Suomen sisäinen turvallisuus

 Terrori-isku oli ihan ennennäkemätön tapahtuma. Siihen tarvittiin kaikki voimat, ja muut asiat jäivät vähän vähemmälle. Se ei kuitenkaan ole mikään puolustus, ja siksi asiaa käsitellään käräjäoikeudessa, Ristola sanoo.

– Me kaikki olemme asiasta pahoillamme ja tiedän, että tutkinnanjohtaja on erityisen pahoillaan. Mutta jos ajatellaan juridisesti, ei tätä oikein mitenkään voi selittää


Boltasin.

Kannattaa muistaa, että eihän poliisi voinut tietää tuleeko samanlaisia iskuja lisää ja voin kuvitella, että melkoisella korkeapaineella on toimittu ainakin seuraava vuorokausi. Poliisin tehtävähän ei pääty tällaisessa tapahtumassa siihen, että tekijä on rautoihin tai lautoihin lyöty....pakko suorittaa asioita, jos tuleekin uusia tekoja saman tien.
 
Boltasin.

Kannattaa muistaa, että eihän poliisi voinut tietää tuleeko samanlaisia iskuja lisää ja voin kuvitella, että melkoisella korkeapaineella on toimittu ainakin seuraava vuorokausi. Poliisin tehtävähän ei pääty tällaisessa tapahtumassa siihen, että tekijä on rautoihin tai lautoihin lyöty....pakko suorittaa asioita, jos tuleekin uusia tekoja saman tien.

Tuskin tuota kukaan kiistää, mutta eipä ole pidätyksen aikamääreihin säädetty takaporttia, että jos on poliisissa kiirettä, niin pidätetty istukoot pitempään.
 
Rasismia.... :D
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...in-keskustan-s-marketissa/7283296#gs.rhlQPizF
Poliisi epäilee: Mies työnsi proteiinipatukoihin rautanauloja Helsingin keskustan S-marketissa

Poliisi kaipaa havaintoja kuvassa miehestä. Hänen epäillään työntäneen rautanauloja proteiinipatukoihin helsinkiläisessä ruokakaupassa.

Kaupan myyjä löysi rautanauloilla lävistetyt patukat hyllystä, ja tuotteet poistettiin myynnistä välittömästi. Tapahtuma tallentui kaupan valvontakameralle.
Epäilty rikos tapahtui 8. helmikuuta Helsingin keskustassa sijaitsevassa S-marketissa myöhään illalla ennen puolta yötä.


Poliisi kaipaa vihjeitä kaupassa asioineen miehen tunnistamiseen.
Mies on ruumiinrakenteeltaan hoikahko ja hänellä on valvontakameran kuvissa parta sekä rastat. Epäillyn rikoksen tekohetkellä hänellä oli yllään musta paksu talvitakki ja violetti pipo.
Vihjeitä miehen henkilöllisyydestä pyydetään osoitteeseen [email protected] tai virka-aikaan numeroon 0295 471 052.
 
Rasismia.... :D
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...in-keskustan-s-marketissa/7283296#gs.rhlQPizF
Poliisi epäilee: Mies työnsi proteiinipatukoihin rautanauloja Helsingin keskustan S-marketissa

Poliisi kaipaa havaintoja kuvassa miehestä. Hänen epäillään työntäneen rautanauloja proteiinipatukoihin helsinkiläisessä ruokakaupassa.

Kaupan myyjä löysi rautanauloilla lävistetyt patukat hyllystä, ja tuotteet poistettiin myynnistä välittömästi. Tapahtuma tallentui kaupan valvontakameralle.
Epäilty rikos tapahtui 8. helmikuuta Helsingin keskustassa sijaitsevassa S-marketissa myöhään illalla ennen puolta yötä.


