Suomen sisäinen turvallisuus

Länsimaissa kokonaisuutena esiintyy silmiinpistävän vähän ns kostoiskuja. Minusta niitä on niin vähän, että se vaatii selityksen. Olen keksinyt itse seuraavia, mutta en oikein osaa arvioida, mikä on osuvaa ja mikä ei.

Uhrien elämästä puuttuu ylipäätään miehet, jotka sen koston suorittaisivat. Uhreiksi valikoituu sellaisia, joilta nämä puuttuvat. Osittain saalistavat sakaalit valikoivat uhrejaan tällaisenkin perusteella, osittain taas terveet miehet elämässä ohjaavat välttäämään sakaalien metsästysmaita. Monikulttuurin varjopuolen kustannukset eivät lankea maksuun kantaväestölle tasaisesti, vaan ns haavoittuvat antavat raskaimman uhrin. Minun muksuni voivat kohdata rikastamista, mutta keskimäärin sitä kohtaavat yksinhuoltajaäitien lapset.

Sitten kun sukulainen rikastuu, niin länkkärimies katsoo, ettei tilannetta paranna se, että se elämässä vaikuttava mies lähtee linnaan. Tämä on osittain rationalisointia ja pelkuruutta, mutta näin nyt kumminkin on. Ns. kunniakulttuureissa miehet katsovat toisin, mutta siellä sitten riittääkin serkkuja ja arafatinrahastoja, jotka huolehtivat perheestä kun marttyyri on jo paratiisissa.

Media piilottelee caseja. Tämä on salaliittoteoria, mutta ei ehkä kaikkein paksuimman folion päästä. Edit. viranomaiset piilottelevat ja vähättelevät.
Ruotsissa mamu raiskasi väärän tytön, sen sukulaiset hirttivät raiskarin metsään...

Ehkäpä ylipäätään, sinänsä kivalle ja kannatettavalle ajatukselle. Kulttuuristen erojen merkityksen suhteen kanssakäymisessä laajemmin onnistuvassa mielessä. Voitaisiin myös rinnan keskustelua toisenlaisesta vaihtoehdosta käydä?
 
Onhan näitä, hienoja

Nuo paavinuskoiset ovatkin erityisen pahoja. :LOL:

Ranskalaiset ovat kristittyja, tosi katolilaisia, eivätkä protenstatteja kuten me täällä pohjolassa.
Uskonnon ja kulttuurin eroja on vaikea erottaa, koska ne muokaavat toisiaan voimakkaasti.
Tuosta huolimatta, ero kristinuskon vs. Islamin välillä. Jos ei juurisyynä, niin laajasti merkitystä tuovana esiin nostetaan. Vaikkapa tässä laajassa julkisessa keskustelussa etuoikeuksista ja tasa-arvosta.

Uskonto on kulttuuria. Uskonto on myös osa poliittista ydintä, etenkin Islamin uskoon liittyen. Hyvin haastavaa näitä olisi toisistaan erotella.
 
Ruotsissa mamu raiskasi väärän tytön, sen sukulaiset hirttivät raiskarin metsään...

Tässäkin huomionarvoista, että tuomittujen sukulaisten nimet olivat Camilo, Emilio, Fabian ja Victor. Lattarinimiä, eivät svedunimiä. Jos jollakulla svedulla ylipäänsä on neljä veljeä, niin he eivät toimi noin.
 
Verrokkina pohjoismainen meno, et näe uskonnon olemuksella tuossa olevan merkityksellistä eroa tekevää?
Katolilaisuus vs protestanttisuus voi toki vaikuttaa, mutta tarkoitin lähinnä nk kansanluonnetta.

Ranskan uskonnot ovat jakautuneet seuraavasti: Katolilaiset 47%, protestantit 2%, muslimit 4%, buddhalaiset 2%, juutalaiset 1%, muut ja uskonnottomat 44% (2021). Eli maa on varsin maallistunut, eikä muslimienkaan osuus ole kovin suuri.

