Suomen sisäinen turvallisuus

Onkohan se tietysti haastavaa kun suurin osa putkaan kuolleista on siinä kunnossa että on ihme että ovat eläneet niinkin kauan.

Jos kiinniotto tapahtuu henkilön suojaamiseksi niin oikeampi paikka usein olisi selviämishoitoasema, mutta poliisi nyt ottaa hoitaakseen koska kukaan muu ei hoida ja luultavasti on kuitenkin parempi olla putkassa kuin kadulla. Poliisi ei pysty tarjoamaan saman tasoista hoitoa ja tarkkailua kuin esim seho, joten riski siihen että henkilö kuolee on suurempi kuin sehon hoidossa.

Oikeastaan kysymys kuuluu: miksi kunnat eivät hoida riittävästi seho-paikkoja jotta kaikki tarvitsijat saisivat sopivaa hoitoa?

Oman organisaation koppiin joutunutta kurkataan 10 min välein oven ikkunasta, mutta ei sekään tarkoita että peiton alla nukkuja olisi tajuissaan tai hengissä
 
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Itsensä tiedottomaksi juonut ihminen ei kuulu putkaan vaan terveydenhuollon toimipisteeseen, jossa häntä hoidetaan. Sitten kun pää on selvinnyt voidaan tarjota apua päihde- ja mielenterveysongelmiin.
Ei itsensä tajuttomaksi dokannut syyllisty mihinkään rikokseen, hän kärsii myrkytyksestä. Jos sitten ihmisellä on käytösongelma, sitä varten on vartijat jotka huolehtivat hoitajien ja lääkäreiden työturvallisuudesta.
 
Oman organisaation koppiin joutunutta kurkataan 10 min välein oven ikkunasta, mutta ei sekään tarkoita että peiton alla nukkuja olisi tajuissaan tai hengissä
Olin armeijan jälkeen silloisen kotikaupunkini poliisiasemalla nk putkavahtina (sekä juoppoputka että poliisivankila). Eräs aamu tulin sitten taas töihin ja tein normaalin tarkastuskierroksen ja tsekkasin että kaikki on kunnossa. Jonkin ajan kuluttua tuli tutkija hakemaan yhtä henkilöä kuulusteluun, ja huomasi.että tämä oli kuollut. Oli samassa asennossa kuin silloin kun tein kierrokseni, eli oli ollut kuollut jo silloin, mutta ei sitä välttämättä päälle päin näe.
 
Ei todellakaan vastuu voi siirtyä sivullisille / poliisille / terveysviranomaisille. Varsinkin, kun oma heikko happi on itseaiheutettua. Heikot sortuu elontiellä ja sosiaalidemokraatit räksyttää. Heitteillejättö on asia erikseen, mutta rajansa kaikella hyysäämisellä. Taas kerran!
Sama koskee hoivatyön laitoksissa majailevia?

Itte on varmaan ongelmansa aiheuttanut, sietääkin kuolla.
 
En ajattele lainkaan noin.

Täysvaltaisuuteen kuulluu mielestäni myös vastuuta. Vastuuta omasta käytöksestä ja toimista. Väitänkin, että jos joudut putkaan, et ole käyttäytynyt "hyvin". Tähän syyllistyvät ihmiset kaikista tuloluokista.

Toki täysivaltaisuuteen kuuluu valta ja vastuu. Mitä yritin sanoa on se, että jos valta viedään, ei vastuutakaan enää voi olla. Ja putkaan viedyllä ei valtaa enää ole. Näinollen vastuukin jää pois.

Oikeastaan tämä ei ollut edes aiheeni. Minä postasin sen linkin kritisoidakseni laajemmin virkajumalien ja hallinto-orjien välistä suhdetta suomessa. Tämä esimerkki nyt koski poliisia, mutta kysymys on laajempi. Rinne on mielestäni aivan oikeassa kritiikissään joskin hän valitsi typerän ja väärän esimerkin vaikka ihan oikeitakin olisi ollut vaikka kuinka.

Esimerkiksi samalla kun minun täytyy tehdä tiliä 100 euron käteistalletuksesta tililleni jotta poliisi voi tarkkailla etten vain ole hirmuinen rahanpesijä/harmaan talouden toimija/terroristi, ei esimerkiksi poliisihallitus tiedä, kuinka monta heidän vastuullaan olevaa pidätettyä on kuollut 2010-luvulla.

