Suomen sisäinen turvallisuus

23 Minuuttia youtube-kanava on esittänyt kutsun Taposelle tulla ohjelmaan keskustelemaan ajankohtaisesta asiasta.
Taponen ei tiedä mainitun kanavan olemassaolosta, niinhän hän tuossa twiittinsä jälkimiekkailussa sanoi.
Tosin voihan se ollakin, että hän tietää kyseisen keskusteluohjelman. Kansalaisen on aika vaikeaa arvioida milloin Taponen puhuu totta.

.
 
Oma varovainen mielipiteeni on, että ei tuollainen konepistooli nyt niin kovin vaarallinen ole jos sattuu konstaapelia vastaan tulemaan. Sillä pitää kuitenkin ihan oikeasti osata ampua/tähdätä ja rekyyliääkin on sen verran, että ei niin kokeneen ampujan sarrrrrja menee herkästi taivaalle. Lisäksi lipas on äkkiä tyhjä ja sen jälkeen aseella ei paljon mitään tehdäkään. Lisäksi konepistoolit ovat kuitenkin varsin harvinaisia rikollisilla niin sellaisen tapaaminen on lähestulkoon lottovoittoon verrattava tapahtuma.

Paljon vaarallisempi on mielestäni ihan tavallinen haulikko. Sillä voi vähemmän kokenutkin ampuja saada aikaan suurta vahinkoa. Jos poliisi sattuu kohti saamaan haulisuihkun jostakin 20-30 metristä niin luotiliivin tarjoama suoja on suhteellisen akateemista kun hauliparvi kuitenkin sen verran hajoaa, että osa hauleista varsiin suudella todennäköisyydellä sattuu päähän ja käsiin/jalkoihinkin niitä väkisinkin lentänee. Lantionseudulle, eli isoihin verisuoniin sattuva haulisuihku lienee tappava kohtuullisiltakin etäisyyksiltä ja niitä ei edes luotiliivi suojaa jos ei nyt satu raskaampi liivi olevan päällä tai kilpi. Haulikon vaarallisuutta lisää se, että ne ovat kuitenkin varsin yleisiä. Sellaisen tapaaminen poliisin hälytystehtävällä tai tavallisen kansalaisen erimielisyyksissä on useampaa kertaluokkaa konepistoolia todennäköisempää.
Se on just näin. Itse ihmettelin jonkin verran kun ostoluvan ja hallussapidon kriteereitä nimenomaan lyhyille aseille kiristettiin Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien seuraksena kun pumppuhaulikko pukkihauleilla on kuitenkin osaamattomissa käsissä selvästi vaarallisempi kuin napsukakkonen. Mutta onhan se on helpompi rapsuttaa sieltä mihin yltää kuin sieltä missä kutittaa.

Ja ei, en kannata aselain kiristämistä miltään osin.
 
Itse ihmettelin jonkin verran kun ostoluvan ja hallussapidon kriteereitä nimenomaan lyhyille aseille kiristettiin Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien seuraksena kun pumppuhaulikko pukkihauleilla on kuitenkin osaamattomissa käsissä selvästi vaarallisempi .
Asian pihvi on piilotettavuudessa. Poliisille sellainen ase on vaarallisempi jota saa piiloon vaikka takin alle tai taskuun tai laukkuun kuin pitkä ase.
 
Oma varovainen mielipiteeni on, että ei tuollainen konepistooli nyt niin kovin vaarallinen ole jos sattuu konstaapelia vastaan tulemaan. Sillä pitää kuitenkin ihan oikeasti osata ampua/tähdätä ja rekyyliääkin on sen verran, että ei niin kokeneen ampujan sarrrrrja menee herkästi taivaalle. Lisäksi lipas on äkkiä tyhjä ja sen jälkeen aseella ei paljon mitään tehdäkään. Lisäksi konepistoolit ovat kuitenkin varsin harvinaisia rikollisilla niin sellaisen tapaaminen on lähestulkoon lottovoittoon verrattava tapahtuma.

