Suomen sisäinen turvallisuus

Melkein voisi tuumata, että VMP!!

Kunniaväkivalta yllätti Helsingin poliisin täysin: ”Vasta nyt ymmärretty ongelman todellinen laajuus”

Mitähän veljet ja siskot arvelette, onko suomi ensimmäinen maa maailmassa joka onnistuu karsimaan "kunniaväkivallan"?

Ruotsissa ei ilmeisesti aivan vielä ole onnistuttu...

Kun isä ampui 26-vuotiaan Fadimen, Ruotsi teki yli miljardin kruunun satsauksen – palkittu aktivisti löytää silti ongelmia

Fadime Sahindalin (vas.) murha nosti kunniaan littyvän väkivallan isoksi keskustelun aiheeksi Ruotsissa. Vuonna 2001 ihmisoikeusaktivisti Sara Mohammad perusti Ruotsiin kunniaan liittyvän väkivallan vastaisen järjestön GAPF:in(KUVA: HANS G ENGSTROM / EPA, ANDERS HENRIKSON)
Julkaistu: 11.5. 9:58

Fadime Sahindalin murha nosti kunniaan littyvän väkivallan vuosituhannen alussa isoksi keskustelun aiheeksi Ruotsissa.
Ruotsissa havahduttiin kunniaan liittyvän väkivallan vakavuuteen vuosituhannen alussa, kun nuori, 26-vuotias kurdinainen Fadime Sahindal joutui isänsä murhaamaksi. Murhan motiivina oli se, ettei Fadimen isä hyväksynyt tyttärensä poikaystävää ja tapaa elää. Poikaystävä oli kuollut vuonna 1998 auto-onnettomuudessa, mutta tammikuussa 2002 isä ampui tyttärensä.
Tapausta surtiin Ruotsissa laajasti. Muistotilaisuuteen saapui kaksi tuhatta ihmistä, ja yli tuhat ihmistä seurasi hetkeä kaiuttimien välityksellä kirkon ulkopuolella, vieläkin suurempi joukko kodeistaan Ruotsin television ja radion välityksellä. Myös kruununprinsessa Victoria kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Fadime haudattiin poikaystävänsä viereen.

26-vuotias Fadime Sahindal murhattiin Ruotsissa vuonna 2002. Fadimen murhasi hänen oma isänsä. Tapaus nosti kunniaan liittyvän väkivallan osaksi laajempaa julkista keskustelua Ruotsissa. Traagisesta tapahtumasta kirjoitettiin myös kansainvälisesti.(KUVA: HANS G ENGSTROM / EPA)

Väkivalta oli alkanut jo paljon ennen surmatekoa. Uhrin isä ja veli olivat saaneet neljää vuotta aikaisemmin tuomion Fadimen pahoinpitelystä ja uhkailusta. Tapaus ei suinkaan ollut ainoa laatuaan Ruotsissa. Aiemmin paljon huomiota kerännyt tapaus oli Pela Atroshinmurha. 19-vuotias Atroshi surmattiin Pohjois-Irakissa, kun hän oli vierailemassa sukulaistensa luona.

POLIISI ilmoitti vastikään, että Helsingin Pohjois-Haagassa tapahtuneen kaksoismurhan yritys viittaa kunniaväkivaltaan. Ilta-Sanomat kertoi perjantaina afgaanitaustaisen Eva Tawasolinkokemasta henkisestä ja fyysisestä kunniaväkivallasta, jota Tawasoli kohtasi jo hyvin nuorena päätettyään olla käyttämättä huntua.

Tawasoli yritti itsemurhaa pakkoavioliiton pelossa, mutta sai lopulta apua Monika-Naisten turvakodista. Monika-Naiset on järjestö, joka edistää maahanmuuttajataustaisten naisten tasa-arvoista asemaa ja osallisuutta Suomessa sekä ennaltaehkäisee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Noin 50 naista hakee vuosittain apua järjestöltä.
RUOTSISSA ilmiöön tartuttiin Fadimen tapauksen seurauksena vakavasti. Ihmisoikeusliiton tekemässä selvityksessä Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa, kerrotaan, että vuonna 2007 Ruotsissa valmistui toimintaohjelma, jossa tartuttiin muun muassa kunniaan liittyvään väkivaltaan.

