http://www.hs.fi/paivanlehti/22092016/a1474433860892
Murtoja, uhkauskirjeitä ja ilkivaltaa – tällainen on Vantaan bussivarikon tuhopolton nimiinsä ottanut Eläinten vapautusrintama
Eläinten vapautusrintaman käyttämät keinot ovat jääneet eläinoikeusliikkeen marginaaliin.
Lari Malmberg
Helsingin Sanomat
Aki Paavola
Uudessakaarlepyyssä sijaitsevalle kettutarhalle iskettiin toukokuussa 1995. Tarhuri Helmer Siik esitteli tuhoja.
Eläinten vapautusrintaman nimiin otettu tuhopoltto Vantaan Hakkilassa sijaitsevalla bussivarikolla ei välttämättä tarkoita radikaalin eläinoikeusaktivismin paluuta. Tätä mieltä on tapauksen tutkintaa johtava keskusrikospoliisin (krp) rikoskomisario Kimmo Huhta-aho.
Pohjolan Matkan linja-autovarikolla kesäkuussa sytytetyssä tulipalossa tuhoutui kokonaan tai osittain kymmenkunta autoa. Aineellisten vahinkojen lisäksi tapaus aiheutti vaaran parinkymmenen metrin päässä lähimmästä palaneesta bussista lepäämässä olleille viidelle kuljettajalle.
”Sanoisin, että yksittäinen isompi tai muutama isku tulee aina välillä ja sitten taas voi olla hyvinkin hiljaista”, Huhta-aho sanoo.
Mutta mikä Eläinten vapautusrintama itseasiassa on? HS kokosi yhteen 25 vuotta sitten julkisuuteen ilmestyneen liikkeen tärkeimmät vaiheet.
Suomessa alettiin heräillä uudenlaiseen, entistä radikaalimman eläinoikeusaktivismin syntymiseen 1990-luvun puolivälissä.
Toukokuussa 1995 Helsingin Sanomissa julkaistussa uutisessa kerrottiin, että Helsingissä sijaitsevien turkisliikkeiden ikkunoita on rikottu ja töhritty. Ikkunoiden vierestä oli löytynyt eläinten riistoa vastustavan, Eläinten vapautusrintamaksi kutsutun liikkeen tunnuksia.
Suojelupoliisin osastopäällikkö
Yrjö Laihio kertoi silloin HS:lle, että Eläinten vapautusrintama on Englannissa 1970-luvulla perustetusta Animal Liberation Frontista mallinsa ottanut liike.
”ALF:llä on ollut viime vuosien aikana useita kymmeniä vakavia pommi-iskuja Englannissa. ALF on erittäin väkivaltainen ja anarkistinen järjestö”, Laihio sanoi.
Helsingin iskut eivät jääneet yksittäisiksi. Eläinten vapautusrintaman nimissä iskettiin uudestaan jo saman toukokuun lopulla, tällä kertaa kettutarhoille Pohjanmaalla.
HS kertoi silloin, että ”murtomiehet leikkasivat Uudessakaarlepyyssä ja lähistöllä sijaitsevilta kettutarhoilla häkkejä rikki ja auki pihdeillä tai vastaavilla työvälineillä”.
”Teot tehtiin yön pimeydessä ja ääneti.”
Kettuja karkasi, mutta suuri osa niistä saatiin kiinni.
Seuraavana päivänä saman liikkeen aktivistit iskivät kahdelle turkistarhalle Evijärvellä. Turkistarhojen omistajat alkoivat kerätä valvontaketjuja tarhojensa turvaksi.
Mutta iskut jatkuivat ja lehdissä alettiin puhua uudenlaisesta terrorismista. Kuusi kuukautta myöhemmin Itä-Suomessa sijaitsevalla Valtimolla poltettiin Eläinten vapautusrintaman nimissä turkistarhaajien rehusekoittamo ja Juankoskella entinen nahoittamo. Nahoittamon rauniot näkyvät alla olevassa kuvassa.
Jouluaattona vuonna 1996 turkulaisen lihafirman pihalla poltettiin kolme kuorma-autoa. Rakennuksen seinään oli jälleen maalattu kirjaimet EVR.
