiin ja lyö raamatulla päähän kuten Päivi.
 
Soinin puoluettahan silloin äänestettiin ja puolue jakautui kesken vaalikauden.
Perussuomalainen puolue ei jakautunut kahtia, vaan Soini eriytti osan uudeksi puolueeksi uudella nimellä.
Soinin vetämässä persu-puolueessa oli alkujaan silloinkin samanlaiset arvot mitä nyt voi lukea Perussuomalaisten nettisivulla. Kansalainen pystyi kyllä silloinkin äänestäessään huomiomaan sen mitä sisäiseen turvallisuuteen tulee, eli kyllä puoluetta äänestimme. Se, että Soini irtauttaa johdon uudeksi puolueeksi ja menee sillä tekemään suostumuksia jotka ovat ristiriidassa kansalaisten äänestyskäyttäytymisen kanssa on maton vetäminen äänestäjien alta.
Tällä perusteella sanon että kansalaisia ei voi syyttää Perussuomalaisten kannattamisesta ja osallisuudesta Soinilaisen uuspuolueen salliviin kummallisiin myöhempiin päätöksiin.

Millä tavalla tämä liittyy sisäiseen turvallisuuteen?
No sillä tavalla että uskoa tulevaisuuteen veljet. Perussuomalaisuus on omalla alkuperäisellä ladullaan eikä uusia eriyttämisiä ole näkyvissä johtoportaan taholta. Tämä on hyvä tilanne kevään äänestämiseen ja bussimatkojen turvalliseksi saattamiseen jollain aikajänteellä.

Ordnung muss sein - sano saksalainen.

.
 
Perussuomalainen puolue ei jakautunut kahtia, vaan Soini eriytti osan uudeksi puolueeksi uudella nimellä.
Soinin vetämässä persu-puolueessa oli alkujaan silloinkin samanlaiset arvot mitä nyt voi lukea Perussuomalaisten nettisivulla. Kansalainen pystyi kyllä silloinkin äänestäessään huomiomaan sen mitä sisäiseen turvallisuuteen tulee, eli kyllä puoluetta äänestimme. Se, että Soini irtauttaa johdon uudeksi puolueeksi ja menee sillä tekemään suostumuksia jotka ovat ristiriidassa kansalaisten äänestyskäyttäytymisen kanssa on maton vetäminen äänestäjien alta.
Persut olivat myös itse pettyneitä toteutuneeseen hallituspolitiikkaan ja irtautumisen aikaan Soinilaiset oli jo laitettu vaihtoon puolueen johdosta, myöhemmin sitten koko eduskunnasta. Hyvänä kontrastina tähän toimii rajavastuussa ja sisäministerinä vyöryn aikaan toiminut Orpo, joka edelleen johtaa kokkareita ilman haastajaa.
 
Jep, KD:ssa häiritsee juurikin se K. Räsäseltä tykkään itsekin; pois lukien se Raamatulla lyöminen.
Mites se D sitten. Itse olen aina ajatellu site että jos aate/puolue/maa/jne joutuu nimessään alleviivaamaan sitä että ovan demokraattisia, ne harvemmin ovat sitä. Esimerkkeinä käy varmasti sosialidemokratia, Korean demokraattinen kansantasavalta, DDR.

Ei krisuissa häiritsee ne molemmat sekä K että D.
 
Sisäiseen turvallisuuteen liittyen ihmetyttää suhtautuminen Hesan putkirikkoihin.

Vettä tulvi kaduille putkirikkojen takia Helsingissä – lukuisia hälytyksiä vahingontorjuntatehtävistä, poliisi ei epäile ilkivaltaa

Ihanko oikeasti toimittajat ovat niin kujalla, että soittelevat poliisilaitokselle kysyäkseen, että onko tämä nyt sabotaasia tai peräti terroria? Onko kansa myös yhtä herkkänä?

Onko meidän kyky poikkeusolojen sietömiseen yhtään minkäänlainen?

https://yle.fi/a/74-20004502?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Ei ole mikään uutinen, että kaupungissa on 100+ -vuotiaita vesiputkia, joita aika-ajoin poksahtaa. Vettä tulee viittä vaille paljon jos 30-40 cm halkaisijan putkesta tohottaa vettä vesijohdon paineella.

