Suomen sisäinen turvallisuus

Olen noteerannut että ainakin täälläpäin on paikalliset Venäläiset käyneet kovin hiljaisiksi.

Ei enää joka paikan kyllästävää posmotusta.

Ei myöskään nokka pystyssä etuilua jonoissa ja erityiskohtelun vaatimista jotka heidän erityistaitonsa.

Muutaman kanssa jutellut työhommissa ja niiltä kirjaimellinen päässyt helpotuksen huokaus kun asiallisesti homma hoidettiin. Lusikallinen oli lähes housussa yhdellä kun otti kontaktia.

Lievää turnausjännitystä ja ilmapiirin oikeaa havainnointia?
Samaa itsekin huomannut, taitaa Suomessa olla aika painostava ilmapiiri venäläisille mikä onkin mielestäni ok...
 
Yhtä varmaa kuin se, että osa Suomessa asuvista venäläistaustaisista on Putinin hallintoa vastustavia. Lienee myös edellisen vastakohta. Pelkästään pääuutisista maailmankuvaansa rakentaville, tämä jonkinlaisena yllätyksenä saattaisi tulla.
 
Sitä niittää mitä kylvää.

Aika selvää että on tullut "palautetta" ja jotkut harvat jotka osaa muutakin kuin herrakansan kieltä, lukeneet uutisia.

Malttia veikot.
Josko joku lähtee karkuun jostain niin voi olla monia syitä. Mutta se herrakansa enempi länsinaapuri, itäisiä en ole nähnyt.
Jossain vaiheessa oli alkuperäiskansat suosiossa mediassa - unohtivat että täälläkin on niitä suomalaisia. Eli niille ne oli ne eikä me.
 
Nyt on kova hätä vaimentaa maahanmuuttajien väkivallan julkisuutta.
Kyllä suomalainenkin on väkivaltainen!

Hiljattain on ollut kaksi suurta huumausaineliiga-oikeudenkäyntiä. Niissä on tullut aivan oikeutetusti kovat tuomiot.
”Lapin Jokeri” sai 11 vuotta ja Cannonballin presidentti maksimirangaistuksen 13 vuotta.


On mielenkiintoista nähdä mitä ”kurdimafian” Milan Jaff saa!
Tässä tapauksessa media puhuu ”katujengeistä”, mutta noita edellisiä kuvataan sanalla ”huumeliiga”.
Miksei ”kurdimafiasta” puhuta huumeliigana?


Uskomatonta kuinka henkirikoksissa on nykyään hyvin matalat tuomiot!
Varsinkin murhasta pitäisi automaattisesti tulla elinkautinen.
 
Oletetaan että itsenäisyyspäivää vietetään Nato-prosessin ollessa vielä vähän auki. Veikkaan että linnanjuhlissa on vähän tiukempi turvataso. Juu, Omerta 6/12 katsottu.
 

Turun Hansakortteli muuttui afrikaanojen mellastuskentäksi​

24.3.2022 Paavo/ Pt-mediaEtusivu / Maahanmuuttajat / Monikulttuurisuus / Rikokset / Suomi49 kommenttiaartikkeliin Turun Hansakortteli muuttui afrikaanonuorten mellastuskentäksi
Tweet TweetShare Messenger Whatsapp

Email

Turun Hansakortteli on muuttunut ulkomaalaistaustaisten nuorten häiriköimäksi taistelutantereeksi, jossa suomalaiset nuoret joutuvat ottamaan vastaan pahoinpitelyjä ja alistusväkivaltaa. Kuluvan kuukauden aikana on tehty useita ilmoituksia pahoinpitelyistä.​

