Venäjän poliisi kirjasi ylös Aleksandrin ja Nikitan pahoinpitelyt – ”Katso, me hakkaamme heistä kaiken homouden ulos”
Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet Aleksandr ja Nikita ovat joutuneet Venäjällä pahoinpidellyiksi useita kertoja, mutta venäläispoliisi on tyytynyt vain kirjaamaan ylös tapahtumien karmivat yksityiskohdat.
Ilta-Sanomat on tutustunut venäläisiin poliisiasiakirjoihin, joissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti
Aleksandrin ja
Nikitan viime vuonna kokemat kaksi pahoinpitelyä.
Asiakirjat ovat osa todistusaineistoa, jonka nuoret miehet ovat toimittaneet Suomen maahanmuuttoviranomaisille perustellakseen, minkä vuoksi heidän elämänsä ei ole turvallista Venäjällä ja miksi
heille pitäisi myöntää turvapaikka Suomeen.
Molemmat Venäjän poliisin kirjaamat pahoinpitelyt ovat tapahtuneet päiväsaikaan venäläiskaupungin vilkkaasti liikennöidyillä keskustakaduilla, joiden varrella täytyy kaiken logiikan mukaan olla lukuisia valvontakameroita. Poliisin mukaan kummastakaan tapauksesta ei ole kuitenkaan olemassa mitään videotodisteita eikä hyökkääjistä ole muutenkaan saatu mitään tuntomerkkejä, joten rikostutkintaa ei ole aloitettu kummastakaan välikohtauksesta.
Tuntematon joukko pahoinpiteli
Ensimmäinen pahoinpitely sattui vuoden 2016 helmikuussa, kun Aleksandr ja Nikita kävelivät klo 16.40 aikaan kaupungin kadulla. Heitä vastaan tuli viisi henkilöä, joista he eivät tunteneet entuudestaan ketään. Kun ryhmä tuli kohdalle, Aleksandr ja Nikita kuulivat heidän huutavan:
– Homotartunta pitää kitkeä Venäjältä juurineen.
Nuoret miehet yrittivät olla kiinnittämättä huutelijoihin huomiota ja jatkoivat matkaansa, mutta siinä vaiheessa joku ryhmästä tarttui heidän vaatteisiinsa ja pysäytti heidät. Joku viiden hengen seurueesta kysyi siinä vaiheessa, kumpi nuorista miehistä on tyttö ja kumpi on poika, jonka jälkeen muut purskahtivat nauramaan.
Ryhmästä joku kommentoi tämän jälkeen, että tuollaiset ”halveksuttavat oliot pitää tukehduttaa” ja joku toinen puolestaan nimitteli heitä ”pimuiksi”. Aleksandr ja Nikita kuuntelivat loukkauksia vaieten, mikä näytti ärsyttävän ryhmää entisestään.
Tämän jälkeen joku ryhmän jäsenistä otti esille jonkin välineen, jolla hän löi Aleksandria takaraivoon. Tämä kaatui maahan, minkä jälkeen ryhmä alkoi hakata häntä.
Seuraavana uhriksi joutui Nikita, jota alettiin potkia ensin jalkoihin ja sen jälkeen myös häntä hakattiin maassa. Jossain vaiheessa hakkaaminen loppui ja nuoret miehet huomasivat ryhmän poistuneen.
Venäjän poliisi on kirjannut ylös myös sen, että Nikitan saamista ruhjeista on olemassa sairaalan antama lausunto. Aihetta rikostutkinnan käynnistämiseen poliisi ei ole kuitenkaan nähnyt.
Kollegat osallisia väkivaltaan
Toinen Venäjän poliisin kirjaama pahoinpitely on tapahtunut viime vuoden syyskuussa, niin ikään vilkkaasti liikennöidyllä isolla kadulla kello 19 aikoihin.
