Suomen sisäinen turvallisuus

Ei helvetti mitä touhua. Surullista että noinkin surkea propaganda voi joihinkin vielä jopa upota. Kaikkea perhanaa se Vanja yrittääkin. Onneksi tuohon reagoitiin nopeasti.

Uutisvuoksi kirjoitti:
Trollitili yrittää kääntää Imatran ampumisen venäläisvastaiseksi hyökkäykseksi — poliisin mukaan uhrit ovat suomalaisia

Juuri perustettu Twitter-tili alkoi aamupäivällä levittää vääriä tietoja Imatran ampumisesta. @ImatranUutiset-tilillä on jaettu useita tviittejä, joiden mukaan ampuja olisi äärioikeistolainen ja uhrit venäläisiä. Suomeksi ja englanniksi kirjoitetuissa viesteissä ampujan motiiveja väitetään rasistiksi ja uhreja Venäjä kansalaisiksi.

Poliisi kiistää väitteet venäläisistä uhreista. Poliisin mukaan uhrit olivat suomalaisia paikallisia naisia.

Twitter-tilin ylläpitäjän motiiveista ei ole tietoa. Viesteissään hän muun muassa väittää ampujan olevan suomalainen upseeri. Lisäksi hän yrittää kytkeä mukaan muun muassa Venäjän suurlähetystöä ja turvallisuuspalvelu FSB:tä.

Puolustusvoimien tutkija Saara Jantunen arvioi Twitterissä, että kyseinen ”feikkitili” pyrkii aggressiivisesti levittämään huhutietoa erityisesti toimittajille ja uutistoimituksille.

— Useampi anonyymitili levittää nyt sakeaa huhutietoa #Imatra tapahtumista. Kaikkea ei kannata jakaa eteenpäin, Juntunen kirjoittaa.

Timo Laitakari

http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/12/04/Trollitili yrittää kääntää Imatran ampumisen venäläisvastaiseksi hyökkäykseksi — poliisin mukaan uhrit ovat suomalaisia/2016521598734/16
 
Nuo trolliuutiset täytyisi blokata mahdollisimman nopeasti. Nyt sitten se Suomalaisten cyber-osaaminen käyttöön ja heti.
 
Olikohan pienikaliperinen? Koska muuten luulisi että luodit olisivat menneet uhreistä läpi ja ravintola seinään tai ikkunasta läpi jos 7-9mm luoti?

Niin jos ei sitten metsästysluoti joka menee kasaan osuessa?
 
Tarkkaan ottaen tuolla artikkelissa itsessään lukee "kiväärimallinen", voi siis olla haulikkokin. Jotain huhuja kuulemma tällaisesta liikkuu.

Toimittajien ja peruspoliisien aseentuntemus kun tunnetusti voi olla mitä vaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä, että poliisi reagoi nopeasti kansalaisuus asiaan! Saavat leikattua siltä osin huhuilta siivet.

Ikävä, mutta taitava yritys vanjalta.

Esitutkintalaki on nimiittäin yksiselitteinen siitä, että tiedottamisesta päättää tutkinnanjohtaja. Poliisiylijohtaja, sisäministeri tai edes tasavallan presidentti ei voi kävellä tämän protokollan ylitse.

Vanhankansan tutkinnanjohtajat eivät ole varsinaisesti mitään kansan- ja medianpalvelijoita eli helposti laaditaan lyhyt tiedote (kun nykyään siitä ei voi enää oikein laistaa) ja kerrotaan lisätietoja kerrottavan seuraavana iltapäivänä. Nyt kun kremlin kätyrit työntyvät apajille ja ryhtyvät julistamaan omaa totuuttaan, niin siihen reagoiminen on todella hankalaa, jos tutkinnanjohtaja ei ole kartalla nykymaailman menosta.

Toivottavasti poliisissa on tämä puoli otettu tosissaan ja tänään nähty nopea tiedottaminen kansalaisuuksista on sen tulosta. Toiseksi parhaassa tapauksessa kybersodanjohdosta on otettu yhteyttä tutkinnanjohtajaan (tai hänen esimiehiin tarpeeksi korkealle) ja käsketty toimimaan asap.

Uskallan väittää twitteröijän tienneen tuon esitutkintalain säädöksen ja rinnalla hyvä tuntemus somekohuista. Ammattimaista toimintaa ehdottomasti!
 
Väkivaltarikollisuus ja rikolliset ovat meillä yhteiskunnan/oikeuslaitoksen erityisessä suojelussa.

Pahoinpitelyistä selviää sakoilla (joita tekijät eivät tietenkään maksa) tai törkeimmissäkin tapauksissa ehdonalaiselle (josta tekijät eivät välitä mitään). Toisen ihmisen tappaminen pyritään oikeuden toimesta tuomitsemaan aina mahdollisimman lievällä teon nimikkeellä. Tahalliset ja suunnitellut teot (murhat) tuomitaan yleensä ns. tappoina. Siitä selviää 6-10 vuoden tuomiolla, josta vankilassa vietetään vain puolet, loput ehdollisena Nuorempi tekijä istuu yleensä vain 1/3 saamastaan vankeustuomiostaan. Liian usein ihmisen tappaminen katsotaan oikeudessa ns. kuolemantuottamuksena jolloin rangaistus jää vain muutaman vuoteen vankeutta..