Kun tuollainen tapahtuu niin verkostossa kulkee kovia paineiskuja ja helposti repeää muuallakin. Myös sprinklereitä laukeaa ym.
 
Viimeksi muokattu:

Itse luin samaa ( ja linkkasin toisaalle tänne) Ksml:n jutun, lehden keskustelussa syyksi tiedetään jo kyber-iskut vesilaitokselle jolla säädellään paineita jolloin putket halkeilee. No kiintoisa ja jännä teoria, mutta todellinen syy taitaa kuitenkin olla vanhat putket liikennöityjen katujen alla ja säästäminen ..
 
Sisäiseen turvallisuuteen liittyen ihmetyttää suhtautuminen Hesan putkirikkoihin.

Vettä tulvi kaduille putkirikkojen takia Helsingissä – lukuisia hälytyksiä vahingontorjuntatehtävistä, poliisi ei epäile ilkivaltaa
Aika fakiiri desantti saa olla että pystyy maan alle järjestämään putkirikko niin ettei jää merkkejä maan päälle kaivamisesta.
 
Ei ole mikään uutinen, että kaupungissa on 100+ -vuotiaita vesiputkia, joita aika-ajoin poksahtaa. Vettä tulee viittä vaille paljon jos 30-40 cm halkaisijan putkesta tohottaa vettä vesijohdon paineella.
Ne on itseasiassa paremmassa kunnossa kuin useimmat kymmeniä vuosia tuoreemmat putket. Erityisesti 70-luvun putket ovat jo ikänsä lopussa. Joskus putket tehtiin kestämään, kun ei mietitty meneekö liikaa materiaalia ja tiedettiin, ettei niissä käytetä terästeollisuuden priimatavaraa. Sitten keksittiin ryhtyä optimoimaan putkien paksuutta ja sen päälle tekemään ne suunniteltua heikommasta materiaalista. Tähän sitten lisätään vielä korjausvelka ja alibudjetointi, niin mennään päivä kerralla eteenpäin tuurilla yli-ikäisilla putkilla. Toki noidenkin kuntoa tarkkaillaan, mutta kunto voi olla ihan eri 10 metriä toiseen suuntaan ja sehän tarvii vain sen yhden pienen kohdan, joka pettää.
 
Viimeksi muokattu:
Helsinki kärsii nyt siitä keräytyneestä korjausvelasta ja henkilöstöresurssejen vähentämisestä, mikä on ollut kunnallispolitiikan arkipäivää jo ainakin 30 vuotta. On paljon mediaseksikkäämpää antaa rahaa "hauskoihin projekteihin" kuin tylsään infran huoltoon.
 
Huvittavaa tuo huutelu, että miksi kukaan aikuisista kanssamatkustajista ei tehnyt mitään?
No niinpä. Onko se parempi että joku randomi teini menettää tavaransa, kuin että joku menisi niistämään ryöstelevää ja tappouhkailevaa mamujengiläistä, ja kiitokseksi tästä saisi puukosta, syytteet viharikoksesta, linnaa, duunin menettämisen ja rasistin maineen?

Käsi sydämelle, kuinka moni meistä riskeeraisi tuon kaiken? Varmasti kaikki haluaisivat auttaa ja puuttua tilanteeseen, mutta...
Näinpä. En lähtisi ehdoin tahdoin yksin (oletettavasti alistumaan pelotelluista 14-vuotiaista helsinkiläisistä ei olisi merkittävästi avuksi) haastamaan porukkaa veitsin aseistautuneita, en ainakaan ilman hypoteettista sopivaa puukkoa (harvemmin ryöstäjät hippasille haluavat kuitenkaan), ja se taas aiheuttaisi seuraamuksia, kuten todennäköisesti aselupien lähtemisen, jos kantaisi teräasetta julkisella paikalla ja tuossa tilanteessa vielä jäisi varmasti kiinni siitä. Ei kiitos.

Jos itse olisi uhrina, niin sitten riskiarvio olisi toki itsensä osalta toinen, mutta @Vääpeli ratkaisu kuvaamisesta olisi tässä se, jota varmaan tekisin.

