Suomi hybridivaikuttamisen kohteena

Kova lausunto tv:ssä: ”Venäjä varoittaa Suomea: Täältä pesee lisää, jos halutaan”

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/173...oittaa-suomea-taalta-pesee-lisaa-jos-halutaan

  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    d07r1376.jpg

    Charly Salonius-Pasternakin mielestä Venäjään liittyviä ongelmia pidetään liian salassa Suomessa. Esimerkiksi turvapaikkatilanteella Venäjä testaa Suomen reagointia ja jopa varoittaakin, hän arvioi.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi Ylen A-studiossa, että Suomessa pidetään liikaa pimennossa Venäjään liittyviä ratkaisuja.

– Etenkin, kun kyseessä on Venäjä, Suomessa on ollut tapa ratkaista kaikki ongelmat virkamiestasolla. Asioita pidetään salassa, Salonius-Pasternak sanoi.

Hänen mielestään ”salassa pitäminen” vaikeuttaa kokonaistilanteen näkemistä jopa Suomen hallituksen sisällä. Hybridisotaa käsittelevässä lähetyksessä Salonius-Pasternak korosti, että hybridisodassa palapelin eri osaset saattavat hahmottua vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä.

Salonius-Pasternak kommentoi myös Venäjän roolia turvapaikkakriisissä. Venäjän nähdään jo yleisesti pyrkivän kiihdyttämään turvapaikanhakijoiden virtaa ja siten horjuttamaan Euroopan yhtenäisyyttä.

– Venäjä ei ole aloittanut tätä koko pakolaismuuttovirtaa, mutta siellä on huomattu, että tästä voidaan hyötyä. Tämä on ollut erinomainen tapa aiheuttaa eripuraa Suomessa, nähdä, miten poliitikot reagoivat ja myös varoittaa, että täältä pesee lisääkin, jos halutaan, Salonius-Pasternak sanoi.

LUE MYÖS: Rajut haukut Venäjälle: ”Tämä on nähty ennenkin – Uusi Krim”

LUE MYÖS: Nyt tuli jäätävä lausunto Euroopan huipulta: Venäjän käytös ”järkyttää ja tyrmistyttää”

A-studiossa esillä olivat myös maakaupat. Kiinteistö- ja maakaupoilla saatetaan Salonius-Pasternakin mielestä ”valmistella maaperää” jopa kymmenien vuosien aikajänteellä. Hän piti hyvänä sitä, että parin viime vuoden aikana viranomaiset ovat heränneet maakauppa-asiaan.

A-studiossa entinen ulkoministeri, oppositiopuolue SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja katsoi, että esimerkiksi ilmatilaloukkaukset on aina julkistettu välittömästi.

– Valtionjohdon näkemys on ollut, että näissä ei ole mitään poliittista tai sotilaallista uhkaa tai viestiä, Tuomioja sanoi.

Tuomiojan mielestä mitkään hybridisotaan mahdollisesti liittyvät toimet eivät erityisesti kohdistu Suomeen.

Salonius-Pasternak on tästä eri mieltä. Hänen mielestään väite, että Venäjän toimet eivät kohdistu Suomeen on irrelevantti. Salonius-Pasternak vastaa Tuomiojalle Twitterissä, että Suomeen kohdistetaan turvallisuuspoliittisia toimia, joita tavalliset naapurit eivät tee.
 
Laitetaan tämä kohudosentti Johan Bäckmanin "muistutus" tähän ketjuun - ihan vaan ettei totuus unohtuisi:

CbzQRdHUEAAeLmF.png:large

Minä en muista Soinin sanoneen, "että amerikkalaiset tankit, jalkaväki ja laivasto saapuvat Suomen alueelle Venäjän provosoimiseksi" mutta pakkohan Soinin on näin täytynyt sanoa, koska kohudosentti niin kirjoittaa. *grin*

