Suomen venäläiset huolissaan russofobiasta - keräävät aineistoa

Jos kansallissosialismista poistetaan rotupolitiikka, mitä jää jäljelle? Vastaus on selkeä: Stalinismi.

Eipä sitä välttämättä edes tarvitse poistaa. Sen verran ansiokkaasti Uncle Joe veti kölin alta porukkaa esim vähemmistökansallisuudesta johtuen (vaikka oli itsekin yhdestä sellaisesta lähtöisin).

Eikä sieltä NL:stä puuttunut antisemitismiäkään.
 
Eikä sieltä NL:stä puuttunut antisemitismiäkään.
Juu kyllä Setä Joen saneerausten aikana joutui montun pohjalle, luoti kallossa, pelkän juutalaisuuden perusteellakin.
 
Eipä sitä välttämättä edes tarvitse poistaa. Sen verran ansiokkaasti Uncle Joe veti kölin alta porukkaa esim vähemmistökansallisuudesta johtuen (vaikka oli itsekin yhdestä sellaisesta lähtöisin).
Eikä sieltä NL:stä puuttunut antisemitismiäkään.

Niinpä. Itseasiassa se oli samaa rotuoppia kuin Natseilla.Sodan jälkeen vain paheni. Rakennettiin yli-ihmistä. Kaikkien muiden rotujen yläpuolella olevaa Neuvostokansalaista.

Art_if-you-want-to-be-like-me.jpg
 
Luukkanen huomauttaa blogissaan, että hankkeen takana näyttäisi olevan Rufia paljon arvovaltaisempi ja painavampi taho.

–Kulttuurikeskuksien pääkonttori ”Rossitrudnichestvo” ympäri maailmaa tukee/järjestelee näitä marsseja. Asia liittyy myös Осорс-järjestöön ja Helsingin venäläisen sotilashautausmaan ”pelastamiseen”. Kaiken kaikkiaan koko hanketta voi seurata aina Venäjän hallitukseen saakka, hän sanoo.

Rufi kertoo Facebook-sivuillaan olevansa suomalais-venäläinen yhdistys, joka on tarkoitettu sekä suomalaisille, että Suomessa asuville venäläisille, ja yhdistyksen perustajina on molempien kansallisuuksien edustajia.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/21...an-marssin-tuomista-suomeen-uho-ei-sovi-talle
 
Mielestäni tämä "isovenäläinen uho" on pohjimmiltaan myös alemmuudentunnon ylikompensaatiota. Kyllähän moni uhoilija TIETÄÄ, ettei Venäjä ole maailman paras mutta kokee juuri siitä jonkinlaista alemmuudentuntoa joka sitten peitetään öykkäröinnillä allensa. Venäläiset ostavat saksalaista, jenkkiläistä, ranskalaista, suomalaista kamaa, venäläistä usein vain jos ei muuta saa, silti jotkut näistäkin esittävät että venäläiset ovat parhaita kaikessa. Täällä LPR:ssa shoppaileva väki on mielestäni ihan tavallisen mukavan keskiluokkaisen oloista, mutta otan silti esimerkkinä, että uudehko Volkswagen Transporter/Caravelle tuntuu olevan ehkä yleisin yksittäinen automalli, sekä 9-paikkaisena pikkubussina että tavarankuljettimena. Ei täällä yhtään venäläisiä merkkejä näy venäläisissä kilvissä.
Ei ole niinkään alemmudentunnosta, vaikka sellainen aspekti voi esiintyä aluksi, tulevathan ne sieltä maasta jossa kaikki on paskana, tiet, terveydenhuolto, asunnot ja vielä sata asiaa - maahan, jossa tämä kaikki toimi ja edistynyt. 80 luvulla maahan muuttaneet, aikaisemmin ja aina 90 luvun alkuun Suomeen tulleet mahdollisesti tunteneet hyvin lyhyen aika alemmudentuntoa, jos tunteneet ylipäänsä. Nehän tiesi ja suorastaan pyrkineet lähteä kommareiden "keskitysleirilta" järkyttävästä puuttesta kaikessa. Moni myös pakeni. Minä en tuntenut mitään alemmudentuntoa, en tuntenut muuta kun suurta helpotusta, kuten kaikki ketä tunsin silloin.

Asiat muuttuneen Putinin valtaan tulon jälkeen. Hänen tulon jälkeen alkoi pian uusi aivopesu - ylivenäläisestä yli-ihmisestä.

