Suomen sisäinen turvallisuus

Mäkin käyn jatkuvasti melkoista jaakobin painia sen suhteen, että voiko persuja äänestää kun koko ajan tulee kaikenlaisia kohua ja kämmäystä. Toki tapauksia nostetaankin esille eri tavalla kuin monesta muusta puolueesta, mutta todella toivon että tulisi joku toinen puolue, joka vetäisi persuista kaikki tulenarat edustajat pois; tai mieluummin tulisi joku uusi puolue joka ajaisi pitkälti samoja asioita mutta olisi salonkikelpoisempi. Voi toki olla, että kun on väärää mieltä tietyistä asioista, niin kaikki luurangot kaivetaan kaapeista, ja kenellä nyt ei mitään luurankoja olisi...

Persujen kaltaisten puolueiden perusluonteeseen kuuluu ns. poliittista korrektiutta vastaan asettuminen, mikä valitettavasti tarkoittaa samalla myös sitä, että puolueet vetävät puoleensa hörhöjä.

Tosin Suomessa ollaan siinä mielessä hyvässä asemassa, että täällä poliittista korrektiutta vastaan asettuva puolue ei tarkoita samaa kuin putinistinen puolue. Keski-Euroopassa monesti äänestäjä joutuu tekemään valinnan, että antaako äänensä intersektionaaliselle feminismille vaiko putinismille esimerkiksi AfD:n tai Rassemblement Nationalin muodossa.
 
Mielenkiintoista. Olivatkohan nämä myös sen uhan takana, kun muutamia vuosia sitten (Ukrainan kanssa päällekkäin) poliisi meni hälytystilaan ja mm. vahti panssariautoilla omia kiinteistöjään?

Mäkin käyn jatkuvasti melkoista jaakobin painia sen suhteen, että voiko persuja äänestää kun koko ajan tulee kaikenlaisia kohua ja kämmäystä. Toki tapauksia nostetaankin esille eri tavalla kuin monesta muusta puolueesta, mutta todella toivon että tulisi joku toinen puolue, joka vetäisi persuista kaikki tulenarat edustajat pois; tai mieluummin tulisi joku uusi puolue joka ajaisi pitkälti samoja asioita mutta olisi salonkikelpoisempi. Voi toki olla, että kun on väärää mieltä tietyistä asioista, niin kaikki luurangot kaivetaan kaapeista, ja kenellä nyt ei mitään luurankoja olisi...

No aika vaikea tuotakin on puolueen tasolla ennustaa. Jo ihminen on poliisi ja ilmeisesti siellä ei erityisempiä kupruja ollut (?), niin miksi ihmeessä tuollaista henkilöä puolue ei ottaisi ehdokkaaksi ?
Miten tällaista pystyisi ennustamaan ?

Onhan tuota yritetty siivota koko ajan. Sahurilta loppuu EU tie ja ne kunnallisvaltuutetut jotka vittuili typerästi Haavistolle sai potkut.

Kai tuohon eniten vaikuttaa se, että Persut vetää puoleensa ihmisiä, joilla ei ole poliittista uraa, koska puolue on ollut isompi kansanedustajapuolue vasta niin vähän aikaan. En usko että puoluejohdolla on tavoitteena tehdä puolueesta hörhömagneettia. Päinvastoin sitä on siivottu jatkuvasti.
 
Samaa mieltä ainakin omituisten möläytysten ja nimittelyjen ja tällaisten suhteen. Ei vaan ole kaikilla selvillä kuinka kirkolla, saati isolla kirkolla, pitäisi käyttäytyä.

Mutta aseen kanssa ravintolaan ryyppäämään ja sitten vielä mennään avaamaan tuli kaupungin ytimessä. Ei voi olla epäselvää, ettei noin voida toimia. Oli tuore kansanedustaja tai ei.

Vornanen kertoo olleensa koko ikänsä kova metsästäjä. Nyt joutunee miettimään jotain muuta tekemistä.
 