En usko, että Suomesta enää löytyy kovinkaan montaa henkilöä, jotka Bäckmanin toimintaan tarkemmin perehtyneenä ottavat hänen kommenttinsa vitseinä - ne voivat olla sitä mutta ne voivat olla, ja usein ovatkin, aivan jotain muuta. Muistetaan vain kuinka "Pariisin rauhansopimuksen rikkominenkin" nostettiin alkuun esille Bäckmanin (tms.) toimesta ja sittemmin asia nousikin korkeamman profiilin uutiseksi. Käykö tässäkin näin?

vlad
 
Mitäs se Stubbelo sanoikaan siitä ydinvoimalan tilaamisesta Venäjältä?:rolleyes:
 
Laitetaan tämä kohudosentti Johan Bäckmanin "muistutus" tähän ketjuun - ihan vaan ettei totuus unohtuisi:

CbzQRdHUEAAeLmF.png:large

Minä en muista Soinin sanoneen, "että amerikkalaiset tankit, jalkaväki ja laivasto saapuvat Suomen alueelle Venäjän provosoimiseksi" mutta pakkohan Soinin on näin täytynyt sanoa, koska kohudosentti niin kirjoittaa. *grin*

En usko, että Suomesta enää löytyy kovinkaan montaa henkilöä, jotka Bäckmanin toimintaan tarkemmin perehtyneenä ottavat hänen kommenttinsa vitseinä - ne voivat olla sitä mutta ne voivat olla, ja usein ovatkin, aivan jotain muuta. Muistetaan vain kuinka "Pariisin rauhansopimuksen rikkominenkin" nostettiin alkuun esille Bäckmanin (tms.) toimesta ja sittemmin asia nousikin korkeamman profiilin uutiseksi. Käykö tässäkin näin?

vlad

Onkohan laillisesti mahdollista ottaa herra B:ltä Suomen kansalaisuus pois ja olla koskaan myöntämättä hänelle viisumia Suomeen? jos ei ole, PITÄISI OLLA ja toteuttaa se. On tuo saasta niin vahingollinen Suomelle.
 
Kukaan ei tiedä häntä Suomen ulkopuolella. Miinus naapurin propaganda. Joten jotakin positivisuutta tuossakin. Häviävän pieni kala. Äänekäs, mutta ei pelottava.

Osa suomalaisista ei edes tiedosta hänen olemassa oloaan.

Väärin - kyllä hän tunnetaan Suomen ja Venäjän ulkopuolellakin.

Johan Bäckmanille on asetettu maahantulokielto Moldovaan, Eestissä hän on persona non grata - tosin Eesti ei ole langettanut hänelle virallista maahantulokieltoa (tarkastettu sikäläisestä sisäministeriöstä) mutta asia on ilmaistu hänelle siten, että Eestin maaperälle ei ole syytä tulla. Samoin muualla Baltiassa hänet on jollain tasolla tunne ja häntä on haastateltu sikäläisiin ajankohtaisohjelmiin.

Johan Bäckman on virallisen työnsä ohessa ollut yhteydessä eurooppalaisiin viranomaistahoihin ja herättänyt jopa kummeksuntaa lausunnoillaan, jopa siinämäärin, että hänen lausuntoja on jouduttu korjaamaan ja oikaisemaan, jottei syntyisi väärää/vääristynyttä kuvaa tilanteesta (esim. Olli Immosen FB-viestintä ja sitä seurannut JB:n yhteydenotto Belgiaan EU-tahoon tjsp).

Näiden ohella Johan Bäckman on syyllistynyt Ukrainan lakien rikkomiseen ja hänen toimintansa on sikäläisten viranomaisten tiedossa.

Yllä lueteltujen valtioiden ohella Johan Bäckman on niiden organisaatioiden kautta joissa hän toimii (esim. world without nazism) huomattavan merkittävässä asemassa ja luonut kontaktiverkostoja kymmeniin maihin.

Ei Bäckman ykkösluokan tykkejä ole, mutta häntä ei pidä millään muotoa väheksyä. Toinen asia mikä on syytä muistaa on se, että Venäjän propagandassa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Bäckman on yksi tekijä tässä kuviossa.