Tämäkin Imatran murhaaja selviää todennäköisesti vapaalle noin kolmikymppisenä ja ehtii sen jälkeen tappamaan vielä uudelleenkin. Tulla taas tuomituksi, vapautumaan ja tappamaan vielä kolmannen jopa neljännenkin kerran ennen eläkeikäänsä. Oikeusoppineiden demla-tuomarien mukaan näin pitääkin käydä - "eihän vankila opeta ketään".

Mutta, tällaisen järjestysvallan ja oikeuslaitoksen suomalaiset ovat itse itselleen halunneet. Vaaleissa valitsemamme kansanedustajat ovat lakimme laatineet.

P.S.
Joensuussa käydään parhaillaan oikeutta erästä karvalakkipäistä murhamiestä kohtaan. Harvat todistajat (jopa poliiseja myöten) uskaltavat tulla oikeuteen kuultaviksi koska pelkäävät tekijän kostoa. He kun kuuluvat osittain murhaajan ja uhrien ns. lähipiirin..tai ainakin tuntevat toinen toisensa.
Ja, ihan syystä nämä todistajat pelkäävät. Todennäköisesti iältään n. viisikymppinen murhaaja selviää niin mitättömällä tuomiolla että ehtii vielä mainiosti rankaisemaan todistajia. Paljon kovemmalla tavalla kuin ns. oikeus määrää. Joka tapauksessa uhka ja pelko kostosta on suuri..
 
Väkivaltarikollisuus ja rikolliset ovat meillä yhteiskunnan/oikeuslaitoksen erityisessä suojelussa.

Tuo on ehkä vähän liian jyrkästi sanottu, mutta onhan tämä yhteiskunta melkoisen hampaaton ja voimaton näiden hörhöjen kohdalla.

Tämä viittaa vahvasti siihen että tämä teloittaja ei päädy vankilaan ollenkaan...

Tapahtuma-aikaan ravintola Vuoksenvahdissa ollut silminnäkijä kertoo STT:lle, että Imatran ampumisesta epäilty mies oli tullut autolla ravintolan eteen, noussut ulos, ampunut ja mennyt takaisin autoon odottamaan poliisia.

Kertomus vastaa poliisin mukaan poliisin käsitystä tapahtumien kulusta.


Tämä murhamies taitaa olla pakkohoidon tarpeessa ja ymmärtää sen ehkä itsekin. Se on sitten toinen asia miksi sitä hoitoa saa vasta siinä vaiheessa kun on harventanut ihmiskuntaa kirveellä, puukolla tai haulikolla...näitä tapauksia on nykyään aivan liikaa ja todennäköisesti vain lisääntyvät tulevaisuudessa.

Yhteiskunta säästää ja jättää hullut oman onnensa nojaan ja sitten ihmetellään suu auki, kun hörhöt hörhöilee ja turvallisuus järkkyy.

Olkoonkin että kyllä niitä hulluja karkailee nykyään mielisairaalan suljetuilta osastoiltakin ihmiskunnan rivejä harventamaan. Niissä taitaa olla samanlaiset rättiovet kun vankiloissa :D

Mutta niinhän se tuppaa menemään, että sitä saa mitä tilaa ja mikään ei ole tässä maailmassa kalliimpaa, kun vääristä asioista säästäminen.

Ei muuta kun lisää avohoitoa, avovankiloita ja vähemmän rahaa yhteiskunnan vähäosaisille, niin saadaan elämään lisää jännitystä.

Ja pakolaisia...niitä pitää ottaa vielä paljon lisää ja mieluiten sellaisia jotka eivät sopeudu tähän yhteiskuntaan ikinä tai ei ainakaan ihan heti.
 
Viimeksi muokattu:
@jurppi
Mutta, tällaisen järjestysvallan ja oikeuslaitoksen suomalaiset ovat itse itselleen halunneet. Vaaleissa valitsemamme kansanedustajat ovat lakimme laatineet.
Valtaosalta suomalaisista ei ole edes kysytty mitään. Poliitikot ovat lait päättäneet virkamiesvalmistelun pohjalta. Valmistelussa oltu liian hölläkätisiä. Siitä seuraa nykytila.
Tämäkin Imatran murhaaja selviää todennäköisesti vapaalle noin kolmikymppisenä ja ehtii sen jälkeen tappamaan vielä uudelleenkin. tappamaan vielä kolmannen jopa neljännenkin kerran ennen eläkeikäänsä.
Joensuussa käydään parhaillaan oikeutta erästä karvalakkipäistä murhamiestä kohtaan. Todennäköisesti iältään n. viisikymppinen murhaaja selviää niin mitättömällä tuomiolla että ehtii vielä mainiosti rankaisemaan todistajia.
Turvaton tilanne tavallisella kansalaisella. Yhteiskunta ei pysty takaamaan turvallisuutta. Onko tavallisesta kansalaisesta pistämään kylmäksi edellä mainitunlaista tappajaa/kostajaa jos se käy kimppuun?