Ohjelmaa varten varattiin yli miljardi kruunua. Varoja käytettiin esimerkiksi ehkäisevään työhön, uhrien suojeluun, oikeusjärjestelmän kehittämiseen ja väkivallantekijöiden kanssa tehtävään työhön. Tätä nykyä Ruotsin Poliisihallituksen kontolla on huolehtia siitä, että poliisilla on kyky tunnistaa kunniakäsityksiin liittyviä rikoksia, sosiaalipäivystys taas vastaa kriisipäivystyksestä ja naisten turvakodeista. Syyttäjänvirasto puolestaan huolehtii henkilöstönsä koulutuksesta asiasta, ja Opetushallitus kouluttaa rehtoreita.

VUONNA 2001 ihmisoikeusaktivisti Sara Mohammad perusti Ruotsiin kunniaan liittyvän väkivallan vastaisen järjestön GAPF:in. Nimi juontaa lauseeseen glöm aldrig Pela och Fadime, älä koskaan unohda Pelaa ja Fadimea.

Mohammad on kysytty luennoitsija Ruotsissa. Hän on nähnyt pitkän uransa aikana muutoksen siinä, miten yhteiskunta huomioi väkivallan vaarassa olevat ihmiset, vaikka parannettavaakin olisi: samalla, kun Ruotsi tukee rahallisesti kunniaväkivallan vastaista työtä, ilmiö pysyy sinnikkäästi maassa. Yhdeksi onnistumiseksi Mohammad kuitenkin nostaa sen, että lapsiavioliitot kiellettiin lailla vuonna 2014.

Vuonna 2012 Sara Mohammadille myönnettiin Ingemar Hedenius -palkinto, joka myönnetään humanistisen elämänkatsomuksen edistämiseksi tehdystä työstä. (KUVA: ANDERS HENRIKSON)
– Koemme kuitenkin, että Ruotsi olisi voinut työskennellä paremmin ja tehdä enemmän työtä kunniaväkivaltaa vastaan, hän sanoo.

Järjestössä ollaan kyllästytty konkretian puutteeseen.

– Olemme kyllästyneet kuulemaan, mitä teemoja kenelläkin on Fadime-päiviksi joka vuosi. Teemamme oli tänä vuonna ’sanoista tekoihin’.

Mohammadin mukaan rikokset ja väkivallanteot ovat muuttuneet vuosien saatossa entistä raaemmiksi. Hän pitää ristiriitaisena sitä, miten keskenään erilaisia toimijoita valtio tukee ongelman vähentämiseksi.

– Ei voi antaa toisella kädellä rahaa meille ja toisella perinteisille ryhmille, organisaatioille, jotka ylläpitävät kunnianormeja.
MOHAMMADIN mukaan Ruotsin sosiaalihuollossa asioista päätetään perhelähtöisesti. Hän pitää käytäntöä monessa tapauksessa vaarallisena, ja henkilö, joka tukeutuu sosiaaliviranomaisiin, on todennäköisesti yrittänyt jo keksiä muita keinoja ongelman ratkaisemiseksi itsenäisesti kotona. Fyysistä ja raakaakin väkivaltaa on saattanut joutua kokemaan pitkään, samoin kontrollointia.

– Perhe ei ole aina paras, jos perhe on uhannut.

Mohammadin mukaan moni järjestö puhuu kunniaväkivallasta varovaisesti. Hän korostaa, että kaikissa ihmisryhmissä on edistyksellisiä ihmisiä, mutta kunniakulttuurilla on joka tapauksessa paljon uhreja, jotka jäävät ilman apua. Mohammadin näkemyksiä on arvosteltu, mutta kriittiset ulostulot ovat myös GAPF:in tavaramerkki. Heidän edustajiaan halutaan tavata aina pääministeriä ja muita kärkipoliitikkoja myöten.

Ihmisoikeusaktivisti rohkaisee järjestöjä kritisoimaan päättäjiä, jos yhteiskunta ei suojele ihmisiä, jotka ovat vaarassa joutua kunniaväkivallan uhriksi.
ILMIÖSSÄ ei ole kyse yksin fyysisestä väkivallasta tai henkirikoksista. Mohammadin mukaan ei ole lainkaan tavatonta, että yhteisöjen jäseniä kontrolloidaan. Kontrollointi voi olla esimerkiksi sitä, ettei yhteisön jäsen saa valita itse, kenen kanssa on parisuhteessa, mikä tuli kyseeseen esimerkiksi Fadimen kohdalla.

Kun huomaa, että joku on jo kokenut kunniaan liittyvää väkivaltaa, Mohammad neuvoo tarjoamaan pitkäjänteistä tukea ja kääntymään sellaisen ihmisen puoleen, jolla on tietoa tai ammatillista ymmärrystä kunniaväkivallasta ja etsimään luotettavan ihmisen, jonka keskustella.