Poliisi pyrki aktivistien kintereille, mutta iskuja ei saatu loppumaan. Seuraavina vuosina Eläinten vapautusrintaman nimissä varastettiin eläimiä koe-eläinlaboratorioista, tuhottiin teurastamoja, värjättiin kettuja, töhrittiin tutkijoiden autoja ja läheteltiin turkistarhaajille uhkauskirjeitä.
Mutta sitten iskujen tahti alkoi hidastua – yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Vuonna 2005 Juuassa tehtiin vielä isku turkistarhalle ja vuonna 2007 Mustasaaressa Vaasan lähellä päästettiin irti 2 500 minkkiä. Vuonna 2008 Närpiössä tuhottiin Eläinten vapautusrintaman nimissä kanalan ilmastointilaitteet ja katkottiin sähköjohtoja. Teon seurauksena kanalassa kuoli tuhansia kanoja.
Tämän jälkeen Eläinten vapautusrintama katosi otsikoista. Mitä tapahtui?
”Eläinoikeusaktivismista tuli strategisempaa”, sanoo eläinoikeusaktivismin muutoksesta sosiologian väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon laativa
Pia Lundbom.
”On alettu miettiä, miten voidaan oikeasti vaikuttaa.”
Radikaalit iskut olivat aina pienen piirin toteuttamia. 2000-luvulla eläinoikeusaktivistit ovat keksineet uusia tapoja puhutella yleisöä. Kettutarhaiskuilla aktivistit saivat terroristien maineen, mutta esimerkiksi sikatiloilla ja teurastamoilla salakuvatuilla
videoilla on ollut hyvin toisenlainen vaikutus. Samoin esimerkiksi
vegaanihaaste on onnistunut tuomaan eläintensuojelua esiin massoja miellyttävällä tavalla.
”Niillä on onnistuttu keskustelemaan marginaaliryhmien sijaan suuren yleisön kanssa. Perusajatus on säilynyt samana, mutta viestit muotoillaan nykyään eri tavoin.”
Lundbomin mukaan kehitys on ollut samansuuntaista kaikissa pohjoismaissa.
Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva kertoo, ettei Eläinten vapautusrintaman toiminta ole koskaan ollut koordinoitua. Kyse ei varsinaisesti ole ryhmästä tai organisaatiosta vaan ennemminkin kattokäsitteestä ideologiselle toiminta-ajatukselle.
”Periaatteessa jokainen, joka sitoutuu sen tavoitteisiin ja toimii sen periaatteiden mukaisesti, voi kutsua itseään ’jäseneksi’”, Portaankorva sanoo.
Tämä vaikuttaa myös toimintaan.
”Toiminnan aktiivisuus ja määrä vaihtelee aikakausittain. Iskuilla pyritään aiheuttamaan mittavia tai tuntuvia taloudellisia vahinkoja, ei henkeen tai terveyteen kohdistuvia vahinkoja”, Portaankorva sanoo.
Eläinoikeusaktivismin eri muotoja seurannut Oikeutta eläimille -järjestön tiedotusta hoitava
Kristo Muurimaa vahvistaa Portaankorvan sanat. Eläinten vapautusrintaman ”jäsenmäärän” arvioiminen on mahdotonta, koska kuka tahansa voi julistautua jäseneksi tekemällä sen nimissä iskun.
Muurimaan käsityksen mukaan Eläinten vapautusrintaman nimissä iskeneiden solujen välillä ei myöskään ole juuri keskustelua paljastumisriskin vuoksi.
Oikeutta eläimille -järjestön perustajajäsen
Joni Purmonen jäi 1990-luvulla kiinni Orimattilassa tehdystä kettutarhaiskusta. Muurimaa haluaa kuitenkin korostaa, ettei Oikeutta eläimille -järjestöllä ja Eläinten vapautusrintamalla ole minkäänlaista yhteyttä.
”Toimintatapamme ovat hyvin erilaisia”, Muurimaa sanoo.
Nimenomaan Oikeutta eläimille -järjestö on toiminut sikatilavideoiden julkaisijana.