Suomen sisäinen turvallisuus

Tässä huomaa, miten asiat näyttävät erilaisilta kun niitä katsotaan eri näkökulmista.

Minun näkökulmani on se, että kovin pienistä jutuista ei viitsi edes esittää kotietsintää vaikka edellytykset ehkä olisivatkin, ja silloinkin kun viitsii niin aina ei tule lupaa. Tässä perusteluna on omakohtainen kosketus asiaan.

Toisesta näkökulmasta homma näyttäytyy sellaisena, että "käytännössä kuka tahansa poliisi voi mennä kenen tahansa asuntoon milloin haluaa" (suora lainaus). Tähän löytyy perusteluna juttu vuodelta 2015, ja tieto että juttuja löytyy muitakin.

Johtunee siitä, että asiat tosiaan ovat erilaisia riippuen mistä näkökulmasta niitä katsotaan.

Minä tosiaan postasin yhden esimerkin. Epäiletkö että en pystyisi postaamaan montaa muutakin esimerkkiä pelkästään aoa:n ja KKO:n aiheesta antamista päätöksistä? Postasin tämän kyseisen esimerkin perustellakseni näkemystäni. Palstan spämmääminen linkkiläjällä on mielestäni turhaa. Jos jotakuta asia kiinnostaa, googlatkoon asian ja tehkööt oman johtopäätöksensä.

"Käytäntö on esim sitä, miten näistä on ohjeistettu ja hommat järjestetty. Esim mitä ohjeistetaan näistä kiireellisistä kotietsinnöistä." Tuo on suora lainaus sinulta. Minun esimerkissäni 3 eri poliisia kertoo omista ohjeistaan. Hekin tekevät hommaa käytännössä kuten sinäkin. Onko sinullakin vastaavat ohjeet? Jos ei, niin kumman piirin ohjeet ovat mielestäsi ne oikeat? Ja jos tuolla on toimittu väärin (kuten on) ja kuitenkin ohjeet ovat selkeät, niin miksi on toimittu väärin?

Syy, miksi postasin juuri tämän "yhden" esimerkin on se, että se korostaa asian perusongelmaa. Perusoikeuksien tarkoitus on määrittää yksilön ja valtion suhdetta. Ja rajoittaa sitä, mitä valtio voi yksilölle tehdä. Perustuslain mukaan tästä voidaan poiketa lailla, ei poliisin sisäisellä ohjeistuksella. Ja minun pointtini on, että kyseinen laki on läpisurkea. Se mahdollistaa hyvin laajan perusoikeuksien ohittamisen ja nojaa ainoastaan juurikin puhumaasi "ohjeistuksiin ja hommien järjestämisiin". Sinun näkökulmastasi, jossa pääpainona on yksittäisen rikoksen selvittäminen, tämä on käytännöllistä arkipäivän työssä. Viranomaiselle perusoikeus on aina vain haitta tehtävän suorittamiselle. Jollekin toiselle, jonka työnä tai näkökulmana on miettiä valtiovallan ja kansan vallankäytön suhdetta ja jolle olennainen oikeushyvä on mahdollisimman pieni puuttuminen kansalaisen perusoikeuksiin valtion taholta tilanne näyttäytyy tyystin toisenlaisena. USA:ssa tuo laki olisi jo aikaa kaatunut perustuslain vastaisena. Niin kuin itse asiassa kaatuikin 60-luvulla.

Minusta ei olisi poliisiksi. En kestäisi katsella sitä kurjuutta, mikä on poliisin työn arkipäivää. Isäni joka tunsi työn sanoi hommasta joskus "poliisia ei koskaan kutsuta paikalle kun on kivaa". Kaikki kunnia niille, jotka jaksavat sitä raskasta työtä ja pysyvät vielä ihmisinä sitä tehdessään.

Mutta samaan säveleen. Ikinä en antaisi poliisille oikeutta tai mahdollisuutta alkaa arvioimaan ihmisten perusoikeuksia ja päättämään niiden toteutumisesta ilman tarkkaa rajausta. Siitä ei hyvä seuraa. Lopuksi oma ehdotukseni uudeksi Pakkokeinolain kotietsintää koskevaksi pykäläksi:).