Alkoi uusi ja kommareidenki paljon vaarallisempi Kremlissa istuvan mafian TV-propagandaa, joka aamusta iltaan iskostutti tv:kansalle: "Me, venäläiset ollaan suuria ja mahtavia ihmisiä, muiden verrattuna paljon parempia ihmisiä, enemmään hengellisiä kun muut ja kaikki ovat meille kateellisia, koska ne pelkävät meitä ja meidän mahtavuutta ja ne vasta voivat huonosti omissa gayrooroissa". Kommareiden aikana heihin iskostettu onnellisestä yli-neuvostoihmisen elämästä, mutta regimen pitkittyessään kukaan ei enää jaksanut, puute oli kaikissa ja vakutteluihin miten onnellisia heidän pitää olla uskoivat enää kenties vain idiootit.

Mutta nyt korkean öljyhinnan myötä, venäläiset maistaneet hiukan parempia elintarvikkeita, ei kaikki tietenkään, monilla ei ole vaaraa laadukkaisin länsimaisiin elintarvikkeisiin, mutta ainakin kauppahyllyt eivät ammoneet tyhjyttä, kun NL aikoina. Puennet päälle kiinalaiset "muotivaatteet", ostaneet paremmat tv:t josta heille ruvettu uskotella että ne ovatkin itse asiassa jumalan valittuja venäläisiä pyhiä, yli-hengellisiä yli-ihmisiä, ja muut ovat alempiarvoisia. Vain heillä on sitä pyhyyttä ja vielä jotain, ties mitä, mutta muilla ei sitä ole.

Hitlerin Saksassa ei ollut televisiota, niin pelkkä radion avulla ja huomattavasti sivistyneille venäläisten verrattuna kansalle jatkuvasti toistamalla "Deutschland uber alles" ja "ollaan paras rotu maan päällä" saattu ihan oikeasti saksalaiset uskomaan että asia on näin. Mitä alemmudentuntoa oli saksalaisissa? Heitä aivopestyy pelkkä radion ja painotuotteiden avulla oikeutetuksi tappamaan muita.

Mutta mitkä kanavat avautuneet nyt uudelle fasistille Putinille aivopesuun: TV ja internetti, tälläisestä Hitler ei osannut haaveillakaan.
Ja mitä Goebbels sanoikin: kerro ihmiselle sataa kertaa että hän on koira, niin sadannella kertaa hän alkaa haukkua koiran tavoin.

Ne inkereiden palumuuttolinjalla ja muut tänne haljavan (халява) perässä muuttuneet moukaat "Russkyi mirista" ylpeilijät avaavat Suomessa aamulla Kremlin Tv ja sulkevat sitä vasta illalla nukkumaan mennessään. Tässä on asian ydin. Ei ne mitään alemmudentuntoa tunne, päinvastoin. He ovat saaneet asunnot ja toimentulon Suomessa heti, eikä heiltä vaadittu mitään, suurelle osalle heistä ei ollut mitään annettavakaan, työkkärikursseihin ja tuettuun 6kk työhön osoittamalla moni marissut tyytymättömänä ja mennyt vain pakosta. Harva osasi suomen kiletä, ja vielä vähemmän halusivat oppia sitä. Eivätkä oppineet vaikka kuin pitkä olleet Suomessa. Täällä on myös paljon eläkeikäisiä, jotka ruksivat vapaasti "en saa eläkettä Venäjällä", vaikka saavat. Asuntojen/talojen omistamisesta Venäjällä ei tietenkään kerrota viranomaisille myös, mutta haalitaan kaikkea tukia.

Heidän lapsetkin usein seurustelevat keskenään ja katsovat saman TV propagandan. Ja vähät heitä kiinnostaa että Venäjällä suurin osa kansasta näkee kurjuutta ja elää 100 dollarin kk eläkkeellä, kun kerran heillä on kaikki hyvin ja propaganda vakuuttaa että Venäjä on planeetan ykkönen ja piste, ja sitä pitää puhaltaa poskeet p.tärkeänä.

