VTT Alpo Rusi, 3.2.2016, Helsinki, Ostrobotnian Snellman-kabinetti
Tehtaankatua on Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän suurlähetystön sijainnin vuoksi pidetty yhtenä suomettumisen symboleista. (Kuva: Mahlum –
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tehtaankatu_Helsinki.jpg)
Arvoidessamme niin sanotun itäblokin laitonta tiedustelua Helsingissä 1980-luvulla on syytä todeta aluksi, että julkisuudessa esille tämä ilmiö on tullut joidenkin vakoilutapausten yhteydessä (Dumell, Helin, Pihlman). On puhuttu KGB:n vaikutuksesta ja kotiryssistä. Liian vähälle huomiolle on jäänyt laittoman tiedustelun laajempi käsite, ”aktiivinen tiedustelu”, joka yhdistetään Josef Staliniin. Hänelle salaisen poliisin toiminta tähtäsi vihollisten jäljittämiseen ja paljastamiseen niin Neuvostoliiton sisällä kuin maan rajojen ulkopuolellakin, mutta myös häpäisyihin ja lynkkaamisiin. Andrei Sakharovista KGB laittoi liikkeelle 32 häpäisyoperaatiota Neuvostoliiton ulkopuolella. Boris Nemtsovin maine liattiin ulkomainoksilla ja luonnemurhilla ennen varsinaista fyysistä eliminointia Venäjällä 2015.
Itäblokin tiedustelusta on jäänyt paljon arkistolähteitä. Meillä on ollut tapana väittää, että niin kauan kuin KGB:n arkistoja ei saada käyttöön, me emme pääse kunnolla selville, miten laaja-alaista tiedustelu oli. Tämä väite on syytä kiistää viimeistään nyt. Itä-Euroopan maiden tiedustelusta on säilynyt hyvin paljon arkistoja, joita saadaan jatkuvasti käyttöön. Toisekseen myös KGB:n toiminnasta on ainakin suuntaa-antavasti ja eräissä tapauksissa yksityiskohtaisestikin tietoja käytettävissä jo tänään. Viittaan etenkin ns.
Mitrokhinin arkistoihin ja useiden loikkarien tarjoamiin tietoihin, mutta myös Itä-Euroopan maiden turvallisuuspoliisien arkistoihin.
”Aktiivinen tiedustelu” käsitti myös salaisen informaation hankkimisen, mihin liittyi agenttien värvääminen, mutta myös vaikutusverkostojen luomisen esimerkiksi poliittisten tavoitteiden ajamiseksi. ”Aktiivinen tiedustelu” johtaa nykyisin käytettyyn termiin ”hybridisota”. Käsitteen modernin version esitteli Venäjän yleisesikunnan päällikkö
Waleri Gerasimow tammikuussa 2013 – miten voittaa sota laukaustakaan ampumatta.
Suomessa Suojelupoliisi pyrki silti myös estelemään vakoilun paljastumisia. Tästä on esimerkkinä
Tiitisen listan sulkeminen heinäkuussa 1990 tai
Rosenholz-aineiston valikoitu salaaminen 2000.
Mitrokhinin arkistot puolestaan osoittavat, että Supon päällikkönä 1972-78 toiminut
Arvo Pentti oli KGB:n luottamuksellinen kontakti ”Mauri”, jonka kautta Keskustapuolueelle nähtävästi tilitettiin 1972 jopa lähes 150 000 markkaa. Niinikään Pentti sopi KGB:n kanssa, että Supo vakoilee Natoa Helsingissä. Myytti Suposta täysin puhtaana eli vieraan valtion vaikutukselta välttyneenä tiedustelulaitoksena voidaan unohtaa.
Tänään Die Welt julkaisi laajan muistokirjoituksen
Wolfgang Schnurin tapauksesta. Hän toimi 25 vuotta DDR:ssä toisinajattelijoiden asianajajana ja Stasin värvättynä kategoriassa IMB (”Inoffizieller Mitarbeiter der Abwehr mit Feindverbindung”). Stasin päällikkö
Erich Mielke dekoroi hänet DDR:n korkealla mitalilla vielä 7.10.1989. Muurin murtumisen jälkeen Schnur oli kuitenkin perustamassa uutta puoluetta Demokratischer Aufbruch (DA), joka sai
Helmut Kohlin täyden tuen ja jonka tiedottajana Angela Merkel aloitti poliittisen uransa. Schnur tuli kuitenkin paljastetuksi Stasin agentiksi juuri ennen vaaleja 18.3.1990 ja menetti nopeasti maineensa ja asemansa. Stasi oli värvännyt hänet peitenimellä ”Torsten” vuonna 1964. Vielä kesällä 1989 Schnur oli yrittänyt estää DA-puolueen perustamisen.