1. Kotirauhan piiriin kuuluu vain vakinainen asunto tai asunto jossa asutaan vakituisesti. Auto ei kuuluisi kotirauhan piiriin (etuoikeus, ei perusoikeus)
2. Hätätapauksessa, jos on syytä epäillä käynnissä olevan henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen tai muun törkeän rikoksen jonka rajana on se, että kyseisestä rikoksesta voidaan langettaa maksimissaan 4v vankeustuomio poliisipartio voi partiojohtajan päätöksellä tehdä kotietsinnän kotirauhan suojaamaan tilaan.
3. Kaikissa muissa tapauksissa kotietsinnälle on haettava tuomioistuimen lupa. Asia voidaan käsitellä yhden jäsenen kokoonpanossa. Rajana on tapaukset joissa tuomiona maksimissaan 1v vankeutta.
4. Poikkeuksena erityinen kotietsintä, jossa tuomioistuinkäsittelyssä noudatetaan vahvennettua kokoonpanoa (puheenjohtaja + 2 lainoppinutta) jonka lisäksi päätökseltä edellytetään yksimielisyyttä.

Siinä:).
 
Mulle sopisi ihan hyvin, että kotietsintälupa tai -määräys haettaisiin tuomioistuimelta, kunhan hakeminen ei muuttuisi nykyistä työläämmäksi. Eli tätä varten olisi olemassa 24/7 päivystys josta puhelimitse saisi luvan. Jos homma menisi byrokraattisemmaksi, niin se haittaisi työn tekemistä ja sitoisi henkilöresursseja (ja tätä kautta heikentäisi poliisin saatavuutta ja/tai hidastaisi tutkintaa). Vaikka toisaalta, vaikka poliisi lopettaisi kotietsintöjen tekemisen kokonaan, niin eipä se vaikuttaisi minun kotiuttamispäivääni (kuten intissä oli tapana sanoa).

Tuossa aikaisemmin kun puhuin ohjeistuksesta, niin luonnollisesti ohjeistus on tehty lain perusteella. Eli kun poliisimies noudattaa ohjeistusta, niin samalla hän toimii lain mukaisesti. Kuten hyvin tiedät, laki on kirjoitettu niin että sitä pitää tulkita, ja tämä poliisin ohjeistus on nimenomaan tätä lain tulkintaa. Ohjeistuksella pyritään yhtenäistämään toimintamalleja ja varmistamaan toiminnan lainmukaisuus.
 
Tämmöinen voisi sattua kenelle tahansa, joten kyllä ne poliisit voi tulla vaikkei ole tehnyt yhtään mitään väärin.

Kokkolalainen Kauko Finnilä koki elämänsä ikävimmän yllätyksen viime torstaina 21.maaliskuuta, kun poliisi teki hyökkäyksen hänen Kirkonmäellä olevaan rivitaloasuntoon.
– Viisi raskaasti aseistautunutta poliisia ryntäsi luotiliivit päällä asuntooni. He tekivät rynnäkön parvekkeen kautta, jossa ovi oli auki. Osa tuli samaan aikaan pääoven kautta. Kaksi poliisimiestä osoitti aseella ja he huusivat: "Kädet näkyviin!". Samalla poliisit kävivät käsivarteen kiinni. Olin kalsareissa kotonani ihan normaaliin arkiseen tapaan, 78-vuotias Finnilä kertoo yhä järkyttyneenä kerratessaan tapahtumia.
Finnilän mukaan hän itse puheillaan sai rauhoitettua pikku hiljaa poliisit.
– Poliisit eivät kertoneet mitään syytä tai perusteluja hyökkäykseen. Hetken oltuaan asunnossa he poistuivat ilman mitään anteeksipyyntöä. Koin tilanteen erittäin uhkaavana ja rikoslain vastaisena. Poliisit lähtivät vauhdilla pois, kun he eivät löytäneet mitään. Poliiseista jäi jäljelle vain kengistä lunta lattialle. Minkäänlaista palautetta tai tilanteen jälkihoitoa ei ole poliisiviranomaisilta tullut jälkikäteenkään. Aivan käsittämätöntä toimintaa. Kyllä tässä usko poliisin toimintaan on mennyt, Finnilä sanoo vakavana.