Tämä ei mahdu minun oikeuskäsitykseeni. Ja korostan siis, että tämä esimerkki on poliisihallituksesta, mutta tarkoitan tällä laajemmin hallinnon asennetta. Terveydenhoidon ja vaikka verottajan osalta esimerkkejä voisi laittaa niin, että näppäimistö kuluisi puhki.

Eräs irvileuka pisti kerran kommentin: "Suomessa julkisen vallan rakenne meni ennen siten, että ensin oli Jumala, sitten virkamiehet ja siten laki. Nykyään Jumala on pudonnut asteikossa".
 
Sama koskee hoivatyön laitoksissa majailevia?
Sanoisin, että kaikilla on vastuu siitä että hoidetaan sillä tavalla mitä laki ja muut säädökset edellyttävät. Jos kuolee siitä huolimatta, niin ei ole hoitavan tahon syy.

Ei esim poliisilta voi edellyttää saman tasoista hoitoa kuin sairaalassa, eikä toisaalta sairaalan tehohoitoyksikkö voi asettaa rimaa yhtä alas kuin mitä se on juoppoputkassa.

Mielenkiintoisena sivujuonteena mainittakoon, että erityisesti mielenterveyshoidon yksiköt mielellään kieltäytyvät ottamasta potilasta jos tämä on humalassa, vaikka Eduskunnan oikeusasiamiehen kanta on selvä: päihtymystila ei saa olla este hoitoon pääsylle. Usein mielellään tuuppaisivat nämä poliisille; ikään kuin päihtymystila itsessään olisi joku peruste säilöönotolle.
 
Olisiko tulkki tarvittu sen takia että syytetyille tuodaan tiedoksi syyte ja mahdollinen rangaistus? Vai oliko tulkin tarkoitus edustaa kantajaa?

Tälläkin on merkitystä että kenen viesti voidaan pysäyttää kun tulkkia ei tule paikalle? Voisin kuvitella että ne syytetyt ovat vähemmän suomenkielisiä ja tajusivat keinon jolla välttyä vastaanottamasta oikeuskäsittelyä. Suomessa voisi taktikointia vastaan olla laki että jos ei löydy tulkkia syytetyn omalle kielelle, niin oikeus käydään englanniksi.
.
Tosiaan hyvä kysymys ketä varten se tulkki oli tarpeellinen?
"Kantaja" rikosjutussa on syyttäjä. Asianomistaja Saara varten tuskin tulkkia tarvitaan kun on Suomessa kasvanut. Eli jotain syytettyä varten.

En nyt lähtisi foliohattuilemaan liikaa tuosta tulkkiongelmasta. Jollekulle on käynyt kämmi, joka on hyvin harvinaista ja tarkoittanee että jatkossa voi keikkojen saanti vähentyä, eikä saman kielen taitajia, joilla on oikeustulkkaukseen pätevyys, ole saatu paikalle siltä istumalta. Tulkin tilaa oikeus, eivät syytetyt. Shit happens.

Ja lisätään vielä tähän, että vaikka syytetty pärjäisi suomenkielellä päivittäisessä elämässä, oikeussalissa ei kieli välttämättä riitä ja kun siihen lisää jännityksen päälle, meillä, kuten muissa länsimaissa käytetään oikeudenkäynnissä tulkkia, jotta ei pystytä väittämään että oikeudenkäynti oli epäreilu (esim. ihmisoikeustuomioistuimessa). Englanti ei ole useimmiten vaihtoehto, koska virkatuomarin ja syyttäjän englanninkielen taito saattaa olla turistienglannin tasolla ja syytetyllä + asianomistajilla saattaa olla vielä heikompi englanninkielen taito.

Ja kuten jutusta ilmenee, tämä tilanne on hyvin harvinainen, joten ei tarvita mitään lakia "taktikointia vastaan".
 
Usein mielellään tuuppaisivat nämä poliisille; ikään kuin päihtymystila itsessään olisi joku peruste säilöönotolle.