Ainakin luvallisen aseen, olipa sitten metsästys- tai ampumaurheilu-perusteella myönnetty ase, omistajan on viisainta olla sekaantumatta yhtään mihinkään. Ja jos joku rosvo nurkan takaa täräyttää iskun päin kuonoa, on viisainta vain kääntää toinenkin poski, mikäli haluaa luvalliset aseensa säilyttää.
Näinhän se valitettavasti on, ellei ole rutkasti todistajia/valvontakameraa ja varma toimintansa laillisuudesta. Yksikin kostolyönti tai -potku hyökkääjää kohden, ja kyseessä on normaalimuotoinen pahoinpitely, jos ei ole ilmeistä, että hyökkääjä olisi vielä jatkamassa tai jatka.
 
Helsinki kärsii nyt siitä keräytyneestä korjausvelasta ja henkilöstöresurssejen vähentämisestä, mikä on ollut kunnallispolitiikan arkipäivää jo ainakin 30 vuotta. On paljon mediaseksikkäämpää antaa rahaa "hauskoihin projekteihin" kuin tylsään infran huoltoon.
Eikö HSY ole itsenäinen liikelaitos? Ei pyöri verovaroin vaan tulot on hankittava asiakasmaksuilla.
 
Eikö HSY ole itsenäinen liikelaitos? Ei pyöri verovaroin vaan tulot on hankittava asiakasmaksuilla.
Näinhän se tosiaan nykyään taitaa olla. Ennen oli toisin, kaupungeilla oli omat laitokset. HSY taidettiin perustaa just ennen 2010. Nyt yrittävät pärjätä huomattavasti pienemmällä porukalla kuin ennen ja kunnat vitkuttelevat infran huollon tilausten kanssa. Yllättävästi ovat huoltojen ja perusparannusten kustannukset nousseet viime vuosikymmeninä ja lisääntyneet vikatilanteet vievät paljon resursseja. Näin alalla aiemmin olleet kaverini ovat minua valistaneet. Jälleen yksi esimerkki siitä, että välttämättä tärkeiden toimintojen ulkoistaminen ei aina ole paras ratkaisu.
 
Ihanko oikeasti toimittajat ovat niin kujalla, että soittelevat poliisilaitokselle kysyäkseen, että onko tämä nyt sabotaasia tai peräti terroria? Onko kansa myös yhtä herkkänä?
Iltalehti on paskin kaikista.
Jos katsotte sen uutisotsikoita niin sieltä löytyy aina se mikä kansalaisia voi eniten hätkähdyttää. Lehden otsikoinnit ovat säännöllisesti sellaisia millä lisätään kansalaisten huolta, vaikka perättömästi mutta annetaan ainakin aihe. Rinnastan jotakuinkin MV lehden kanssa samaan kasaan.

Noh. Eipä siinä muuta tarvita kun joku ääliö IL toimittaja taas kyselemässä poliisilta että voidaanko jo kirjoittaa sabotaasista? Toimituksessa kakkukahvit aina kun kansaa saadaan järkytettyä.
.
 
Joo voisi toimia mutta saako siitä myös tallenteen? Olisi nimittäin todisteena aika hyvä jos olisi videokuvaa: ei tarvitsisi turvautua muistikuviin, ja jos tekijät pääsisivät karkuun niin siitä saisi tarkat tuntomerkit, joiden avulla tekijöitä olisi hyvä tavoitella tai tunnistaa. Pelkkä livekuva tuottaa vain suuren määrän silminnäkijöitä joista jokainen voi muistaa asiat eri tavalla.
No odotellaan muutama vuosi niin kohta olla ruotsin mallissa todistajien käsittelyn suhteenkin ja sitten ei enää niitätään lyödy....
 
Joo, sekin puolustaa videokuvan merkitystä.
 
Se että kenenkään ei välttämättä tarvitse todistaa henkilökohtaisesti, eikä silminnäkijöitä välttämättä tarvitse uhkailla kun asiasta on videokuvaa. Tai ainakaan homma ei ole pelkästään henkilötodistelun varassa.
 
Back
Top