Toholammilta lähtöisin oleva Finnilä on kokenut myös häpeää tilanteen jälkeen, kun operaatiota oli seuraamassa moni alueen asukas.
– Tapahtuneen jälkeen menin jonkinlaiseen shokkitilaan. Heitin pari-kolme nitroa suuhun ennen kuin tokenin jotenkin ymmärtämään asian.
Kokkola-lehti otti yhteyttä Kokkolan poliisiin, jossa sanottiin ensin, että kyseiseen tilanteeseen sopivaa tapahtumaa ei löydy raporteista. Österbottens Tidning -lehti sai kiinni Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Mikael Appelin. Hän vahvisti lehdelle pienen selvittelyn jälkeen, että poliisi on saanut hälytystehtävän koskien miestä, joka on nähty kaupungilla Kokkolassa mukanaan jotain, joka muistuttaa asetta.
Ilmoituksen oli tehnyt naishenkilö. Finnilä ei ymmärrä alkuunkaan, mitä olisi voitu luulla aseeksi hänellä.
Appelin mukaan useampi poliisipartio reagoi hälytykseen. Poliisi sai tiedon, että mies on siirtynyt asuntoon Kirkonmäellä. Hänen mukaansa poliisi on sen jälkeen toiminut niin kuin kuuluu tilanteessa, jossa epäillään, että aseita on mukana.
Asia on viestintäpäällikön mukaan päätöksessään, koska kävi ilmi, että miehellä ei ollut asetta.
– En voi kommentoida tämän enempää yksittäisiä tapauksia ja en myöskään tiedä kaikkia tapauksen yksityiskohtia. Mutta niiden tietojen mukaan, jotka poliisi sai hätäkeskuksesta, on ollut syytä toimia niin kuin toimittiin, kunnes todettiin että vaaraa ei ollut. Jos kyseinen henkilö kokee tulleensa väärin kohdelluksi, voi hän tehdä valituksen suoraan poliisille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle, sanoo Appel ÖT:lle.


Kuinka olisi käyny, jos tällä herralla olisi ollut aselupa, ja jos olisi säilyttänyt asetta huoneistossa vaikka ihan laillisesti?
Veikkaan että ukko ja tussari(t) olisi lähtenyt poliisien mukaan koppiin, luvat peruttu ja omaisuutta takavarikkoon. Hyvällä tuurilla ja sinnikkyydellä omaisuutensa sitten voi saada takaisin vuoden- parin sisällä, tai voi olla saamattakin.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Toki saat paikalla olla kotietsinnän aikana. Muuten en oikein ymmärtänyt tätä viestiä, miksi poliisi yhtä-äkkiä tulisi laskemaan aseitasi ja patruunoitasi? Toki jos olet syyllistynyt esim.pahoinpitelyyn,aseesi tullaan melko varmasti noutamaan poliisin haltuun lupaharkintaa varten.
Aarnion pumppu taisi tehdä melko monta vähintäänkin kyseenalaista kotietsintää.

Muutama mätämuna ei tietenkään likaa kaikkia, mutta lähtökohtaisesti "jos ei ole mitään salattavaa, ei ole mitään pelättävää", ei aina pidä paikkaansa.
 
Mulle sopisi ihan hyvin, että kotietsintälupa tai -määräys haettaisiin tuomioistuimelta, kunhan hakeminen ei muuttuisi nykyistä työläämmäksi. Eli tätä varten olisi olemassa 24/7 päivystys josta puhelimitse saisi luvan. Jos homma menisi byrokraattisemmaksi, niin se haittaisi työn tekemistä ja sitoisi henkilöresursseja (ja tätä kautta heikentäisi poliisin saatavuutta ja/tai hidastaisi tutkintaa). Vaikka toisaalta, vaikka poliisi lopettaisi kotietsintöjen tekemisen kokonaan, niin eipä se vaikuttaisi minun kotiuttamispäivääni (kuten intissä oli tapana sanoa).

Tuossa aikaisemmin kun puhuin ohjeistuksesta, niin luonnollisesti ohjeistus on tehty lain perusteella. Eli kun poliisimies noudattaa ohjeistusta, niin samalla hän toimii lain mukaisesti. Kuten hyvin tiedät, laki on kirjoitettu niin että sitä pitää tulkita, ja tämä poliisin ohjeistus on nimenomaan tätä lain tulkintaa. Ohjeistuksella pyritään yhtenäistämään toimintamalleja ja varmistamaan toiminnan lainmukaisuus.

Jonkin verran byrokratiaa tulisi toki varmasti. Perusteiden kirjaaminen veisi nykyistä kauemmin, mutta toisaalta silloin myös harkittaisiin enemmän tarvitaanko joka etsintää aina tehdä. 24/7 päivystävä aiheeseen perehtynyt pakkokeinotuomari olisi toki välttämätön edellytys. Minkä lisäksi tuomioistuinten ja myös poliisin resursseja tulisi lisätä muutenkin. Esimerkiksi salaisten pakkokeinojen käsittely tuomioistuimissa on tällä hetkellä luokatonta kuten tehdyt selvitykset ovat osoittaneet.