Johan Bäckman ei ole päätöksentekijä minkään valtion sisä- tai ulkopolitiikassa. Hän ei ole edes lähellä niitä ympyröitä, missä päätöksiä tehdään. Hyväuskoisille seuraajille löytyy aina käyttöä.

Minä en hänen takiaan yöuniani menetä, enkä edes viitsi juttujaan seurata.

Johannes
 
Suomalaiset yhtiöt ovat investoineet Venäjälle reilun 12 miljardin Euron arvosta..Näistä Suurin osa on valtion omistamia yhtiöitä. Siis sellaisia joissa valtion omistusosuus on yli puolet. Jo yksistään Fortumin investoinnit ovat lähes puolet em. kokonaissummasta.

Nämä investoinnit voivat ko. yhtiöt kirjata kokonaisuudessaan tappioiksi. Ei liene todennäköistä että niistä saataisiin ruplaakaan takaisin.

Vastapainoksi Venäjän valtiolla ja venäläisillä on investointeja sekä liikeyrityksiä Suomessa. Niille ei tule käymään mitenkään. Ne jatkavat toimintaansa normaalisti kävipä Suomen omistamille investoinneille mitä tahansa.

Voisi tehdä vielä pienen, ikään kuin arvauksen, koskien Fennovoiman ydinvoimalahanketta.
Rosatomin lupaama pääoma hankkeen rahoitukseen tulee jäämään vain murto-osaan alun perin aiotusta. Ruplan arvo on pudonnut jo alle puoleen siitä mitä se oli silloin kun rahoitussopimus allekirjoitettiin. Jo tässä vaiheessa on selvää ettei Rosatom kykene rahoittamaan osuuttaan. Todennäköisin vaihtoehto on se että Fortum tulee (valtion takaamana) ottamaan rahoitusvastuun hankkeesta.

Nimittäin,
A) jos Fortum (ja Suomen valtio) eivät suostu rahoittamaan fennovoimaa Venäjä tulee ottamaan kariutuneesta hankkeesta vahingonkorvauksena Venäjällä olevista suomalaisista investoinneista. Ne siirtyvät Venäjän omistukseen.
B) Tästä syystä Fortum tulee osallistumaan hankkeeseen paljon suunniteltua suuremmalla panoksella.
C) Mutta, loppuviimeksi (Fennovoiman valmistuessa) Venäjä tulee jokatapauksessa kansallistamaan suomalaisyhtiöiden Venäjällä olevat sijoitukset.

Veikkaan että nämä asiat tulevat olemaan osana Niinistön ja Putinin neuvotteluita..ikävä kyllä, ainakin ulospäin näyttää siltä että "tsuhnaa" kuljetetaan nyt pahemman kerran.
 
Onko tarkempaa tietoa, onko Rosatomin sopimus tehty sidottuna Ruplaan vaiko Euroon?

Muistini mukaan ruplaan, mutta voin toki muistaa väärinkin. Eikä se olisi ensimmäinen kerta. Veikkaan että sopimuskin on kirjoitettu Venäjäksi (ja toki myös suomeksi). Mutta Putinilla voi rahat olla tiukassa vaikka hän vielä jokunen aika sitten totesi että rahoitus Fennovoimaan kyllä löytyy.

Se on sellaista kun luotto on mennyt niin ei oikein tahdo uskoa puheisiin.
 
Johan Bäckman ei ole päätöksentekijä minkään valtion sisä- tai ulkopolitiikassa. Hän ei ole edes lähellä niitä ympyröitä, missä päätöksiä tehdään. Hyväuskoisille seuraajille löytyy aina käyttöä.

Minä en hänen takiaan yöuniani menetä, enkä edes viitsi juttujaan seurata.

Johannes

Kuitenkin Bäckmanin Väyrysen puolueesta tekemän lausunnon perusteella saatiin paremmin selville Väyrysen taustakuviot. Voi näiden tyyppejen seuraamisesta jotain hyötyä olla. Ovat periaatteessa informaationlähteitä oman "puolensa" toiminnasta siinä missä kaikki muutkin toimijat.
 
