Suomi hybridivaikuttamisen kohteena

Turvapaikanhakijoihin liittyvät provokaatiot ovat erityisen tehokkaita, koska tunteisiin vetoavana asiana niihin saadaan mukaan myös kantasuomalaista porukkaa. Vielä parempi jos virkavallan piiristä löytyy mielenosoittajia sympatiseeraavaa porukkaa. Tämä lisää alkuvaiheen hämmennystä, joka puolestaan vaikeuttaa vastatoimia.

Sen jälkeen tuodaan mielenosoituksiin mukaan provokaattoreita jotta viranomaisten on pakko käyttää voimaa. Tästä saadaan tekosyy erilaisten itsepuolustusjoukkioiden perustamiselle, ja lopulta naapurimaan on puututtava asiaan suojellakseen maanmiehiään.

Olennaista olisi pystyä säilyttämään fokus siinä mitä oikeasti taustalla tapahtuu. Tämä ei ole infovyörytyksessä aivan helppoa, koska mm Ukrainasta muistamme miten alkuvaiheessa kokonaiskuvan hahmottaminen oli vaikeaa jopa meille ulkomaisille asianharrastajille. Tavan tallaajalla jossain Saksassa ei varmasti ollut asiasta pienintäkään käsitystä. Muistan Krimin valtauksen aikana fiksujen suomalaisten ihmetelleen miten joku Ukrainan kaltainen valtio on riittävän tyhmä ryppyilläkseen Venäjälle.

Jos syntipukiksi lavastetaan riittävän hyvä vihollinen kuten pakolaiset ja/tai uusnatsit menee moni paikallinenkin retkuun.
 
Venäjän Kansallista vapautusliikettä (NOD) tunnetaan Suomessa vielä varsin vähän, vaikka syytä olisi tuntea enemmänkin. Euromaidanpress-sivuston mukaan NODilla on edustustoja jo 260 venäläisessä kaupungissa ja sen lisäksi toimintaa myös Kanadassa, Saksassa, Moldovassa, Virossa, Tshekissä, Kazakstanissa ja Suomessa.

Järjestön jäsenmäärästä Suomessa ei ole saatavilla julkista tietoa, mutta Väyrysen kanssa poseerannut Olga Tshizhik-Kinnunen esitellään NODin sivuilla heidän Suomen-koordinaattorikseen.

Readrussia-sivuston mukaan NOD on nykyään käytännössä Venäjän äänekkäin Kremlin-mielinen iskujoukko, joka pyrkii estämään Maidan-tyyppisen vallankumouksen ja jahtaa maasta ulkomaiden ”viidettä kolonnaa”.

NODin aktivisteilla on myös maine aggressiivisten tempausten järjestäjinä. He ovat heitelleet opposition edustajia kananmunilla ja vihreäksi värjäävällä nesteellä sekä olleet hajottamassa oppositiojohtaja Boris Nemtsovin muistolle tuotuja kukka-asetelmia Kremlin edustan murhasillalla.

Tshizhik-Kinnusen omasta urahistoriasta käy ilmi, että hän on pyrkinyt toimimaan useissa suomalaisissa puolueissa. Sosialidemokraateissa hän pääsi kaikkein pisimmälle, sillä hän oli perustamassa joulukuussa 2008 Turun venäjänkielisille tarkoitettua Sdp:n omaa osastoa ja 2012 hän oli käynnistämässä samantyyppistä alaosastoa Sdp:lle Helsingissä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/a...fi&utm_source=t.co&utm_campaign=twitter-share
 
Ulkomaat 25.2.2016 klo 18:42
Venäläismedia: FSB pidätti Kantalahdessa Suomeen pyrkiviä turvapaikanhakijoita

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on pidättänyt Murmanskin alueella sijaitsevassa Kantalahden kaupungissa 26 afgaanipakolaista. He olivat saapuneet Venäjälle laittomasti ja pyrkivät Suomeen hakeakseen siellä turvapaikkaa, kertoo Luoteis-Venäjän asioihin erikoistunut venäläinen uutistoimisto FlashNord.

Pidätettyjen joukossa oli myös lapsia. Heidät on sijoitettu alueen lastenkoteihin.

Aikuiset passitettiin tutkintavankilaan, ja heitä odottaa oikeudenkäynti.

