Suomen sisäinen turvallisuus

Harvakseen noita tapahtuu. Kompastui portaissa on tai ainakin oli 10-vuotta sitten ihan yleinen syy mustalle silmälle. Erään puolitutun portaissa kompastuminen pidätystilanteessa päätyi oikein lehteenkin. Se meni juuri niin, että ensin tuli turpaan sitten sanoi komisaria että soitan tästä lehteen.
Siitä taas kymmenen vuotta vielä taaemmaksi vuoteen 94-95 kun seisoimme reippaina nuorina rivissä poliisilaitoksella, niin nyrkki tuli vieressä seisovan nenään siinäkin. Kyseinen huumepoliisi oli erittäin loukkaantunut nuorison päihdekulttuurista siihen aikaan ja otti sen henkilökohtaisena vittuiluna. Hän kun oli suuressa lehdessä uhonnut, että kaupunki on tyhjä huumeista tietyn ajan kuluessa. Eikä me edes minkään huumeiden kanssa pelattu. Vähän hasista vain oli käytetty,myyty ja välitetty.


:rolleyes:

Ymmärrän jos joku itselleen kasvattelee hamppua mutta hasiksen tulot menevät organisoidun rikollisuuden taskuihin.
 
:rolleyes:

Ymmärrän jos joku itselleen kasvattelee hamppua mutta hasiksen tulot menevät organisoidun rikollisuuden taskuihin.

Siihen aikaa taisi mennä silloin kuuluisan entisen poliisin taskuun joka kääntynyt rikolliseksi. Mutta ei lapset ja nuoret aikuiset paremmin ymmärtänyt
 
Pieni, huomaamaton, langaton, ja pilveen tallentava napinläpikamera voi olla kansalaisen ainoa tae oikeusturvasta. Ei ole hyvä jos vain viranomaiset ja kaupalliset toimijat valvovat ja tallentavat. Kaikkea ei pidä laittaanäkyviin, mutta jos vaikka aloittaa viranomaiskontaktin sanoilla "iltaa konstaapeli, tallennan ääntä ja kuvaa nettiin, miten voin auttaa?" Ei tarvitse edes puhua totta, mutta ainakin poliisi joutuu miettimään miten asiansa esittää.
 
Tuomittu vei asian hoviin, jossa poliisi ei yllättäen ollutkaan enää mitenkään varma, että olisi tullut pahoinpidellyksi. Varmaankin ylikonstaapelin mielenmuutokseen vaikutti esiin putkahtanut tuomitun esittämä äänitallennus tilanteesta.

Niin, tai siis tuossa linkkaamassasi jutussa todetaan, että:
Mies valitti jutusta Vaasan hovioikeuteen, jossa poliisi yllättäen kertoi ettei ollutkaan varma lyöjästä.
Eli siis edelleen pahoinpitely on tapahtunut, mutta nyt (viiden vuoden jälkeen) ei enää voi varmuudella osoittaa tekijää.

Nyt on asia kääntynyt niin, että ylikonstaapeli ja hänen parinaan ollut vanhempi konstaapeli ovat itse syytteessä pahoinpitelystä eli heidän epäillään hakanneen kohdehenkilön kiinniottotilanteessa. Lisäksi ylikonstaapelia syytetään perättömästä lausumasta ja virka-aseman väärinkäytöstä.

Väärin meni tämäkin. Ei syytetä, vaan vasta epäillään. Epäillyn asemaan joutumiseen riittää esimerkiksi, että joku tekee kostomielessä täysin tekaistun rikosilmoituksen. Tässä on vielä monta vaihetta edessä ennen kuin päästään edes syyttämiseen asti; siis mikäli jutussa on villoja sinne saakka. Puhumattakaan, että tulisi lainvoimainen tuomio.


Kuinkahan paljon tuollaisia poliisipartion yhdessätuumin tekemiä pahoinpitelyjä oikein tapahtuukaan? Ei ihme, että suhtautuvat niin kielteisesti kameroihin..
Ihmiset kai noin ylipäätään suhtautuvat vähän nuivasti Isoveli valvoo -meininkiin. Kai se sitten tarkoittaa, että kaikilla on niin paljon salattavaa?
 
Epäillyn asemaan joutumiseen riittää esimerkiksi, että joku tekee kostomielessä täysin tekaistun rikosilmoituksen.

Ja tämän kostomielessä tehdyn ilmoituksen perusteella ylikonstaapeli yllättäen perui käräjillä antamansa todistuksensa?

Uskoo ken tahtoo.

Homma ei haisisi skärdiksen nenään, jos ylikonstaapeli olisi pitänyt kiinni esitutkinnassa ja käräjillä kertomastansa. Heti kun löytyi äänitallenne tapahtumasta, niin ylikonstaapeli hovioikeudessa menetti muistinsa. Ei ole kerrassaan mitään syytä mennä muuttamaan puheitaan, jos on alunpitäenkin puhunut totta.