– Kontaktihenkilön täytyy olla sellainen, johon voi luottaa sataprosenttisesti. Se voi olla kuraattori koulussa, se voi olla naapuri, josta on ollut fantastista tukea, se voi olla henkilö ihanteellisessa järjestössä, joka tuntee tämän kysymyksen.

Yhdeksi tärkeäksi ratkaisuksi ongelman ehkäisemiseksi Mohammad ehdottaa äitien kouluttamista. Koulutus lisää osallisuutta yhteiskunnassa.

– Äideillä voi olla paljon valtaa.

Mikä drone kykenee lentämään Suomenlinnasta asti lentoasemalle?
Vaarallisen lähellä lentokonetta Helsinki-Vantaan lentoaseman lähellä. ..
Vappupäivänä Helsinki-Vantaan lentoliikennettä häirinneet dronet oli
lähetetty ilmaan Kirkkonummelta ja Suomenlinnasta
,

Suomenlinnan suunnalta lähtenyt drone nähtiin puoli yhdeksän maissa ja se oli liikkunut vajaassa 300 metrissä

Ei mitään leluja, mavicceja siis ainakaan. Matkaahan on yli 15km. Vappujuttu? Vaiko jotain lennokkeja?
 
Näin työntekijöitä uhataan vankiloissa — Liivijengeihin kuuluvat vangit ovat järjestelleet kolme kertaa vankilavirkailijoiden palkkamurhaa Suomessa
UUTISET · 12.5.2019 KLO 06:00
FACEBOOK TWITTER
Vankilavirkailijoiden liiton puheenjohtaja ja pääluottamusmies Antti Santamäki toivoo, että Rikosseuraamuslaitos puuttuisi vankilatyöntekijöiden heikkenevään turvallisuustilanteeseen.

Vankilavirkailijoiden liiton puheenjohtaja ja pääluottamusmies Antti Santamäki toivoo, että Rikosseuraamuslaitos puuttuisi vankilatyöntekijöiden heikkenevään turvallisuustilanteeseen. Kuva: Kimmo Penttinen
Rikollisjengeihin kytkeytyvät vangit ovat järjestelleet parin vuoden sisällä ainakin kaksi kertaa vankilavirkailijan palkkamurhaa Suomessa. Kummallakin kerralla viranomaiset keskeyttivät suunnitelman, eikä henkirikosta tapahtunut.
Tiedossa on myös kolmas vanhempi tapaus.
Tiedot ilmenevät vankilahenkilökuntaan kohdistuneista painostus- ja väkivaltatapauksista, joita Lännen Media pyysi Vankilavirkailijoiden liiton keräämään vankiloista.
Liitto on erittäin huolissaan vankien kanssa työskentelevien turvallisuudesta.

