Suomen sisäinen turvallisuus

Parempi paikka miehelle olisi Utsjoelle paikallispoliisiksi.
Siellä se etsisi maanisesti puuttuvia katiskamerkkejä ja vainoaisi muutenkin väärämielisiä setämiehiä. Ei, parempi olisi joku värikkään lähiön korttelipoliisi tai kirjaston ulosheittäjä. Saisi itse nauttia rikkauksista.
 
Nyt varmaan kohta huomenissa saadaan seuranta-artikkeli siitä miten nämä häiriöt ilmenevät yrityksissä. Mistä sitten taposet ja ymmärtäjät voivat rauhoitella että aina on näpistelty, huoriteltu, tehty tuhoa yms ja että kaikkien nuorisoporukoiden leimaaminen jengiläisiksi on rasismia.

Oikeasti kyllä haluan lukea yritysten valituksia itse. Kyllä jotain merkittävää on liikahtanut yhteiskunnassa paikoiltaan jos kaupat alkavat sulkea oviaan. Ja millä alueilla tätä tapahtuu? Missä kaupoissa ja kuka asialla?

Edit: luin siis pdf:n läpi eikä siellä menty konkretiaan. Päinvastoin sai käsityksen että eniten huolestuttavat lehdistä luetut jutut. Mutta miten jonkun yrityksen toimintaa tai työntekijöitä häiritään, se jää kokonaan avaamatta. Myös suurin osa havainnoista on julkisista tiloista, eli varmaan käytännössä kyse on kaupan edessä tai ostarilla parveilevasta massasta joka tekee ruuhkaa tuulikaappiin tai räkii maahan.

Pelkään pahoin ettei edes keskiverto helsinkiläinen oikein ymmärrä mitä katujengi ja jengikäyttäytyminen tarkoittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Helsinkiläiset yritykset suunnittelevat vetäytymistä osasta kaupunkia katujengien vuoksi.

Tilanne on ilmeisen paha kun jopa Yleisradio otsikoi uutisensa näin:

Katujengiytyminen häiritsee pääkaupunkiseudun yrityksiä: osa pohtii jopa vetäytymistä tietyiltä alueilta​


Hupsis... mites näin pääsi käymään, vaikka asia virallisesti kiellettiin vihreiden toimesta? Eivätkö tulijat enää kunnioita heitä?

 
Nyt varmaan kohta huomenissa saadaan seuranta-artikkeli siitä miten nämä häiriöt ilmenevät yrityksissä. Mistä sitten taposet ja ymmärtäjät voivat rauhoitella että aina on näpistelty, huoriteltu, tehty tuhoa yms ja että kaikkien nuorisoporukoiden leimaaminen jengiläisiksi on rasismia.
Ei mennyt huomiseen vaan Taponen haukkui jo klo 17 uutisissa kauppiaat.

Eivät Taposen mukaan ymmärrä mistään mitään, eikä kyse ole missään tapauksessa jengeistä.
 
Viimeksi muokattu:
Katujengeistä tuli normaali ilmiö; Taponen alkaa jäädä vähän yksin... Lisäksi dialogi on muutenkin vähän muuttanut sävyään.

Katso liite: 75324
...
Katso liite: 75325
...
Katso liite: 75326

Rikollisuus | Helsingin poliisi: Katujengeistä tuli normaali ilmiö: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009450994.html?share=2f87a5f5258f3744f70f009c12993902
"Keskeisistä henkilöistä tulee poliisille rikosilmoituksia lähes päivittäin"

Mitä ihmettä? Jätkät koppiin niin loppuu ainakin ulkopuolisten kiusaaminen.

Jos ei millään riitä syyt pidättämiseen tai vangitsemiseen niin eikun vaan huomenna uudelleen koppiin.

Se on sitten Risen tehtävä rakentaa polku vapauteen, mutta sen polun on syytä olla lyhyt. Jälleen on syytä epäillä jostakin.
 
Mitä ihmettä? Jätkät koppiin niin loppuu ainakin ulkopuolisten kiusaaminen.
Mä en epäile partioiden halua kopittaa verekseltä tavattuja rikoksentekijöitä. Mutta välttämättä ihan helposti ei ketään haeta kotoa komeroon sen takia että joku ilmoittaa että henkilö X teki viikko-pari sitten jotain.
 
Välillä sitä toivoo että joku virkavallan edustaja saisi nappi otsaan, nimiä tai virkaa mainitsematta.
 
Viimeksi muokattu:
Sama laulu jatkuu vaan. Ainoa ero tässä twiitissä on se, että taponen kommentoi pitkin ketjua. Jumalauta että on ylimielinen 😡 Ei yhen yhtä asiallista kommenttia.