Tarkoitin, miten ihmeessä puolue voi tuollaiselta välttyä tai estää. Mitä puolue on tehnyt väärin ? Ei ota jatkossa ehdokkaaksi poliiseja tai ketään kenellä on aselupa ? Pystyykö aselupia edes selvittämään, ennenkuin ehdokkuuksista päätetään ?
 
Ei tietenkään mitään tuollaista. Ei ennakkoon eikä jälkeenkään.

On muissakin puolueissa hörhöjä, mutta yleensä jäävät kuntapolitiikan tasolle. Toistuvasti on maakunnista uutisia kokoomuksen, demareiden, kepun ym. hörhöilystä.

Jostain syystä politiikka tuntuu vetävän vähemmän tasapainossa olevia ihmisiä.
 
Mutta aseen kanssa ravintolaan ryyppäämään ja

Tämä on tietysti perusoletus kun suomalainen käy ravintolassa, mutta ei tuota nyt ainakaan vielä ole vahvistettu missään että päissään on oltu.

Jos on Poliisissa onnistunut palvelemaan vuosikymmeniä niin jotenkin mieleen hiipii että tässä saattaa olla jotain muutakin kuin perinteistä sekoilua. Perinteiset sekoilijat kun ei pitkää uraa Poliisissa yleensä tee.

Seuraillaan..
 
Toimintaa lähinnä ajattelin. Jos selvinpäin menee aseen kanssa yökerhoon ja vielä päätyy sitä käyttämään niin on vieläkin erikoisempaa kuin jos olisi kännissä.
Jos on Poliisissa onnistunut palvelemaan vuosikymmeniä niin jotenkin mieleen hiipii että tässä saattaa olla jotain muutakin kuin perinteistä sekoilua. Perinteiset sekoilijat kun ei pitkää uraa Poliisissa yleensä tee.

Seuraillaan..
Ei olisi ensimmäinen keski-ikäinen kansanedustaja jolla lähtee isopyörä luistamaan kun pääsee vapaaksi vaimon valvonnasta. Jatkuva iltavapaa Helsingin yössä..
 
Viimeksi muokattu:
Muisti palailee pätkittäin, mutta persujen Ton Halmekin oli ammuskellessaan kansanedustajana.

Ei siis mitenkään ainutlaatuista, että persujen kansanedustaja ammuskelee "juhliessaan". :unsure:

Happy shooting 😄 Tuttua toimintaa vain krihareissuilta.
 
Mäkin käyn jatkuvasti melkoista jaakobin painia sen suhteen, että voiko persuja äänestää kun koko ajan tulee kaikenlaisia kohua ja kämmäystä. Toki tapauksia nostetaankin esille eri tavalla kuin monesta muusta puolueesta, mutta todella toivon että tulisi joku toinen puolue, joka vetäisi persuista kaikki tulenarat edustajat pois; tai mieluummin tulisi joku uusi puolue joka ajaisi pitkälti samoja asioita mutta olisi salonkikelpoisempi. Voi toki olla, että kun on väärää mieltä tietyistä asioista, niin kaikki luurangot kaivetaan kaapeista, ja kenellä nyt ei mitään luurankoja olisi...
Persut muuttuu vuosi vuodelta "salonkikelpoisemmaksi". Toisaalta sääli, toisaalta hyvä.
 
Tarina voi tietysti olla rumempikin, toivottavasti ei.

Ainoa ihminen jonka olen kuullut kantaneen asetta luvallisesti kaupungilla on Auvo Niiniketo, joten aika harvinainen case. Mutta mahdollinen.
Tiedän useita ihmisiä ketkä käy harrastamassa sisäampumaradoilla Helsingin (ja muidenkin kaupunkien) urbaaneilla alueilla kuljettaen täysin luvallisesti aseita mukanaan. Itsekin kävin jonkun aikaa bussilla ja metrolla treeneissä ja tästä syystä olen varmaan enemmän istunut Helsingin metrossa pyssy repussa kuin ilman (en normaalisti käytä julkista liikennettä mihinkään paitsi lentämiseen).
 