Ei, mutta rikoksilta ja häiriöiltä suojaaminen on. Tällä perusteellahan itsemurhakandiaatteja on tavattu pitää tallessa, jos sairaala ei jostain syystä ole sopiva osoite.
 
Toki jos tämä on de facto kiinnioton peruste. Toisaalta, itsemurhan tekeminen ei ole rikos eikä jossain kämpässä lääkkeiden ottaminen paljoa muita häiritse. Toki henkilön suojaaminen voi tulla kyseeseen itsemurhatapauksissa, mutta aina ei ole kyse siitä.

Sitten jos ruvetaan keksimään kiinniotolle joku peruste sillä varjolla, että saadaan pidettyä kiinni kunnes sairaala (vast) suostuu ottamaan vastaan, niin jollakulla saattaisi olla asiassa sanottavaa.
 
Vastuu kuuluu myös aina valtaan.
Toki olet oikeassa, valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.
Pointtini on kuitenkin kuka on sen päihteen vetänyt itseensä, kantakoon vastuun siitä. Enkä tarkoita, ettei intoksikaatiota tulisi hoitaa.
Eli jos Maija vetää liikaa viinaa ja sen jälkeen riehuu paikallisessa kauppakeskuksessa, jonne poliisi tulee häntä rauhoittelemaan, eikä Maija vieläkään ymmärrä rauhoittua, hän päätyy putkaan. Maijalla olisi ollut täysi valta olla juomatta liikaa viinaa ja sen jälkeen hän olisi voinut käyttäytyä kunnolla.

Kun Maija on kiinniotettu, on poliisin velvollisuus huolehtia hänestä, mutta koska poliisi ei ole jumala, se ei voi korjata kaikkia syntyneitä vaurioita.
Ei niitä korjata edes sairaalassa.

Eri asia on, jos poliisi ei noudattaisi annettuja ohjeita. Silloin vastuu toki kuuluu poliisille.
 
Sama koskee hoivatyön laitoksissa majailevia?

Itte on varmaan ongelmansa aiheuttanut, sietääkin kuolla.
Tavallaan, jos syön itselleni kansantauteja, kenen vika se on?
Näitä sairauksia sitten voidaan hoitaa, mutta ei poistaa. Olen itse ollut myötävaikuttamassa sairauteni syntymiseen. Tietoa ylipainon haitoista on ollut saatavissa, joten olen päättänyt olla välittämättä asiasta. Sairaaloissa kuolee ihmisiä koko ajan, ei kai se ole merkki pätemättömyydestä, tai välinpitämättömyydestä.

Tuo "sietääkin kuolla" on taas turhaa dramatisointia. Tuskin kukaan oikeasti haluaa juopon kuolevan sinne putkaan. Nuo tuollaiset kun tuppaavat olemaan vain surullisia tapauksia.
 
Ei, mutta rikoksilta ja häiriöiltä suojaaminen on. Tällä perusteellahan itsemurhakandiaatteja on tavattu pitää tallessa, jos sairaala ei jostain syystä ole sopiva osoite.
Itsetuhoisuus on taas hyvin usein ns. tarkkailulähetteen peruste. Eli jos aiot tappaa itsesi, on perusteita olettaa mielenterveyden ongelmia. Putka on siis väärä paikka. Toisaalta jos päihtymys vetää jalat ja/tai pään niin veteläksi ettei kykene kotiinsa kulkemaan, on kyse myrkytystilasta.
Syy miksi "sairaala ei jostain syystä ole sopiva osoite" ei ole yleensä kestä lakiin perustuvaa tarkastelua. Silti sitä tapahtuu, mutta ei poliisin halusta, päinvastoin.
 
Toki täysivaltaisuuteen kuuluu valta ja vastuu. Mitä yritin sanoa on se, että jos valta viedään, ei vastuutakaan enää voi olla. Ja putkaan viedyllä ei valtaa enää ole. Näinollen vastuukin jää pois.

Oikeastaan tämä ei ollut edes aiheeni. Minä postasin sen linkin kritisoidakseni laajemmin virkajumalien ja hallinto-orjien välistä suhdetta suomessa. Tämä esimerkki nyt koski poliisia, mutta kysymys on laajempi. Rinne on mielestäni aivan oikeassa kritiikissään joskin hän valitsi typerän ja väärän esimerkin vaikka ihan oikeitakin olisi ollut vaikka kuinka.

