Suomen sisäinen turvallisuus

Ylöjörven "koululaisten"joukkoraiskaus uutisessa mainittiin,että kyseisiä pidätettyjä epäillään myös muista rikoksista. Tuli mieleen liittyykö mahdollisesti alueella tapahtuneisiin lievempiin seksuaalirikoksiin.
 
Nyt saisi poliitikot tulla valkopesemään tätäkin juttua!! Hyvin on julkisuudelta piiloiteltua poliisin/median toimesta.

MV-lehti saa taas tuulta alleen.
 
Oli varmaan yksittäistapaus, eihän terrorismin tai muiden mamu-ilmiöiden pitänyt edes koskea Suomea. Olisi ihan suotavaa että tähän nykyiseen auktoriteettityhjiöön rajojen sisällä saataisiin jotain järkeä ylemmiltä tahoilta, mutta eiväthän naiivit vellihousut mihinkään pysty. Asenteet kiristyvät entistä enemmän tällä informaation pimittämisellä ja puolitotuuksia uutisoimalla. Onhan tämä kansan polarisoituminen kahteen leiriin nähtävissä hyvin vahvasti. Esson baarissa alkaa jo olla aika vahvaa puheen sorinaa siitä että nyt on kustu muroihin tarpeeksi. Berneriä kohtaan ei ainakaan kauheasti löydy sympatiaa maaseudulla. Mikäli asiaan ei tule korjausliikettä niin ajan myötä lopputuloksena hyvät miehet nousee aseisiin ja silloin nähdään jotain ikävää.

Stephen Moffatia lainaten : Demons run when a good man goes to war
 
MV-lehti saa taas tuulta alleen.

MV näyttää tekevän sen tuon tapauksen kohdalla aika tökerösti, se on sanottava... Janitskinin julkaisulla on ne onnistumisen hetket ja muuten sitten mennään täysillä metsään. Jos esimerkiksi revitellään uskontoon liittyen vaikkei ole mitään faktaa siitä mikä joidenkin uskonto on.

Minä en nostellut Ylöjärven tapausta siksi että haluaisin nostella tekijöitä kepin päähän vaan lähinnä tämän vuoksi:
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...ttivaitetta-yksikaan-ei-ole-turvapaikanhakija
"Poliisi oikoo virheellisiä huhuja, mutta emme pysty tekemään sitä yhtä nopeasti kuin huhuja levitetään. Viranomaisina meidän on ensin selvitettävä asioiden todellinen laita, ja se vie hieman aikaa, Rantala huomauttaa"

Miettien onko mitään keinoja reagoida nopeammin tai ennalta ehkäisten.

Toki parasta ennaltaehkäisyä huhuille olisi ollut valvoa rajoja 2015 (ja välttää vääränlaista monikulttuurisuuden politiikkaa). Mutta niiden virheiden korjaaminen jälkikäteen...
 
Viimeksi muokattu:
Viking Gabriella saapui tyrskyjen keskeltä Helsinkiin – myrsky heitti Sandran kaksi kertaa sängystä
Viking Linen Gabriella-laivan matkustajat kertovat myrsky-yöstä

– Se oli kauheaa, Mohamed Farah kuvailee ja vaihtaa englanniksi.

– Horrible! It was horrible, Farah jatkoi ja havainnollisti laivan liikkeitä vartalollaan ja käsillään. Liikeradat olivat laajoja.

– Horrible!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005042154.html
Voisiko olla?
 
Suurlähettiläs: Irak ei hyväksy pakkopalautuksia

Irakin Suomen suurlähettiläs Matheel Al-Sabti kertoo Iltalehdelle, ettei Irakin hallitus hyväksy turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia.

Suomi ja Irak neuvottelevat palautussopimuksesta maiden välille. Suomen tavoitteena on, että Irak ottaisi vastaan myös maasta poistettavat henkilöt, eli hyväksyisi pakkopalautukset. Näin tuskin tapahtuu, mikäli sopimus saadaan aikaan Irakin hallituksen näkemyksen mukaan.

- Irakin hallitus ei hyväksy pakkopalautusta. Hyväksymme vain vapaaehtoisen paluun, Irakin Suomen suurlähettiläs Matheel Al-Sabti sanoo.

Hänen mukaan yhteistyö suomalaisviranomaisten kanssa sujuu hyvin ja joustavasti, mutta Suomen ajamiin pakkopalautuksiin Irak ei suostu.

