Suomi hybridivaikuttamisen kohteena

Eilen illalla sain valmiiksi jo jonkin aikaa suunnittelemani ja valmistelemani kirjoituksen, joka olennaisilta osin kuuluu tämän ketjun aihepiiriin. Keskiössä on Suomi ensin! mutta enpä unohda muitakaan Venäjän-myötäilijöitä ja siinä sivussa maanpettureita.

"Suomi ensin – Putinin asialla

Kirjoitin syksyllä 2016 SSS-Radion blogiin ”Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää?” (1), jonka päätin seuraavaan toteamukseen:

”Suomessa Vastarintaliikkeen, Suomi ensin! -ryhmän ja Rajat kiinni -liikkeen kaltaisilta operaattoreilta on vietävä tila, niihin on syytä suhtautua riittävällä vakavuudella. Ne eivät ole Suomen ja suomalaisten etu.”

Vuosi on piakkoin vierähtänyt yllä olevasta toteamuksesta – vaatimuksesta, tähän mennessä mikään ei kuitenkaan ole merkittävässä määrin maassamme muuttunut. Jokainen yllä luetelluista ryhmistä toimii edelleen jollain tasolla, Suomi ensin! -ryhmä on sisäisestä eripurasta ja hajaannuksesta huolimatta olemassa oleva häiriötä tuottava liike. (2) Ryhmän jäsenet Marco de Witin toimesta järjestivät Helsingin ydinkeskustassa ylipitkäksi venähtäneen SuomiMaidan-protestin, jossa onnistuivat häpäisemään Euromaidanin nimen sekoilullaan. Tämä SuomiMaidan sai lopulta ansaitsemansa päätöksen viranomaisten annettua määräyksen leirin purkamisesta, siinä sivussa de Wit pääsi tekemään lähempää tuttavuutta ”maijaan".

...

SuomiMaidanin – nyt jo puretulta – leiriltä on ideologisesti vain askel Itä-Ukrainan kaaokseen ja ”Putinin turisteihin” keväällä 2014 - samat metodit ja sama tarkoitus ja sama herra. He pystyvät vain rikkomaan eivät rakentamaan; he pystyvät vain kylvämään vihaa ja tuhoa – todellista ja henkistä, yhtä tuhoisaa kumpikin.

Suomi ensin! - Путин первым!

..."

Teksti on pitkä, joten linkin takaa loput: http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/07/suomi-ensin-putinin-asialla.html

vlad

tag: @Vonka @BlackFox
 
Suur-Suomeako Vladimir Vladimirovich on suunnitellut? :rolleyes:

Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

Putinin mukaan hän haluaisi selvittää myös sen, miten Venäjän alueella asuvat kansat tulivat toimeen keskenään ja oppivat elämään yhdessä. Yhtenä esimerkkinä tästä hän mainitsi slaavien ja suomalais-ugrilaisten heimojen ”harmonisen” yhteiselon.

– Nyt tiedämme, että esimerkiksi suomalais-ugrilaisia heimoja asui myös Keski-Venäjällä, ei pelkästään Laatokan lähistöllä. Kaivaukset ja löydökset osoittavat, kuinka slaavilaiset heimot ja suomalais-ugrilaiset heimot asuivat harmoniassa keskenään. Olisi mielenkiintoista mennä ja selvittää sitä, Putin sanoi Kremlin virallisten nettisivujen mukaan.

http://totuus.media/?totuus=http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005300242.html

Edit. ^ :D
Noh laitetaan tännekkin sama kuin Puuttinin ketjusta:

Documenta Carelica
http://www.arkisto.fi/carelica/index.php?page=FrontPage
- Hieno ajatus.
- Hieno toteutus.

Valitettavasti vain rys...Savushkinan trollit ovat alkaneet jakamaan k.o. linkkiä...jokainen saa päätellä tarkoitusperät itse.
 