– Vankiaines on koventunut huomattavasti kymmenen vuoden aikana. Tämä näkyy henkilökunnan painostuksena ja siinä, miten vangit pyrkivät käyttämään vankilaa hyväkseen, sanoo vankilavirkailijoiden pääluottamusmies ja liiton puheenjohtaja Antti Santamäki.
– Samaan aikaan vankien olot suljetuissa vankiloissa ovat vapautuneet. Lisäksi vankilavirkailijoiden yksityöskentely vankien kanssa on lisääntynyt vankiloissa ja ulkopuolella esimerkiksi saattotehtävissä.
Vartijoiden ammattiliitto pitää ongelmana sitä, ettei kaikissa vankiloissa sen mukaan suhtauduta riittävän vakavasti henkilökunnan turvallisuuteen.
– Monista vankiloista puuttuu selkeä toimintamalli siihen, miten kaikkein vakavimmissakin uhkatilanteissa edetään, kenen vastuulle toimenpiteet kuuluvat ja miten uhan kohteena olevaa työntekijää informoidaan ja tuetaan tilanteessa, Santamäki sanoo.
Liiton mukaan henkeä uhkaavissakin tilanteissa turvaamistoimien järjestäminen uhan kohteelle on saattanut kestää yli kuukauden.
– Turvaamistoimet ja rikosprosessi pitäisi saada heti käyntiin. Ei vartijan henki ole sen halvempi kuin muidenkaan ihmisten.
Oikeusturva huolena
Vankilavirkailijain liitto kertoo, että vankiloiden työntekijät ovat huolissaan myös oikeusturvastaan. Liiton toimittamasta aineistosta käy ilmi, että ani harva vankilavirkailijoihin kohdistuva rikos tai rikossuunnitelma etenee oikeuteen.
Kolmas vankilatyöntekijään kohdistunut palkkamurhasuunnitelma paljastui kymmenisen vuotta sitten, kun eräs liivijengi aikoi räjäyttää vankilavirkailijan perheen kodin.
Rikoksen päivämäärä oli jo lyöty lukkoon, kun viranomaiset saivat suunnitelmat selville. Teko jäi toteutumatta.
Yksikään palkkamurhajärjestelyistä ei vartijoiden ammattiliiton mukaan ole edennyt oikeuteen.
– Työntekijä ei saa Rikosseuraamuslaitokselta apua oikeusprosessiin. Risen johdossa ei ole pidetty tarpeellisena nimetä edes yhtä lakimiestä koko organisaatiossa huolehtimaan työntekijöiden oikeusturvasta, Santamäki kertoo.
– Risestä löytyy kyllä useita lakimiehiä, jotka valvovat, että vangeilla on asiat hyvin. Työntekijän on kuuluttava ammattiliittoon, jotta hän saa oikeusapua. Kyllä turvallisuusorganisaation pitää pystyä tarjoamaan oikeudellista tukea kaikille työntekijöille.
Rikosseuraamuslaitoksen keskushallinnon Lännen Medialle antaman vastauksen mukaan tähän tehtävään nimetyn lakimiehen puuttuminen ei tarkoita, että työntekijät jäisivät ilman oikeusapua. Risen keskushallinnon mukaan kaikki organisaation lakimiehet ovat velvollisia auttamaan työntekijöitä oikeusturvakysymyksissä, ja joskus oikeudenkäyntiin on palkattu myös ulkopuolinen asianajaja.
Vartijaliiton mukaan turvallisuusuhka on läsnä lukemattomien vankilavirkailijoiden työssä lähes päivittäin.
– Vankien olojen vapautuminen ja vartijoiden yksintyöskentelyn merkittävä lisääntyminen vaarantaa myös muiden vankien turvallisuuden. Täytyy myös muistaa, että yksintyöskentely vankilan ulkopuolella vaarantaa lisäksi siviilit, Santamäki sanoo.
– Suljettuun vankilaan sijoitettua eli tiukempaa valvontaa vaativaa vankia pitäisi saattaa vankilan ulkopuolella aina kaksi vartijaa. Vastuu on aina vankilalla, eikä sitä voi siirtää esimerkiksi sairaalan henkilökunnalle.
Tapauksia jää pimentoon
Vankiloiden listaamista esimerkkitapauksista ilmenee lukuisia tapoja, joilla vankilavirkailijoita on painostettu tai yritetty käyttää hyväksi vankien toimesta.
Useiden tapausten taustalla ovat olleet liivijengien jäsenet, näihin kytkeytyvät henkilöt tai muuhun järjestäytyneeseen tai vakavaan rikollisuuteen liittyvät henkilöt.