FlashNord oli saanut tietonsa FSB-lähteeltä.

Laajalevikkisen Komsomolskaja Pravdan Murmanskin alueen paikallispainoksessa Murmanskin alueen syyttäjäviraston edustaja kertoo, että 16:ta laittomasti maassa oleskelevaa afgaania vastaan on aloitettu esitutkinta.

Ryhmään kuuluneet 10 lasta ovat alueen sosiaaliviranomaisten huostassa.

Lehden saamien epävirallisten tietojen mukaan osa pidätetyistä pakolaisista on entisiä Afganistanin turvallisuuselinten korkea-arvoisia työntekijöitä.

_________________________________________________

Kylmää, kuumaa, annetaan siimaa, kelataan sisään...

Peli menee mielenkiintoiseksi, Venäjä viestittää Suomelle että Kantalahden - Raja-joosepin reitti on täysin sen hallinnassa - ja on ollut koko ajan.

Suomeen idästä tulleet turvapaikanhakijat olivat ilmeisesti näyte siitä mitä voisi tulla. Ja tiedossa on millä volymillä tätä plaatua Kremli voi meidän suomalaisten harmiksi halutessaan järjestää.

Mielenkiintoista nähdä mitä myönnytyksi tai sitoomuksia Putin kulissien takana suomalaisilta vaatii vastineeksi rajan pitävyydestä? Olisiko jääminen NATO:n ulkopuolelle?

Peliä tässä ilmiselvästi pelataan, kiva olisi tietää mitkä ovat panokset.
 
Mielenkiintoista nähdä mitä myönnytyksi tai sitoomuksia Putin kulissien takana suomalaisilta vaatii vastineeksi rajan pitävyydestä? Olisiko jääminen NATO:n ulkopuolelle?

Mielenkiintoisempaa on nähdä, kuinka kauan nuo sitoumukset kestävät. Natoon ei kuitenkaan oltaisi oltu menossa tässä ja nyt, vaan vasta tilaisuuden tullen. Kyllähän Venäjänkin mielestä Nato lupasi 1990-luvulla olla laajentumatta Itä-Eurooppaan, vaan kuinkas sitten kävikään? Jos ei ole nimet paperissa, niin kunniasanalla mennään. Ja vaikka olisi paperikin olemassa, niin sitä voi rikkoa, jos toinen osapuoli ei pysty valvomaan etuaan (ennakkotapaus Bumaga v. Praktika).
 
Itsekin eilen illalla pohdiskelin tätä kuviota - onko takana halu näyttää, että me pystymme lähettämään pakolaisia siten kuten haluamme (nyt alussa ohjaillusti ja maltillisesti) mutta että samalla halutessaan Venäjä kykenee estämään pakolaisten tulon Suomen rajalle - kysymys on sitten siitä, että mitä myönnytyksiä Suomen on tehtävä jotta Venäjä pistää pelin poikki eikä laske Suomeen pakolaisia.

Voi olla, että vielä ei ole edes saavutettu mitään kunnollista sopimusta, on vasta neuvoteltu, mutta tällä näytöksellä Venäjän pelaa omaa peliään ja näyttää suomalaiselle osapuolelle, että mihin he halutessaan kykenevät. Ja että he kykenevät tähän jos Suomi suhtautuu myötämielisesti Venäjän tarpeisiin. Suomen kannalta virheellinen askel olisi sitten myöntyä tällaisen esityksen edessä ja taipua Venäjän painostuksen edessä, koska silloin "kasakka ottaisi sen mikä on löyhästi kiinni".

Jos aikaan onsaatu jokin sopimus, silmissäni se on aivan yhtä arvoton mitä ovat Venäjän muut viimeaikoina allekirjoittamat tahi sorvaamat sopimukset - kuten vaikkapa Minsk II. Venäjä toimii täysin omien intressiensä mukaisella tavalla ja jos sen intressiin kuuluu rikkoa sopimus, se tekee sen.

vlad
 
Tässä Venäjään Hybridivaikuttamisessa on hyvä muistaa, että käsite Suomalaiset separatistit karjalassa on jo lanseerattu sekä viime että edellisvuonna.
Tuo on se kaikkein häirtisevin juttu. Sen aloitti Pietarin hallinto tiedotteessaan, ja sitten se on pompahtanut esille harvakseen. Suomalaiset separatistiterroristit jotka saavat tukea suomesta.