Etninen jakauma on: Syntyperäiset ranskalaiset 84%, Ranskan kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset 5%, ulkomailla syntyneet maahanmuuttajat 14%, Ranskassa asuvat muiden maiden kansalaiset 13% (Ranskan väestötilasto vuonna 2020). Tämä tekee 116% eli luvuissa on päällekkäisyyttä.

Suomen ulkomaalaisista Wikipedia kertoo: Vuoden 2022 lopussa ulkomaalaistaustaisten osuus Suomen koko väestöstä oli 9,1 prosenttia, mutta tätä osuutta tarkastellessa usein unohtuu, että koko väestöön kuuluvat muun muassa suuret ikäluokat. Koska vieraskieliset maahanmuuttajat ovat suurimmaksi osaksi iältään alle 40-vuotiaita, niin vieraskielisen väestön osuus on kasvussa nuoremmissa ikäluokissa ja osuus on varsin nopeasti noussut 2000-luvun 20 ensimmäisen vuoden aikana. Esimerkiksi Pääkaupunkiseudun alle kouluikäisistä 27,8 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Esimerkiksi Vantaalla ja Närpiössä joka kolmas alle kouluikäinen on ulkomaalaistaustainen.[6]

Eli koko maan väestöstä väkilukuun suhteutettuna Ranskassa on ulkomaalaistaustaisia noin 2-kertainen määrä Suomeen verrattuna, mutta ero ei ole niin suuri kuin voisi ajatella.

Ranskahan oli tuossa vain esimerkkinä, mutta onhan siellä ollut historian saatossa useampia vallankumouksia, joten voi olla että siellä on jonkinlaista hulinoinnin kulttuuria ero tavalla kuin Suomessa. Meillä on ehkä enemmän sellaista slaavilaista tapaa, että kansa kärsii nöyränä.
 
Vahingonilolla seuraan mihin etelä-suomi on kehittymässä poliitikkojen lyhytnäköisyyden takia. Jokainen haittamaahanmuuttoa edistänyt poliitikko voi katsoa peiliin ja heitä löytyy paljon. Suomalaiset on unohdettu, voi hyvin sanoa näin.

Missä etnisten Suomalaisten oikeudet turvalliseen elinympäristöön, palveluihin, ja oman kulttuurin ylläpitämiseen. Tämä on meidän maa joka on verellä lunastettu! Perkele!

Helsinkikatsaus.jpg
 
Näissä tilastoinneissa olisi hyvä ottaa huomioon tapa, jolla ulkomaalaistaustaisuus (myös kulttuurierot) katkaistaan. Sikäli kun on aiheellista olettaa ylipäätään erojen olemassaolon ylisukupolvista jatkuvuutta, kuten todellisuudessa asia tietenkin on.

Tämä tapa rajata taustoja, piti sitä sitten merkityksellisenä tai ei, antaa ainakin mielikuvaa tarkoitushakuisesta tilastoinnista. Olen tätä eri yhteyksissä vahvasti kritisoinut.

Tässä pääsemme tulemaan, jossa tilastot antavat viitettä vaan eivät ole likikään reaalimaailman tasalla. Ongelman laajuuden suhteen.

Valitettavasti nyt hieman uupelo, joten en laajemmin tuota ylläolevaa jaksa avata. Ikäänkuin todistelumielessä siis.
 
