Suomen sisäinen turvallisuus

Vai pohjaton viha? Mielestäni siitä ollaan vielä melkoisen kaukana.

Ainakin suomalaisesta näkökulmasta nuorten miesten pakolaisuus on erikoista. Meillä lähetettiin lapsia jopa Ruotsiin asti ja vähintäänkin naiset ja lapset evakuoitiin turvallisiin osiin maata. Miehet lähtivät rintamalle.

Meille olisi ollut täysin mahdotonta ajatus naisten ja lasten jättämisestä!

Paljon vanhempi suo, kuokka ja jussi -eetos ei ole pelkkää legendaa vaan kuvaa miehen asemaa perheensä elättäjänä ja tulevaisuuteen panostajana. Jos meiltä olisi savupirttien nuoret miehet lähteneet maailmalle, niin mitään Suomen menestystarinaa ei olisi syntynyt.

Jälleenrakentajasukupolven asema on toki karu, mutta sellaista se elämä on

Tuo on totta. Hyvin outoa käytöstä. En minä ainakaan jättäisi vaimoa ja lapsia, joko lähtisi koko perhe tai vain vaimo ja lapset.

Eurooppaan on tullut pääosin miehiä. Alkuvaiheessa kylläkin media halusi antaa sen kuvan että mukana on naisia ja lapsia sekä jopa syyrialaisia.

Nämä mitkä ovat tulleet niin ne vievät resursseja todella hädässä olevien auttamisesta. Valittelevat etteivät majoitustilat ole hyvät, ruoka on huonoa ja rahaa vähän.

Näitä tulijoita on verrattu jopa Karjalan evakoihin joka on minua suututtanut aivan suunnattomasti. Niitä vertailijoita on ollut ruotsalaisministeristä kunnallispoliitikkoihin. Yleensä sen mukana on ollut jonkinlaista vittuilua eri mieltä olevia kohtaan kuten mm. persut tai ruotsalaisministerin kohdalla koko Suomi. Entäpä ne maahantuloon sotkeutuneet tahot jotka ovat verranneet itseään Vennamoon joka oli toteuttamassa evakoiden asutusta.

Kun on tullut pelkästään miehiä niin oli heti arvattavissa että seuraa turvallisuusongelmia. Eivät karjalaiset evakot raiskanneet.

Toimittaja kirjoittaa että "olemme pattitilanteessa". Ei se nyt ihan niin ole. Ne jotka eivät valvoneet viime syksynä rajoja niin ne saavat sotkunsa siivota. Ei tätä shakkia ole vielä pattitilanteeseen asti pelattu.

Olen sitä mieltä että siivoaminen pitäisi aloittaa sulkemalla eri puolille Suomea levitettyjä ongelmakeskuksia niin että saadaan edes suurin osa Suomea puhtaaksi. Kun ongelmat on rajattu muutamalle paikkakunnalle niin koko Suomi ei pilaannu ja jos jotain sattuu niin ehkä sitä tuurilla sattuu niihin jotka sitä tilasivatkin.

Tosiaankin tuntuu siltä että SPR:ssä joku vajaamielinen keksi että siirretään turvallisuusriskit pienemmille paikkakunnille joilla on jo etukäteen oltu sitä mieltä että älkää kuskatko tänne mitä tahansa paskaa. Ei riittänyt median trollaus ja jari tervojen vittuilu vaan pitää ihan käytännössä järjestää häiriöitä joissa tapettiin ihminen. Mitäs se Tervo joskus sanoikaan? Suomalaisille pitää antaa "ärsytyshoitoa" jotta pääsevät rasismistaan. Muistankos oikein.
 
Viimeksi muokattu:
Nimimerkki Hohtava Mamma pisti kirjalliseen muotoon käsityksensä suomalaisesta yhteiskunnasta.

http://hommaforum.org/index.php/topic,115819.msg2402783.html#msg2402783
Anteeksi pitkä teksti.