Ei olisi ihme, jos Karjalan putinistien ja vastustajien poliittinen vääntö mistä saatu lukea, olisi kremlin lietsoma. Aika ei ole vielä kypsä suomalaisille terroristeille, mutta alkuun se on laitettu jo.
 
Kootaanpa lista tähänastisista propagandaväitteistä. Jätetään Nato-jutut pois ja etsitään metodista mielipiteenmuokkausta selittelemättä ja tulkitsematta, kiteytetään väitteet ehjiksi lauseiksi ja luetteloksi.

- Suomi tukee Karjalan separatisteja
- lapsikaappaukset
 
Edellisten lisäksi:

- Suomi tukee suomalais-ugrilaisten kansojen separatismia ja/tai Suomi vaatii suomalais-ugrilaisten kansojen omistamia alueita Venäjällä itselleen (kyllä, väite on absurdi, mutta sitä hoetaan Venäjällä vakavissaan)

- Suomi tukee natseja / Suomessa on fasismia/rasismia venäläisiä kohtaan
 
Itsekin eilen illalla pohdiskelin tätä kuviota - onko takana halu näyttää, että me pystymme lähettämään pakolaisia siten kuten haluamme (nyt alussa ohjaillusti ja maltillisesti) mutta että samalla halutessaan Venäjä kykenee estämään pakolaisten tulon Suomen rajalle - kysymys on sitten siitä, että mitä myönnytyksiä Suomen on tehtävä jotta Venäjä pistää pelin poikki eikä laske Suomeen pakolaisia.

Voi olla, että vielä ei ole edes saavutettu mitään kunnollista sopimusta, on vasta neuvoteltu, mutta tällä näytöksellä Venäjän pelaa omaa peliään ja näyttää suomalaiselle osapuolelle, että mihin he halutessaan kykenevät. Ja että he kykenevät tähän jos Suomi suhtautuu myötämielisesti Venäjän tarpeisiin. Suomen kannalta virheellinen askel olisi sitten myöntyä tällaisen esityksen edessä ja taipua Venäjän painostuksen edessä, koska silloin "kasakka ottaisi sen mikä on löyhästi kiinni".

Jos aikaan onsaatu jokin sopimus, silmissäni se on aivan yhtä arvoton mitä ovat Venäjän muut viimeaikoina allekirjoittamat tahi sorvaamat sopimukset - kuten vaikkapa Minsk II. Venäjä toimii täysin omien intressiensä mukaisella tavalla ja jos sen intressiin kuuluu rikkoa sopimus, se tekee sen.

vlad
Oma arvaus on, että Venäjä on tosissaan tekemässä Syyriassa rauhaa. Tähän viittaa mm julkiset ärähdykset voittoa uhoavalle Assadille. Sopimukseen kuuluu vaatimus rajoittaa pakolaisten kulkua Eurooppaan, jota on nyt lähdetty toteuttamaan.

Putin käski turvallisuuspalvelu FSB:tä tiukentamaan kontrollia pakolaisvirrasta
Ulkomaat 26.2.2016 14:27 7

Anneli Ahonen

VASILY FEDOSENKO
1456458641928

”Tulee vahvistaa niiden pakolaisvirtojen kontrollia, jotka suuntautuvat sekä Venäjälle että sen kautta Eurooppaan”, Putin sanoi puhuessaan. Kuva: VASILY FEDOSENKO

Vladimir Putin käski turvallisuuspalvelu FSB:tä tiukentamaan turvapaikanhakijavirtojen valvontaa.