Esimerkiksi samalla kun minun täytyy tehdä tiliä 100 euron käteistalletuksesta tililleni jotta poliisi voi tarkkailla etten vain ole hirmuinen rahanpesijä/harmaan talouden toimija/terroristi, ei esimerkiksi poliisihallitus tiedä, kuinka monta heidän vastuullaan olevaa pidätettyä on kuollut 2010-luvulla.

Tämä ei mahdu minun oikeuskäsitykseeni. Ja korostan siis, että tämä esimerkki on poliisihallituksesta, mutta tarkoitan tällä laajemmin hallinnon asennetta. Terveydenhoidon ja vaikka verottajan osalta esimerkkejä voisi laittaa niin, että näppäimistö kuluisi puhki.

Eräs irvileuka pisti kerran kommentin: "Suomessa julkisen vallan rakenne meni ennen siten, että ensin oli Jumala, sitten virkamiehet ja siten laki. Nykyään Jumala on pudonnut asteikossa".
Pitkälti samaa mieltä, mutta tavallaan se ongelma on "hankittu" silloin kun on oltu täysvaltaisia.
Virkamiesten tekosista ollaan varsin samaa mieltä. Esim tämä selviämishoitoasemien puute on täysin virkamiesten ratkaisu. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki virkamiehet ovat pahoja.
 
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Itsensä tiedottomaksi juonut ihminen ei kuulu putkaan vaan terveydenhuollon toimipisteeseen, jossa häntä hoidetaan. Sitten kun pää on selvinnyt voidaan tarjota apua päihde- ja mielenterveysongelmiin.
Ei itsensä tajuttomaksi dokannut syyllisty mihinkään rikokseen, hän kärsii myrkytyksestä. Jos sitten ihmisellä on käytösongelma, sitä varten on vartijat jotka huolehtivat hoitajien ja lääkäreiden työturvallisuudesta.
Mutta jos sellaisia paikkoja ei ole? Koska säästöt. En minä ole vihainen poliisille kun noukkivat minut talteen. Olisivathan he kotiinkin vieneet, jos olisin humalaltani osannut osoitteeni..

Kameravalvonta siellä oli, ainakin säälivät sen kautta toista majoittujaa, kun kunnon kännipaskat betonipönttöön väänsin, 'vedä se kanssa'..

Pitäähän sitä kerran elämässä juoppoputkaan päätyä..
 
Niin, joissain paikoissa on, mutta kapasiteetti on hyvin rajallinen.
Kukaanhan ei ole täydellinen, mutta virheistä on tärkeä oppia. :D
 
Niin, joissain paikoissa on, mutta kapasiteetti on hyvin rajallinen.
Kukaanhan ei ole täydellinen, mutta virheistä on tärkeä oppia. :D
Juu, mutta huhun mukaan juoppojen kuskaaminen harmittaa poliisikin, ainakin jos lähin putka on siirretty +40km päähän, koska säästö... Ei kai se heidän vika ole että TK. päivystys ja kaikki siirtyy sinne klo 16 perjantaina.. Varsinkin jos sairaala pysyy...
 
Ja kun asiakkaalla on oikeus päästä kotipaikkakunnalle mahd, nop. Joten mulkumpi pyytää poliisikyydin aamulla, tai bussi/taksilipun..
 
Olin armeijan jälkeen silloisen kotikaupunkini poliisiasemalla nk putkavahtina (sekä juoppoputka että poliisivankila). Eräs aamu tulin sitten taas töihin ja tein normaalin tarkastuskierroksen ja tsekkasin että kaikki on kunnossa. Jonkin ajan kuluttua tuli tutkija hakemaan yhtä henkilöä kuulusteluun, ja huomasi.että tämä oli kuollut. Oli samassa asennossa kuin silloin kun tein kierrokseni, eli oli ollut kuollut jo silloin, mutta ei sitä välttämättä päälle päin näe.
Eipä näe, jos ei herättele jatkuvasti ja sekään ei taida olla rikosperusteisten kohdalla luvallista yöllä, kun on oikeus lepoon...
 
Back
Top