Väärin - kyllä hän tunnetaan Suomen ja Venäjän ulkopuolellakin.

Johan Bäckmanille on asetettu maahantulokielto Moldovaan, Eestissä hän on persona non grata - tosin Eesti ei ole langettanut hänelle virallista maahantulokieltoa (tarkastettu sikäläisestä sisäministeriöstä) mutta asia on ilmaistu hänelle siten, että Eestin maaperälle ei ole syytä tulla. Samoin muualla Baltiassa hänet on jollain tasolla tunne ja häntä on haastateltu sikäläisiin ajankohtaisohjelmiin.

Lännessä hän aika häviävän pieni kala. Kukaan muu kuin tiedusteluelimet ja ulkosuomalaiset tiedosta hänen olemassa oloaan. Kuka täällä kattoo RTtä ihan tosissaan? Naapurin propaganda on levittäytynyt pitkälle, mutta ei riittävän notta hänestä olisi tullut liian iso ongelma
 
Suomalaiset yhtiöt ovat investoineet Venäjälle reilun 12 miljardin Euron arvosta..Näistä Suurin osa on valtion omistamia yhtiöitä. Siis sellaisia joissa valtion omistusosuus on yli puolet. Jo yksistään Fortumin investoinnit ovat lähes puolet em. kokonaissummasta.

Nämä investoinnit voivat ko. yhtiöt kirjata kokonaisuudessaan tappioiksi. Ei liene todennäköistä että niistä saataisiin ruplaakaan takaisin.

Vastapainoksi Venäjän valtiolla ja venäläisillä on investointeja sekä liikeyrityksiä Suomessa. Niille ei tule käymään mitenkään. Ne jatkavat toimintaansa normaalisti kävipä Suomen omistamille investoinneille mitä tahansa.

Voisi tehdä vielä pienen, ikään kuin arvauksen, koskien Fennovoiman ydinvoimalahanketta.
Rosatomin lupaama pääoma hankkeen rahoitukseen tulee jäämään vain murto-osaan alun perin aiotusta. Ruplan arvo on pudonnut jo alle puoleen siitä mitä se oli silloin kun rahoitussopimus allekirjoitettiin. Jo tässä vaiheessa on selvää ettei Rosatom kykene rahoittamaan osuuttaan. Todennäköisin vaihtoehto on se että Fortum tulee (valtion takaamana) ottamaan rahoitusvastuun hankkeesta.

Nimittäin,
A) jos Fortum (ja Suomen valtio) eivät suostu rahoittamaan fennovoimaa Venäjä tulee ottamaan kariutuneesta hankkeesta vahingonkorvauksena Venäjällä olevista suomalaisista investoinneista. Ne siirtyvät Venäjän omistukseen.
B) Tästä syystä Fortum tulee osallistumaan hankkeeseen paljon suunniteltua suuremmalla panoksella.
C) Mutta, loppuviimeksi (Fennovoiman valmistuessa) Venäjä tulee jokatapauksessa kansallistamaan suomalaisyhtiöiden Venäjällä olevat sijoitukset.

Veikkaan että nämä asiat tulevat olemaan osana Niinistön ja Putinin neuvotteluita..ikävä kyllä, ainakin ulospäin näyttää siltä että "tsuhnaa" kuljetetaan nyt pahemman kerran.

Jos venäjä kansallistaisi suomalaisten miljardiyritykset venäjällä, olisikohan Suomella mahdollisuuksia saada niitä takaisin Putlerin kaaduttua? noh, tietenkin riippuu siitä, millainen seuraaja..
Prkle, mitähän Suomi vielä miettii NATO:on liittymisessä?
 
Blogi 23.2.2016 klo 6:06
Sanna Ukkola: Mitä Venäjää?
Kuka hyötyy siitä, että suomalaiset kääntyvät toisiaan vastaan?

Oletko koskaan ihmetellyt, miten nettiin ilmestyi kuin tyhjästä ammattimaisesti pyöriviä vastamediasivustoja?