- Jos Suomi haluaa poistaa irakilaisen maasta pakolla, niin jo lentokentällä Bagdadissa tulee ongelmia, Al-Sabti arvioi.

- Hänen asiakirjojaan ei hyväksytä ja hänen on käännyttävä takaisin, Al-Sabti jatkaa.

Irakin hallinnon näkökulmasta Suomi ei siis voi pakkopalauttaa turvapaikanhakijoita Irakiin, koska näitä ei oteta vastaan.

Al-Sabti kertoo tapaavansa pian poliisipäällikkö Lasse Aapion, jolta aikoo kysyä pakkopalautusten käytännön toteutuksesta.

- Aion kysyä, aikooko poliisi tehdä pakkokarkotukset, Al-Sabti sanoo viitaten kolmeen irakilaiseen turvapaikanhakijaan, jotka Suomen on aikomus poistaa maasta tulevana maanantaina.
Aikalisä

Yksi maastapoistamista odottava oli Karrar, josta Iltalehti kertoi keskiviikkona tällä viikolla. Hänet kuitenkin vapautettiin torstaiaamuna Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Hän on siirtynyt entiseen vastaanottokeskukseensa Varsinai-Suomeen odottamaan turvapaikkapäätöstä.

Lähetystö aikoo seurata nyt kahden pakkopalautettavan henkilön tilanteen loppuun saakka, eli mitä Bagdadin lentokentällä lopulta tapahtuu maanantaina.

karrarpysaytys_503_uu.jpg

Iltalehti kertoi keskiviikkona pakkopalautusta Metsälän säilöönottoyksikössä odottavasta Karrarista. Torstaiaamuna hänet vapautettiin. KUVAKAAPPAUS

Vapaaehtoisesti

Lähettiläs toistaa haastattelun aikana monta kertaa, että Irak hyväksyy vapaaehtoisuuteen perustuvan paluun.

Al-Sabti sanoo, että he myös kannustavat siihen. Hän mainitsee IOM:n (International Organization for Migration), joka on monelle Irakiin palaavalle turvapaikanhakijalle apuna, myös rahallisesti. Toinen yleinen paluukanava ovat poliisin palautuslennot, joille turvapaikanhakijat menevät vapaaehtoisesti.

Lähettilään mukaan useimmilla irakilaisturvapaikanhakijoilla on mahdollisuus palata kotimaahansa. Hän jatkaa ensi viikolla neuvotteluja asiasta muun muassa sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin kanssa.
Suurin uhka Isis

Suurin uhka siviilejä kohtaan on Irakissa tällä hetkellä Isis, tai Daesh kuten Al-Sabti terroristijärjestöä kutsuu. Hänen mukaansa Isisin kukistaminen Mosulissa lopettaa monta vallitsevaa uhkaa.

Al-Sabti ei usko, että monen turvapaikanhakijan pelkäämät militiaryhmittymät valtaavat alaa Isisin jälkeen. Hän lähestyy asiaa konkreettisemmasta näkökulmasta.

- Kun Daesh on kukistettu, Irakin armeija tarkastaa vapautetut alueet. Ongelmana ovat edelleen (Isisin) nukkuvat solut.

Mosulin taistelun hän arvioi kestävän vielä kuukaudesta kahteen. Irakin armeijan etenemistä hidastaa se, että Isis käyttää siviiliväestöä ihmiskilpinä.

NINA LEINONEN
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201701122200052879_uu.shtml
 
Joku ihmisoikeussopimus velvoittaa ottamaan kansalaisensa takaisin, näin luin netistä.

Joo, mutta Irakkien ei tarvitse, koska ne ei halua.

Jatketaan me tyhmät kafirit vaan kehitys- ja kriisiavun maksamista sinne Irakiin. Raha niille kyllä kelpaa, omista kansalaisista ei niin väliä. Toimii siellä sekä mikro- että makrotasolla. Äijät lähtee tänne pohjolan perukoille euron- ja blondinkuvat silmissä ja jättää perheensä ja kaiken muunkin taakseen ihan surutta. Irakin valtio taas hylkää lähteneet ihan surutta mutta toisella kädellä otetaan vastaan kaikki avustusrahat mitä hölmölästä lähetetään. Saatana.

Uskomatonta lammasmaisuutta taas meidän päättäjiltä. "Yhyy, Irakilaiset sanoi ei, ei voida mitään". Rahahanat kiinni jos ei kiinnosta ottaa omiaan takaisin. Tai sitten ne rahahanat pitää ohjata oikeiden ministerien henk.koht. tileille, niin johan rupeaa sopparia syntymään.
 