Minäpä yritän avata Emolle sitä, miksi minun mielestäni suomalainen nuiva ei rieku keppihevosen ja pillin kanssa mielenosoituksessa huutamassa neekeriä. Sinä voit sanoa sitä pelkuruudeksi, minä sanon sitä järkevyydeksi. Ehkä suomalainen on myös hiukan hitaasti syttyvä, eikä näy naamasta vaikka paskaa olisi housussa tai lottovoitto taskussa.

Suomalainen nuiva VHM/N on töissä. Työllään hän ansaitsee palkkaa, jolla elättää perheenä, hankkii ampuma-aseensa ja harrastaa esimerkiksi metsästystä, reserviläisammuntaa tai mitä hyvänä yhteisöllistä. Hän kuuluu hirviseuraan, ampumaseuraan, sählyporukkaan, suunnistusseuraan. Pelaa pipolätkää työkavereiden kanssa. Hän on nauttinut sotilaskoulutusta ja hänellä on tehtävä sodanajan organisaatiossa. Hänen työpaikkansa voi olla sellainen, jossa hän voi vaikuttaa suoraan yhteiskunnan asioihin, esimerkiksi niitä turvapaikkoja myöntämällä tai olemalla myöntämättä. Hän on osa järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

Morottamalla eduskunnassa, uhoamalla neekereiden keittämisellä tai uhkailemalla väkivallalla julkisesti hän luopuu pahimmassa tapauksessa suurimmasta osasta edellä mainituista sidonnaisuuksista. Pyssyt lähtevät ensimmäisenä. Työpaikan ja ansion menetys seuraavana. Kaverit katselevat jo vähän kummallisesti siellä hirviseuran kauden avajaiskokouksessa. Ampumaseuran puheenjohtaja kysyy, että oletko ajatellut liittymistä johonkin toiseen seuraan. Hänestä tulee persona non grata.

Anarkistityylisellä riehumisella on suuri mahdollisuus päästä kaltaistensa joukkoon. Silloin tiputaan järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Porukkaan, jolla ei ole mitään hävittävää mutta ei toisaalta mitään lihaksiakaan. Siellä voi huudella hävyttömyyksiä lätkämaila aseenaan pakkasessa mutta siihen se sitten jääkin. Saattaa sattua Juhaa mellakkapanos leukaan, jos oikein kovasti huutelee.

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on järjestys. Jos käsky käy, se toimii tehokkaasti kuin kone. Tähän asti käskynä on ollut vain matujen laukkujen kantaminen ja järjestelykeskusten sekä vokkien perustaminen. Se tapahtui tehokkaasti ja nopeasti. Jos poliittinen johto päättää kääntää suunnan ja aloittaa matujen laukkujen poiskeräämisen ja palautuskeskuksen käynnistämisen, se tapahtuu vähintään yhtä tehokkaasti. Jos paikallinen vallesmanni kehottaa hirviseuran ukkoja etsimään, saartamaan ja lopettamaan alueella liikkuvan vaarallisen karhun, ensimmäiset ovat passissa ennen kuin puhelu on päättynyt. Make no mistake.

Suomalaisen järjestäytyneen yhteiskunnan vastakohta on Paskastaniat, joissa vallitsee epäjärjestys. Yksinäisten susien toimien vaikutuksetkin ovat kyseenalaisia, kuten A Breivikin temppu osoitti. Paransiko se tilannetta millään tavalla vai pelkästään pahensi? Hennalan kummituksen temppu oli mediatemppu, kaikki kunnia rohkeudesta hänelle. Mutta se oli temppu, piikki lihassa. Se ei ole kone.

Suomessa on 670 000 luvallisen ampuma-aseen haltijaa. Suomessa on 900 000 sotilaskoulutettua reserviläistä. Suomessa on 1 600 000 luvallista ampuma-asetta -siviileillä. Joka neljännessä kotitaloudessa on vähintään yksi luvallinen ase. Joka ainoa edellä mainituista kuuluu järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, koneeseen.

