Honcho
SMLNKO M/83
Eli kyseessä on siis vain Suomalaisten keksimä tekokyy sille, että saadaan sysättyä vastuu liittymispäätöksestä jonkun muun niskoille kun omat munat ei riitä mihinkään? Niin arvelinkin.
Mahdollisesti kyseessä on synteettinen käärme nimeltä tekokyy

Missään tapauksessa kuitenkaan asia ei ole niin, että jäseniksi vain mennään. Asiaan liittyy aina monien eri maiden vempulointeja. Näistä ei sattuneesta syystä julkisesti huudella, mutta esim. Georgia on halunnut jäsenyyttä jo pitkään mutta roikkuu jossain jäsenyysprosessin löysässä hirressä. Meillä vaihteluväli voi olla mitä tahansa niiden väliltä, että joko pääsemme sisään viikossa tai sitten jäsenyytemme ei missään vaiheessa ole ollut mahdollista (jos vaikka Saksan politiikka on näin sanonut).