Kuvio on ennestään Ruotsista tuttu. Uussuomalaiset notkuvat korttelissa isoilla jengeillä ja etsivät kohteeksi heikompia, pienempiä tai muuten yksin liikkuvia suomalaisia nuoria. Nuori piiritetään joukolla ja häntä tönitään ja revitään ja pyritään provosoimaan ”oikeutettu” pahoinpitelyreaktio.
Yhdessä tapauksessa suomalainen nuori kaadettiin maahan ja häntä potkittiin. Pahoinpitely luvattiin lopettaa kunhan nuori nuolee uussuomalaisten kenkiä. Suomalaiset nuoret kertovat, että tämä on päivittäistä.
– Uussuomalaiset pummaavat tupakkaa ja rahaa ja sen verukkeella pyrkivät saamaan aikaan konfliktin, josta seuraa pahoinpitelyä tai muuta väkivaltaa. Päälle sylkeminen on pienintä.
Yksi tapa aloittaa riita on se, että afrikaanonuoret menevät suomalaisen nuoren luokse ja väittävät, että tämä on haukkunut jotakin neekeriksi. Väitteessä ei tietenkään ole mitään perää, mutta ”rasismin” varjolla afrikaanot saavat ”oikeutuksen” toiminnalleen.


Afrikaanot saattavat kohdistaa suomalaisvihaansa myös vanhuksiin. Naisilta viedään käsilaukkuja tai vanhuksia yksinkertaisesti vain muuten vaan kiusataan. Mummoja ja pappoja voidaan töniä korostetun tahallisesti. Yksi menee tönimään mummoa ja muu marakattilauma nauraa vieressä.
Pahin paikka on Hansakorttelissa sijaitseva nuorisokeskus, jonka afrikaanot ovat käytännössä vallanneet omaksi tilakseen. Suomalaiset nuoret eivät uskalla ja viitsi mennä enää sinne, koska tietävät, että tilanne päättyy aina konfliktiin.
Facebookissa on tullut vastaan useita kirjoituksia, joissa vanhemmat kertovat, että heidän lapsensa on tullut itkien kotiin. Lapselta on viety puhelimia, rahaa, korvakuulokkeita tai muuta pientä omaisuutta. Kaupanpäälle lapsi on pahoinpidelty tai kieritelty likaisessa maassa.
Turun poliisi ja Hansakortteli ovat hampaattomia asian edessä.
 

Uhrina vammainen tytär, uhrin isä törmäsi raiskaajaan rappukäytävässä​

Oikeus luonnehti raiskaajan tekoa häikäilemättömäksi.
Oli lähellä, että uhrin isä olisi ehtinyt apuun.
Oli lähellä, että uhrin isä olisi ehtinyt apuun.

Oli lähellä, että uhrin isä olisi ehtinyt apuun. MOSTPHOTOS
Tekijän kuva
Risto Kunnas
[email protected]
Tänään klo 21:58
  • Tuntematon mies tunkeutui avuttoman, vammaisen uhrin asuntoon.
  • Mies myönsi sukupuoliyhteyden, mutta väitti uhrin olleen aloitteellinen.
  • Oikeus ei uskonut selityksiä, vaan tuomitsi raiskaajan vankilaan.
Oikeus on tuominnut vuonna 1.1.2000 syntyneen Mohamed Ibrahim Hassanin kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen vammaisen naisen raiskauksesta.
Vakavaa epilepsiaa sairastanut, psyykkisesti lapsen tasolla ollut nainen joutui Hassanin uhriksi omassa kodissaan.
Uhrille entuudestaan tuntematon Hassan oli onnistunut tunkeutumaan naisen asuntoon tämän mennessä vaihtamaan vaatteita.

Kaatoi lattialle​

Sisällä asunnossa Hassan kaatoi uhrin lattialle, riisui väkisin tämän vaatteet ja raiskasi tämän kahteen kertaan uhrin yrittäessä turhaan kiemurrella vapaaksi. Uhri ei vammaisuutensa vuoksi myöskään pystynyt huutamaan apua ennen kuin raiskaaja oli lopettanut tekonsa.
Hassan ehti olla uhrinsa asunnossa korkeintaan puoli tuntia. Aika pystyttiin haarukoimaan hyvin tarkoin, koska uhrin isä oli ollut kastelemassa tyttärensä kukkia juuri ennen tapahtunutta.
Isän ja tyttären oli ollut tarkoitus mennä yhdessä uimaan. Kun tytärtä ei alkanut kuulua, isä lähti katsomaan, mikä tytärtä viivytti. Rapussa hän kohtasi ulkomaalaisen näköisen miehen, joka myöhemmin osoittautui Hassaniksi. Sisällä asunnossa virui tytär kauhuissaan raiskattuna.