Eräässä vankilassa vanki hyökkäsi omatekoisen teräaseen kanssa vartijan kimppuun ja yritti ottaa tämän panttivangiksi. Teko oli ennalta suunniteltu, sillä samaan aikaan toisen sellin elinkautisvanki hakkasi koko sellin tuusannuuskaksi.
Lisäksi ainakin yhtä vartijaa on lyöty kasvoihin, ja useita vartijoita uhkailtu esimerkiksi silmien puhkomisella, syljetty ja valokuvattu vapaa-ajalla.
Lännen Media uutisoi kaksi viikkoa sitten (LM 28.4.), että rikollisjärjestö United Brotherhood on ryhtynyt hallitsemaan lukuisia suljettuja vankiloita Suomessa. Samassa jutussa Rikosseuraamuslaitoksen pääjohto totesi, ettei ole ollut tietoinen ongelman laajuudesta ja lupasi puuttua tilanteeseen.
– Vankilahenkilökuntaan kohdistuvia tapauksia tapahtuu enemmän, kuin niitä tulee tietooni, Santamäki arvioi.
– Työntekijät tarvitsevat johdon tuen ja avun siihen, että he pystyvät tekemään työnsä turvallisesti. Rikosseuraamuslaitoksen pääjohdon olisi aika ymmärtää, että vankeinhoito on turvallisuusala ja kuunnella tässä asiassa asiantuntijoita sekä vankien kanssa päivittäin työskenteleviä henkilöitä.
Santamäen mukaan nykyään päätösvalta on sellaisilla henkilöillä, jotka eivät ole nähneet vankia mahdollisesti vuosikausiin.
Liitto muistuttaa myös poliittisia päättäjiä siitä, etteivät vaalilupaukset poliisin ja syyttäjien lisämäärärahoista auta, jos vankilat eivät pysty huolehtimaan rikollisten turvallisesta valvonnasta ja kuntouttamisesta. Liiton mukaan vankilat tarvitsevat nopeita lisäsatsauksia.
Vankilat listasivat lähivuosilta tapauksia, joissa vangit ovat painostaneet, pelotelleet ja uhanneet vankiloiden työntekijöitä. Tapahtumissa osallisina olleiden turvallisuuden takia toimitus ei kerro tilanteiden tarkkoja yksityiskohtia.
Palkkamurha
Neljä rikollisryhmittymää valmisteli erään vankilatyöntekijän tappamista reilu vuosi sitten.
Työntekijä oli tehnyt erään päätöksen rikollisjärjestö Cannonballiin kuuluvasta vangista, eikä vanki pitänyt siitä. Vanki halusi tapattaa työntekijän ja otti yhteyttä neljään eri järjestäytyneen rikollisuuden toimijaan.
Suunnitelmassa olivat mukana Cannonballin lisäksi liivijengit Bandidos, United Brotherhood ja eräs tunnettu rikollisjohtaja.
Jokainen ryhmittymä antoi 2 000 euroa palkkamurhaajan palkkiota varten, yhteensä 8 000 euroa. Tekijäksi suostui henkirikostuomiota suorittava mies.
Rahat olivat jo kasassa ja valmiina luovutettavaksi tekijälle. Viranomaiset saivat kuitenkin tiedustelun kautta tietoa murhasuunnitelmasta, ja teko jäi toteutumatta.
Myöhemmin vankila sijoitti työntekijän töihin samalle osastolle, jossa hänen palkkamurhaajakseen pestautunut mies suoritti tuomiotaan.
Juttu ei päätynyt oikeuteen.
Huumekuriiri
Rikolliset yrittivät saada erään vankilavirkailijan salakuljettamaan tietämättään huumeita vankilaan. Virkailija kuitenkin huomasi, että hänen autonsa alta repsottaa teippiä
Auton pohjaan oli teipattu paketti. Työntekijä ilmoitti asiasta poliisille ja vankilan johdolle. Paketista löytyi kännyköitä ja iso määrä huumeita.
Auton piti mennä vankilan korjaamolle huoltoon, minkä vangit olivat saaneet selville. Myös virkailijan kotiosoite oli selvitetty.
Vankilavirkailijain liiton mukaan vankilan johto ei ole kertonut virkailijalle hänen turvallisuuteensa liittyvistä yksityiskohdista kuten siitä, mikä rikollistaho jutun taustalla oli ja mistä he olivat onkineet virkailijan osoitteen tietoonsa.
Nimilista
Henkilökunta löysi alkuvuodesta erään vankilan sellitarkastuksessa nimilistan.
Vanki oli listannut hankalimmiksi kokemiensa vankilavirkailijoiden nimiä. Listaamisen motiivi jäi epäselväksi, mutta lista otettiin pois vangilta.
Kuollut rotta
Henkilökunnan parkkialueella erään vankilan työntekijän auton konepellille oli aseteltu kuollut rotta.