Ihmiset jotka ajelevat ilman vakionopeuden säädintä, ajelevat miten sattuu. Siksi varmaan ohituskaistoilla (kiihdytyskaistoilla?) kiihdyttävät. Teillä joilla nopeusrajoitukset vaihtelevat 40 ja 80 välillä ajellaan myös kuinka sattuu. 40 alueella halutaan vauhdilla ohi ja 80 alueella ajetaan jotain arvottua nopeutta.
En kanssa ymmärrä tätä, miksi ei ajeta vakkarilla. Itse napsautan sopivan lukeman vakkariin, riippuen kelistä yms. Ja sillä sit mennään.
Mutta noi papparainen + Qashqai yhdistelmät tekee tota ihan vit****. Eräskerta olin tälläsen sankarin perästä ja 100kmh alueella mentiin se 84-90kmh. Ohituskaista alko ja arvasin mitä se tekee. Että vakkarilla ei kerkee ohitse. Vähän nilkkaa suoremmaksi että V4 koneesta tuli taas V8 kone ja ohitse...
Johan sieltä puitiin nyrkkiä ja torvi soi. Jätin vielä kunnon n.100m raon, ennen kuin tulin omalle kaistalle takasin, niin siellä vilkku kaikki mahdolliset valot. Ohituskaista loppu, niin peilistä näki kun se nopeus tippu, kun taakse tuli uusia "uhreja". 🤬
 
Tuli mieleeni joko matkiminen tai sitten jossain varjoverkon nasseryhmissä on ollut yllytystä. Itse pidän näitä puhtaana terrorismina.

Toisessa käydään lasten kimppuun ja toisessa käydään aasialaisen työssä käyvän kimppuun.

Lämsä väitti ettei hyökkäyksen motiivi ollut rasismia, ja ettei tarkoituksena ollut tappaa. Mitähän sitten lie sitten selitellyt motiiviksi? Poliisin mukaan eivät tunteneet toisiaan aiemmin, ja kostomotiivi 12-vuotiasta kohtaan tuntuisi muutenkin kaukaa haetulta. Jälkimmäinen väite ei taida mennä oikeudelle läpi, näkemäni kuvan perusteella uhrilla oli hengenlähtö hyvin lähellä.

Melkoista sitten että tästä eeppisestä iskusta joku jonne olisi niin inspiroitunut että yrittänyt samaa? Eikä edes minkään kilpailevan roadman-poppoon kimppuun, vaan vain jonkun satunnaisen ohikulkijan. Lämsällä nyt on ehkä voinut olla vain psykoosit päällä, kuulapääporukoissa mt-ongelmat ja huumeiden käyttö eivät ole tuntemattomia ilmiöitä.
 
Suomessa yleisesti ottaen ollaan sääntöuskovaisia ja luotetaan, että viranomaiset/yhteiskunta järjestää asiat.
Kuinkahan kauan jaksaa kansa vielä tähän uskoa. Keppostelevat poliisit, kuten Vornanen ja tämä KRP:n kaveri joka 'konsultoi' Abloyta eivät ainakaan paranna luottamusta viranomaisiin. Puhumattakaan muista arjen sankareista, kuten Aarnio ja taisi olla pari muutakin 'Vuoden poliisia' jotka myöhemmin tuomittiin erilaisista rikoksista.
Toinen rikka rokassa on sitten tuomiot ja niiden toimeenpano. Henkirikoksista saadaan parhaimmillaan/pahimmillaan parin vuoden tuomion, josta lähtee puolet pois kun on kolmatta kertaa 'ensikertalainen' ja vielä sekin on istuttu tutkintavankeudessa, joten kävellään oikeussalista vapaana ulos. Toisessa päässä sitten valtiota vastaan tehdyt talousrikokset, eli veronkierrot tai jostain muusta syystä maksamatta jääneet verot, niin ehdotonta tulee varmasti.
Luulenpa, että jossain kohtaa varmaan päässään nauttimaan eurooppalaistyylisistä rähinöistä meilläkin.
 
Vahingonilolla seuraan mihin etelä-suomi on kehittymässä poliitikkojen lyhytnäköisyyden takia. Jokainen haittamaahanmuuttoa edistänyt poliitikko voi katsoa peiliin ja heitä löytyy paljon. Suomalaiset on unohdettu, voi hyvin sanoa näin.