Aleksandr ja Nikita olivat juuri päättäneet työpäivänsä firmassa, jossa he molemmat työskentelivät, kun he tapasivat ulos mennessään kaksi työkaveriaan.
Kyseiset Jekaterina ja Islam kuuluivat heihin, joiden kanssa nuorilla miehillä oli ollut jo aiemmin erilaisia konflikteja työpaikalla, sillä työyhteisössä ei hyväksytty nuorten miesten parisuhdetta.
Yllättäen Jekaterina ja Islam puhuttelivat Aleksandria ja Nikitaa sanoen, että näillä olisi vielä edessään ”suuria seikkailuja”. Tämän jälkeen Islam toivotti ”onnea matkaan, homot”.
Työtoverikaksikko seurasi Aleksandria ja Nikitaa ulos kadulle, jossa heitä näytti odottavan kolmen miehen ryhmä. Yksi ryhmästä tervehti Islamia ja kommentoi:
– Katso, kuinka hinttarit tukehtuvat.
Tämän jälkeen ryhmä ryhtyi hakkaamaan Nikitaa ja Aleksandria. Miehiä iskettiin nyrkillä rintaan ja heitä lyötiin jollain esineellä päähän. Kun kaksikko oli kaatunut maahan, hakkaaminen ja potkiminen jatkui, ja joku ryhmästä huusi:
– Katso Islam, me hakkaamme heistä kaiken homouden ulos.
Jonkin ajan kuluttua hakkaaminen loppui ja kolmikko nousi kadulla odottaneeseen autoon. Nikita huomasi Aleksandrin menettäneen tajuntansa ja yritti saada tätä virkoamaan, kun työtoverit kommentoivat vieressä:
– Mehän sanoimme, että teitä odottaisivat suuret seikkailut.
Myös tästä tapauksesta Venäjän poliisi on kirjannut ylös sen, että aivotärähdyksestä ja ruhjeista on olemassa sairaalan todistus.
Poliisin pöytäkirjasta käy lisäksi ilmi, että he ovat yrittäneet puhuttaa Jekaterinaa ja Islamia, mutta nämä ovat kieltäytyneet vedoten Venäjän perustuslain pykälään numero 51, jonka mukaan ketään ei voi velvoittaa todistamaan itseään vastaan. Poliisin mukaan myöskään mitään silminnäkijöitä tai videotodisteita tapauksesta ei ole onnistuttu löytämään, joten rikostutkintaa ei voida käynnistää.
Potkut töistä
Aleksandr ja Nikita jatkoivat vielä jonkin aikaa työskentelyään kyseisessä firmassa, mutta sitten heidät irtisanottiin. Miesten esittelemässä irtisanomiskirjeessä potkujen syyksi on merkitty ”seksuaalinen suuntautuminen ei vastaa moraalinormeja”.
Nuoria miehiä itseään ihmetyttää puolestaan se, että vaikka näiden kahden pahoinpitelyn välillä oli useita kuukausia aikaa, niin poliisin pöytäkirjoissa käytetään hyvin samanlaisia kaavamaisia perusteluja ja jopa rikostutkinnasta luopumisesta on päättänyt sama henkilö.
– On kuin heillä poliisissa olisi yksi tietty henkilö, joka hoitaa nimenomaan homoseksuaaleihin kohdistuneiden rikosten tutkintaa tai pikemminkin tutkimatta jättämistä, Aleksandr ja Nikita sanovat.
Aleksandr ja Nikita kertovat IS:lle saaneensa vastikään turvapaikkahakemukseensa kielteisen päätöksen. Miehille on myös kerrottu, ettei heillä ole oikeutta jäädä Suomeen odottamaan siksi aikaa, että heidän valituksensa ehdittäisiin käsitellä hallinto-oikeudessa. Tästä seurannut epätoivo oli miesten mukaan syynä siihen, että he päätyivät puukottamaan itseään eduskuntatalon edustalla viime perjantaina.
Arja Paananen