Viestin tarkoitus jäi epäselväksi. Tapaus sattui pari vuotta sitten.
Uhkailu
Vanki riehui eristämistilanteessa. Vankilavirkailija joutui käyttämään etälamautinta.
Vangin mielestä työntekijä satutti häntä tahallaan. Tästä seurasi pitkä ja montaa kautta toteutettujen pahoinpitely- ja tappouhkauksien sarja.
Uhkailu kohdistui virkailijaan ja tämän perheeseen.
Liiton mukaan vankilalta kesti yli kuukauden järjestää virkailijalle turvaamistoimia.
Työntekijä vei jutun oikeuteen, ja vanki sai tuomion.
Eräästä vankilasta kerrotaan, että vangit ovat muun muassa sylkeneet vankilavirkailijoiden päälle, uhanneet puhkaista hammasharjalla työntekijän silmät ja lyöneet vartijaa nyrkillä kasvoihin.
Murhatoimeksianto
Ulkomaalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvät vangit halusivat eroon vankilatyöntekijästä. He antoivat eräälle United Brotherhoodia lähellä olevalle jengille toimeksiannon tappaa työntekijä tämän vapaa-ajalla.
Työntekijän kodin lähettyvillä pyöri toisen maan kilvissä oleva auto.
Suunnitelma paljastui viranomaistiedustelun avulla.
Liiton mukaan vankilan turvallisuuspäällikkö soitti työntekijälle ja vitsaili, että "ajelen tässä kotisi lähistöllä, onko sulla nyt turvallinen olo". Työntekijä koki soiton törkeänä välinpitämättömyytenä.
Juttua ei viety oikeuteen. Tapauksesta on aikaa kolmisen vuotta.
Valokuvaaminen
Liivijengi United Brotherhood valokuvasi muutama vuosi sitten useita kertoja näkyvästi vankiloiden henkilökuntaa ja näiden läheisiä sekä lapsia.
Järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvä henkilö kuvasi vanginkuljetusautoa käräjäoikeuden ulkopuolella.
Eräällä paikkakunnalla United Brotherhoodin ja Cannonballin jäsenet kävivät tapaamassa vankilassa olevia tuttaviaan. Tapaamisesta palatessaan he jäivät muutaman kerran näkyvästi valokuvaamaan parkkialueelle pysäköityjä vankilan henkilökunnan autoja.
Toiminnan tarkoitus on kerätä tietoa, pelotella ja painostaa.
Lapset
Vanki uhkaili tietävänsä, missä vankilan työntekijä asuu ja missä tämän lapsi on päivähoidossa. Vangilla oli kytkökset rikollisjengeihin.
Tapahtumat ovat parin vuoden takaa.
Päiväkoti otti tapauksen erittäin vakavasti ja kiristi turvajärjestelyjään.
Pelottelu
Erään vankilan työntekijän kotipihalla ja sen läheisyydessä pyöri useiden päivien ajan sama virolaisissa kilvissä oleva auto. Joka kerta, kun työntekijä tuli ulos kotitalostaan, auto hävisi paikalta.
Poliisi selvitti, että auto liikkui varastetuilla rekisterikilvillä.
Toiminnan motiivi jäi epäselväksi, mutta todennäköisesti sen tarkoituksena oli osoittaa, että jotkut tahot tietävät työntekijän asuinpaikan.
Tapahtumista on aikaa vuosi.
Talon räjäytys
Vankilan työntekijä sai viranomaisilta yhteydenoton, jonka mukaan rikollisjengi valmistelee hänen talonsa räjäyttämistä. Tapauksesta on aikaa kymmenisen vuotta.
Työntekijä oli saanut jengiläisten vihat päälleen, koska teki työnsä tunnollisesti vankilassa. Talon räjäyttämiselle oli sovittu tarkka päivämäärä.
Suunnitelma paljastui viranomaistiedustelun ansiosta, ja turvaamistoimet onnistuivat.
Tapausta ei viety oikeuteen.
Panttivanki
Sellinoven avaamisen jälkeen rikollisjengeihin kytkeytyvä vanki hyökkäsi teräaseen kanssa vartijan kimppuun ja yritti ottaa tämän panttivangiksi. Kun vartija sai etälamauttimen käteensä, vanki linnoittautui selliinsä ja hajotti sen.
Vartijat taltuttivat vangin etälamauttimella.
Samaan aikaan toinen henkirikoksesta tuomittu vanki hajotti oman sellinsä kappaleiksi. Hän oli varautunut etälamauttimen käyttöön vuoraamalla itsensä sanomalehdillä.
Juttu on käsitelty oikeudessa.