Kone odottaa vain poliittisen johdon käskyä. Vika ei ole koneessa, vika on poliittisessa johdossa.
 
Lisätään tämä tuon perään kun vallalla on ollut ja on edelleen Eu:n agenda ja jota suomessakin viety pikkuhiljaa eteenpäin eli kansalaisten totaalista ampumasekieltoa...

https://www.nraila.org/articles/201...obama-s-calls-for-australia-style-gun-control

Report on “Unprecedented” Criminal Firearm Misuse in Melbourne Undermines Hillary and Obama’s Calls for Australia-Style Gun Control
FRIDAY, SEPTEMBER 16, 2016

remote.axd

While anti-gun politicians like Hillary Clinton andBarack Obama tout Australia’s gun control laws as a model for the United States, recent reporting on crime in Melbourne from newspaper The Agerevealed the limitations of Australia’s stringent laws. According to the paper, “Despite Australia’s strict gun control regime, criminals are now better armed than at any time since then-Prime Minister John Howard introduced a nationwide firearm buyback scheme in response to the 1996 Port Arthur massacre.” The paper’s reporting illustrates what gun rights advocates have long contended; that gun controls merely disarm the law-abiding and are ineffective in confronting criminal conduct.

View Related Articles
To fully understand The Age’s report, some context is necessary. Following a high-profile shooting in Port Arthur, Tasmania in 1996, Australia’s state and territorial governments agreed to enact severe gun controls. The centerpiece of the agreement was a ban on the importation, ownership, sale, transfer, possession, manufacture and use of semi-automatic rifles and semi-automatic and pump-action shotguns. The agreement also called for an integrated nationwide firearms registry and imposed severe gun owner licensing requirements. Further, the agreement made clear that an individual must have a “genuine reason” for owning a firearm, and determined that “personal protection not be regarded as a genuine reason for owning possessing or using a firearm.”

Australia’s gun ban did not grandfather firearms owned prior to enactment of the new laws. To carry out the prohibition on the mere possession of the banned firearms, the government embarked on a “buyback” program, where gun owners were required to turn in their prohibited firearms for predetermined compensation. Taken together, the ban on possession and “buyback” program amounted to firearm confiscation.

Despite the confiscation of roughly 700,000 firearms and the severe licensing and registration requirements imposed on law-abiding Australians, criminals have little trouble securing weaponry. The report noted that in Melbourne, “firearms offences have doubled in the past five years,” and that incidents where a prohibited person has been found with a gun increased five-fold from 2011 to 2015. Moreover, Victoria Police Assistant Police Commissioner Stephen Fontana conveyed to The Age that police are seeing “military-grade weapons” “more often than ever before.”

Those intent on breaking the law procure firearms in a handful of ways. The report cited a “senior law enforcement source” who made clear that criminals often acquire weapons “through theft or illegal sale.” The piece went on to note that “Despite Australia’s strict border controls, the smuggling of high-powered military-style firearms is also a growing problem.” Describing the extent of the issue, the authors explained, “Criminal networks also create caches of illegal weapons, including machine guns and pistols with silencers, that are bought, sold and traded among the underworld in ways that are difficult for police to track.”

The ineffectiveness of Australia’s severe gun controls will come as no surprise to many gun rights supporters. A 2013 DOJ National Institute of Justice memo on the efficacy of various gun control measures concluded that the Australian confiscation program, “appears to have had no effect on gun homicide…” Moreover, surveys of state prison inmates here in the U.S. conducted by the Department of Justice have shown that criminals often procure firearms in a manner unlikely to be effected by stiffer gun controls. In the 2004 version of the survey, 40 percent of the inmates surveyed answered that they obtained a firearm through a “street/illegal source,” with another 37.4 percent citing “family or friend” as their source.