Mitä tulee ohjeistukseen, niin noinhan asia on. Mutta huonosta laista ei saa hyvää ohjetta. Mikä ei ole ohjeen tekijän vika. Laeista on tulossa aivan liian monitulkintaisia ja alamme lähestyä case law-ajattelua. Tätä en pidä hyvänä monestakaan syystä. Tästä aihealueesta viimeisin esimerkki on rekisterilaki, joka on niin epäselvä, että sitä moittivat asiasta oikeusministeriö, perustuslakivaliokunta, hallintovaliokunta, korkein oikeus, oikeuskansleri, tietosuojavaltuutettu, jne. jne. jne. Ja loppujen lopuksi kukaan ei enää jaksanut vääntää asiasta istuntokauden lopussa niin päälle lyötiin ponsi että "katsokaa seuraava hallitus miten kävi". Voi Jeebus!

No. Eiköhän tämä riitä tästä aiheesta kun saimme muutaman uuden virankin perustettua:).
 
Joo, käytin huonoa termiä. Toki esitutkinnan aikana aseet voidaan noutaa poliisin haltuun, yleensä ne otetaan heti paikanpäällä vaikka kotiväkivaltatapauksissa.
Hyvä on. Ja uskon kyllä että teikäläinen törmää useammin kuin satunnaisesti tilanteisiin jossa katuväkivaltatilanteiden osapuolena toistuvasti (useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa) olleen isännän, ja kotiväkivaltakutsujen välillä on selkeä kokemusperustainen korrelaatio...
mikä on hyvin valitettavaa, ja näihin eskaloituviin kurjiin tapahtumaketjuihin pitäisi nimenomaan saada se interrupti, keskeytys, juuri esimerkiksi erittäin kovana julkisvallan esiintulona, eli yksityisen aseomaisuuden takavarikoimisena toistaiseksi.
Tuolla säästyisi jo monta per vuosikymmen, niinkuin meitä paremmin tiedät.

Mutta.

Puhun nyt vain omasta puolestani, ja kaupunkilaishiirenä koko ikäni. Näitä erilaisia esitutkintoja voi käynnistää kaupungissa mitä vähäpätöisimmistä väärinymmärryksistä, joissa suoraan sanottuna paikalliset jetsonit hyppäävät vauhtia potkaisten narratiivin matkaan, ja potkivat omalla "uhrin" coachingillaan lisää vauhtia siihen saatanaan, kunnen päätyy syyttäjalle, ja syytehän siitä.
Ja kaikki seuraamukset. Ja rosis on täysi vitsi kun jengi ei edes vaivaudu paikalle. Itse vain idioottina siinä. Jep jep, noh kalliiksi tuli.
Näin vain esimerkkinä.


ps. Ja täällä Oslossa on ukkosmyrsky, ja vapaapäivä joten ehkä kirjoitin turhan rönsyilevästi... norjalaisuus alkaa tarttua. Ei vapaata ilman veljeään, ainoastaan jonkinlainen asioista mitään ymmärtämätön houkka on torstain vapaalla ja ilmestyy perjantaina pasuuna säihkyen orkesteriin.. idioottina pitäisivät :).
Pyydän ottamaan tämän huomioon! Täällä ei olla meinaan sitä mieltä että pikku ukkonen ja oluen juominen ovat jollain tavalla toisensa pois sulkevat osat matemaattisesta yhtälöstä.
Pois moiset pörinät kuonosta samantien!

ps. aloitin itse asiassa vasta iltapäivällä hiivojen imuroimisen, klo. 12:01, tarkalleen ottaen, puoliksi brittiläinen verenperintöni edellyttää täsmällisyyttä, paitsi junaliikenteessa ja muussa hälynpölyssä.
Lepo.
 
Aktiiviselle itselataajalle suurimmat sallitut ruutimäärät on aivan naurettavia. Suunnilleen sama jos auton omistajia kiellettäisiin säilyttämästä kotona enempää kuin kolme talvirengasta.
Tästä täysin samaa mieltä. Aina pitää kyökkivaakaa hyödyntäen punnita minkä verran kahdessa purkissa että uskaltaa hakea seuraan kolmannen. Todellisuudessa pitäisi olla 4-5 lajiketta, mutta koska ei kannata ostaa alle kiloa ruutia kerralla niin 2kilon maksimilla pakko hoitaa sellaisilla mitkä on vähän kompromisseja vs aina parasta kuhunkin aseeseen/kaliberiin.
 
Miksi tyttö toimitettu Tyksiin? Eikö Tampereen yliopistollinen olisi ollut lähempänä?