Miksi tämä tapaus Schnur voisi olla merkityksellinen Suomen näkökulmasta? Totean, että monet DDR:n Stasin laskuun työskennelleistä suomalaisista nousivat kylmän sodan jälkeen Suomessa eturivin Eurooppa-poliitikoiksi tai johtoasemiin SDP:ssä ja Vasemmistoliitossa. Esimerkkinä otan
Riitta Juntusen, joka oli vuosina 1979-86 Stasin elektronisen vastavakoilun huippuagentti
KATI rekisterissä XV/3000/79, ja johon liittyvät tiedot Supo sai viimeistään 2000-luvun alussa. Koko tuhannen sivun KATIA koskeva arkisto-kansio on käytössä, jonka perusteella apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske arvioi pari vuotta sitten kirjallisessa lausunnossaan allekirjoittaneelle, että Juntusen rikos vanheni vasta 2006, ei jo ennen vuotta 2000, kuten Supon osastopäällikkö Hannu Moilanen kertoi julkisuudessa toukokuun alussa 2002. Juntusta on kaiketi näin ollen haluttu suojella. Hän oli aktiivinen Eurooppa-liikkeessä 1990-luvulla ja nousi SAK:n johtoryhmään 2000-luvulla.
Otan vielä pari esimerkkiä. Valitan, että tuon esille nimiä, mutta noudatan EU-maissa hyväksyttyjä periaatteita. Käytän arkistotietoja, jotka on saatu laillisin perustein. Oletan, että professori
Lassi Päivärinta on yksi Rosenholz-kortiston kautta kesällä 2000 paljastuneista Stasin Geran aluehallinnon kautta värvätyistä suomalaisista. En oleta hänen paljastuneen Tiitisen listan kautta, koska listalla on oletettavasti suomalaisia, jotka operoivat Helsingissä Stasin tai/ja KGB:n aseman laskuun. Päivärinta rekrytoitiin 22.3.1982 Jenassa konspiratiivisessa asunnossa ”Kristall”. Hän sai tällöin 3000 DM-korvauksen ja häntä koskevan värväyssuunnitelman oli allekirjoittanut kenraalimajuri Lehmann aiemmin maaliskuussa. Päivärinnan yhtenä tehtävänä oli välittää tietoja Naton
”Nordlicht”-hankkeesta ja hankkia Länsi-Saksasta ja Suomesta matemaatikkoja Stasin tietolähteiksi. Myöhemmin Päivärinta, Stasin peitenimellä
”Larsen” rekisterissä XV/2600/81, kirjataan Sira-tietueissa A-luokan tietolähteeksi. ”Larsen” tapasi kuriiriaan Stasin peitenimi ”Rudolf” rekisterissä XV/244/78 esimekiksi Tallinnassa 1986-88, jossa tapaamisen järjestelijänä toimi KGB. Viimeiset toimeksiannot ”Larsen” sai muurin murtumisen jälkeen 1989/90. Todettakoon, että ”Larsen” paljastui yleiseen tietoisuuteen vasta 2013, kun Stasin Geran arkistoissa oli koottu hänen noin 500 sivun kansionsa silpuista. Helsingin yliopisto ei suostunut ottamaan tällöin asiaan kantaa mutta ”Rudolf” erotettiin tiettävästi Jenan yliopistosta kesällä 2014.
Otan esille myös Jaakko Laakson, joka oli Mitrokhinin arkistojen mukaan 1973-76 KGB:n luottamuksellinen kontakti ”Jan”, joka 1976 siirtyi arkistomerkinnän mukaan toisen residentuuran palvelukseen. Tämä menee yhteen Stasin operaatio ”Mantelin” rekisterissä XV/4068/76 kanssa, joka avattiin marraskuussa 1976, ja joka jatkui aina vuoteen 1989. Oletan ”Mantelin” kuuluvan Rosenholz-kortistoon koska Supo teki rekisteristä tutkintapyynnön talvella 2002, mistä minulla on asiakirja olemassa. Rosenholz muodostuu joulukuussa 1988 käynnissä olleista Stasin ulkomaanvakoilun operaatioista joita oli tällöin noin 2500. Näistä puolen tuhatta jakautui pariinkymmeneen maahan Saksojen ulkopuolella. Suomalaisia tapauksia on 20-50, joten kyse on lähinnä 1980-luvun vakoilusta. Stasin edustajien mukaan heillä oli muurin murtuessa yli 20 värvättyä tai muutoin luottamuksellisesti yhteistyötä tehneitä suomalaisia Helsingin aseman, residentuuran palveluksessa. Tämän lisäksi DDR:n sotilastiedustelu oli aktiivinen Helsingissä. Käytössäni on kymmenen hengen lista suomalaisista DDR:n sotilastiedustelun kontateista vuodelta 1986. Mitrokhinin arkistoista paljastui lisäksi 60-80 suomalaista KGB:n avustajaa, joista 40:n osalta todelliset nimet on Supolla ollut tiedossa jo jostain 1994/95 alkaen. Onkin selvä, että sekä Stasin että KGB:n arkistoja on voitu hyödyntää myös mustamaalaukseen, jolloin niihin on sotkettu perusteettomasti syyttömiä henkilöitä. Tämä on seurausta salailusta ja siitä, että arkistojen käytöstä ei Suomessa ole selkeää linjausta.
