http://artoluukkanen.puheenvuoro.uu...peratiivinen-agentti-sorsa-vaikuttaja-agentti
Tuomioja operatiivinen agentti - Sorsa vaikuttaja-agentti?
25.11.2017 12:57
Arto Luukkanen
46 kommenttia
Alpo Rusin ja Jarmo Korhosen uusin kirja ” Kremlin jalanjäljet -
Suomettuminen ja vuoden 2002 vakoilukohun tausta -kirja (Docendo 2017)” on ehtinyt herättää jo kansainvälistä huomiota. (
http://upnorth.eu/finnish-historians-former-finnish-foreign-minister-operative-russian-intelligence/).
Kirjasta julkisuudessa annettujen väitteiden (en ole vielä lukenut sitä) mukaan
Erkki Tuomioja oli KGB:n operatiivinen agentti (
http://www.suomensotilas.fi/uutuuskirja-erkki-tuomioja-on-venajan-tiedustelun-operatiivi/).
Kalevi Sorsa taas oli kirjan mukaan vaikuttaja-agentti, joka toimi NKP:n keskuskomitean antamien ohjeiden mukaisesti (
http://www.suomensotilas.fi/kalevi-sorsa-sai-ohjeita-suoraan-neuvostoliiton-politbyroolta/).
Väitteet ovat mielenkiintoisia ja niitä kannattaa tutkia tarkasti. Olen itse käsitellyt Kalevi Sorsan tapausta – kaunokirjallisessa muodossa romaanissa ”
Todellinen Sorsa”(Nordbooks 2017), ja näyttää siltä, että niin Stasin kuin myös neuvostolähteiden valossa Sorsalla oli hyvin intiimi ja ainutlaatuinen suhde itäiseen tiedusteluun.
Todettakoon, että Kalevi Sorsa rakettimainen nousu puoluesihteeriksi vuonna 1969 oli hämmästyttävä suoritus – mutta tulee ymmärrettäväksi mikäli hänellä oli ”kumminaan” KGB.
Vaikuttaja-agentti vs. operatiivinen agentti
Ottamatta kantaa tähän enempää kannattaa hieman tarkastella sitä miten ulkomaalaiset joutuivat tai pääsivät neuvostotiedustelun verkkoihin.
Ensin hieman käyttämistäni arkistolähteistä, joita käytän käynnissä olevassa tutkimuksessani ja tässä artikkelissa.
Kaikkea Neuvostoliiton salaisen poliisiin (Tšeka, GPU, MVD, NKVD, KGB) toimintaan liittyvää aitoa materiaalia verhoaa yleensä salaisuuden varjo. Siihen liittyvä arkistomateriaali on Venäjällä nyt suljettu ulkomaalaisilta tutkijoilta. Ukrainassa kaikki on toisin; vuodesta 2014 paikallisen KGB:n arkistofiliaali (GDA- SBU) on ollut avoinna myös läntisille tutkijoille.
Tämä KGB:n arkisto Kiovassa oli Neuvostoliiton kolmanneksi tärkein alue-arkisto ja sisältää materiaalia aina vuodesta 1917 vuoteen 1991 saakka. Työnteko Ukrainan turvallisuuspalvelun (ukrainaksi: Služba Bespeki Ukraini, venäjäksi: Služba Bezopasnosti Ukrainy) arkistossa ei ole vaivatonta, syy on siinä, että sitä ei ole alun perin tehty tutkimusta varten, vaan pelkästään dokumenttien säilytykseen ja turvallisuuspoliisin omaan virkakäyttöön.
Kuten tiedämme, KGB:n keskusarkisto Moskovassa on läntisiltä tutkijoilta nyt periaatteessa suljettu sopimuspohjaisia poikkeuksia lukuunottamatta ja muutenkin Venäjän arkistolaitos ei uusissa poliittisissa oloissa ole enää niin yhteistyöhaluinen.
Neuvostotiedustelun pitkäjänteisyys: psykologinen luotaus
Ensiksi on hyvä muistaa se miten pitkäjänteisesti KGB toimi ulkomaalaisten toimijoiden kanssa. Se otti tarkkailuunsa nuoria, jo uransa alussa olevia ihmisiä, joista tehtiin omat kansionsa ja joille annettiin nimi: ” объект разработки” – ”kehitettävä kohde”.