Syyllisti uhria​

Poliisi pääsi raiskaajan jäljille ja sai tämän kiinni noin kolme kuukautta tapahtuneen jälkeen. Hassan vietti yön putkassa, ja ensimmäisten kuulustelujen jälkeen hänet laskettiin vapaaksi.
Ensimmäisissä kuulusteluissa Hassan kiisti edes käyneensä asunnolla.
Hassanin kertomusta vastaan todistivat kuitenkin uhrista saadut löydökset, jotka vastasivat epäillyn dna-tunnistetta.
Toisella kerralla epäillyllä oli mukanaan avustaja, ja silloin hän myönsi sukupuoliyhteyden. Hassan esitti kuitenkin kaiken tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Hän väitti jopa, että uhri olisi ollut aloitteellinen asiassa.

Uhri täysin avuton​

Rikoksen edettyä käräjäsaliin oikeus ei voinut kuulla uhria tämän heikon henkisen tilan vuoksi. Uhrin kertomus kuultiin tallenteelta, josta oikeuden mukaan ilmeni tämän olevan henkisiltä kyvyiltään ja kommunikaatiotavoiltaan lapsen tasoinen.
Uhrin vanhemmat kertoivat tyttärensä sairastuneen jo taaperoiässä ja tarvitsevan apua sekä tukea kaikissa arjen askareissa.
Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi syytetyn menettelyn osoittavan häikäilemättömyyttä ja piittaamattomuutta toisen ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta kohtaan. Se katsoi tekijän käyttäneen hyväksi uhrin psyykkisestä terveydentilasta johtuvaa avutonta tilaa.
Ehdottoman vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus määräsi Mohamed Ibrahim Hassanin maksamaan uhrilleen yhteensä noin 5000 euron korvaukset kärsimyksestä, kivusta, särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta.

Raiskaaja ei tyytynyt​

Tuomittu ei kuitenkaan tyytynyt päätökseen vaan valitti siitä hovioikeuteen vaatien syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä. Syyttäjä puolestaan vaati tekijälle ankarampaa rangaistusta.
Raiskaus tapahtui heinäkuussa 2019. Hiljattain antamallaan päätöksellä Turun hovioikeus vahvisti alioikeuden tuomion todeten samalla uhrin terveydentilan kehittyneen yhä huonompaan suuntaan.
:uzi:
 
Kun ihmisoikeusaktivistit nyt soimaavat turvapaikkapolitiikan kaksinaismoraalista ja kertovat, että ukrainalaisiin pakolaisiin suhtaudutaan toisin kuin esimerkiksi 2015 vuoden pakolaisiin. Niin ei voi kuin todeta ETTÄ TOTTA HELVETISSÄ.

Nyt tulijat ovat pääosin lapsia, naisia ja vanhuksia kaikkien tuntemasta sodasta Euroopassa. Ja he tulevat turvaan lähteäkseen takaisin. Puhutaan hieman eri asiasta kuin täysin vieraan kulttuurin valkoisin lenkkarein teputtelevista nuorista miehistä apple-puhelimet kädessään.

Niin päälleliimattua hurskautta näiltä arvostelijoilta, että pahaa tekee. Ja näin he tekevät myös hallaa tasapuolisuudelle kärjistäessään edellämainitun asetelman. Kuinka kukaan voi vastaisuudessa ottaa tosissaan tälläisen jeesustelijan.

Jo silloin 2015 kuvailin asetelmaa sellaiseksi, että näille nuorille miehille olisi pitänyt kehitysapuna antaa lyhyt sotilaskoulutus sekä kierros suomalaisella kirkkomaalla ja passittaa takaisin hakemaan mukaansa perheensä lapset ja naiset. Tässä kulttuurissa johon olette tulleet toimitaan näin.
 