Poliisi kaipaa vihjeitä kaupassa asioineen miehen tunnistamiseen.
Mies on ruumiinrakenteeltaan hoikahko ja hänellä on valvontakameran kuvissa parta sekä rastat. Epäillyn rikoksen tekohetkellä hänellä oli yllään musta paksu talvitakki ja violetti pipo.
Vihjeitä miehen henkilöllisyydestä pyydetään osoitteeseen [email protected] tai virka-aikaan numeroon 0295 471 052.
Kun tekijää ryhdytään ottamaan talteen, täytyy ensimmäinen tusinan häkitettyjä olla valkoihoisia keski-iän ylittäneitä naisia, ettei etninen profilointi.
 
Rasismia.... :D
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...in-keskustan-s-marketissa/7283296#gs.rhlQPizF
Poliisi epäilee: Mies työnsi proteiinipatukoihin rautanauloja Helsingin keskustan S-marketissa

Poliisi kaipaa havaintoja kuvassa miehestä. Hänen epäillään työntäneen rautanauloja proteiinipatukoihin helsinkiläisessä ruokakaupassa.

Kaupan myyjä löysi rautanauloilla lävistetyt patukat hyllystä, ja tuotteet poistettiin myynnistä välittömästi. Tapahtuma tallentui kaupan valvontakameralle.
Epäilty rikos tapahtui 8. helmikuuta Helsingin keskustassa sijaitsevassa S-marketissa myöhään illalla ennen puolta yötä.


Poliisi kaipaa vihjeitä kaupassa asioineen miehen tunnistamiseen.
Mies on ruumiinrakenteeltaan hoikahko ja hänellä on valvontakameran kuvissa parta sekä rastat. Epäillyn rikoksen tekohetkellä hänellä oli yllään musta paksu talvitakki ja violetti pipo.
Vihjeitä miehen henkilöllisyydestä pyydetään osoitteeseen [email protected] tai virka-aikaan numeroon 0295 471 052.
Fazer ota tästä moniosaajasta koppi.
Nykyiset patukat on jo nähty. Tämä elintarvike insinööri loihtii teille uudet tuotteet.
 
Uusi naapuri. Sellaisen kirkkonummelaisen kerrostalon asukkaat saivat tammikuussa, kun taloon muutti 41-vuotias mies.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f287946d-1977-4edd-8372-f438b950f4b3

Mies oli ehtinyt asua talossa vain muutaman päivän, kun nainen löytyi kuolleena. Naisen epäillään kuolleen 13.-14. tammikuuta välisenä aikana. Naapuriin juuri muuttanutta miestä epäillään murhasta.

Miehellä on rankka rikostausta: Hänet on tuomittu taposta jo vuonna 2002. Kirkkonummelaisnainen siis sai naapuriinsa henkirikostaustaisen miehen - traagisin seurauksin.

2002 tuomittu taposta ja taas päästettiin tappamaan...saa lakimiehet ja hautausurakoitsijat voita leivän päälle.

Saa nähdä kauanko menee, kun Virpistä taas kuullaan...

Iltalehden tietojen mukaan viranomaiset olivat etukäteen selvillä, että Butt muuttaisi huumausainerikoksesta tuomitun miehen osoitteeseen pienen paikkakunnan taajaman tuntumaan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a21be11a-9676-45c5-9ffa-4991a80d4b6e
 
Tässä on erittäin hyvä esimerkki resurssien kohdentamisesta...

Poliisi vatvoi asiaa kaksi vuotta – ”Scania täräyttää vain kerran”-kyltin heiluttelu ei ollut rikos

LEHTIKUVA

scania.png
Rekkoja Voutilan Essolla.

Oululainen kansalaisaktivisti Junes Lokka (asyl.) kertoo FB-sivuillaan poliisin syyttämättäjättämispäätöksestä.

Esitutkinta-aineistossa todettiin Lokan kantaneen Oulussa yleisellä paikalla kylttejä, joissa on ollut erilaisia lausumia.

Poliisi alkoi tutkia asiaa anonyymin nettivihjeen perusteella.