Oletko koskaan hämmästellyt, miksi tyhjästä ponnistaneet sivustot eivät kirjoita mitään negatiivista Venäjästä?

Oletko koskaan kummastellut sitä, millä keinoilla Suomessa asuvia väestöryhmiä ajetaan tarkoituksella toisiaan vastaan?

Oletko koskaan ihmetellyt sitä nopeutta, jolla vastamedia käy niiden kimppuun, jotka kirjoittavat meneillään olevasta hybridisodasta?

Oletko koskaan pohtinut, kuka hyötyy eniten siitä, että Suomea ajetaan kohti yhteiskunnallista kaaostilaa?

Mikset sinä, joka ahkerasti jaat vastamedian sepitettyjä uutisia, ymmärrä toimivasi vieraan vallan hyväksi?

Miksi niin monelta jää näkemättä, että me olemme informaatiosodan osapuoli – vaikka rajojen yli ei vyörykään tankkeja eikä lentokoneita?
Miksi niin moni maanpuolustukseen vakavasti suhtautuva ottaa asiakseen levittää informaatiota, jonka tarkoitus on rampauttaa Suomea ja heikentää puolustusvalmiutta?

Viime sotien aikana venäläiset huutelivat propagandaansa suomalaisten asemiin. “Suomen pojat, tulkaa hakemaan leipää!”

Miksi lukuisat suomalaiset lukevat näiden huutojen digitaalisia vastineita ymmärtämättä, kenen pussiin he pelaavat?

http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_mita_venajaa/8692269
 
Muistini mukaan ruplaan, mutta voin toki muistaa väärinkin. Eikä se olisi ensimmäinen kerta. Veikkaan että sopimuskin on kirjoitettu Venäjäksi (ja toki myös suomeksi). Mutta Putinilla voi rahat olla tiukassa vaikka hän vielä jokunen aika sitten totesi että rahoitus Fennovoimaan kyllä löytyy.

Se on sellaista kun luotto on mennyt niin ei oikein tahdo uskoa puheisiin.

En tiedä minäkään, en äkkiseltään löytänyt mistään faktaa. Olisi outoa, jos koko sopimus olisi sidottu Rupliin. Esimerkiksi Fortumin tilinpäätöstiedoissa ei ole tehty varauksia valuuttariskeihin liittyen.

Vielä oudonpaa olisi, jos osa rahoituksesta olisi sidottu Rupliin. Olettaisin, että tuossa tapauksessa rahoituksen riskeistä olisi pitänyt antaa tiedonanto myös Suomen hallitukselle.

Veikkaisin että sopimus on sidottu Euroihin. Mutta kuten sanottu, faktaa en löydä.

Fortumin tilinpäätöksen kautta tuskin löytyy tietoa Fennovoimahankkeen rahoituksen valuutasta. On niin monen mutkan takana.

Fortumin tuotot Venäjältä tulevat luonnollisesti ruplina, eikä niitä oltu suojattu. Venäjän talouden ja ruplan syöksyn takia Fortum joutui muuttamaan tulostavoitteensa Venäjällä 500 MEUR vuodessa --> 18.000 MEUR ruplaa vuodessa (muistaakseni), joka luonnollisesti nykyään on vähemmän kuin 500 MEUR. Riskit siis jo realisoituivat siltä osin.
 
  • Tykkää
Reactions: krd
Johan Bäckman ei ole päätöksentekijä minkään valtion sisä- tai ulkopolitiikassa. Hän ei ole edes lähellä niitä ympyröitä, missä päätöksiä tehdään. Hyväuskoisille seuraajille löytyy aina käyttöä.

Minä en hänen takiaan yöuniani menetä, enkä edes viitsi juttujaan seurata.

Johannes

Et viitsi hänen juttuja seurata, mutta kuitenkin viitsit nähdä vaivaa vastata kirjoitukseeni jossa tuon muutamalla sanalla esille sen, että Bäckman on tunnettu muuallakin kuin Suomessa ja Venäjällä - asia josta tässä oli kyse.