Länsi-Suomi lehden/Lännen median juttu: https://ls24.fi/lannen-media/nain-t...oXoimYOO-6vv29EJZWypQmtfFzFGBe_AV3ge2eykx3yRo

............................

Todella vakavasti otettava uhkakuva tämä. Eli nämä jengit saisivat niin suuren roolin vankiloissa, että työntekijöitä alettaisiin painostamaan entistä pahemmin. Näin ei voi olla. Toivottavasti tämä otetaan vakavasti Risessä. Jutun perusteella vangeilla on nykyään entistä enemmän vapauksia ym ym. Miten olisi vanhan kunnon kuritushuone rangaistuksen palauttaminen tällaisissa painostus ja uhkailuyrityksissä? Ei ehkä edusauttaisi estämään uusinta rikollisuutta, mutta eipä tämä nykyinen yltiövapaa vankeusaikakaan ole autuaaksi tekevä. Mikäli siis tilanne on tällainen mitä tässä jutussa on. Näin minun mielestäni.
 
Viimeksi muokattu:

Lännen Median juttu: https://ls24.fi/lannen-media/nain-t...oXoimYOO-6vv29EJZWypQmtfFzFGBe_AV3ge2eykx3yRo

............................

Todella vakavasti otettava uhkakuva tämä. Eli nämä jengit saisivat niin suuren roolin vankiloissa, että työntekijöitä alettaisiin painostamaan entistä pahemmin. Näin ei voi olla. Toivottavasti tämä otetaan vakavasti Risessä. Jutun perusteella vangeilla on nykyään entistä enemmän vapauksia ym ym. Miten olisi vanhan kunnon kuritushuone rangaistuksen palauttaminen tällaisissa painostus ja uhkailuyrityksissä? Ei ehkä edusauttaisi estämään uusinta rikollisuutta, mutta eipä tämä nykyinen yltiövapaa vankeusaikakaan ole autuaaksi tekevä. Mikäli siis tilanne on tällainen mitä tässä jutussa on. Näin minun mielestäni.
Aika "jännittäväksi" menee vartioidenkin työ nykyään, ei kauheasti tarvitse kadehtia heitä. Voi myös olla ongelmia tiedossa jatkossa väen rekrytoimisessa. Aiheeseen löyhästi liittyen tuttu kaveri kertoi, että vankilassa erilaisissa huoltotehtävissä käyvät ulkopuoliset tahot ovat seurannan alla vankien ja heidän muurien ulkopuolella olevien kavereiden toimesta. Tarkoituksena on selvittää näiden henkilöllisyys ja tehdä "tarjous josta ei voi kieltäytyä" esim jonkun paketin yms toimittamisesta muurien sisäpuolelle kun seuraavan kerran on asiaa vankila-alueelle jossakin huoltotehtävässä. Tai muuten..
 
Suomessa ja muissa samankaltaisissa maissa on kaikki sallittua, niin selväähän se on, että joitakin asioita sitten osa kokee "lieveilmiöinä".
Niin makaamme kuin petaamme ja päätökset tekee eduskunta.
.
 
Laitetaan tulevaisuudessa sakkovangit vielä samaan paikkaan niin hyvää tulee. Onko suomalainen järjestelmä oikeasti näin kädetön?
 
Kunniaväkivalta yllätti Helsingin poliisin täysin: ”Vasta nyt ymmärretty ongelman todellinen laajuus”

Kuka Helsingin poliiseista tämän nyt keksi? Vai poliisilaitosko peräti? Ongelman -todellinen laajuus- on kyllä ollut länsi-euroopassa tiedossa jo niin pitkään, että panee miettimään onko viranomaisyhteistyö kv-tasolla mennyt ihan hukkaan vai ollaanko täällä tosiaan niin sinisilmäisiä tahvoja, että:

eehän sitä tiällä ruijan tähen alla tämmösiä.

Onko tämä oivallus nyt merkki siitä, että kalevalaihmiset eivät olekaan niin supervaarrrallisia rrasisteja....taitaa olla.
 
Ymmärtääkseni rikolliset sahaavat huolella oman oksansa -ottamalla vankilat haltuunsa-. Nimittäin on niin, että valtiovallan vastaisku voi olla aika karukin. Näitä voi sitten miettiä minkkikopissa 23/24 istuessaan ilman housuja. Aamiaisen mukana jaettu diapamin murunen ei paljon auta, kun lusii oikeesti kovana päivästä päivään kopissa.

Jossain kohtaa Rise joutuu ottamaan vasemman käden peukalon pois nenästään ja oikean käden etusormen per c stä. Pelkkä sormien paikanvaihto ei taida enää auttaa.
 
Onko suomalainen järjestelmä oikeasti näin kädetön?

Eihän toki. Kyllä liikennesakkoja osataan kirjoittaa tasaiseen tahtiin ja verovelalliset tikunnokkaan, vihapuhetta kriminalisoidaan silleen pikkasen leikisti ja tavallisen ihmisen olemattomia rahavirtoja syynätään himokkaasti. Eli eihän tämä systeemi kädetön ole. :uzi:
 
Ymmärtääkseni rikolliset sahaavat huolella oman oksansa -ottamalla vankilat haltuunsa-.
Tehokkain keino laittaa liivijengit kuriin vankiloissa on tuoda lisää maahanmuuttajia Suomeen, jolloin heitä ohjautuu vankiloihin riittävä määrä pistämään kotimiaan koltiaiset ruotuun.