Lubjankan ja myöhemmin Jasenevon (alue Moskovan lähellä) toimiva ”Keskus” tutki näitä kohteita ja niiden mahdollisuuksia vuosikausia. Olisiko joku kohde mahdollinen ”vaikutusagentti” ts. poliittinen toimija, jota olisi mahdollista ohjailla tai pitäisikö jostain kohteesta luoda peräti ”operatiivinen agentti” ts. suoraan käskysuhteessa oleva toimija.
Nämä kohteet valittiin jo nuorisopoliitikko-ajoilta. Ennen kaikkea heitä tarkkailtiin ja heidän psykologisia ominaisuuksiaan tutkittiin. Tärkeintä oli tietenkin käyttökelpoisuus ja sen selvittäminen mikä oli ko. kohteen tärkein motivaatio.
Miten saada joku ihminen yhteistyöhön ja miten paljon tätä suhdetta kannatti kehittää. Kohteiden tarkkailuun matkat Neuvostoliittoon olivat hedelmällisiä; kohteita salakuunneltiin ja heidän toimintaansa tutkittiin. Harrastiko joku mahdollisesti valuutansalakauppaa tai spekulaatiota, tai maksettuja naisia?
On huomattava, että Suomessa näitä kohteita oli epäilemättä niin runsaasti, että KGB kohdisti huomionsaainoastaan tärkeimpiin ja lupaavimpiin kohteisiin.
Värväys!
Jokaisen kohteen kanssa Keskus antoi huolellisen suunnittelun jälkeen ohjeensa paikalliselle toimijalle. Toiminnan lähtökohtana oli se, että jokaisella oli oma heikko kohtansa. Kuten esimerkiksi USA:n tiedustelun jäsenten värväykseen keskittyneessä KGB:n oppikirjassa todettiin: ”
jokaisella amerikkalaisella tiedustelijalla on heikko kohtansa; he ovat kasvatettu porvarillisessa yhteiskunnassa ja tämä on heidän suurin heikkoutensa” (KGB:n oppikirja: Amerikkalainen tiedustelu”. Tekijät: A.M. Gorbatenko, P.N. Zaharov, V.M. Kovshuk, S.M. Fedosejev. 1960).
Tätä varten värvättävää varten tehtiin ns. psykologinen kartoitus, jossa näitä heikkouksia tutkittiin. Mihinkä kategoriaan tutkittava kohde kelpasi: “vaikuttaja-agentti, agentti, luottamuksellinen lähde, epävirallinen kontakti, vai peräti operatiivinen agentti”.
Paperityö oli vaikuttavaa ja kehiteltävän kohteen "papkat" (kansiot) saattoivat olla valtavia (niitä on muuten haastavaa lukea kun ovat niin paksuja). Niissä tutkittiin nimen, ammatin, perhesuhteiden ja taloudellisen tilanteen lisäksi ennen kaikkea ”karakteristiikkaa” ts. minkälainen ihminen oli.
Henkilötiedutelu on KGB:n tärkein ala. Oliko ihminen luotettava, kunnollinen vai epärehellinen? Miten hän suhtautui perheeseensä? Juopotteliko? Miten suhtautui alaisiin? Oliko muita suhteita? Paheita: uhkapeli, perversiot, seksi, raha? Entä oliko ihmisellä taipumus ylpeyteen, itsekkyyteen, entä mitkä olivat hänen ambitionsa, tai muut kyvyt?
Tärkein kysymys oli kuitenkin seuraava: oliko tällä henkilöllä mahdollisuus päästä poliittisesti määräävään asemaan? KGB:n toimijoiden taktiikkana oli manipulointi, "ego-massage" ja luottamuksen herättäminen.
CIA:n agentit etusijalla
KGB:n toimijoille oli itsestään selvää se, että kapitalistisessa yhteiskunnassa syntynyt ihminen asetti omat etunsa ”korkeammalle kuin yhteiskunnan edut”. Samoin oletettiin, että ihmiset olivat henkilökohtaisten saavutusten takia valmiita unohtamaan palvelusvelvollisuutensa.