Esitutkinta-aineiston joukossa oli valokuvia Lokasta, jonka kantamissa kylteissä luki lausumia: ”Scania täräyttää vain kerran” ja ”opetelkaa uimaan”.
Scania-teksti viittaa Berliinin joulutorilla tapahtuneeseen terrori-iskuun. Eräästä nimeltämainitsemattomasta uskonnosta riehaantunut mieshenkilö kaahasi Scania-merkkisellä rekalla väkijoukkoon. Kaksitoista ihmistä kuoli ja viitisenkymmentä loukkaantui.
Uimaan opettelu reflektoi puolestaan Arja Alhon (sdp.) taannoista kirjoitusta, jossa hän totesi: ”Lopettakaa nyt tuo uikuttaminen islamin hyökyaallosta ja opetelkaa uimaan!

Ei rikosta
Poliisi päätyi Lokan tapausta selvitellessään lopputulemaan, että asia punnitaan ainoastaan kyseisten lausumien sisällöllä, ja että on selvää, etteivät kommentit täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä.

Lokka kertoo kyttiasian tapahtuneen 29.4.2017. Kaleva kertoi esitutkinnan käynnistymisestä 3.5.2017, kuulustelut olivat 28.8.2017 ja nyt 14.2.2019 tuli päätös.

https://www.suomenuutiset.fi/poliis...vain-kerran-kyltin-heiluttelu-ei-ollut-rikos/
 
Poliisi alkoi selvittää poliittista koplausta vanhassa Harri Jaskari -tutkinnassa – päätyi itse rikostutkinnan kohteeksi
984108.jpg

Kansanedustaja Kari Tolvanen kuvattuna poliisijohdon virkarikoskäräjillä Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Poliisirikossyyttäjä epäilee, että poliisi yritti tutkia laittomasti vanhaa rikostutkintaa kokoomuksen entisestä puoluesihteeristä Harri Jaskarista.

Omatoimisen tutkinnan taustalla oli ajatus siitä, että silloiset ykkösrivin poliitikot olisivat päässeet vaikuttamaan tutkintaan.

Normaalisti poliisirikostutkintaa johtaa syyttäjä, eikä poliisi voi ryhtyä tutkimaan omatoimisesti toisen poliisin toiminnan laillisuutta.
Yli kymmenen vuoden takaisen rikostutkinnan johtajan esimiehenä oli silloinen Helsingin poliisin rikosylikomisario ja nykyinen kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen.

Tolvanen kummastelee sitä, että hänet on yhdistetty väitteissä poliittiseen koplaukseen ikivanhassa tutkinnassa.
– Vuonna 2006 ei ollut villeimmissä mielikuvissakaan, että olisin kansanedustajana tai jonkin poliittisen liikkeen jäsenenä, Tolvanen sanoo STT:lle.
Tolvasen sijaan tutkittavaksi päätyi lopulta poliisikaksikko, joka ryhtyi syyttäjän mukaan pöyhimään vanhaa tutkintaa vuosina 2017–2018.
Väitteitä yöllisestä tapaamisesta
Helsingin poliisi epäili Harri Jaskaria vuonna 2006 useista rikoksista, joista lähes kaikki kuivuivat kasaan oikeudenkäynnin loppuun mennessä. Tapahtumat liittyivät hänen aiempaan seurustelukumppaniinsa, jonka kertomus kuitenkin muuttui esitutkinnan aikana.
Jaskari menetti paikkansa puoluesihteerinä, mutta esimerkiksi epäily parituksesta kaatui jo syyttäjän käsissä. Oikeus tuomitsi Jaskarin laittomasta uhkauksesta.
Syyttäjä Jukka Haavisto on nyt tutkinut poliisien omatoimista poliisirikostutkintaa, eikä ole löytänyt perusteita epäillä minkäänlaista vilunkia vuoden 2006 tutkinnassa.
Epäillyn omatoimisen tutkinnan taustaväitteinä oli STT:n tietojen mukaan muun muassa se, että silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) olisi tavannut Kari Tolvasta puistossa yöllä ja päässyt vaikuttamaan tutkintaan.
Vanhasta on kuultu uusimmassa tutkinnassa todistajana. Hänen mukaansa väitteet kuulostivat absurdilta, monimutkaisilta ja aivan vierailta.
– En saanut kiinni oikein, että mistä oli kyse, Vanhanen sanoo STT:lle.
Epäilty omatoiminen poliisirikostutkinta on siirtynyt syyteharkintaan ja epäilty kunnianloukkaus ja perätön lausumana viranomaismenettelyssä loppulausunnolle. Ensimmäisessä esitutkinnassa on siis selvitetty sitä, onko salassa pidettävä versio Jaskari-pöytäkirjasta vuodettu ulos poliisista ja onko poliisi tehnyt omatoimista poliisirikostutkintaa. Toisessa taas sitä, ovatko poliisit kertoneet alkuperäisestä Jaskari-esitutkinnasta asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.
Epäillyt kiistävät rikokset.