Kiitos hyvästä tekstistä, @vlad.
Et muuten ole huomannut, ettei "Suomi Ensin -ryhmä" osaa _edes_ suomen oikeinkirjoitussääntöjä. He kirjoittavat myös sanan "ensin" isolla (kuten englannissa).
http://suomiensin.net/
 
Lähetin juttuvinkin Hesariin, ja kehotin välillä unohtamaan sen SUPER ja AI IHME MITEN PITKÄ -laatujournalismin :facepalm:, ja paneutumaan sen analysointiin, että miksi Venäjän laivasto pitää niin vanhaa kalustoa riveissään, mikä on tehokkaan taistelualuksen keskimääräinen ikä, ja miksi uudisprojektit ovat myöhästyneet. Venäjän laivaston tehokkuudesta taistelussakin voi kysyä joltain asiantuntijalta.

Vaikka turhaahan se on rimpuilla. Joku tomppeli varmaan vilkaisi sekunnin viestiä, ja jatkoi kuola suupielestä valuen seuraavan aamun "skuupin" laatimista:
- Silja Serenaden stuertti Jarkko järkyttyi
"Venäjän laivaston SUPERalus peitti koko TAIVAANRANNAN"

Perkele :mad:
Miehistöstä voisi tehdä ylistävän artikkelin kuinka urheasti he purjehtivat maailman merillä teräksisellä ruumisarkullaan kohti edessä varmuudella odottavaa haaksirikkoa.
 
Viimeinkin! Minä jo pelkäsin, ettei kukaan herää tähän todelliseen näkökulmaan tässä VALTAVA ja ISO-hypessä.
https://yle.fi/uutiset/3-9738718

Suomen ohi kulkeva ydinsukellusvene on jo aikansa elänyt – “Tässä haetaan vain näyttävyyttä”
Kylmän sodan ajalta peräisin oleva ydinsukellusvene on käytännössä jo elinkaarensa lopussa. Nyt se kelpaa lähinnä informaatiovaikuttamiseen, sanoo Maanpuolustkorkeakoulun sotilasprofessori.
13-3-9738788.jpg

Sarah Christine Noergaard / AFP
Suomenlahden halki matkalla olevan
on määrä säväyttää jokavuotisen laivastoparaatin katsojia Pietarissa heinäkuun lopussa. Näin uskoo sotilasprofessori Petteri Lalu Maanpuolustuskorkeakoulusta.

– Tänä vuonna Venäjällä haluttiin ilmeisesti jotain todella näyttävää laivastoparaatiin. Nämä ovat suurimpia aluksia, mitä Venäjältä löytyy.

Vaikka ydinsukellusvene on maailman suurin, ei se näytä kelpaavan enää muuhun kuin informaatio-operaatioihin. Lehtitietojen mukaan siinä ei ole enää ydinaseita.

Viimeksi sitä on käytetty alustana uusien ohjusten testauksessa.

– Jos testitoiminta olisi edelleen käynnissä, ei alusta todennäköisesti tuotaisi tänne saakka.

Petteri Lalun mukaan operaatiolla halutaan vaikuttaa kotiyleisöön, mutta myös maihin, joiden ohi ydinsukellusvene kulkee. Pelotemielessä Venäjä toivoo, että laivojen matkanteosta tehtäisiin juttuja eri maissa.

– Kyllä tällä operaatiolla haetaan ennen kaikkea näyttävyyttä.

Ydinsukellusvene Dmitri Donskoin lisäksi matkassa on ydinkäyttöinen ohjusristeilijä Pietari Suuri. Molemmat alukset osallistuvat Venäjän laivaston vuosipäivän juhlallisuuksiin Kronstadtissa Pietarin edustalla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Ydinsukellusveneelle ei enää käyttöä
Kylmän sodan huippuvuosina, 1980-luvun alussa rakennetun sukellusveneen oli määrä iskeä Pohjoiseltä jäämereltä ydinsodan sattuessa.

Lännessä se tunnetaan Typhoon-luokan aluksena, Venäjällä nimellä Akula (hai).