Kukaan ei myöskään ole väittänyt hänen olevan päätöksentekijä minkään valtion sisä- tai ulkopolitiikassa, toisaalta se, että ei ole suoranainen päätöksentekijä sisä- tai ulkopolitiikassa ei tarkoita sitä, etteikö olisi aiheellista seurata tietyssä kontekstissa kyseisen henkilön lausuntoja - etenkin kun viimeaikoina Bäckmanin lausunnot/kirjoitukset ovat olleet ensiheijasteita siitä, millaisia sananpainoja Venäjä Suomeen kohdistaa.

Loppuun viestisi on kaikella tapaa hassu, kun vielä itse totean ettei Bäckman ole ykkösluokan tykki - mutta tietyissä asioissa häntä ei enää (etenkään) Suomessa pidä väheksyä.

vlad
 
Laitetaan tämä kohudosentti Johan Bäckmanin "muistutus" tähän ketjuun - ihan vaan ettei totuus unohtuisi:

CbzQRdHUEAAeLmF.png:large

Minä en muista Soinin sanoneen, "että amerikkalaiset tankit, jalkaväki ja laivasto saapuvat Suomen alueelle Venäjän provosoimiseksi" mutta pakkohan Soinin on näin täytynyt sanoa, koska kohudosentti niin kirjoittaa. *grin*

En usko, että Suomesta enää löytyy kovinkaan montaa henkilöä, jotka Bäckmanin toimintaan tarkemmin perehtyneenä ottavat hänen kommenttinsa vitseinä - ne voivat olla sitä mutta ne voivat olla, ja usein ovatkin, aivan jotain muuta. Muistetaan vain kuinka "Pariisin rauhansopimuksen rikkominenkin" nostettiin alkuun esille Bäckmanin (tms.) toimesta ja sittemmin asia nousikin korkeamman profiilin uutiseksi. Käykö tässäkin näin?

vlad

Kansallistaisivat ihmeessä. Varmaan helpottaa ulkomaisten investointien saamista, mikä jo aiheutti mm. puutulliperseilyn (mikä taas tuhosi Venäjän puolen pienempää puuteollisuutta, joka oli saanut raaka-aineensa kustannustehokkaasti samalla kun suomalaiset metsäjätit toivat sellupuuta)
 
Suomalaiset yhtiöt ovat investoineet Venäjälle reilun 12 miljardin Euron arvosta..Näistä Suurin osa on valtion omistamia yhtiöitä. Siis sellaisia joissa valtion omistusosuus on yli puolet. Jo yksistään Fortumin investoinnit ovat lähes puolet em. kokonaissummasta.

Nämä investoinnit voivat ko. yhtiöt kirjata kokonaisuudessaan tappioiksi. Ei liene todennäköistä että niistä saataisiin ruplaakaan takaisin.

Vastapainoksi Venäjän valtiolla ja venäläisillä on investointeja sekä liikeyrityksiä Suomessa. Niille ei tule käymään mitenkään. Ne jatkavat toimintaansa normaalisti kävipä Suomen omistamille investoinneille mitä tahansa.

Voisi tehdä vielä pienen, ikään kuin arvauksen, koskien Fennovoiman ydinvoimalahanketta.
Rosatomin lupaama pääoma hankkeen rahoitukseen tulee jäämään vain murto-osaan alun perin aiotusta. Ruplan arvo on pudonnut jo alle puoleen siitä mitä se oli silloin kun rahoitussopimus allekirjoitettiin. Jo tässä vaiheessa on selvää ettei Rosatom kykene rahoittamaan osuuttaan. Todennäköisin vaihtoehto on se että Fortum tulee (valtion takaamana) ottamaan rahoitusvastuun hankkeesta.