Viimeksi muokattu:

Venäjän pakolaistulva on varsin mediaseksikäs skenario. Pakolainen tarvitsee kuitenkin pakolaisstatuksen. Vaikea nähdä, että Venäjä ajautuisi tilanteeseen joissa kansalaisilla olisi pakolaisstatus. Näin ollen riski on siirtolaisista tai esim ruoka-avusta Venäjälle. Silloin siirtolaisilta voidaan vain laittaa yksinkertaisesti raja kiinni. Vaikka voimakeinoin ja se siitä.
 
Viimeksi muokattu:

Venäjän pakolaistulva on varsin mediaseksikäs skenario. Pakolainen tarvitsee kuitenkin pakolaisstatuksen. Vaikea nähdä, että Venäjä ajautuisi tilanteeseen joissa kansalaisilla olisi pakolaisstatus. Näin ollen riski on siirtolaisista tai esim ruoka-avusta Venäjälle. Silloin siirtolaisilta voidaan vain laittaa yksinkertaisesti raja kiinni. Vaikka voimakeinoin ja se siitä.
Ryssän poliittiset vainot itse asiassa tuottavat juurikin sellaisia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, joita varten koko nykyaikainen pakolaissysteemi aikoinaan on rakennettu. Ei silloin aluksi kukaan kyennyt kuvittelemaankaan, että siitä tosiasiassa sitten tulisi hiekkakarkureiden ja afrikkalaisten onnenonkijoiden massamaahanmuuton väylä.

Edit: ja ysärillä pelättiin Pietarin ihmisten lähtevän liikkeelle sekasortoa karkuun. Limnell muistaa kyllä sen ajan, vaikka olikin teinipoika silloin.
 
Viimeksi muokattu:
ukrainalaisiin pakolaisiin suhtaudutaan toisin kuin esimerkiksi 2015 vuoden pakolaisiin. Niin ei voi kuin todeta ETTÄ TOTTA HELVETISSÄ.

Nyt tulijat ovat pääosin lapsia, naisia ja vanhuksia kaikkien tuntemasta sodasta Euroopassa. Ja he tulevat turvaan lähteäkseen takaisin.
Lisäisin vielä että ovat samanllaisesta kulttuurista kuin mekin eivätkä mistään raiskaajakulttuurista missä nainen on koiran asemassa.
 
Lisäisin vielä että ovat samanllaisesta kulttuurista kuin mekin eivätkä mistään raiskaajakulttuurista missä nainen on koiran asemassa.
Kyllä se tuohon minunkin viestiini sisältyi, mutta tulihan sieltä ihan tavallisia perheitäkin ja myös joitakin lapsia. Nuorille elintasopakolaismiehille olisi kyllä pitänyt laitaa moraalinistutussulkeiset ja passittaa samantien takaisin.

Suomi tarvitsisi ulkopolitiikkaansa muutenkin hieman israelilaista kovuutta eikä vain heidän ohjuksiaan.
 
Tulevaan NATO-hakemukseen liittyviä ryssän temppuja: "tehdä Kuubat". Vankiloista, mielisairaaloista ja kaduilta paskin porukka Suomeen. Posaluista!
 
Kyllä se tuohon minunkin viestiini sisältyi, mutta tulihan sieltä ihan tavallisia perheitäkin ja myös joitakin lapsia. Nuorille elintasopakolaismiehille olisi kyllä pitänyt laitaa moraalinistutussulkeiset ja passittaa samantien takaisin.

Suomi tarvitsisi ulkopolitiikkaansa muutenkin hieman israelilaista kovuutta eikä vain heidän ohjuksiaan.
Kun katsoo millaisella poliittisella ideologialla tietyt ministeriöt on vallattu niin pelkään ettei edes sodan tai hybridivaikuttamisen uhka saa näitä ajoissa järkiinsä.
 
Noh, istuu muutaman vuoden ja sit takasin kadulle sekoilee.
MV lehden vanhan artikkelin mukaan sama Matieb Matieb syyllistyi aikoinaan Korson puukotuksiin.

Hauskoja noi muut artikkelit osa vielä epäilee onko ryssien rahoittama lehti:facepalm:
 
Back
Top