Perhaps understanding the futility of ever-increasing restrictions on law-abiding gun owners, when it comes to confronting the criminal misuse of guns some Victoria officials appear prepared to place the emphasis where it belongs, on the criminal.

The reporting cites the story of one young man who was twice found to have illegally possessed a firearm and drugs. Only five months after serving a nine month stint in jail, the convict was arrested again after allegedly pointing a stolen 9mm handgun at a police officer. Despite his prior convictions and the severity of his alleged actions, the young man got bail. Victoria Police Association Secretary Ron Iddles is quoted as stating that the incident “serves as a glaring example and a cautionary tale of why the courts can’t afford to get it wrong.” Iddles went on to ask, “How can someone with a long list of prior convictions for violence, drugs and firearms offences be granted bail after pulling a gun on an officer?”

The report also quotes Victoria Victims of Crime Commissioner Greg Davies, who told the paper, “It has become abundantly clear that Victorians will continue to become victims of violent crime if criminals are not given custodial sentences that take them out of circulation, protect the community and act as a real deterrent… If they can be rehabilitated, well and good, but we have to accept there are some people out there who are seriously bad and need to be dealt with.”

Unfortunately, there are some who have sought to address Melbourne’s issues by further burdening law-abiding gun owners. According to the report, Victorian Police Minister Lisa Neville has suggested the government may impose further storage requirements on gun owners and limit the number of firearms an individual may keep on certain types of property. Victoria’s gun owners are already subject to stringent storage requirements. Similarproposals that would burden gun owners with additional storage requirements and restrictions have been offered in New South Wales.

For its part, the Australian national government is pursuing legislation that would increase the maximum prison sentence for gun smuggling from 10 to 20 years, and set a mandatory minimum sentence of five years. The Commonwealth is also planning another gun “buyback” of prohibited firearms.

The new “buyback” has been met with justifiable skepticism by some, with Victoria Shadow Minister for Police telling The Age, that the government should target criminals, explaining, “Any response from Victoria Police and (state) government should be focused on this cohort, not lawful guns owners.” Similarly, Robert Borsak of Australia’s Shooters Fishers and Farmers Party, noted in a press release, “Has the Government considered how many criminals would actually participate in such a program?” adding, “The focus of any change to firearms laws needs to be entirely on targeting criminals and the illegal firearms market.”

Melbourne’s recent experience should serve as yet another example of the futility of gun control measures that burden the rights of the law-abiding. Given the ease with which Melbourne’s criminals arm themselves despite the severity of their country’s gun control regime, Clinton and Obama would be wise to look past Australia when putting together their next gun control speech.

 
Uhri ei ole Vastarintaliikkeen jäsen, se käy ilmi ko. järjestön kirjoituksesta.

http://www.helsinginuutiset.fi/arti...aus-kuolemaan-helsingissa-poliisi-vaitonainen
17.9.2016 - 16.06
PUHEENAIHE
Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsingissä? – Poliisi vaitonainen tapahtumista

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt viikonloppuna isän raastava kirjoitus, jonka mukaan hänen poikansa pahoinpideltiin Vastarintaliikkeen järjestämän tapahtuman yhteydessä Helsingin keskustan asema-aukiolla viime viikon lauantaina.

Isän mukaan päävamman saanut poika menehtyi sairaalassa eilen perjantaina.

Helsingin poliisi on toistaiseksi vaitonainen tapahtumista.

– Vahvistan, että lauantaina 10.9. asema-aukiolta on kirjattu pahoinpitely, johon liittyy kuolema.

– Poliisi ei kuitenkaan ota kantaa siihen, johtuuko kuolema nimenomaan pahoinpitelystä, Helsingin poliisin rikosylikomisario Pekka Seppälä muotoilee.