Nimittäin,
A) jos Fortum (ja Suomen valtio) eivät suostu rahoittamaan fennovoimaa Venäjä tulee ottamaan kariutuneesta hankkeesta vahingonkorvauksena Venäjällä olevista suomalaisista investoinneista. Ne siirtyvät Venäjän omistukseen.
B) Tästä syystä Fortum tulee osallistumaan hankkeeseen paljon suunniteltua suuremmalla panoksella.
C) Mutta, loppuviimeksi (Fennovoiman valmistuessa) Venäjä tulee jokatapauksessa kansallistamaan suomalaisyhtiöiden Venäjällä olevat sijoitukset.

Veikkaan että nämä asiat tulevat olemaan osana Niinistön ja Putinin neuvotteluita..ikävä kyllä, ainakin ulospäin näyttää siltä että "tsuhnaa" kuljetetaan nyt pahemman kerran.

Venäjälle tehtävän liiketoiminnan tulee tänä päivänä olla "myy ja juokse" tyyppistä toimintaa.

Mitään kiinteää sinne ei tule tehdä. Parempi olisi realisoida nykyisetkin omistukset vaikka pieneen alihintaan. Se on oma näkemykseni.
 
Blogi 23.2.2016 klo 6:06
Sanna Ukkola: Mitä Venäjää?
Kuka hyötyy siitä, että suomalaiset kääntyvät toisiaan vastaan?

Oletko koskaan ihmetellyt, miten nettiin ilmestyi kuin tyhjästä ammattimaisesti pyöriviä vastamediasivustoja?

Oletko koskaan hämmästellyt, miksi tyhjästä ponnistaneet sivustot eivät kirjoita mitään negatiivista Venäjästä?

Oletko koskaan kummastellut sitä, millä keinoilla Suomessa asuvia väestöryhmiä ajetaan tarkoituksella toisiaan vastaan?

Oletko koskaan ihmetellyt sitä nopeutta, jolla vastamedia käy niiden kimppuun, jotka kirjoittavat meneillään olevasta hybridisodasta?

Oletko koskaan pohtinut, kuka hyötyy eniten siitä, että Suomea ajetaan kohti yhteiskunnallista kaaostilaa?

Mikset sinä, joka ahkerasti jaat vastamedian sepitettyjä uutisia, ymmärrä toimivasi vieraan vallan hyväksi?

Miksi niin monelta jää näkemättä, että me olemme informaatiosodan osapuoli – vaikka rajojen yli ei vyörykään tankkeja eikä lentokoneita?
Miksi niin moni maanpuolustukseen vakavasti suhtautuva ottaa asiakseen levittää informaatiota, jonka tarkoitus on rampauttaa Suomea ja heikentää puolustusvalmiutta?

Viime sotien aikana venäläiset huutelivat propagandaansa suomalaisten asemiin. “Suomen pojat, tulkaa hakemaan leipää!”

Miksi lukuisat suomalaiset lukevat näiden huutojen digitaalisia vastineita ymmärtämättä, kenen pussiin he pelaavat?

Mikset sinä, joka ahkerasti jaat vastamedian sepitettyjä uutisia, ymmärrä toimivasi vieraan vallan hyväksi?

http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_mita_venajaa/8692269

Monella eri kohdalla voidaan spekuloida ja aineksista saa kasaan vaikka kuinka mehevän salaliittoteorian. Koko kuvion häviäjät ovat kuitenkin selvät: valtamedia, eliitti ja niin sanotut suvakit, sillä "vastamedia" kiistää näiden toimintavapauden ja horjuttaa erityisesti näiden valtahegemonia. Lisäksi häviäjiä ovat kaikki, jotka kokevat hyötyvänsä edellä mainitusta hegemoniasta.

Nykyaikana kuka tahansa voi perustaa oman blogin tai "vastamedian" ja ryysiä sormet näppäimistöllä framille esittämään omia näkemyksiään valitsemastaan teemasta. Se on osa oikeasti moniarvoista ja moniäänistä avointa kansalaisyhteiskuntaa, jossa valtavirtaan kuuluu myös muita mielipiteitä kuin "meillä on unelma".

Ilmankos YLE:ä ja muuta valtamediaa nykyinen internetin tarjonta ärsyttääkin. Suomi on monopolien maa.
 
Back
Top