STT

https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2520792
 
Uusi hätäkeskusjärjestelmä tekee valtavasti virhearvioita ja lähettää lääkärihelikopterin hukkareissuille – Potilaita uhkaa jäädä tavoittamatta, erityisesti Tampereella voi tulla ongelmia
Porissa sijaitseva Tampereen tukikohta on Suomen kiireisin. Se siirtyi uuteen järjestelmään 12. helmikuuta, mutta vielä ei tiedetä, onko joku jäänyt ilman apua. Järjestelmän vaihdosta koituvat ongelmat vähenevät, kun riskimäärityksiä tarkennetaan.
16.2.2019 05.00

200928899-800x_.jpg

Lääkärihelikopterien peruutetut lennot hidastavat toisille tehtäville lähtöä, koska niiltä joudutaan usein palaamaan tukikohtaan tankkausta varten ennen uutta lähtöä.
PETTERI LINDHOLM
Petteri LindholmHelsinki

Keskustele

Lääkärihelikoptereilta jää lähitulevaisuudessa potilaita tavoittamatta, sanoo Suomen lääkärihelikoptereita hallinnoivan FinnHEMS:n tutkimusjohtaja Ilkka Virkkunen.

Syynä on uusi hätäilmoitusten välitysjärjestelmä Erica, joka on nostanut rajusti sekä helikopterien tehtävämääriä että peruttujen tehtävien määriä. FinnHEMS:n tekemässä raportissa Erica-järjestelmän käyttöönottoa Suomen eteläosien hätäkeskuksissa pidetään uhkana lääkärihelikopterien toiminnalle.

Sen jälkeen, kun Erica otettiin käyttöön Oulun ja Pohjois-Suomen alueella marraskuun lopussa, tehtävämäärä kasvoi 50 prosenttia, mutta käytännössä kaikki lisääntyneet hälytykset päättyivät tehtävän keskeytykseen.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen tehtävämäärä on saatu vähenemään riskiarvioita kehittämällä, mutta luvut ovat yhä 35 prosenttia koholla. Tehtävämäärät ovat nousseet, koska järjestelmän taustalla vaikuttava automatiikka arvioi osan hälytystehtävistä turhan vakaviksi ja kiireisiksi.

Aiemmin arvion tekivät hätäkeskuspäivystäjät.
Peruutettu lento hidastaa lähtöä muihin tehtäviin

Näin suurta tehtävämäärien ja keskeytettyjen tehtävien määrää ei tulla kestämään ruuhkaisimmissa tukikohdissa Tampereella ja Vantaalla, Virkkunen sanoo.

–Se lisää väistämättä päällekkäisten tehtävien määrää, ja silloin joitakin potilaita jää saavuttamatta.

Tiistaina 12. helmikuuta Ericaan siirtyneen Porin hätäkeskuksen alueella toimiva Tampereen tukikohta on Suomen kiireisin. Ennen Ericaa tehtäviä oli vuorokaudessa keskimäärin noin kahdeksan.

Peruutetut lennot hidastavat toisille tehtäville lähtöä, koska niiltä joudutaan usein palaamaan tukikohtaan tankkausta varten ennen uutta lähtöä. Sitä ei pystytä arvioimaan, onko joiltakin potilailta jo jäänyt apua saamatta.