Varsinainen työ alkoi hienovaraisella ”psykologisella tiedustelulla”, jossa esimerkiksi USA:n agenttia pyrittiin tutkimaan aina hänen henkilökohtaisista papereistaan tai päiväkirjoista lähtien. Tiedustelun päämääränä oli selvittää oliko henkilöllä henkilökohtaisia heikkouksia. Kirjan mukaan nämä ovat: seksuaalinen suuntautuneisuus (homoseksualismi) tai ”voimakas halu naisiin, alkoholiin, huumeisiin, uhkapeliin”.
Näiden perusteella KGB sitten pyrki luomaan ”kompromaatteja” ts. raskauttavia todisteita, joiden avulla olisi mahdollista kiristää amerikkalaista. Kohteeksi sopivat esimerkiksi lomalle Mustanmeren rannalle tulevat amerikkalaisdiplomaatit, joita varten Moskovasta tuli erikoisryhmä kuvaamaan mahdollisia moraalisia paheita tai skandaaleja.
Oppikirja mainitsee myös parhaan mahdollisen motiivin: ideologian. Käytännössä tärkein oli kuitenkin kompromaatti, jonka tarkoituksena oli herättää ”kauhua” agentissa.
Sen luomisessa piti olla huolellinen ja tarkka. Mikäli kohde suostui tähän kauppaan, oli seuraavana askeleena kirjallisen värväyksen (verbovanie) järjestäminen. KGB:n piti saada varma ote uudesta agentista.
Tämä prosedyyri päti myös suomalaisiin värvättäviin.
Kompromaatin jälkeen vakiinnuttaminen
Tiedustelutyötä tehtiin kärsivällisesti. Joskus ns. luottamuksellisen kontaktin luomiseen käytettiin vuosia. Tiedustelijoiden oli siksi voitettava rekrytoitavan luottamus. Tässä vaiheessa tuotiin esille myös nais/miestiedustelija, joka tulee ”sattumalta” USA:n agentin tielle. Yleensä tässä vaiheessa luotiin sitten vahva psykologinen riippuvuus, jossa ei kaihdettu käyttää seksiä, toisen sukupuolen edustajia ja ns. ”aitoja tunteita”. Intiimit seksuaaliset hetket kuvattiin tarkasti ja näin saatiin materiaalia, jonka paljastuminen aiheuttaisi skandaalin.
Varsinainen rekrytoiminen alkoi kompromaatin luomisen jälkeen yhteydenotolla, jossa USA:n agentille kerrotaan tilanne, ja ilmoitettiin se, että hänen olisi hyvä taipua yhteistyöhön. Mikäli näin tapahtui, käynnistettiin ns. toinen vaihe, jossa suhde KGB:hen vakiinnutettiin.
Neuvostotiedustelun oli tässä vaiheessa tarkasti varmistettava värväämisen reaalisuus, selvitettävä värväämäisen todelliset motiivit ja johdatettava USA:n agentti syvemmälle salaiseen yhteistyöhön. Hankittu agentti piti näin varmistaa.
Motivaation varmistamiseksi uuteen saaliiseen oli myös vaikutettava ajatusten ja ideologian tasolla. Oliko mahdollista luoda vielä syvempi riippuvuus? Vasta sitten on mahdollista mennä eteenpäin: kirjallisesti värvätylle agentille organisoitiin ”koetehtäviä”, jossa selvitettiin kuinka tehokkaasti ja halukkaasti hän toimii KGB:n asialla.
Mikäli tietolähde onnistui, häntä pyrittiin myös vaivihkaa asettamaan arkaluonteisimpiin ja tärkeämpiin tehtäviin. Tämä ”ohjailu” vaati tiivistä yhteistyötä operatiivisien upseerien ja Moskovan KGB:n ”Keskuksen” välillä.
Jos ja mikäli kohde oli erittäin hyvä tuli KGB:stä hänen ”kummisetänsä”. Se auttoi omien verkostojensa ja voimavarojensa avulla omaa miestä eteenpäin. Samaan aikaan se pyrki ohjaamaan marginaaliin ja unohdukseen niitä kohteita, jotka olivat ”vihamielisiä Neuvostoliitolle”.
