Suomen sisäinen turvallisuus

Sen verran tunnen rajamiehiä että kyllä siellä sitä naisen sukupuolielintä haistatetaan pitkin rajavartijan naamaa. Elämä pilalla kun ei Ruotsin puolelle pääse / sinne matkaamista ei suositella.
Ja oikein että haistateltiinkin, eihän heillä ollut oikeuksi pysäyttää Suomne kansalaisia menemästä Ruotsiin. Se on sitten eri asia onko järkevää mennä mutta oikeus on.
 
Toki alkuvaiheissa kämmättiin. Ja ohjeistuksen puutteet ymmärtääkseni tulivat ihan poliittiselta johdolta. Pointtini oli kuitenkin se, että tuollapäin ollaan vittuuntuneita ylipäänsä sisärajatarkastuksiin.
Alkuvaiheessa keväällä se oli tuota. Toki nytkin, jos Suomeen pyrkivä suomalainen on pelkästään Ruotsin kansalainen(ei kaksoiskansalainen), eikä rajaseudun asukas, käsittääkseni matka tyssää rajalle.
Mulla henk. kohtaisesti ei ole mitään pahaa sanottavaa rajamiehistä, päinvastoin. Näen heidät Suomen rajojen puolustajina ja valvojina, jotka tekevät vai työtään.
 
Ihmettelin kun tänä vuonna 2020 hallitus kykeni ohjeistamaan että länsirajan yli ei saisi liikkua mutta 2015 siihen ei kyetty. Onko se niin että sekä ruotsalaisia ja suomalaisia uskalletaan komentaa mutta paskastaneista tulleiden kanssa meni paskat lahkeeseen? Vai oliko ne vaan "parempia kulkijoita"?

Vielä tämän vuoden alussakin rajasta kerrottiin omituista tarinaa että rajoja ei vaan voi laittaa kiinni, "kiinni laittaminen on sula mahdottomuus"


Miten se nyt onkaan? Kyselen varmaan sellaisia joita ei saisi kysellä. En minä rajaa maalita mutta tyhmä kun olen niin kyselen kaikkea:

"Että raja totaalisesti suljettaisiin ja siitä ei kukaan voisi liikkua, niin sehän on sula mahdottomuus, Sarasmaa kuvailee."

Ei ole Sarasmaa ollut ahkera historiantunneilla tai sitten hän on sanonut sitä mitä sisäministeri Ohisalo toivoo sanovan.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä myös joku ylikonstaapeli epäiltynä. Voisiko tämä liittyä siihen Teemu Torssosen keissiin, kun oli löydetty puhelimesta viestejä joltain poliisilta, joiden vuoksi laitettiin virkavapaalle ja syytteeseen?
Hyvä huomio. Mut toki tuhansiin mahtuu jos jonkinlaista ääriajattelijaa joukkoon.
 
Ahaa, ohranaa kehitellään:rolleyes:

Kummallista, tuli ilmi juuri kun Haaviston tapausta käsitellään? Miksi juuri nyt tänään? Rumaa on peli. Mitäs seuraavaksi? Monet on keinot kun Suomea sotketaan.

Vois olla viimeistään nyt hyvä herätä kokoomuksessakin. Hallitus nurin ja tämä sisäministeri vaihtoon. Kaikkialle sotkutuvien hörhöjen sijaan vakautta, sitä tämä maa tarvitsee. Häkkänen oikeus- tai sisäministeriksi.
 
Mulla henk. kohtaisesti ei ole mitään pahaa sanottavaa rajamiehistä, päinvastoin. Näen heidät Suomen rajojen puolustajina ja valvojina, jotka tekevät vai työtään.

Näinhän se on että syvän rauhan aikana ovat lähinnä rajanylityspaikkojen passintarkastuskoppien takana kyselemässä matkustusasiakirjoja. Kriisi- ja sotatilanteessa virkapuku lentäisi nurkkaan ja M05 puettaisiin päälle ja RK otettaisiin käteen.
 
Tässä myös joku ylikonstaapeli epäiltynä. Voisiko tämä liittyä siihen Teemu Torssosen keissiin, kun oli löydetty puhelimesta viestejä joltain poliisilta, joiden vuoksi laitettiin virkavapaalle ja syytteeseen?
Just kävi sama itellä mielessä, joku pieni porukka jolla on tollaset ajatukset. Ei skaalaudu, eikä jakoon. Ei ole tärkeää, paitsi jos marxilais-fasistit tekevät siitä sellaista.
 
i-am-not-the-jedi-you-are-looking-for-move-along.jpg
 
Oliko tämä Vihreiden liikkeelle laskema uutisankka, jolla pyrittiin kääntämään huomio pois Haavisto-keissistä?
Niin,hassusti KRP:llä pidempään tutkinnassa olleesta kokonaisuudesta saatiin tänään tälläinen ankka ulos ennen viikonloppua. Sillähän ei loppujen lopuksi enää ole niin väliä,miten asiaa korjaillaan jälkikäteen.
 
Lähtökohtaisesti syyllisiä ovat tekijät. Onko tälle vuodelle nyt tullut joku nuorisoväkivallan buumi vai onko se jonkinlainen näköharha?

Olen tästä Sarek1damustellut jo tovin aikaa aiemmin myös tällä foorumilla. Ette ole poijjaat nähneet läheskään kaikkea...

Mikään tänä päivänä nähty ei ole syntynyt sormia napsauttamalla. Nousevassa polvessa lööppi-ja tilastomerkintöihin ovat nousseet ikäpolvet, joita kupeitten tuoreimmat hedelmät ihmettelivät uusia ekaluokkalaisia koulussa nähdessään ja kohdatessaan jo aikaa sitten eli vajaa kymmenkunta vuotta sitten alakoululaisina ollessaan ”ihan sekopäisiksi lapsiksi”.

Ja nämä havainnot olivat kalevalaista alkuperää eikä heitä ollut suinkaan yksi eikä kaksi. Tämä kehityssuunta yhdistettynä rikastaustaisten oirehtivien lasten huomattavan suureen suhteelliseen osuuteen mm. lastensuojelun asiakkuuksissa ja siihen liittyvissä lieveilmiöissä tuottaa tätä mannaa kalevalaiseen yhdistettynä enenevässä määrin.

Väkivalta-ajattelun raaistuminen ja sen yleistyminen lapsissa ja nuorissa on ollut havaittavissa jo pitkään. Leimallista tälle on vihan tunteen ja sen aikaan saaman toiminnan totaalinen luonne. Holtti katoaa täysin eikä pidäkkeitä ole, joten seuraukset ovat sen mukaisia. Syitä ja syttöjä ilmiölle en nostele tässä esille nyt, olen osasta niistä kirjoitellut eri ketjuihin tällä foorumilla.

Tämä ei lopu tähän, uskokaa vain.
 
Back
Top