Inhoan ja vihaan Irakia maana ja kulttuurina, ei paljon kiinnosta mitä sille käy, toivottasti menee Iranin ja Venäjän kelkkaan syvälle niin voidaan ehkä nähdä hohtaako se hiekka pimeässä.
 
Joo, mutta Irakkien ei tarvitse, koska ne ei halua.

Jatketaan me tyhmät kafirit vaan kehitys- ja kriisiavun maksamista sinne Irakiin. Raha niille kyllä kelpaa, omista kansalaisista ei niin väliä. Toimii siellä sekä mikro- että makrotasolla. Äijät lähtee tänne pohjolan perukoille euron- ja blondinkuvat silmissä ja jättää perheensä ja kaiken muunkin taakseen ihan surutta. Irakin valtio taas hylkää lähteneet ihan surutta mutta toisella kädellä otetaan vastaan kaikki avustusrahat mitä hölmölästä lähetetään. Saatana.

Uskomatonta lammasmaisuutta taas meidän päättäjiltä. "Yhyy, Irakilaiset sanoi ei, ei voida mitään". Rahahanat kiinni jos ei kiinnosta ottaa omiaan takaisin. Tai sitten ne rahahanat pitää ohjata oikeiden ministerien henk.koht. tileille, niin johan rupeaa sopparia syntymään.
Über PC saksalaisetkin ovat rupeamassa avustusten leikkauksiin jos kansalaiset ei kelpaa joten eiköhän täälläkin uskalletta jossain vaiheessa samaan.
 
Joku ihmisoikeussopimus velvoittaa ottamaan kansalaisensa takaisin, näin luin netistä.

Mutta toisaalta mihinkään maahan ei saa ihmisiä sisälle, kun se rajapuomi ei nouse. Ei nouse, niin ei nouse. Ei vaikka kuin koittaa palauttaa.

Suomessa tätä vaan ei ole tajuttu kahteen vuoteen. Kaikki sisään ja sen jälkeen poliitikkojen sormi suuhun, että mihinkäs nämä nyt laitetaan?
Oho, ei niitä saadakaan sinne mistä tulivat.... voi nyt meitä.....mitäs ihmettä.....?!

.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta toisaalta mihinkään maahan ei saa ihmisiä sisälle, kun se rajapuomi ei nouse. Ei nouse, niin ei nouse. Ei vaikka kuin koittaa palauttaa.
Suomessa tätä vaan ei ole tajuttu kahteen vuoteen. Kaikki sisään ja sen jälkeen poliitikkojen sormi suuhun, että mihinkäs nämä nyt laitetaan?
.

Huomattava osa rajavartioston varusmies -koulutuksesta suunnattiin luvattoman rajanylittäjien torjuntaan. Käskettäessä olen alle vuorokaudessa Torniossa ja eikä kukaan kukaan "persona non grata" pääse rajan yli, ainakaan sillan yli. Helppoa kuin heinänteko
 
"Itse suhtauduin 40 vuotta sitten Pekka Siitoimeen siten, että hän on täysi pelle, kunnes ne sitten polttivat kirjapainon, Tuomioja sanoo."

Kyseessä oli taistolaisten maanpettureiden kirjapaino. Siellä painettiin vihalehtiä ja saivat mitä tilasivatkin. Olivat sen ajan venäjätrolleja ja yrittivät hajottaa Suomea sen minkä Neuvostoliiton tuella kykenivät.

Molemmat, sekä kyseisessä kirjapainossa tuotetut taistolaislehdet että nykyajan MV-lehti ovat samanlaista paskaa. Molempien tuki on Tehtaankadulla, aivan kuten Tuomiojankin.
 
Viimeksi muokattu:
Huomattava osa rajavartioston varusmies -koulutuksesta suunnattiin luvattoman rajanylittäjien torjuntaan. Käskettäessä olen alle vuorokaudessa Torniossa ja eikä kukaan kukaan "persona non grata" pääse rajan yli, ainakaan sillan yli. Helppoa kuin heinänteko

Itse olisin käskettynä Torniossa tarvittaessa alle puolen vuorokauden ja minä olen käyttänyt osan varusmiesajastani räjäyttämiseen. Harjoittelin ja osaan myös sillan hävittämisen...
 
Back
Top