Missä etnisten Suomalaisten oikeudet turvalliseen elinympäristöön, palveluihin, ja oman kulttuurin ylläpitämiseen. Tämä on meidän maa joka on verellä lunastettu! Perkele!

Katso liite: 98517
Onko Oulu Etelä-Suomea, vai mihin ajankohtaiseen keskusteltuun asiaan tämä liittyy?
 
Näissä tilastoinneissa olisi hyvä ottaa huomioon tapa, jolla ulkomaalaistaustaisuus (myös kulttuurierot) katkaistaan. Sikäli kun on aiheellista olettaa ylipäätään erojen olemassaolon ylisukupolvista jatkuvuutta, kuten todellisuudessa asia tietenkin on.

Tämä tapa rajata taustoja, piti sitä sitten merkityksellisenä tai ei, antaa ainakin mielikuvaa tarkoitushakuisesta tilastoinnista. Olen tätä eri yhteyksissä vahvasti kritisoinut.

Tässä pääsemme tulemaan, jossa tilastot antavat viitettä vaan eivät ole likikään reaalimaailman tasalla. Ongelman laajuuden suhteen.

Valitettavasti nyt hieman uupelo, joten en laajemmin tuota ylläolevaa jaksa avata. Ikäänkuin todistelumielessä siis.
Joo, toki tilastoja tutkiessa pitää kaivautua pintaa syvemmälle, eikä toisaalta koko väestön tasolla tarkastelu kerro kaikkea, koska asiat tapahtuvat usein paikallisella tasolla.

Esim jos puhutaan ulkomaalaistaustaisten osudesta, niin vaikka koko maan tasolla luvut näyttävät jotain ihan muuta, niin Pariisissakin on varmaan alueita joilla ulkomaalaistaustaisten osuus on lähellä sataa prosenttia. Samoin Suomessa, tietyillä alueilla pienten lasten ikäluokassa ulkomaalaistaustaisten osuus on yli 25%.

Mutta edelleen, pointtini oli erot kansanluonteessa. Vaikka Ranskassa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli 1700-luvulla oletettavasti aika pieni, niin kyllä siellä kansa oli barrikadeilla silti.
 
Kun tietyt tahot puhuvat näistä kahdesta puukotuksesta terroritekoina, niin onkohan historiallinen perspektiivi unohtunut. Ajatellaanpa vaikkapa "vanhan ajan" terroristeja kuten IRA. Kaikissa takana oli selkeästi organisoitu ja käskytetty järjestö, joka otti teosta vieläpä "kunnian". Nämä kaikki piirteet puuttuvat näistä puukotuksesta. Ja jos vertaa musujen yksilöiskuihin, niin niissä lähes aina huudetaan allahusnackbaria. Onko kummassakaan puukotuksesta huudettu "Väinämöinen on suuri" tms.?

Toinen seikka on nykyministereiden ja presidentin yliherkkyys. Talvisodassa suomalaisia tapettiin reilun 200 hengen ja haavoitettiin reilun 400 hengen päivävauhtia, eikä valtionjohto parkunut ja ilmaissut syvää "järkytystä".
 
Kuinkahan kauan jaksaa kansa vielä tähän uskoa. Keppostelevat poliisit, kuten Vornanen ja tämä KRP:n kaveri joka 'konsultoi' Abloyta eivät ainakaan paranna luottamusta viranomaisiin. Puhumattakaan muista arjen sankareista, kuten Aarnio ja taisi olla pari muutakin 'Vuoden poliisia' jotka myöhemmin tuomittiin erilaisista rikoksista.
Toinen rikka rokassa on sitten tuomiot ja niiden toimeenpano. Henkirikoksista saadaan parhaimmillaan/pahimmillaan parin vuoden tuomion, josta lähtee puolet pois kun on kolmatta kertaa 'ensikertalainen' ja vielä sekin on istuttu tutkintavankeudessa, joten kävellään oikeussalista vapaana ulos. Toisessa päässä sitten valtiota vastaan tehdyt talousrikokset, eli veronkierrot tai jostain muusta syystä maksamatta jääneet verot, niin ehdotonta tulee varmasti.
Luulenpa, että jossain kohtaa varmaan päässään nauttimaan eurooppalaistyylisistä rähinöistä meilläkin.
Toki meilläkin otetaan mallia ulkomailta, ja toisaalta ulkomaalaistaustaisten lisääntyminen muokkaa myös sitä kansanluonnetta. Ja some ja muu digitaalinen viestintä helpottaa pientenkin ryhmien ajattelutavan levittämisen koko kansan tietoisuuteen.