Esimerkiksi Suomenlahdelle sukellusvene on aivan liian kookas operatiiviseen käyttöön.

Sotilasprofessori uskoo, että sukellusveneen tuominen Itämerelle kytkeytyy Venäjän suureen Zapad-sotaharjoitukseen, joka huipentuu syyskuussa.

– Sotaharjoituksen painopiste on lännessä. Sitäkin Venäjä haluaa tuoda esiin tällä näytöksellä, vaikka se ei varsinaisesti olekaan osa Zapad-harjoitusta, Lalu sanoo.
 
Kauan eläköön paljon parjattu TotuusMedia. Se joskus yllättää sopivassa paikassa... ;)
 
Ydinsukellusveneelle ei enää käyttöä
Kylmän sodan huippuvuosina, 1980-luvun alussa rakennetun sukellusveneen oli määrä iskeä Pohjoiseltä jäämereltä ydinsodan sattuessa.

Lännessä se tunnetaan Typhoon-luokan aluksena, Venäjällä nimellä Akula (hai).

Esimerkiksi Suomenlahdelle sukellusvene on aivan liian kookas operatiiviseen käyttöön.

Sotilasprofessori uskoo, että sukellusveneen tuominen Itämerelle kytkeytyy Venäjän suureen Zapad-sotaharjoitukseen, joka huipentuu syyskuussa.

– Sotaharjoituksen painopiste on lännessä. Sitäkin Venäjä haluaa tuoda esiin tällä näytöksellä, vaikka se ei varsinaisesti olekaan osa Zapad-harjoitusta, Lalu sanoo.

Minä luulin, että Akula oli hyökkäysvene -luokka?
 
Kauan eläköön paljon parjattu TotuusMedia. Se joskus yllättää sopivassa paikassa.

Käsittääkseni oikein asiallisesti käsitelty juttu. Ilman vouhkaamista ja lespaamista. Onhan se näyttävä ja hirmuinen kalu, ei siinä mitään, mutta hyvin todennäköisesti niin mennyttä maailmaa kuin olla voi. Toivottavasti kippo nyt pysyy ainakin siinä kunnossa, ettei siitä tule hylkyä Suomenlahteen. Siinä saattaisi silakalla ruveta ajansaatossa silmät loistamaan ja pyrstön asemaan kasvaa talikko.
 
Käsittääkseni oikein asiallisesti käsitelty juttu. Ilman vouhkaamista ja lespaamista. Onhan se näyttävä ja hirmuinen kalu, ei siinä mitään, mutta hyvin todennäköisesti niin mennyttä maailmaa kuin olla voi.
Vanhentunuthan tuo kyseinen yksilö on, mutta YLE:n jutusta tuli hieman sellainen kuva, että tuollaiset ydinkäyttöiset jättimäiset sukellusveneet olisivat kokonaisuudessaan menneen maailman vempeleitä. Näinhän asia ei kuitenkaan taida olla. Vaikkeivat nyt ihan yhtä isoja (Dmitri Donskoin edustama Typhoon-luokka on hieman yli 170 m pitkä ja 23 m leveä), olekaan, niin onhan venäläisillä parhaillaankin menossa Borei-luokan veneiden ("vain" 160 m pitkiä ja 13.5 m leveitä) valmistus. Nämä ovat jossain määrin uusia, koska ensimmäinen otettu käyttöön 2012. Rooli taitaa olla sama: kyytiin mahtunee 16-20 kpl 10 ydinkärjellä varustettua mannertenvälistä ohjusta, joilla voidaan tarvittaessa tehdä massiivisen tuhoisa kostoisku vaikkapa arktisen jäätikön suojassa lymyillen, jos maanpäälliset ohjussiilot yms. olisi tuhottu. Aika ilkeitä vehkeitä, siis. Suomen turvallisuuden kannalta noilla ei taida olla mitään roolia; eiköhän noiden kohde ole vain ja ainoastaan USA + ehkä muutama pääasiallinen ydinaseita omaava NATO-kumppani.