Poikkeus on älykkäät venäläiset. Heitäkin on. Mitä älykkämpi, sitä enemmään katsotaan muuta kun Kremlin torvesta tuleva paskaa. Heitä on kuitenkin vähemmistö, ja minua turhaa vakuttaa muusta. Ryssitellä ketään en suosittele, koska minuakin ryssitelty, ja se vasta tuntuu absurdilta, parempi sanoa Kremlin fasistisella propagandalla eläville "Fasisti Putlerin lakejaksi", tämä ei tietääkseni ole rasismia.

Vastenmielisintä kun tätä Kremlin propagandassa ylpeänä kylpemistä yhdistetään Suomessa täyshoitoon ja joutilaisuuden, samalla väärinkäyttäen tukeja. Miksi vaivautua, kun rahaa Kelalta tulee tilille, asumiskulut maksetaan ja Venäjälle voi vaivatta matkustaa hakemaan rahat siellä olevien omistusasuntojen vuokrista, tietoisena ettei Kela pystyy tätä tarkistamaan, joten yllättävän moni näistä nokkelista "inkereista" viktoreista/lenoista tietoisesti myös hujaa Suomen valtiota. En tunne ketään inkeria, jolla jossain Pietarissa, Tallinnassa tai Moskovassa ei olisi omistusasuntoa, joillakin on taloja ja useita asuntoja, mutta täällä he saavat asumistukea ja muita tukia. Suomen tässä muka pitää olla onnellinen että ylipäänsä vaivautuneet tulla tänne :confused: Kuten he itse usein sanoo "täällä kaikki on ilmaista - kommunismi". Eihän tälläinen ihminen ymmärrä yhteiskunnan rakenteista mitään, jos ylipäänsä ymmärrä mitään mikä hänen ympäröivässä maailmassa tapahtuu.

Voi olla että heidän lapset työllistyvät, tähän halutaan uskoa. Entä jos eivät työllisty? Lapsen lapset kenties työllisty paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Btw missä ketjussa olikin:
QUOTE="ajs178, post: 473378, member: 908"]Tästä tuli mieleen kysymys, että oliko keskivertovenäläisen elintaso ja elämä parempaa Neuvostoliitossa vaikkapa vuonna 1982 kuin Venäjällä 35 vuotta myöhemmin 2017? Kuka osaisi vastata? @Maidan ehkäpä?[/QUOTE]

Minulla olisi vastaus.
 
Onko dosentilla näppinsä pelissä tässä voiton päivän marssissa ?

On suorastaan hämmentävää katsoa loistava 90-luvun venäläisdokkari "Talvisota venäläissilmin" ja nähdä Bäckman puhumassa ihan järkeviä, kertomassa että puissa väijyvät "käet" olivat valheellinen neuvostopropagandan keksintö kuten myös Mannerheim-linja jonain Maginotin kaltaisena kolossina.

Ei se tyhmä ole, hämmentävä tyyppi. Mahdollisuus saada rahaa ja valheellinen "ihmisoikeustaistelijan" viitta naapurimaan hölmöjen piirissä houkutti kai liikaa.
 
Estämään tätä sirkusta ei varmaankaan pystytä, mutta nyt olisi ehkä syytä osoittaa selkärankaa ja perua vaikka korkeantason tapaamiset siihen asti kunnes nämä pelleilyt loppuvat.
 
On suorastaan hämmentävää katsoa loistava 90-luvun venäläisdokkari "Talvisota venäläissilmin" ja nähdä Bäckman puhumassa ihan järkeviä, kertomassa että puissa väijyvät "käet" olivat valheellinen neuvostopropagandan keksintö kuten myös Mannerheim-linja jonain Maginotin kaltaisena kolossina.

Ei se tyhmä ole, hämmentävä tyyppi. Mahdollisuus saada rahaa ja valheellinen "ihmisoikeustaistelijan" viitta naapurimaan hölmöjen piirissä houkutti kai liikaa.

Tätä olen itsekin hämmästellyt. Opiskeluaikoina tuli luettua tämä kirja, joka ilmestyi 90-luvun lopulla.

DSC_0020-1500x1500.jpg

Batman toimitti kirjan ja tässä käsiteltiin rähmälläänoloa ja NL:n vaikutusta Suomessa todella kriittiseen sävyyn. Ilmeisesti JB "kilahti" sitten jossain vaiheessa tämän jälkeen.
 