.
 
Tuo on ehkä vähän liian jyrkästi sanottu, mutta onhan tämä yhteiskunta melkoisen hampaaton ja voimaton näiden hörhöjen kohdalla.

Tämä viittaa vahvasti siihen että tämä teloittaja ei päädy vankilaan ollenkaan...

Tapahtuma-aikaan ravintola Vuoksenvahdissa ollut silminnäkijä kertoo STT:lle, että Imatran ampumisesta epäilty mies oli tullut autolla ravintolan eteen, noussut ulos, ampunut ja mennyt takaisin autoon odottamaan poliisia.

Kertomus vastaa poliisin mukaan poliisin käsitystä tapahtumien kulusta.


Tämä murhamies taitaa olla pakkohoidon tarpeessa ja ymmärtää sen ehkä itsekin. Se on sitten toinen asia miksi sitä hoitoa saa vasta siinä vaiheessa kun on harventanut ihmiskuntaa kirveellä, puukolla tai haulikolla...näitä tapauksia on nykyään aivan liikaa ja todennäköisesti vain lisääntyvät tulevaisuudessa.

Yhteiskunta säästää ja jättää hullut oman onnensa nojaan ja sitten ihmetellään suu auki, kun hörhöt hörhöilee ja turvallisuus järkkyy.

Olkoonkin että kyllä niitä hulluja karkailee nykyään mielisairaalan suljetuilta osastoiltakin ihmiskunnan rivejä harventamaan. Niissä taitaa olla samanlaiset rättiovet kun vankiloissa :D

Mutta niinhän se tuppaa menemään, että sitä saa mitä tilaa ja mikään ei ole tässä maailmassa kalliimpaa, kun vääristä asioista säästäminen.

Ei muuta kun lisää avohoitoa, avovankiloita ja vähemmän rahaa yhteiskunnan vähäosaisille, niin saadaan elämään lisää jännitystä.

Ja pakolaisia...niitä pitää ottaa vielä paljon lisää ja mieluiten sellaisia jotka eivät sopeudu tähän yhteiskuntaan ikinä tai ei ainakaan ihan heti.

Näin vähän asian vierestä, kysyisin että mistä tuo sinun allekirjoituksesi on peräisin? Imatran ampujan bumper sticker:istä?
 
Tiedotustilaisuudessa joku naistoimittaja kysyi poliisilta ImatranUutisten twitter uutisten paikkaansa pitävyydestä.. Kärkenä äärioikeisto mielisyys :facepalm:
 
Ruma juttu kaiken kaikkiaan. Henkirikos on aina pyllystä, mutta tässä siis tiedotuksen mukaan ammuttiin luottamustehtävässä oleva poliitikko ja lisäksi toimittajia. En muista toimittajamurhia meiltä aikaisemmin.
 
Taisi olla kolmen eri toimittajan kysymystä sillä tavalla muotoiltu että kärttivät äärioikeistolaisuutta teon motiiviksi.

Kun ne tärkeimmät kysymykset jäi kysymättä, kuten
- miten on mahdollista että tuomittu väkivaltarikollinen kävelee kadulla vapaana miehenä
 
Yhteiskunta säästää ja jättää hullut oman onnensa nojaan ja sitten ihmetellään suu auki, kun hörhöt hörhöilee ja turvallisuus järkkyy.

Tuossa YLE:n ylimääräisessä uutislähetyksessä juuri äsken haastateltu psykologi totesikin osuvasti, että ei tällaisia pystytä mitenkään estämään. Ja tämä pitää avoimessa yhteiskunnassa vaan hyväksyä.
 
Tuossa YLE:n ylimääräisessä uutislähetyksessä juuri äsken haastateltu psykologi totesikin osuvasti, että ei tällaisia pystytä mitenkään estämään. Ja tämä pitää avoimessa yhteiskunnassa vaan hyväksyä.

Joo, kunhan ei lueta tätä niin, että avoimessa yhteiskunnassa tämä on ihan normaalia ja hyväksyttävää. Pitää siis lukea, että ei voida estää. Ei kyllä suljetussakaan pystytä.
 
Emmekä hyväksy. Estää emme voi, mutta emme hyväksy kuin sen, että kaikkea ei voi estää. Tervetuloa katsomaan hulluja Suomeen. Maa on auki vuorokaudet läpeensä.

Kunpa saisi sen Twitter-trollin tervattavaksi ja höyhennettäväksi. Sori tämä vihapuhe.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top