Lisäyksenä vielä, että ihan kuranttia tavaraa tuollaiset ovat USA:nkin arsenaalissa. Muutamien vuosien päästä tulee uusi Columbia-luokka (pituus 171 m, leveys 13m), jonka rooli ja ominaisuudet vaikuttaisivat aika samantapaisilta Borei-luokan kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Palaan edelleen Tri Jantusen teokseen, koska se on askarruttanut minua syistä, joita en kaikkiaan tajua itsekään. Yksi seikka sentään on jäsentynyt:

liittikö Tri Jantunen Informaatiosota-teoksessaan mielestänne riittävän huolella -informaatiosodan hybridisotaan- eräänä sen temppuna? Ymmärrättekö tarkoitukseni? Hybridisodassa informaatiotoiminnalla on oma vissi sijansa, mutta miten tarkka pitää olla, jotta pystyy oivaltamaan miten informaatio-operaatiot linkittyvät muihin keinoihin?

Tämä on kiusannut minua siitä hetkestä, kun luin kirjan ensi kertaa. Minusta informaatiotoiminta on ymmärrettävä erittäin tiukasti nipussa muiden toimien kanssa, muuten kokonaisuus on kuin vesivelliä ja talkkunapiimää.

Informaatiotoimintaa näyttää tapahtuvan tapahtumien ja informaation sisälläkin, tätä en osaa selittää paremmin. Tapahtumat ja haastattelut, valehtelu, uutiset, yleiset tapahtumat, keksinnöt, lähes mikä tahansa näyttäisi linkittyvän koko ajan hyvin jäsennellysti ja organisatorisesti siihen, millaista informaatiota tuotetaan.

MV on parhaimmillaankin aivan miniatyyritason palikka koko vyyhdessä. Ja Jessikka Aro :rolleyes:sitten setvii ansiokkaasti milloin mitäkin hitua siellä v....sa.

Ymmärsittekö veljet mitään siitä, mitä yritin kysyä Teiltä mielipiteenänne?
 
Viimeinkin! Minä jo pelkäsin, ettei kukaan herää tähän todelliseen näkökulmaan tässä VALTAVA ja ISO-hypessä.
https://yle.fi/uutiset/3-9738718

Suomen ohi kulkeva ydinsukellusvene on jo aikansa elänyt – “Tässä haetaan vain näyttävyyttä”
Kylmän sodan ajalta peräisin oleva ydinsukellusvene on käytännössä jo elinkaarensa lopussa. Nyt se kelpaa lähinnä informaatiovaikuttamiseen, sanoo Maanpuolustkorkeakoulun sotilasprofessori.
13-3-9738788.jpg

Sarah Christine Noergaard / AFP
Suomenlahden halki matkalla olevan
on määrä säväyttää jokavuotisen laivastoparaatin katsojia Pietarissa heinäkuun lopussa. Näin uskoo sotilasprofessori Petteri Lalu Maanpuolustuskorkeakoulusta.

– Tänä vuonna Venäjällä haluttiin ilmeisesti jotain todella näyttävää laivastoparaatiin. Nämä ovat suurimpia aluksia, mitä Venäjältä löytyy.

Vaikka ydinsukellusvene on maailman suurin, ei se näytä kelpaavan enää muuhun kuin informaatio-operaatioihin. Lehtitietojen mukaan siinä ei ole enää ydinaseita.

Viimeksi sitä on käytetty alustana uusien ohjusten testauksessa.

– Jos testitoiminta olisi edelleen käynnissä, ei alusta todennäköisesti tuotaisi tänne saakka.

Petteri Lalun mukaan operaatiolla halutaan vaikuttaa kotiyleisöön, mutta myös maihin, joiden ohi ydinsukellusvene kulkee. Pelotemielessä Venäjä toivoo, että laivojen matkanteosta tehtäisiin juttuja eri maissa.

– Kyllä tällä operaatiolla haetaan ennen kaikkea näyttävyyttä.