Seuraavaksi tietysti selitetään kuinka hovioikeuteen mentäessä on jo niin vanha tapaus, ettei voi muistaa.. Käytännössä vilpittömästi omaa asiaansa todistavat eivät koskaan unohda tuollaisia asioita. Virkamiehiltä voi hovin odotushuoneessa kuulua jupinaa, mutta hekin ovat kyllä esitutkintapöytäkirjat ja käräjien pöytäkirjat lukeneet ja todistavat yhdenmukaisesti aiemmin kertomansa kanssa.

Tietysti täytyy odotella tuomioita, mutta ei nuo uutisen ennusmerkit mitään hyvää lupaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ihmiset kai noin ylipäätään suhtautuvat vähän nuivasti Isoveli valvoo -meininkiin. Kai se sitten tarkoittaa, että kaikilla on niin paljon salattavaa?
Jouduin Lontoossa asuessani pari kertaa stop-and-search -kaskytyksen ja toimenpiteiden kohteeksi, ensimmainen kerta tapahtui kun kavelin ihan omissa ajatuksissani Arsenalin football groundin lahella, oli pelipaiva ja vihmoi vetta (olin ohikulkumatkalla siis, en edes tiennyt etta oli peli ennen kuin kuulin mylvinnan stadionilta), paalla Israelista ylijaamakaupasta ostettu IDF:n vihrea parka, huppu paassa....
Met: - Oi, you!
Me: (jatka kavelya, ei voi koskea minua...)
Met: - Yeah you, skinnylegs in the green fucking parka!
Me: /shit, that sounds like me!/
Met: - We're executing a stop-and-search order on you, face the wall, hands on the wall, step back, spread your legs.
Perustaputtelut, mutta ihan osaavasti, tsekkasi huolella perusjutut mutta myos niskan/ lapaluut, nivuset, ranteet ja nilkat - 9/10 pistetta res-spol/ ex-STV -Fremenilta.
Me: - ....
Met: -he's got nothing.
Me: - hrmph!
Met: - What you doin' here boy?
Me: -Nothing, just passing through.
Met: - Exactly... now piss off, in that direction. MOVE!

Eipa tosta tullut mieleen mitaan ihmeellista valituskierrosta ruveta virittamaan... ihan normaalia kaupunkielamaa! Vaikka olen vaaleanpunainen, ja huutajat olivat mustia :).
 
Viimeksi muokattu:
No ei todellakaan kuulu tuommoinen (poliisien suorittama) fascistinen toiminta normaaliin kaupunkielämään.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
No ei todellakaan kuulu tuommoinen (poliisien suorittama) fascistinen toiminta normaaliin kaupunkielämään.
Et ole ilmeisesti ollut koskaan jalkapallomellakassa... en ole minakaan, mutta ymmarran kylla miten se huliganismi saatiin enimmakseen kitkettya limettien kansallisurheilusta, tollasilla otteilla, ja koirien/ hevosten kaytolla, ja loput todella poikkeuksellisen kovilla oikeustapakeinoilla (matkustuskiellot kotimaassa, passien takavarikointi kansalaisilta maara-ajaksi jne).
Kymmenen vuotta meni ennenkuin tulokset alkoivat todella nakya...
 
Niin ymmärrän huligaanien kurnutuksen muttta sinähän vain kävelit omissa ajatuksissa ilman että aiheutit mitään harmia.
 
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/ar...ahan-taklanneista-miehista/6907998#gs.Uv0udOI


Turisti joutui rikoksen uhriksi patikointireitillä Nuuksion hotellin jälkeen viime lauantaina kello 18–19 välisenä aikana.
Uhrin takaa oli tullut kaksi miestä, joista toinen oli taklannut hänet maahan ja toinen nappasi hänen kädessään olleen One Plus 5T -matkapuhelimen.

Ryöstäjillä shortsit ja t-paita
Miehet olivat 20–30-vuotiaita, normaalivartaloisia ja noin 180 senttimetriä pitkiä. Molemmat miehistä olivat pukeutuneet shortseihin, ja toisella oli sininen t-paita.
Toisella heistä oli vaaleat lyhyet hiukset ja toisella päässään musta lippalakki.

Poliisi toivoo asiasta jotain tietäviä tai mahdollisesti tapahtumia todistaneita ihmisiä ottamaan yhteyttä poliisiin puhelinnumeroon 0295 413031 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
 
Niin ymmärrän huligaanien kurnutuksen muttta sinähän vain kävelit omissa ajatuksissa ilman että aiheutit mitään harmia.
Jalkapallotermia lainatakseni: -No harm, no foul... :).
Siella oli kyse suuren mittakaavat yhteiskunnallisesta yleinen jarjestys- ja turvallisuusongelmasta, johon sovellettiin poikkeuksellisia keinoa niin pitkaan etta se saatiin tyydyttavasti ratkaistua.
Ei pida aliarvioida saarivaltiota tassa suhteessa, islamismiinkin yms. loytyy sitten pakko-deportaatiot yms. jos on tarvis... enta Suomessa?
Jotain vitun ohituskaistoja ja lisaa rahaa & teeta & ymmarrysta, voi voi... rassukat karsivat vaan pillun ja ymmarryksen puutteesta, niisk...
 