Vastarintaliike kertoo itse omilla sivuillaan järjestäneensä Elielinaukiolla viime viikon lauantain tapahtuman, jossa se jakoi esimerkiksi Vastamedia-lehtiä ohikulkijoille. Liikkeen oman kirjoituksen mukaan meno yltyi lopussa väkivaltaiseksi.

– Loppuvaiheilla paikalle tuli melkoisen sekavasti käyttäytynyt kaveriporukka, joka tunnisti liikkeen lipun. He alkoivat välittömästi käyttäytyä aggressiivisesti lippuja pitäneitä aktivisteja kohtaan ja räkivät näitä. Kirosanojen, räkimisen ja uhkailun vuoksi oli erään aktivistin puututtava tilanteeseen ja annettava pikainen kurinpalautus kaikista aggressiivisimmalle henkilölle, liike kirjoittaa tapahtumista.

Vastarintaliike on myös itse julkaissut videon tapahtumapaikalta, jossa näkyy välikohtauksen seurauksena maassa makaava mies ja verilammikko.

Rikosylikomisario Pekka Seppälä ei kommentoi tässä vaiheessa sitä, onko nimenomaiseen tapahtumaan osallistuneilla ja pahoinpitelyllä yhteyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Uhri ei ole Vastarintaliikkeen jäsen, se käy ilmi ko. järjestön kirjoituksesta.

http://www.helsinginuutiset.fi/arti...aus-kuolemaan-helsingissa-poliisi-vaitonainen

Tuon porukan tarrojen liimaaminen herätti heti inhoa omasta mielestä, kun ajavat venäjän propagandasoppaa kurkusta alas minkä kerkeävät. Ei kovin täysillä käy nämä sekopäät. Muistaakseen sieltä lähti kävelemään jotain porukkaa, joka oli vaan huolissaan nykyisestä suvaitsevasta ilmapiiristä, mutta huomasi siinä sivussa ihan muiden tekijöiden ajavan omia agendojaan. Eikö nämä raukkapaskat myös käyneet puukolla jonkun kimppuun jossai kirjatapahtumassa?
 
Vastarintaliikken julkaisemassa videossa ilmeisesti näkyy tämä pahoinpitelyn uhri.noin kahden minuutin kohdalta eteenpäin. Jos pahoinpitely/tappo on tapahtunut kyseisellä paikalla, niin luulisi syyllisen olevan jo lukkojen takana.
 
Luultavasti siinä on käynyt niin että uhri saanut nyrkiniskun, kaatunut maahan lyöden päänsä ja saanut kohtalokkaan vamman.
 
No mikä helveti järki tuossa hommassa oli?

Kannattaako sitä mennä rauhanomaiseen mielenosoitukseen häiriköimään? Kaupunkielämään kuuluu erinäköiset mielenilmaukset ja jos sanoma ei miellytä niin kannattaa jatkaa matkaa.

Kuka tuossa voitti ja onko maailma parempi tämän jälkeen?
 
Luultavasti siinä on käynyt niin että uhri saanut nyrkiniskun, kaatunut maahan lyöden päänsä ja saanut kohtalokkaan vamman.

Näin vaikuttaa, henkilö on tyrkätty/lyöty nurin, saanut päävamman ja viety sairaalaan, josta sitten päästetty pois ja kuollut muutama päivä myöhemmin yllättäen kotonaan.

Eli ilmeisesti huomaamaton aivovamma joka sitten realisoituu vähän myöhemmin kuten pahoinpitelyissä/liukastumisissa joskus käy. Syy-yhteys ei ole vielä varma, siksi poliisin pidättyväisyys kommenteissa. Työnimikkeenä oli varmaan aluksi lievä pahoinpitely ja sen taholta tuskin ketään pidätettiin. Nyt voi tietysti rikosnimeke koventua.
 
No mikä helveti järki tuossa hommassa oli?

Kannattaako sitä mennä rauhanomaiseen mielenosoitukseen häiriköimään? Kaupunkielämään kuuluu erinäköiset mielenilmaukset ja jos sanoma ei miellytä niin kannattaa jatkaa matkaa.