FinnHEMS:n raportin mukaan kasvanut työmäärä on myös kuormittanut helikopterilääkäreitä kohtuuttomasti.
Hätäajot ovat lisääntyneet

Ensihoito ja poliisi ajavat kiiretehtävien kasvun vuoksi aiempaa enemmän pillit päällä.

–Kiiretehtävien kasvu on pois etenkin celsius-luokan tehtävistä eli alemman kiireluokan tehtävistä, Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitopäällikkö Panu Karjalainen sanoo.

Hoitoyksikkö on sidottu tehtävään ainakin siihen asti, että paikan päältä saadaan uusi tilannearvio.


Siitä syystä seuraavan potilaan luokse pääseminen on toisinaan viivästynyt.

–Erica näyttäisi toimivan parhaiten kaupunkiympäristössä. Lapin pitkillä välimatkoilla toivotunlaisen hälytysmallin rakentaminen on vaatinut paljon työtä, Karjalainen sanoo.

Oulun sairaanhoitopiirin alueella kiireellisten tehtävien määrä tuplaantui aluksi, mutta tilanne kohentui huomattavasti jo Erican toisen toimintakuukauden aikana.

Osa potilaista on myös saanut apua nopeammin, koska Erican automatiikka löytää sopivimman ensihoitoyksikön sijainnin ja riskiarvion perusteella entistä paremmin.
Poliisin apu on osin viivästynyt

Poliisien kiireellisten tehtävien lisääntyminen on johtanut siihen, että osaan vähemmän kiireen tehtävistä on tullut pientä viivettä.

Näin kertoo Oulun poliisin valvonta- ja hälytysyksikön johtaja Jyrki Kivirinta.

Ensialkuun kiireellisten tehtävien määrä nousi hetkellisesti lähes puolella, mutta sittemmin luvuissa on päästy lähelle edeltävää tilannetta.

–Nyt poliisin kenttäjohtajat pystyvät korjaamaan valtaosan liian kiireisistä arvioista, Kivirinta sanoo.

Ylimmän kiireluokan tehtävien vuoksi on myös keskeytetty vähemmän kiireisiä.

Kivirinta huomauttaa, että hälytysajo pillit päällä on aina riski muulle liikenteelle.
Tehtävämäärää vähennetään riskiarvioita parantamalla

Järjestelmän vaihdosta seuranneet ongelmat korjautuvat, kun algoritmejä ja riskimäärityksiä tarkennetaan, Hätäkeskuslaitos sanoo.

–Toivomme, että kesään mennessä saamme kasvaneet kiiretehtävät Ericaa edeltävälle tasolle tai ainakin laskemaan huomattavasti, sanoo sosiaali- ja terveydenhuollon toimialapäällikkö Ari Ekstrand Hätäkeskuslaitoksesta.

Paisuneita tehtävämääriä on näin tekemällä jo saatu selvästi laskettua ensimmäisistä viikoista.

Ekstrandin mukaan oli ennalta tiedossa, että kiireellisten tehtävien määrä nousee aluksi, mutta kasvun suuruus yllätti Hätäkeskuslaitoksen.

Riski- ja kiireellisyysarviot on ruuvattu alkuvaiheeseen tietoisesti ennemmin liian tiukoiksi kuin löyhiksi.

–Yliarviointi hukkaa ensihoidon resursseja väärään paikkaan, mutta aliarviointi olisi potilaiden kannalta hyvin haitallista, Ekstrand sanoo.

Algoritmeja ohjaavia riskimäärityksiä tarkentavat yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriö, poliisi sekä sairaanhoitopiirien ja Hätäkeskuslaitoksen edustajat.
Automatiikka nopeuttaa tulevaisuudessa hälytysten välittämistä

Hyödyt, joita Erica-järjestelmästä saadaan sen toimiessa kunnolla, ovat merkittäviä.