Viimeistään 1960-luvulta alkaen Varsovan liiton maat, ”itäblokki”, käyttivät Helsingissä hyväkseen diplomaattista peitettä tai suojaa tiedustelutoiminnassaan. Residentuurat koordinoivat toimiaan yhä järjestelmällisemmin 1970-luvun alusta alkaen. 1980-luvulla tiedusteluasemien johtajat tapasivat joka toinen kuukausi Tehtaankadulla, jolloin arvioitiin kontakteja ja vertailtiin saatuja tietoja sekä suunniteltiin poliittis-aktiivisia toimenpiteitä.
Aktiivisen tiedusteluun liittyi vaikuttaminen. KGB antoi ohjeita tiedusteluasemalle Tehtaankadulla: keitä poliitikkoja ja puolueita tuli tukea, keitä saattaa huonoon huutoon poliittis-operatiivisilla menetelmillä. Elokuussa 1982 ohje koski
Ahti Karjalaista ja
Kalevi Sorsaa, joita tuli tukea kaikin keinoin moraalisesti ja poliittisesti. Karjalaisen osalta tosin oli huolta, että tämä toimi liian itsenäisesti. Suomi-Neuvostoliitto-seuran tehtävänä oli puolestaan vuonna 1986 annetun ohjeen mukaan lisätä neuvostomielisyyttä Suomessa.
Suomen Rauhanpuolustajat toimi Tehtaankadun KGB:n ohjauksessa, kuten
Maailman Rauhanneuvostokin. Nämä ovat esimerkkejä 1980-luvun hybridisodasta.
Avainasemassa olivat suomalaiset kontaktit ja operatiiviset avustajat. KGB tai Stasi eivät halunneet tulla nähdyiksi. Sorsan lähipiiristä
Kari Tapiola on on merkitty vuonna 1976 KGB:n Helsingin residentuuran luottamukselliseksi kontaktiksi peitenimellä
”Tero”. KGB:llä oli lisäksi illegaaleja eli väärällä henkilöllisyydellä ”nukkumassa” olleita agentteja. Tällaisista saatiin tietoja 2010 Yhdysvalloissa kun kokonainen perhekunta paljastui vuonna 2000 Venäjältä Yhdysvaltoihin siirretyiksi illegaaleiksi.
Riitta Juntusen kansiosta käy ilmi, että Stasi suunnitteli hänestä jossain vaiheessa Länsi-Saksaan piilotettavaa illegaalia. Tämän lisäksi oli ”valmistelussa” varmasti jopa satoja suomalaisia. Yhtenä esimerkkinä poliittis-aktiivisista menetelmistä voidaan manita kansanedustaja
Georg C. Ehrnroothin tapaus. KGB:n
Albert Akulov yhteistyössä KGB:n operatiivisen kontaktin
”Samuelin”, Päivän Sanomien päätoimittaja
Eero A. Santalan, kanssa saattoi Ehrnroothin yleisen vihamielisyyden kohteeksi maaliskuussa 1972, josta
Riku Keski-Rauska on uudessa teoksessaan tehnyt selkoa. Oletan, että vastaavia tapauksia on muitakin, joiden selvittämisen tulisi kiinnostaa myös maamme turvallisusviranomaisia. Teoksessani Vasemmalta ohi (2007) tuon esille Akulovin helmikuussa 1972 yhdessä Stasin edustajien kanssa Helsingissä valmisteleman toimintasuunnitelman, joka tähtäsi neuvostovastaisuuksien kitkentään, puolueettomuuspolitiikan heikennyksiin ja moniin muihin toimenpiteisiin Suomen de facto suomettamiseksi. Pari päivää tämän suunnitelman valmistumisen jälkeen SKP:n
Mirjam Vire-Tuomisen johdolla vasemmistoedustajat jättivät eduskunnassa aloitteen niin sanotusta ”Rauhan laista”, joka olisi toteutuessaan kriminalisoinut neuvostokritiikin. Seuraavana vuonna vasemmistoedustajat olivat kieltämässä erilaiset mielenilmaisut Neuvostoliitossa tapahtuneiden juutalaisten toisinajattelijoiden tukemiseksi. Nämäkin ovat esimerkkejä hybridisodasta.
