Vonka
Supreme Leader
Olikos tuo se Oleg Gordijevskin (KGB-loikkari) kirja joka ilmestyi joskus 90-luvun lopulla ? Muistelen lukeneeni sen heti tuoreeltaan. Kirjoittaja taisi esittää siinä, että neuvostotiedustelulla olisi ollut Suomessa kymmeniä varsinaisia värvättyjä agentteja, sekä lukuisia ns. "vaikuttaja-agentteja." Ottamatta sen ihmeemmin kantaa väitteiden paikkaansa pitävyyteen (lähdekritiikki, jota mm. prof. Kimmo Rentola korostaa), kertoi Gordijevskin kirja joka tapauksessa siitä, mitenkä suuri NL:n vaikutusvalta Suomen asioihin oli. Tässä mielessä jonkinlainen lustraatio olisi paikallaan tässä maassa.
376 Neuvostoliiton agenttia, joista 216 oli Suomen kansalaisia. Heistä 91 oli varsinaisia agentteja, 50 oli luottamuksellisia kontakteja, jotka toimivat KGB:n poliittisen tiedustelun hyväksi, 60 harjoitti tieteellis-teknologista vakoilua ja 15 toimi avustajina.
Ensimmäinen oikaisu oikeaan suuntaan tapahtui, kun Supon päällikkö Eero Kekomäki vuonna 1992 Koiviston luvalla heitti 11 todella kovan luokan KGB-toimihenkilöä (diplomaatteja kaikki) ulos. Moni vanhemmista suomalaispoliitikoista on jo kuollutkin mutta on näitä vielä päivänpolitiikassa.
Erkki Tuomioja arvosteli Kekomäkeä kovasti vielä päiväkirjojensa toisessa osassa. Myös Seppo Tiitinen on päivitellyt Kekomäen temppua, koska piti tällaisia KGB-suhteita "järkevänä tapana neuvostosuhteiden hoitoon".
Mauri Pekkarinen oli mukana hyväksymässä Kekomäen linjausta ja sanoi: ”Kekomäki oli Supon pomona luja virkamies, kovempi kuin mitä yleisesti ehkä on luultu.”