–Tiivistetysti voi sanoa, että se tasaa laatua, nopeuttaa hälytysten välittämistä ja jatkossa tehtäville saadaan matkaan tarkoituksenmukaisin yksikkö, Hätäkeskuslaitoksen Ekstrand sanoo.

Kun Erica on saatu käyttöön koko Suomessa, se mahdollistaa ruuhkautuneen hätäkeskuksen puheluiden siirtämisen muihin keskuksiin.

Tasalaatuisuus taas seuraa hätäpuheluiden ja riskiarvioiden standardisoitumisesta ja automatiikasta.

Vapaat yksiköt löytää kartalta jatkossa automatiikka. Se myös välittää hälytysviestit kenttäyksiköille, eikä virkailijan tarvitse enää poistua hätäpuhelusta.

Myös jonotusajan pitäisi lyhentyä, koska Erica vastaa puheluihin automaattisesti.

Erityisesti kriittisten potilaiden saavuttaminen nopeutuu, kun automatiikka valitsee sopivan hoitovalmiuden yksikön sijainnin, kiireen ja potilaan tilan perusteella.

–Tämä näyttää jo pienentäneen hälytysviiveitä tietyissä tehtävälajeissa, vaikka mitään kattavaa analyysiä ei vielä ole tehty, Ekstrand kertoo.

Erica kerää dataa hätäpuheluiden välittämisen kaikista vaiheista.

Se mahdollistaa Ekstrandin mukaan lääketieteellisen tutkimuksen ja sen pohjalta tehtävän hätäkeskusten tutkimukseen perustuvan kehittämisen.

UUSI TIETOJÄRJESTELMÄ
Erica
Suomen kuusi hätäkeskusta siirtyvät uuteen hätäpuhelujen välitysjärjestelmään Ericaan.

Tähän mennessä Erica-järjestelmä on otettu käyttöön Oulun, Kuopion ja Porin hätäkeskuksissa.

Kesäkuuhun mennessä uuteen järjestelmään siirtyvät loput kolme hätäkeskusta: Vaasa, Turku ja Kerava.

Jatkossa koko Suomi kuuluu yhtenäiseen hätäkeskuspalveluun.

Erica on pitkälle automatisoitu järjestelmä, jonka riski- ja kiireellisyysarviot perustuvat algoritmeihin.

Sen automatiikka välittää hälytystehtävät ja valitsee tarkoituksenmukaisen tason hoitoyksikön hätäkeskuspäivystäjän syöttämien vastausten perusteella.

Hätäpuhelun soittajille järjestelmän muutos ei näy.

https://www.aamulehti.fi/a/201462257
 
Joo, ei siinä ketään "syytetä" provosoinnista, mutta jos henkilö provosoi porukkaa jo pelkällä läsnäolollaan minulla on oikeus -tyylisesti, niin poliisi voi poistaa paikalta YJT:n turvaamiseksi.
 
Joo, ei siinä ketään "syytetä" provosoinnista, mutta jos henkilö provosoi porukkaa jo pelkällä läsnäolollaan minulla on oikeus -tyylisesti, niin poliisi voi poistaa paikalta YJT:n turvaamiseksi.


Tervetuloa totalitarismi, kun tuon kirjoituksesi lukee. Väärää mieltä olevat poistetaan julkisilta paikoilta, koska he "provosoivat" oikeaa mieltä olevia, ihan olemassaolollaan? Tuohan on oiva keino pistää ihmisiä "kotiarestiin", kun joku meluapitävä ryhmä vaan ilmoittaa "provosoituvansa" joistakin henkilöistä tai ryhmistä.

Poliisia sitää kyllä valvoa, eikä päästää tekemään politiikkaa tai helpottamaan työtään. Toki helpompaa poliiseille, mutta ei siinä ihan oikeushyvät toteudu. Jos poliisi saisi päättää, niin ihmisten elämä olisi kovin toisenlaista, poliisin mukavuuden ja työergonomian vuoksi. Usein miekkahihoilta unohtuu se, että he ovat töissä kansalaisilla, eikä toisin päin, että poliisi on kansalaisten pomo.
 
Back
Top