Kuka tuossa voitti ja onko maailma parempi tämän jälkeen?

En puuttunut asioiden järkevyyteen, ainostaan kommentointiin, mutta se siitä.
 
Näin vaikuttaa, henkilö on tyrkätty/lyöty nurin, saanut päävamman ja viety sairaalaan, josta sitten päästetty pois ja kuollut muutama päivä myöhemmin yllättäen kotonaan.

Eli ilmeisesti huomaamaton aivovamma joka sitten realisoituu vähän myöhemmin kuten pahoinpitelyissä/liukastumisissa joskus käy. Syy-yhteys ei ole vielä varma, siksi poliisin pidättyväisyys kommenteissa. Työnimikkeenä oli varmaan aluksi lievä pahoinpitely ja sen taholta tuskin ketään pidätettiin. Nyt voi tietysti rikosnimeke koventua.

Somessa kiertää uhrin isän päivitys, jossa hän kertoo uhrin menehtyneen Meilahden sairaassa 16.9. klo.2200.
 
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...aus-kuolemaan-helsingissa-poliisi-vaitonainen

– Vahvistan, että lauantaina 10.9. asema-aukiolta on kirjattu pahoinpitely, johon liittyy kuolema.

– Poliisi ei kuitenkaan ota kantaa siihen, johtuuko kuolema nimenomaan pahoinpitelystä, Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario Pekka Seppälä muotoilee.

Nyt ei vakuuta, Helsingin poliisi.

Mikä ei vakuuta?
Kuolinsyy selviää obduktiossa ja mahdollinen yhteys tapahtumaan. Tähän asti poliisin kommentointi on hyvin järkevää.
 
Viimeksi muokattu:
Laillisten mielenilmausten häiritseminen on rikos, joten todennäköisesti tuomio tulee hätävarjelun liioitteluna tehtynä teosta.

Peruskoulut kasvattaa runsaasti ihmisiä, jotka luulee, että heillä on oikeus sanoa kenelle tahansa mitä tahansa ja missä tahansa. Osa myös kuvittelee, että he ovat moraalisia voittajia kun vastapuoli on provosoitu väkivaltaan. Jos ei muuten lähde, niin räitään vaikka vastapuolta kasvoille.

Yksi päätyi hautausmaalle ja toinen käy pari vuotta ammattiopistoa avovankilasta käsin.
 
  • Tykkää
Reactions: jak
No mikä helveti järki tuossa hommassa oli?

Kannattaako sitä mennä rauhanomaiseen mielenosoitukseen häiriköimään? Kaupunkielämään kuuluu erinäköiset mielenilmaukset ja jos sanoma ei miellytä niin kannattaa jatkaa matkaa.

Kuka tuossa voitti ja onko maailma parempi tämän jälkeen?
What's your fucking problem man?
Kannattaako sitä vittu mennä yhtään mihkään, jos voi vähän kopahtaa... luulin että olet skappari, nyt luulen että olet uhriutunut aika tarpeeksi.
 
Mikä ei vakuuta?
Kuolinsyy selviää obduktiossa ja mahdollinen yhteys tapahtumaan. Tähän asti poliisin kommentointi on hyvin järkevää.

Ymmärrän toki ettei kesken tutkintaa kertoa enempää, mutta jotenkin vähättelevä on poliisin suhtautuminen asiaan omasta mielestäni.
 
What's your fucking problem man?
Kannattaako sitä vittu mennä yhtään mihkään, jos voi vähän kopahtaa... luulin että olet skappari, nyt luulen että olet uhriutunut aika tarpeeksi.

Kuivaa silmäs ja jatka matkaa.

Maailma muuttuu joka kerta tuollaisten juttujen jälkeen. Itse huomaan sen pankkitilini saldosta.
 
Back
Top