Kyllähän toi poliisien tekemät "opetukset" oli 70-80 ja 90 alussa ihan yleisiä. -80 luvussa alussa meidän kylän "pahapoika" päätti isotella poliiseille, niin vetelivät pampulla jalkapohjat sen verran helliksi, että viikon verran oli vaikea kävellä.
Isäukko vetäs yhdeltä poliisilta -70luvun alussa hammaskaluston uusiksi, kun poliisi kävi takaapäin kiinni ja kuristi, niin ukko pyöräytti sen tonttiin ja poks, sit vasta tajus, että poliisi prkle.
Laitoksella meinasivat tulla putkaan antamaan opetuksen, ukko sano "ensimmäinen joka tulee sisälle, ei kävele pois, sen jälkeen ei ole väliä..."
Tyytyvät vaan uhkailemaan ovelta, ukko sano ettei paljon nukuttanut yöllä :D
 
Ja tämän kostomielessä tehdyn ilmoituksen perusteella ylikonstaapeli yllättäen perui käräjillä antamansa todistuksensa?
Tämä syy-seuraussuhde on täysin omaa tulkintaasi.

Sanotaanko jossain, että ensin tuli rikosepäily, ja vasta sen jälkeen hovioikeuden käsittely, jossa ylikonstaapeli ei osannut enää varmuudella osoittaa tekijää? Ainakin tuosta jutusta ymmärtää helposti, että tapahtumien järjestys on päinvastainen: kun väkivaltaisesta vastustamisesta käräjillä tuomion saanut henkilö sai hovissa vapauttavan tuomion, vasta tämän jälkeen tuli se rikosepäily poliisia kohtaan.

Eikä se oikein muuten päin voisi ollakaan: jos oikeus on todennut että tämä oli se mies, joka potkaisi poliisia, niin voisiko poliisi olla epäiltynä valheellisesta lausumasta kun todisti, että tämä on se mies joka potkaisi poliisia? Vasta hovin antama vapauttava tuomio mahdollisti sen, että poliisia epäillään valehtelemisesta.


Käytännössä vilpittömästi omaa asiaansa todistavat eivät koskaan unohda tuollaisia asioita. Virkamiehiltä voi hovin odotushuoneessa kuulua jupinaa, mutta hekin ovat kyllä esitutkintapöytäkirjat ja käräjien pöytäkirjat lukeneet ja todistavat yhdenmukaisesti aiemmin kertomansa kanssa.
Kun lähtötilanne oli joukkotappelu, niin voidaan olettaa että tilanne on ollut sekava. Jos poliisimies on alkanut epäillä omaa muistikuvaansa, eikä halua saada mahdollisesti syytöntä miestä tuomituksi, niin voi hyvinkin kertoa sen, mitä sillä hetkellä vielä tapahtumista muistaa sen sijaan, että pitäytyy jääräpäisesti aikaisemmin lausumassaan. Toki jos olisi henkilökohtainen intressi saada nimenomaan se käräjillä tuomion saanut mies tuomituksi myös hovissa, niin voisi vaikka valehdellakin. Ja pitää myös muistaa, että joku tappelu saattaa olla ainutkertainen tapaus jollekin normikansalaiselle, mutta poliisille se on vain yksi tappelu muiden joukossa. Vaikka tuosta tuli tuomio väkivaltaisesta vastustamisesta, ei se poliisimiehen näkökulmasta välttämättä ole mitenkään dramaattinen juttu. Henkilö potkaisi rintaan; so what vaikka täyttääkin rikoksen tunnusmerkistön.
 
Liivien käytön suhteen kyse on todennäköisyyksistä. Niillä pienennetään riskiä, että henkilähtee Suojaamalla sydämen ja aortan alue ollaan jo pidemmällä kuin jos niitä ei suojattaisi. Aina voidaan toki ajatella, että voihan sitä kuolla vaikka reisivaltimon osuman seurauksena. Jos puukosta tai luodista kuitenkin tulee niin se on sen ampujalle tressitilanne ja tressitilanteessa uhka kohdistuu kehon suurimpaan kohtaan joka on torso. Helppo suojata nykyään joten miksei sitä käytettäisi?

Poliisi partion matkassa kun joku on niin tokihan kannossa on poikkeuksetta liivit ihan työturvallisuus kysymys ja ohjeet sen määrittelevät. Kyse ei siis ole siitä haluaako niitä käyttää tai ei vaan niitä käytetään jos siellä autossa meinaa matkustaa muussa kuin takatilassa.

Ensihoidollakin taitaa olla jo liivejä käytössä? @kimmo.j osannee sanoa?

Hieman vähemmän tunnettu seikka lienee, että Suomessa myös verotarkastajan virka-asuun kuuluivat luotiliivit. Verotarkastajilla oli poliisivaltuudet, ja tarkastuksia tehtiin joskus haastaviin kohteisiin. Nämä valtuudet 1980-luvulla poistettiin, mutta Veron Vallilan toimiston seinällä on edelleen näytillä verotarkastajan luotiliivit muistona ajalta, jolloin virkamiehet elivät vaarallisempaa elämää.
 
Back
Top