Helsingin merkitys kansainvälisessä tiedustelussa kasvoi, kun Suomi edisti ETY-hanketta 1970-luvun alusta alkaen. Tämä näkyy DDR:n edustuston tiedusteluaseman vahvennuksina. DDR oli saanut kansainvälisen tunnustamisen vuoden 1973 alussa, joka vapautti tiedusteluaseman KGB:n tukitoimiin. DDR:n Tunnustamiskomiteat olivat Stasin ohjauksessa ja rahoittamia. Niiden avulla Stasi myös rekrytoi runsaasti avustajia ja tietolähteitä. Tämä näkyy myös niin, että vuodesta 1974 DDR:n diplomaattilistalle liitetään myös sotilastiedustelun edustajat. Vuonna 1988 noin DDR:n 15 diplomaatin listalla oli jo kolme sotilasasiamiestä, joista arvion mukaan ainakin kymmenen olivat myös Stasin päätoimisia upseereita (OibE) tai epävirallisia avustajia (IM). Suomi oli Varsovan liiton maille operaatioaluetta, mikä tarkoitti, että Suomea arvioitiin viholliseksi.
Edustustoissa oli tiedusteluasemat, residentuurat, joiden johdossa oli residentti. Asianomainen oli sekä oman maansa turvallisuusministeriön (MfS) tai valtion turvallisuuskomitean (KGB) upseerin tehtävässä merkittynä diplomaattilistalla lähinnä lähetystöneuvoksen tason tehtävään. Joskus kyse oli myös tekaistulla henkilöllisyydellä työskennelleestä upseerista. Tällainen oli MfS:n eli DDR:n Stasin viimeinen asemapäällikkö
Ingolf Freyer, joka oli listattu 1. lähetystösihteeriksi peitenimellä
Hans Pfeiler, vaikka hän oli Stasin OibE eli erikoiskomennuspseeri everstin arvossa. Hänen henkilönsä oli niin salainen, ettei edes hänen sijaisensa, lähetystöneuvos
Gerhard Maget, Stasin OibE kapteeni tiennyt Freyerin todellista henkilöllisyyttä kuin vasta 1991 Saksan tiedustelun BND:n kerrottua asiasta hänelle.
Freyer on merkittävä siksi, että nimenomaan hän kertoi BND:lle keväällä 1990 nimet henkilöistä, jotka Freyer katsoi olevan potentiaalisia turvallisuusuhkia Saksalle, koska nämä olivat olleet sekä Stasin että ehkä myös KGB:n värvättyjä tai luottamuksellisia kontakteja Helsingisssä. Freyer loikkasi länteen huhtikuussa 1990 ja teki sen jälkeen yhteistyötä BND:n kanssa entisiä työtovereitaan vastaan. Freyerilla oli painavia syitä hakea syytesuojaa, koska hän oli toiminut ei vain Suomessa 1986-89, vaan 1960-luvun lopulla Länsi-Saksassa vuoteen 1985 hyvin vaativissa operatiivisissa tehtävissä, kuten hoitamalla Bonnin virastoissa sihteeriverkostoa ja ostamalla Stasin avustajaksi Liittoparlamentin jäseniä, eikä ilman tulosta. Hänellä oli Helsingissä itsellään neljä huippukontaktia, joista yksi SDP:n johtotehtävissä, yksi Vakuutuslaitoksen johtotehtävissä ja kaksi muissa tehtävissä, joista ei minulla ole tietoa. Nämä tiedot on antanut Gerhard Maget.
Venäjä on Krimin valtauksen jälkeen osoittanut mitä kehittynyt
hybridisota tarkoittaa. Tänään Venäjä kohdistaa sen keinostoja lähiulkomaihin, joiden se ei halua integroituvan läntisiin järjestelmiin. Venäjä haluaa palauttaa vanhat etupiirit ja geopoliittiset rajaviivat. Pakolaiskriisi – tai sen hyödyntäminen – voidaan myös jäljittää laajempaan strategiaan Euroopan epävakauttamiseksi. Tänään hybridisota on vakava turvallisuuspolittinen uhka, vielä suurempi kuin 1980-luvulla. Uhan torjunta tänään edellyttää, että sen varhempi versio avataan perusteitaan myöten.
Pitäisikö antaa RT:lle vinkki! 