Yleensä kun huomataan mätäpaise se hoidetaan, se hoito voi välillä kestää kauankin mutta se hoidetaan.
Nyt on ihmeellinen tilanne, ei haluta edes myöntää sitä tautia. Sen annetaan jatkua ja jatkua.
Oliskohan samanlainen tilanne mahdollista muualla, yksityisellä puolella?
 
Pariskunnalta löytyi toimintakunnossa oleva Uzi.

Sinänsä en pidä tällaisia sarjatulta ampuvia aseita juuri itselataavaa kertatulta vaarallisempina, koska tärkeämpää on osumien eikä tuotettujen hylsyjen määrä. Toki sitten kun puhutaan jalustalla olevista aseista, tai sarjallakin ammuttaessa hyvin pienirekyylisistä aseista niin sarjalla saattaa osua paremmin kuin nopeilla yksittäisillä laukauksilla.

Rikosepäilyt | Pariskunnalta löytyi hyvin vaarallinen ase Kirkkonummella: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009459394.html?share=fb88d126f161489426903d4acab6397d
 
Pariskunnalta löytyi toimintakunnossa oleva Uzi.

Sinänsä en pidä tällaisia sarjatulta ampuvia aseita juuri itselataavaa kertatulta vaarallisempina, koska tärkeämpää on osumien eikä tuotettujen hylsyjen määrä. Toki sitten kun puhutaan jalustalla olevista aseista, tai sarjallakin ammuttaessa hyvin pienirekyylisistä aseista niin sarjalla saattaa osua paremmin kuin nopeilla yksittäisillä laukauksilla.

Rikosepäilyt | Pariskunnalta löytyi hyvin vaarallinen ase Kirkkonummella: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009459394.html?share=fb88d126f161489426903d4acab6397d
Heiltä löytyi myös reikäpääpatruuna (huom. patruuna yksikössä) ja tyhjä pistoolin lipas. Kyllä nyt on taas ollut koko kansakunnan turvallisuus vaakalaudalla :ROFLMAO:
 
Sinänsä en pidä tällaisia sarjatulta ampuvia aseita juuri itselataavaa kertatulta vaarallisempina,
Uzi on vaarallisempi kuin pistooli. USA;ssa ammunnanjohtaja sai surmansa kun lapsiampuja ei hillinnyt Uzin rekyyliä vaan ase nousi ja luodit osui instructoria päähän. Pistoolilla tämä ei olisi tapahtunut.
 
On se jossain määrin vaarallisempi ja varmasti altistaa tuollaisille tapaturmille/huolimattomalle aseenkäytölle. Ja toki se on yksittäisiäkin laukauksia ammuttaessa vaarallisempi koska oletettavasti sillä pystyy ampumaan pidemmälle tarkasti.

Lähinnä tarkoitin sitä että sosiaalisissa käyttötarkoituksissa en näe että sarjatulella saataisiin monessakaan tilanteessa oleellista hyötyä. Tai ainakin sen hyödyn ulosmittaaminen vaatii osaamista.
 
Oma varovainen mielipiteeni on, että ei tuollainen konepistooli nyt niin kovin vaarallinen ole jos sattuu konstaapelia vastaan tulemaan. Sillä pitää kuitenkin ihan oikeasti osata ampua/tähdätä ja rekyyliääkin on sen verran, että ei niin kokeneen ampujan sarrrrrja menee herkästi taivaalle. Lisäksi lipas on äkkiä tyhjä ja sen jälkeen aseella ei paljon mitään tehdäkään. Lisäksi konepistoolit ovat kuitenkin varsin harvinaisia rikollisilla niin sellaisen tapaaminen on lähestulkoon lottovoittoon verrattava tapahtuma.

Paljon vaarallisempi on mielestäni ihan tavallinen haulikko. Sillä voi vähemmän kokenutkin ampuja saada aikaan suurta vahinkoa. Jos poliisi sattuu kohti saamaan haulisuihkun jostakin 20-30 metristä niin luotiliivin tarjoama suoja on suhteellisen akateemista kun hauliparvi kuitenkin sen verran hajoaa, että osa hauleista varsiin suudella todennäköisyydellä sattuu päähän ja käsiin/jalkoihinkin niitä väkisinkin lentänee. Lantionseudulle, eli isoihin verisuoniin sattuva haulisuihku lienee tappava kohtuullisiltakin etäisyyksiltä ja niitä ei edes luotiliivi suojaa jos ei nyt satu raskaampi liivi olevan päällä tai kilpi. Haulikon vaarallisuutta lisää se, että ne ovat kuitenkin varsin yleisiä. Sellaisen tapaaminen poliisin hälytystehtävällä tai tavallisen kansalaisen erimielisyyksissä on useampaa kertaluokkaa konepistoolia todennäköisempää.
 
Back
Top