Nämä hörhöt marssivat Stalinistisen neukkulan muistoksi - ja kiljuvat kurkku suorana kauhuissaan ja pöyristyneenä kun Virossa marssitaan Sinimäkien taistelua muistellen.
Jos kansallissosialismista poistetaan rotupolitiikka, mitä jää jäljelle? Vastaus on selkeä: Stalinismi.
Senkö muistoa on marsseilla vaalittava?? Venäjän rajojen sisällä sen ehkä voi jotenkin vielä ymmärtää, rajojen ulkopuolella se on lähinnä irvokasta ja täydellisen arvostelukyvytöntä puuhaa.
Arvostelukyvytöntä puuha on ennenkaikkea taholla joka tälläistä sallimassa - juhlia kymmenien miljoonien murhaja.

Hysteerinen voiton päivä juhliminen viime vuosina mennyt jo ihan överiksi sloganeineen "Me voidaan toistaakin!" - on todella irvokasta ja uhittelua. Itse en näe tätä muuna kun propagandan Länteekin voimistumisena, myös ukrainalaisia tässä halutaan murtaa, että katsokaa miten Länsi iloitse meidän kanssa, ja miten Länsi rakastaa Stalinia ja Putinia. Ja te olette sen sankari Banderan kanssa, joka vastusti loistokasta Stalinia 8 vuotta.

Törkeätä ja ilman muuta se kuuluu tähän hybriidisotaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hitlerin Saksassa ei ollut televisiota
Ei asia aivan noin ollut: "
Ensimmäiset yleiset televisiolähetykset aloitettiin mustavalkoisina Saksassa vuonna 1934.lähde? Teknologiaa oli kokeiltu jo vuodesta 1929 asti äänettömänä.

Werner Flechsig patentoi maskijärjestelmällä (engl. shadow-mask) toimivan väritelevision Saksassa vuonna 1938, ja se esiteltiin kansainvälisessä radionäyttelyssä Berliinissä vuonna 1939. Useimmat kuvaputkiväritelevisiot, joita käytetään nykyisin, perustuvat tähän tekniikkaan."
 
Onko dosentilla näppinsä pelissä tässä voiton päivän marssissa ?
On.

Tuoksahtaa itäiseltä hybridioperaatiolta?

Ilmeisesti Kremlistä on tilattu vähän russofobiaa.

marssijat halutaan varustaa ns. yrjönnauhoilla.
- Georgievin nauhoja saa ilmaiseksi Hgin Venäjän kulttuuri-ja tiedekeskuksesta.

TAUSTAA tuosta keskuksesta:
Tämä ei ole salaisuus: Venäjän strategisen tutkimuksen instituutin (Risi) johtaja Leonid Rešetnikov palveli 33 vuotta Venäjän ulkomaantiedustelupalvelussa (SVR).

Hän oli tänään (8.4.2013) maanantaina Helsingissä kertomassa Risin Helsingin toimipisteen avaamisesta Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa.
https://suomenkuvalehti.fi/ykkosket...-tilauksesta-tiedustelupalvelun-kokemuksella/


Pitäisi olla päivänselvää, että tällaisen täyteen merkitystä ladatun symbolin käyttö toisen valtion maaperällä on törkeä prvokaatio.


Venäjän trolliarmeija
https://fi-fi.facebook.com/groups/389891377829035/permalink/772542469563922/

Blogin perusteella näkyy fanittavan Ukrainan separatisteja.
http://dariantotuus.blogspot.fi/2014_06_01_archive.html

Janitskinin presidenttiehdokkuus on ollut huomion arvoinen asia.
https://www.facebook.com/daria.skippari

Ei rajoitu mielenkiinto Suomeen. Tässä patsastelee Tallinnassa voitonpäivänä.

Helsinki 11.4.2017

 
Ei asia aivan noin ollut: "
Ensimmäiset yleiset televisiolähetykset aloitettiin mustavalkoisina Saksassa vuonna 1934.lähde? Teknologiaa oli kokeiltu jo vuodesta 1929 asti äänettömänä.

Werner Flechsig patentoi maskijärjestelmällä (engl. shadow-mask) toimivan väritelevision Saksassa vuonna 1938, ja se esiteltiin kansainvälisessä radionäyttelyssä Berliinissä vuonna 1939. Useimmat kuvaputkiväritelevisiot, joita käytetään nykyisin, perustuvat tähän tekniikkaan."
Kiitos. Tätä en tiennyt.
Uskon ettei sellaista laitetta ollut joka sakasalaisen kodissa ja siinä määrin kuten nyky-Venäjällä.
 
Back
Top