”Tulee vahvistaa niiden pakolaisvirtojen kontrollia, jotka suuntautuvat sekä Venäjälle että sen kautta Eurooppaan”, Putin sanoi puhuessaan FSB:n kerran vuodessa järjestettävässä kokouksessa perjantaina uutistoimisto Tassin mukaan.
Venäjältä Suomen Lappiin tulevien turvapaikanhakijoiden määrä ei ole vähentynyt, vaikka asiaa ratkottiin pääministeri Juha Sipilän ja Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin tapaamisessa Pietarissa tammikuussa.
Venäjän Kantalahdessa pidätettiin sunnuntaina 26 Afganistanin kansalaista, jotka olivat Venäjän mukaan ylittäneet laittomasti rajan Venäjälle ja olivat matkalla Suomeen.
Lisäksi Putin totesi, että turvapaikanhakijoiden kulku Eurooppaan alkoi jo ennen kuin Venäjä liittyi Syyrian sotaan.
”On syytä muistaa, että niin kutsuttu pakolaiskriisi syntyi jo kauan ennen kuin Venäjä käynnisti terrorisminvastaisen operaation Syyriassa”, hän sanoi.
 
Mikäli seuraava twiitti pitää paikkansa, niin Bäckman näyttää lisäävän pökköä pesään Venäjän suunnalla, nyt "sotilaat ovat kaapanneet vallan" Suomessa:

Jäädään odottamaan tarkennusta ja Johan Bäckmanin omasanaista lausuntoa - twiittaaja on kuitenkin yleisesti ottaen luotettava ja asiallinen eli Bäckmanin lausunnossa voi olla hyvinkin paljon perää.

vlad
 
Putinisteja on ollut aina. Jokaisessa isossa sodassa on ollut pillipiiparinsa. Putinistit on kolmannen maailmansodan rumpaleita.
 
Suurdosentti taitaa kyllä olla tehokkain Suomen Nato-jäsenyyden edistäjä.
Miehen puheista tulee käsitys, että Venäjä on uhka Suomelle. Varoittelee jo sodasta ja että kannattaisi puolensa valita.
 
Oma arvaus on, että Venäjä on tosissaan tekemässä Syyriassa rauhaa. Tähän viittaa mm julkiset ärähdykset voittoa uhoavalle Assadille. Sopimukseen kuuluu vaatimus rajoittaa pakolaisten kulkua Eurooppaan, jota on nyt lähdetty toteuttamaan.

Venäjällekin on annettu narua. Öljynhinta on noussut siitä alkaen, kun Genevessä alettiin saada jotain tulosta aikaan. Kantapään kautta on hyvä oppia se, kuinka paljon elämä on helpompaa, jos öljystä saa edes vähän hiluja.

Johannes
 
Kyllähän Venäjänkin mielestä Nato lupasi 1990-luvulla olla laajentumatta Itä-Eurooppaan, vaan kuinkas sitten kävikään?

Sinulta varmaan löytyy linkki siihen hetkeen, tilaisuuteen ja lausuntoon jossa NATO antoi tämmöisen lupauksen?

Olen kovasti yrittänyt etsiä sitä dokumenttia jossa NATO olisi tuommoisen lupauksen tehnyt. Olen varmaan huono etsimään koska en ole löytänyt mitään muita viitteitä tämmöiseen lupaukseen kuin venäläisiä ja nekin ovat päivätty vuodelle 2014 tai sen jälkeen.
 
Käsittääkseni NATO ei ole tehnyt tuollaisia sopimuksia. Sinällään NATO:n jäsenmaiden lisääntyminen on lähtenyt kunkin jäsenyyttä hakevan maan omista tarpeista turvata oma valtiollinen koskemattomuutensa Venäjän hyökkäyksen varalta.

NATO ja Venäjä ovat sopineet yhteistyöstä jonka myötä sovittiin mm. Baltianmaiden liittymisestä NATO:on.

Vuonna 1997 solmitulla Nato–Venäjä-peruskirjalla luotiin pysyvä yhteistyöneuvosto, jossa Nato-maat ja Venäjä kokoontuivat.[12] Yhteistyöneuvoston seuraajaksi luotiin myöhemmin erityinen Nato–Venäjä-neuvosto, jonka perustaminen hyväksyttiin huippukokouksessa Roomassa 28. toukokuuta 2002. Neuvosto koostuu Naton jäsenmaista sekä Venäjästä. Se keskittyy erityisesti yhteistyön tiivistämiseen Naton ja Venäjän välillä, mutta myös muun muassa terrorisminvastaiseen toimintaan.[13]
http://223-p9.appspot.com/0/?url=b3RhTi9pa2l3L2dyby5haWRlcGlraXcubS5pZi8vQTMlc3B0dGg=
Myöhemmin Venäjä on pyrkinyt vaikenemaan tästä sopimuksesta ja NATO:n kanssa sovitusta yhteistyöstä.
 