Ydinsukellusvene Dmitri Donskoin lisäksi matkassa on ydinkäyttöinen ohjusristeilijä Pietari Suuri. Molemmat alukset osallistuvat Venäjän laivaston vuosipäivän juhlallisuuksiin Kronstadtissa Pietarin edustalla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Ydinsukellusveneelle ei enää käyttöä
Kylmän sodan huippuvuosina, 1980-luvun alussa rakennetun sukellusveneen oli määrä iskeä Pohjoiseltä jäämereltä ydinsodan sattuessa.

Lännessä se tunnetaan Typhoon-luokan aluksena, Venäjällä nimellä Akula (hai).

Esimerkiksi Suomenlahdelle sukellusvene on aivan liian kookas operatiiviseen käyttöön.

Sotilasprofessori uskoo, että sukellusveneen tuominen Itämerelle kytkeytyy Venäjän suureen Zapad-sotaharjoitukseen, joka huipentuu syyskuussa.

– Sotaharjoituksen painopiste on lännessä. Sitäkin Venäjä haluaa tuoda esiin tällä näytöksellä, vaikka se ei varsinaisesti olekaan osa Zapad-harjoitusta, Lalu sanoo.

Yury Dolgoruki ei itse asiassa ole Typhoon vaan Borei-luokan vene. Ja varsin tuore sellainen, noin suhteellisesti. Tuli palveluskäyttöön 2013.

https://en.wikipedia.org/wiki/Russian_submarine_Yury_Dolgorukiy_(K-535)

Hassua, että MpKK:n professori ei tiedä edes tuon vertaa....vaan luulee, että kyseessä on 80-luvun Typhoon. Kyseessä on täysin uusi SSBN-luokka, joka on tarkoitettu korvamaan kaikki aikaisemmat SSBN-veneet.
 
Viimeksi muokattu:
tarvittaessa tehdä massiivisen tuhoisa kostoisku vaikkapa arktisen jäätikön suojassa lymyillen, jos maanpäälliset ohjussiilot yms. olisi tuhottu.

Ja tämän tapahtuman todennäköisyys on.....? Aivan. :rolleyes:

Sikäli mennyttä maailmaa, että me, jotka kasvoimme ydinsodan pelvossa ja huulet väpättäen odotimme kauhuissamme vuosikaudet atomirakettien saapumista kyliin ja kaupunteihin, emme enää ehkä hevin suostu pelkäämään uudestaan näitä samoja VALLAN osoitusvälineitä. Koska sitä ne ovat ensin ja vasta toiseksi, jos sittenkään kurantteja sotavärkkejä.

Maapallon ihmisiä peloteltiin kymmeniä vuosia ydinsodalla, jonka syttyminen oli vain ajan kysymys. No, syttymättä se jäi sillä kierroksella ja veikkaan, että moni ne vuosikymmenet elänyt ei enää suostu pelkäämään.....paitsi sitten, jos joku käyttää tuota helvetinkonetta. Ymmärrät logiikan, joka noihin taatusti infernaalisiin ja Tuomiopäivää tuottaviin kaluihin liittyy? Ne ovat toki helvetillisiä, mutta myös vallan ja mahdin nykyaikaisia falloksia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tuo oivallinen Akula ei herätä minussa mitään muuta "pelkoa" kuin sen, ettei se nyt saatana uppoaisi vanhuuttaan ainakaan Suomenlahteen.....rakentakoot puolestani vaikka puoli kilsaa pitkän kaukalon.....parempi niin, koska sitä ei enää ajettaisi Suomenlahteen käryämään. Se olisi jo tarpeeksi iso pysyttelemään väljemmillä vesillä. :rolleyes:
 
Jep, suurin uhka tuosta on se, että vanhuuttaan leviää Suomenlahdelle.
 
Minusta informaatiotoiminta on ymmärrettävä erittäin tiukasti nipussa muiden toimien kanssa, muuten kokonaisuus on kuin vesivelliä ja talkkunapiimää.