Voisiko tämä olla valtiovallan suuri suunnitelma :rolleyes: Oli tai ei, tuleva hallitus huolehtii tästä kyllä.
 
Kuka Helsingin poliiseista tämän nyt keksi? Vai poliisilaitosko peräti? Ongelman -todellinen laajuus- on kyllä ollut länsi-euroopassa tiedossa jo niin pitkään, että panee miettimään onko viranomaisyhteistyö kv-tasolla mennyt ihan hukkaan vai ollaanko täällä tosiaan niin sinisilmäisiä tahvoja, että:
Mun mielestäni siinä jutussa todetaan, että koska asiaa ei olla tilastoitu aikaisemmin, sen laajuutta ei ole [virallisesti] tiedetty. Jonkinlaisia mutuiluja ja arvioita on varmasti ollut viranomaispuolella ihan siinä kuin vaikka MP.netissäkin, mutta mitään luotettavaa tilastoitua tietoa ei ole ollut. Uskoisin vakaasti, että viranomaisilla on käytössään jotakuinkin kaikki samat tiedonhankintakanavat kuin esim suurimmalla osalla MP.netin kirjoittajista, ja siihen päälle sellaisia kanavia joita täällä kirjoittavilla ei lähtökohtaisesti ole.

Varmasti jotakuinkin kaikki kannanotot joita viranomaiset tekevät, ovat jollakin tavalla poliittisia (ei välttämättä puoluepoliittisia), tai niitä voidaan käyttää tällaisiin tarkoituksiin. Sen takia viranomainen ei voi kovin vahvasti ottaa kantaa asioihin ennen kuin asioista on nk varmaa (tai "virallista") tietoa. Lisäksi tietenkin viranomaisten pitää harkita kannanottojaan hieman tarkemmin kuin yksittäisen ihmisen keskimäärin, joten on selvää että varsinkin joillakin tiettyihin asioihin homogeenisesti suhtautuvilla sivustoilla voidaan oman porukan kesken esittää hyvinkin tiukkasanaisia kannanottoja, mutta viranomainen ei voi tällaiseen peliin lähteä mukaan.
 
Lisäksi tietenkin viranomaisten pitää harkita kannanottojaan hieman tarkemmin kuin yksittäisen ihmisen keskimäärin, joten on selvää että varsinkin joillakin tiettyihin asioihin homogeenisesti suhtautuvilla sivustoilla voidaan oman porukan kesken esittää hyvinkin tiukkasanaisia kannanottoja, mutta viranomainen ei voi tällaiseen peliin lähteä mukaan.

Tähän on someaikakausi tuonut muutosta. Virkamiehistössäkin tuntuu olevan sellaisia yksilöitä, joilla on halua ja kykyä sanoa mitä ajattelevat. Välillä tuntuu, että sitä ajatteluakin voisi jalostaa vähän pitemmälle ennen sanomista.

Hallintoalamaisen silmin tuntuu osalta virkamiehistöä menevän sekaisin virkamiehenä ja omana yksilönä esittämänsä näkemykset.

Itse olen kerran laittanut palautetta Puolustusvoimille kun pääesikunnasta joku tiedotuspäällikkö (jonka tarkkaa titteliä ja nimeä en tähän hätään muista) twiittaili ihan omiaan jonkin terrori-iskun jälkeen. Ylipäällikkö oli jo esittänyt surunvalittelunsa terrori-iskun uhreille niin vielä tämän jälkeenkin tämä virkahenkilö twiittailee, että "toivottovasti ei aiheetta tuomita terroriksi jne jne" ja kaikki tämä pv:n lipun alla.

Sieltä sitten kenraali vastasi ja kertoi asiasta keskustellun ko. virkahenkilön kanssa ja virkahenkilöllä oli kertomansa mukaan ollut mökillä huono nettiyhteys ja muutoinkin kiirettä..

Valitettavasti myös eräiden poliisimiesten joistakin twiiteistä on tehnyt mieli ottaa yhteyttä ylempiin tahoihin, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Edes kysyäkseni, että onko tämä nyt valepoliisin vai oikean poliisin puheenvuoro ja onko annettu virantoimituksessa vaiko kännispäissään? On siellä välillä niin erikoista tekstiä, ettei tiedä mikä on parodia tilin ja mikä oikean poliisitilin tuotoksia.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top