Paljon vaarallisempi on mielestäni ihan tavallinen haulikko. Sillä voi vähemmän kokenutkin ampuja saada aikaan suurta vahinkoa. Jos poliisi sattuu kohti saamaan haulisuihkun jostakin 20-30 metristä niin luotiliivin tarjoama suoja on suhteellisen akateemista kun hauliparvi kuitenkin sen verran hajoaa, että osa hauleista varsiin suudella todennäköisyydellä sattuu päähän ja käsiin/jalkoihinkin niitä väkisinkin lentänee. Lantionseudulle, eli isoihin verisuoniin sattuva haulisuihku lienee tappava kohtuullisiltakin etäisyyksiltä ja niitä ei edes luotiliivi suojaa jos ei nyt satu raskaampi liivi olevan päällä tai kilpi. Haulikon vaarallisuutta lisää se, että ne ovat kuitenkin varsin yleisiä. Sellaisen tapaaminen poliisin hälytystehtävällä tai tavallisen kansalaisen erimielisyyksissä on useampaa kertaluokkaa konepistoolia todennäköisempää.
Sarjatuliaseen luvaton hallussapito taitaa olla myös automaattisesti törkeä ampuma-aserikos, toisin kuin vaikkapa pumppuhaulikko. Jos olisin rikollisuuteen taipuvainen, suosisin kyllä haulikkoa sen paremman riski/hyötysuhteen perusteella.
 
Ei vain ole niin katu-uskottava asekokoelmassa. Monesti näitä pyssyjä näyttää olevan rikollisilla ihan vain sen takia, koska siistejä aseita on kiva omistaa ja käytännön puoli on sitten toissijaista. Tällainen on tullut monta kertaa mieleen, kun on katsonut poliisin saaliskuvia. Pyssyrikoksen laadullakaan ei ole niin justiinsa väliä, kun muista rikoksista tulee paljon enemmän runtua. Varsinkin huumausainerikoksissa tulee nopeasti niin monta vuotta kakkua, ettei yksi pikkurikos siinä enää tunnu missään. Sattumoisin näillä herroilla on myös parhaimmat edellytykset ostaa kalliita ja monen suhteen takana olevia pyssyjä.

Huumelordina minullakin roikkuisi seinällä ainakin Suomi KP ja Jatimatikki. Ja siinä oli vasta ne <tähän äärettömästi paisuteltu adjektiivi> sarjatulivehkeet.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän mopojengit ja muut hanki sellaisia, joita sattuvat käsiinsä saamaan. Ainakin takavarikkokuvissa on monennäköistä mutkaa ja peltiheikkiä.

614ad0db088f34ea81a528aa89af8f12cedb3696e39a8ce42daa14a8637ecf88.jpg

original-20071219-071219j191240e.jpg

aseet.jpg
 
Uzi on vaarallisempi kuin pistooli. USA;ssa ammunnanjohtaja sai surmansa kun lapsiampuja ei hillinnyt Uzin rekyyliä vaan ase nousi ja luodit osui instructoria päähän. Pistoolilla tämä ei olisi tapahtunut.
Kyseessä oli micro uzi joka on aloittelijalle vaikea hallittava suuren tulinopeuden takia, normi uzi on ihan leppoisa peli noihin pienempiin verrattuna.
 
Se on just näin. Itse ihmettelin jonkin verran kun ostoluvan ja hallussapidon kriteereitä nimenomaan lyhyille aseille kiristettiin Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien seuraksena kun pumppuhaulikko pukkihauleilla on kuitenkin osaamattomissa käsissä selvästi vaarallisempi kuin napsukakkonen. Mutta onhan se on helpompi rapsuttaa sieltä mihin yltää kuin sieltä missä kutittaa.

Ja ei, en kannata aselain kiristämistä miltään osin.
En tiedä miksi näin on että putkimakasiinilla varustettua haulikkoa pidetään helppona asejärjestelmänä kun todellisuus on aivan toista. Onhan se tietysti niin että tuhovoimaa on niin pitkään kun makasiinissa riittää rytmejä mutta niiden loputtua alkaa jumppaaminen...
 
Voihan sitä syöttää taskusta lisää aina silloin kun ei ole tarve juuri ampua. Ei sitä makasiinia ole mikään pakko ampua loppuun saakka, ja jumpata vasta sitten. Paljon helpompi kuin pistooli tai kivääri yhdellä lippaalla. Eikä tarvi olla edes mikään tarkka-ampuja osuakseen. Pelottava vehje joka tekee pahaa jälkeä osuessaan
 
Kannattaa kokeilla kelloa vastaan onko se niin helppoa sittenkään...
 
Pointti olikin näissä tappopuuhissa. Ei niitä tehdä kelloa vasten. Väitän silti, että helpompi ja nopeampi työntää pari patruunaa taskusta makasiiniin, kuin ruveta lipastamaan. Ja joo, on se aika helppoa, kun kerran kysyit.
Mikä pointti tuossa kelloa vastaan kommentissa edes oli? Kisahommiahan nuo kellottelut. Kyse ei vaan nyt ollut siitä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top