Mutta aseen kanssa ravintolaan ryyppäämään ja sitten vielä mennään avaamaan tuli kaupungin ytimessä. Ei voi olla epäselvää, ettei noin voida toimia. Oli tuore kansanedustaja tai ei.
Tuossa omakin miete asiaan saatujen tietojen valossa. Vaikka pyssyjä saa kuljettaa asiallisten syiden takia, kapakkaan niillä ei ole asiaa.
 
Tiedän useita ihmisiä ketkä käy harrastamassa sisäampumaradoilla Helsingin (ja muidenkin kaupunkien) urbaaneilla alueilla kuljettaen täysin luvallisesti aseita mukanaan. Itsekin kävin jonkun aikaa bussilla ja metrolla treeneissä ja tästä syystä olen varmaan enemmän istunut Helsingin metrossa pyssy repussa kuin ilman (en normaalisti käytä julkista liikennettä mihinkään paitsi lentämiseen).
En tarkoittanut aseen kuljettamista vaan aseenKANTOlupaa. Niinkuin CCW amerikaksi. Laista en tiedä mitään mutta ihan varmasti keskuudessamme on ja on ollut yksilöitä joilla tällainen ihmeellinen asia on.
 
Olisiko tässä toteutettu poliisin ohjeistusta kantaa asetta osin myös vapaa-ajalla 🤣
"Huumori kyllä, ja lisää paskaa housuun" totesi jo Klunssila Pekka Saurin ohjelmassa, mutta valitettavasti tällaista ohjeistusta ei ole, eikä se koskisi virkavapaalla olevia.
 
En käy persuja puolustelemaan enempää, mutta jos tällainen mies ei kelpaisi puolueelle kuin puolueelle ehdokkaaksi, niin ihmettelisin. Ja ennenkuin kaikki asiat tapahtuman taustalta aukeavat, en yhdistä tapahtunutta persuihin, vaan on mieskohtaista typeryyttä tai mitä sitten lieneekään.

Mielestäni persut on siivonnut puoluetta varsin mallikkaasti, sillä vauhdilla kuin tuollaista yleensä voi tehdä hajottamatta koko palettia. Ja vaikka kuinka ilkuttiin, että ei niistä hallitukseen ole, on politiikan teko näyttänyt sujuvan.

vornanen.png

En tarkoittanut aseen kuljettamista vaan aseenKANTOlupaa. Niinkuin CCW amerikaksi. Laista en tiedä mitään mutta ihan varmasti keskuudessamme on ja on ollut yksilöitä joilla tällainen ihmeellinen asia on.
CCW-lupia on ollut vielä noin 30 vuotta sitten, ennen kuin Ampuma-aselaki muuttui. Nykyäänhän laki ei salli omien aseiden kantamista CCW-tyylisesti kuin tietyissä työtehtävissä jos paperit on kunnossa. Valtiollahan sitten on tuhansia työntekijöitä jotka voivat kantaa siviilivaatteissa työajalla.
 
En käy persuja puolustelemaan enempää, mutta jos tällainen mies ei kelpaisi puolueelle kuin puolueelle ehdokkaaksi, niin ihmettelisin. Ja ennenkuin kaikki asiat tapahtuman taustalta aukeavat, en yhdistä tapahtunutta persuihin, vaan on mieskohtaista typeryyttä tai mitä sitten lieneekään.

Mielestäni persut on siivonnut puoluetta varsin mallikkaasti, sillä vauhdilla kuin tuollaista yleensä voi tehdä hajottamatta koko palettia. Ja vaikka kuinka ilkuttiin, että ei niistä hallitukseen ole, on politiikan teko näyttänyt sujuvan.
Mulla on selainen kutina, että persujen äänestäjät ei näe tässäkään tapauksessa mitään isompaa ongelmaa. Jokunen saattaa salaa mielessään jopa hyväksyä tuollaisen. Riippuen vähän tapausten kulusta ja siitä mitä vastapuolella oli, voi tulla lisää kannatustakin.
 
Back
Top