On. mutta Tyksissä on enemmän osaamista hukkumistapausten hoidosta. Hekolla matka-ajan ero on mitätön. Kannatti yrittää.
 
Joo. Mitä kylmempi vesi, sitä paremman mahdollisuudet. Jopa yli tunnin veden alla olleita on saatu pelastettua jos vesi on ollut jääkylmää.

Mutta vaikuttaako asiaan miten paljon se, että onko henkilö hukkunut, vaiko joutunut veden alle hypotermian vuoksi? Vaikuttaako tämä lähtötilanteen happisaturaatioon? Miten tämän tapahtuma mekanismin selittäisi selkeämmin?
 
Eikös kyse ole siitä että jääkylmässä koko elimistön toiminta hidastuu, menee ikäänkuin kryogeeniseen tilaan.

Wiki: "Kryoniikka eli syväjäädytys tarkoittaa organismien, esimerkiksi ihmisten (tai pelkästään heidän aivojensa) tai muiden eläinten, säilyttämistä alhaisissa lämpötiloissa, jolloin aineenvaihdunta ja rappeutuminen pysähtyy lähes täysin."
 
Eikös kyse ole siitä että jääkylmässä koko elimistön toiminta hidastuu, menee ikäänkuin kryogeeniseen tilaan.

Wiki: "Kryoniikka eli syväjäädytys tarkoittaa organismien, esimerkiksi ihmisten (tai pelkästään heidän aivojensa) tai muiden eläinten, säilyttämistä alhaisissa lämpötiloissa, jolloin aineenvaihdunta ja rappeutuminen pysähtyy lähes täysin."

Lähinnä siis ajattelin, onko sillä vaikutusta mikä oli ydinlämpötila kun hengitys lakkasi tai tajunta lähti?
 
Mutta vaikuttaako asiaan miten paljon se, että onko henkilö hukkunut, vaiko joutunut veden alle hypotermian vuoksi? Vaikuttaako tämä lähtötilanteen happisaturaatioon? Miten tämän tapahtuma mekanismin selittäisi selkeämmin?

Toki. Pisin hypotermiasta sydänpysähdyksen saaneen elvytys tapahtui melkein 7h elvytyksen jälkeen. Eli on siinä iso ero.

@Herman30 juu tavallaan. Itse asiassa tärkeintä on se, että kylmä suojaa aivoja hapen puutteen aiheuttamilta vaurioilta. Muut elimet kestävät paremmin, mutta aivot menevät hetkessä jos hukkuu lämpimään veteen. Tunnen tapauksen, jossa lapsi jäi uima-altaassa veden alle. Aikaa ei mennyt kuin korkeintaan kaksi minuuttia. Ei kuollut, mutta sai todella vakavan ja laaja-alaisen aivovaurion.
 
10 minuuttia häke jonossa keskellä päivää. Tuossa pitäisi jo puhelu siirtyä seuraavaan keskukseen.
 
10 minuuttia häke jonossa keskellä päivää. Tuossa pitäisi jo puhelu siirtyä seuraavaan keskukseen.
10 minuuttia jonossa ja 10 minuuttia viranomaisavun tuloon...
Onneksi oli osaavaa ja halukasta apua sivullisista. (y)
 
Lainaus "Uutisia Saksasta"-ketjusta..

Berliinin sosialidemokraattinen valtiosihteeri syyttää poliisia „muslimeihin kohdistuvasta rasismista“. Myös muslimien keskusjärjestö tuomitsee poliisin toiminnan ja vaatii poliiseille kulttuurikoulutusta.

Kuuntele Ruben Stiller Yle Areenassa:


Ajasta 48:30->

Kolonialismia harrastava Helsingin poliisi...
 
Taas yksi onnistunut kotouttaminen :ROFLMAO:

Huhtalan mukaan mies oli kääntynyt muslimista kristityksi ja noin vuoden Suomessa oltuaan liittynyt Teljän seurakuntaan. Pysyvän oleskeluluvan hän sai kirkkoherra Huhtalan muistin mukaan heti ensimmäisellä yrittämällä.

Mies oli myös keskivertoa aktiivisempi seurakunnan jäsen. Kirkkoherra Huhtalan mukaan hän toimi vapaaehtoisena messuavustajana, jakoi virsikirjoja kirkon ovella ja oli apuna kirkkokahveilla.


quote-ever-get-the-feeling-you-ve-been-cheated-good-night-john-lydon-248550.jpg


 
Back
Top