Ukraina opettaa jo paljon, mutta otan kauempaa esimerkin. Miten EU saatiin sille kannalle, että Georgia aloitti sodan? Miten Venäjää lopultakin ymmärrettiin etnisyyden suhteen? Tässä tarvittiin koko pakettia.

Aloitetaan alusta. Venäjä halusi lopettaa Georgian suvereniteetin Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa. Se halusi myös poistaa alueilta georgialaisjoukot ja -väestön, estää maan Nato-jäsenyyden ja antaa Ukrainalle viestin, että Nato-jäsenyys voi johtaa invaasioon.

Ja muutama sekundäärinen tavoite: Saakashvilin syrjäyttäminen Venäjä-myönteisellä johdolla, separatistialueiden kontrolloiminen laajojen Etelä-Kaukasuksen puolustuspäämäärien vuoksi ja Etelä-Kaukasuksen energiakäytävän eli Baku-Tbilisi-Ceyhanin öljyputken ja Baku-Erzerumin kaasuputken saaminen kontrolliin.

Venäjä oli yllättävän valmistautunut tilanteeseen. Ugardantan sotilastukikohdasta Javan ulkopuolella Etelä-Ossetiassa oli tullut tiedustelutietoa, että Venäjä oli kunnostanut lakkautetun tukikohdan edellisvuoden aikana, joten nyt siellä oli mahdollista pitää paljon enemmän joukkoja. Venäjä toi valmiiksi lisää sotilaslentokoneita ja maan Mustanmeren laivasto valmistautui isoon operaatioon. Maavoimat kokoontuivat ja ilmavoimat asettautuivat lähtöasemiin. Kun Saakashvili yritti soittaa Medvedeville, häntä ei tavoitettu.
Suurin osa Georgian johtajista oli lähtenyt maasta kesälomien vuoksi. Moskova oli ajoittanut invaasion hyvin, sillä Abhasiaan keskittynyt Georgia oli valmistautumaton toimiin Etelä-Ossetiassa. Korkeassa valmiudessa keväästä asti olleet joukot olivat pudottaneet valmiustasoaan ja sotilaat olivat lähteneet lomalle tai maalle töihin. Asevoimia oli myös Irakissa tai harjoittelemassa sitä varten.

Donald Asmuksen ja Tiina Juujärven mukaan Georgia hyökkäsi, koska rajaa ylittävät venäläisjoukot asettivat tuhannet georgialaiset Etelä-Ossetian kylissä vaaraan. Georgia olisi voinut joko hylätä ja menettää separatistiprovinssit heti tai taistella suurvaltaa vastaan ja yrittää puolustaa omia kansalaisiaan. Separatistialueet olivat Saakashvilin politiikan kulmakivi, joten kyse oli myös hänen uskottavuudestaan.

Sodan kulminaatiopiste oli toisen rintaman avaaminen lännessä, jossa venäläisten tukemat abhaasijoukot valtasivat Kodorin solan ja saivat vastaansa vain vähän georgialaisten toimia.

Väestö oli helppo karkottaa pois jaloista. Eteläosseetit alkoivat ryöstää ja tuhota sekä pahoinpidellä, raiskauksia, panttivangiksi ottoa ja sattumanvaraisia pahoinpitelyitä oli runsaasti. Näin saatiin 135 000 ihmistä pakenemaan kodeistaan.

Lähteitä:

Asmus, Ronald D.: A little war that shook the world: Georgia, Russia, and the future of the
West. Palgrave Macmillan, New York 2010.

Juujärven tutkimus s. 55:

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream...19/URN:NBN:fi:jyu-201304011378.pdf?sequence=1

Cohen, Ariel ja Hamilton, Robert E.: The Russian military and the Georgia war: lessons
and implications. Strategic Studies Institute, U.S. Army War College, Carlisle 2011.

http://www.strategicstudiesinstitute.army.mil/pdffiles/PUB1069.pdf
 
Back
Top