Tässä toiminnassa Suomi oli edullinen kohde: meillä NL:n verkostot ja lonkerot ulottuivat jokapuolelle ja se ei epäröinyt käyttää ”disinformaation” keinoja sen vihollisten tuhoamisessa. Omat oli saatava hyville paikoille ja väärät ihmiset tuhottava tai työnnettävä marginaaliin. Disinformaatio ja huhut olivat tässä toiminnassa käypää valuuttaa.
Kuten tiedetään, näissä operaatioissa KGB onnistui joskus loistavasti. Neuvostovallan loppumisen jälkeen nämä yhteydet jäivät oman onnensa nojaa ja vasta vuodesta 2000 näitä on ”rekrytointeja” on alettu lämmittelemään uudelleen. Tehtävä ei ole kuitenkaan yhtä helppoa kuin syvän suomettumisen vuosina.
Miten Suomessa?
Ottamatta kantaa Rusin ja Korhosen kirjaan – jonka tietysti mielihyvin luen – on hyvä pitää mielessä se, että ellei meillä ole selvää ”verbovkaa” esimerkiksi Erkki Tuomiojasta – me emme voi täysin varmasti määritellä hänen suhdettaan itäiseen tiedusteluun.
Aihetodisteet ovat olemassa mutta eivät ole varmat. Antaa Erkin kertoa oma mielipiteensä asiasta.
Sorsan kohdalla näyttää olleen kyse ”vaikuttaja-agentti” toiminnasta, joka lienee alkanut jo varsin varhain.
MIksi tärkeää Suomessa?
Miksi asian selvittäminen on kuitenkin tärkeää?
Siksi, että meillä oli pilvin pimein näitä ”suhteita”. Useat näistä henkilöistä ovat vieläkin politiikassa mukana. Kuka kävi lounailla? Entä kenestä tuli ”epävirallinen tietolähde”? Entä kuka ”värvättiin”? On mahdollista, että meillä on nykyisessä presidentinvaalikampanjassa mukana tällaisia kohteita?
On hyvä muistaa, että Neuvostoliiton toiminta suuntautui suomalaista demokratiaa vastaan. Se tuhosi oikeasti ihmisten uria ja nosti esille niitä, joilla ei ollut puhtaita motiiveja poliittiseen vaikuttamiseen. On hyvin mahdollista, että tällainen toiminta jatkuu. Korkeimmalla taholla?
Kaikki nämä kysymykset jäävät auki siihen saakka kunnes nämä lähteet tongitaan esille. Koodinimien selvittäminen on vaikeaa sillä tätä ns. oikean henkilöllisyyden ja koodinimen välistä tietoa KGB pyrki salaamaan viimeiseen saakka.
Tiitisen lista
Meillä on kuitenkin tällainen lista, jossa tämä "salaisista salaisin" on purettu auki.
Ongelman on se, että Tiitisen listaa ei ole julkistettu sillä nykyinen poliittinen eliitti pelkää oman poliittisen tulevaisuutensa puolesta.
En kuitenkaan usko, että sillä olisi niin pahoja seurauksia. Suomen kansa ei enää tarvitse tällaista holhousta, herra Tiitisen menneisyyden hallinnan ajat ovat ohitse. Toisaalta, entä jos osa näistä listan ihmisistä toimi Suomen ”kaksoisagentteina” ts. syötti KGB:lle väärää informaatiota? Kuka petti kenet?
Jokatapauksessa: julkaistaa se lista!
Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori
Helsingin yliopisto
Luin kirjan ahneesti ja pari kertaa. Samoin myös Helsingin Sanomien arvostelun. Pari sanaa: kirjaa tarvitaan. On totta, että siellä on typoja, toistoa ja syyttelyä. Mutta - onhan se ymmärrettävää. Rusista tehtiin tietentahtoen "suurvakooja". Se mikä on erityisen oksettavaa siitä on se helppous miten se tehtiin ja se, että media riensi kuin susi haaskalle kun heille vuodettiin "syyllisestä". Hesarin arvostelu oli valkopesua ja Rusin "epäilyttämistä". Leppänen ei noussut tavanomaisen toimittajatasonsa yläpuolelle. Onneksi kaikki Suomen lehdet eivät ole näin "sitoutuneita" ja serviilejä omiin sidosryhmiinsä.