Onhan tällaista kohtuullisen rajuakin anarkistitoimintaa ollut jo jonkin aikaa: väärää mieltä olevien autoja on poltettu parkkipaikoilla, turkisliikkeiden ikunoita on rikottu jotta niiden kannattavuus kärsisi kun uutta panssarilasia joudutaan laittamaan kuukausittain rikkinäisten näyteikkunoiden tilalle, jne. Tällainen toiminta leimallisesti liittyy ihan muun porukan kuin äärioikeiston toimintaan. Sitten on toki ollut myös erilaisia katupartiointeja ja väärässä olevien pahoinpitelyitä, joihin syyllistyvät porukat vähä molemmilta laidoilta, jne. Mutta näissäkin tekijöitä yhdistää etuliike "ääri-". Voi kestää hetken ennen kuin isot massat lähtevät enemmän liikkeelle.
 
Joo, toki tilastoja tutkiessa pitää kaivautua pintaa syvemmälle, eikä toisaalta koko väestön tasolla tarkastelu kerro kaikkea, koska asiat tapahtuvat usein paikallisella tasolla.

Esim jos puhutaan ulkomaalaistaustaisten osudesta, niin vaikka koko maan tasolla luvut näyttävät jotain ihan muuta, niin Pariisissakin on varmaan alueita joilla ulkomaalaistaustaisten osuus on lähellä sataa prosenttia. Samoin Suomessa, tietyillä alueilla pienten lasten ikäluokassa ulkomaalaistaustaisten osuus on yli 25%.

Mutta edelleen, pointtini oli erot kansanluonteessa. Vaikka Ranskassa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli 1700-luvulla oletettavasti aika pieni, niin kyllä siellä kansa oli barrikadeilla silti.
Äskettäin ilmestyneessä kirjassa, jossa kerrottiin suomalaisten diplomsattien kokemuksista ulkomailla ennen sotia, oli tapaus, jossa suomalainen diplomaatti keskusteli ruotsalaisen virkaveljen kanssa. Ruotsalainen totesi, että ruotsalaiset ovat niin säyseää ja riitoja välttelevää kansaa, että 100 päättäväistä miestä voisi ottaa Tukholman valtaansa ja panna ranttaliksi.
 
Vantaalla henkirikosteltu perinteisemmin yksityisasunnossa. Kuitenkin murhana tutkitaan, joten jotain poikkeuksellista tähänkin liittynee

Rasismiahan on molenpiin suuntiin. Rasismi ei ole yksin jonkin enemmistä toimintaa vähemmistö asemassa olevia kohtaan vaan myös vähemmistössä oleva voi olla rasisti. Tuohonkin pitäisi puuttua. Jos joutuu kadulla ryöstetyksi koska on valkoinen niin se on samalla tavalla rasistinen rikos mitä toisinkin päin.
Tuttavan poika ryöstettiin ja hakattiin Vantaalla rasistisien kommenttien ja uhkausten kera, mutta eipä tuo rikos ole missään papereissa rasistinen tai lööpit huutaneet. Ei ollut edes pientä alaviitettä lehdissä.

Tasan ei siis mene nämä asiat, mikä tietysti kaikille selvää. Eletään mielenkiintoisessa maailmassa.
 
Back
Top