Sinulta varmaan löytyy linkki siihen hetkeen, tilaisuuteen ja lausuntoon jossa NATO antoi tämmöisen lupauksen?

Olen kovasti yrittänyt etsiä sitä dokumenttia jossa NATO olisi tuommoisen lupauksen tehnyt. Olen varmaan huono etsimään koska en ole löytänyt mitään muita viitteitä tämmöiseen lupaukseen kuin venäläisiä ja nekin ovat päivätty vuodelle 2014 tai sen jälkeen.
On tainnut jotakin puheita olla.

https://www.foreignaffairs.com/articles/united-states/2014-10-29/put-it-writing

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/73...ta-venaja-ei-valehtele-nato-petti-lupauksensa
 
Sinulta varmaan löytyy linkki siihen hetkeen, tilaisuuteen ja lausuntoon jossa NATO antoi tämmöisen lupauksen?

Olen kovasti yrittänyt etsiä sitä dokumenttia jossa NATO olisi tuommoisen lupauksen tehnyt. Olen varmaan huono etsimään koska en ole löytänyt mitään muita viitteitä tämmöiseen lupaukseen kuin venäläisiä ja nekin ovat päivätty vuodelle 2014 tai sen jälkeen.

Väitinkö, että Nato on tehnyt tuollaisen lupauksen? En. Totesin nimenomaan, että "Venäjän mielestä".

Tuossa on yksi pohdinta vuodelta 2009: http://www.spiegel.de/international...est-break-its-promise-to-moscow-a-663315.html

E: Jos tätä ajatusta lupauksista ja "lupauksista" laajentaa, niin kyseessä voi hyvinkin olla klassinen "ihminen ymmärtää kuulemansa kuten haluaa". Venäläinen ministeri tai virkamies on todennut, että ei pidä Puolan/X-maan Nato-jäsenyyttä ajankohtaisena, ja läntinen keskustelukumppani on ollut samaa mieltä ymmärtämättä sitä, mitä venäläinen virkaveli on sanoillaan tarkoittanut. Ja vaikka olisikin ymmärtänyt, niin suullinen sopimus pettää helposti viimeistään siinä vaiheessa, kun ministerit ja presidentit vaihtuvat uusiin. Mitään kirjallista ei varmaankaan ole olemassa, kerran sellaista ei ole tuotu julkisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:
Jos aikaan onsaatu jokin sopimus, silmissäni se on aivan yhtä arvoton mitä ovat Venäjän muut viimeaikoina allekirjoittamat tahi sorvaamat sopimukset - kuten vaikkapa Minsk II. Venäjä toimii täysin omien intressiensä mukaisella tavalla ja jos sen intressiin kuuluu rikkoa sopimus, se tekee sen.

On tavallaan mielenkiintoista, miten eri tavalla viestini voi ymmärtää. Käsitit ilmeisesti minun pohtivan Venäjän halua noudattaa sopimusta (Suomi ei liity Natoon (/tai vast. Venäjän intressi), ja vastineeksi Venäjä ei päästä turvapaikanhakijoita Suomeen).

Minä kuitenkin kirjoitin suomalaisesta näkökulmasta: jos Niinistö lupaa kahdenkesken Putinille, että Suomi ei mene Natoon, ja Venäjän heikkouden hetkellä Suomi meneekin Natoon, niin se on voi voi Venäjälle. Mitään sopimusta ei ollut, ja jos oli, niin sillä pyyhittiin takapuolta. En siis ole kovin huolissani siitä, mitä kulissien takana on kenties sovittu tai oltu sopimatta.
 
Jopa ajattelet kuin kauppias-Igor itse Novgorodista.

Suomi tekee omat päätöksensä eikä näihin päätöksiin haeta Venäjän tai Ruotsin kantaa. Ruotsi ja Venäjä otetaan huomioon - se taas on diplomatiaa. Suomesta Venäjä tietää yhden asian: Suomi ei ole mikään triplapettäjä vaan Suomi tarkoittaa juuri sitä mitä sanookin. Tähän yhteistyö on aina perustunut.

Mikä sovitaan, se myös pidetään.
 
Back
Top