Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
No ei tietenkään. Omatekoinen ja itseään ankarasti ruoskiva neljäs valtiomahti riippumaton media valvoo päättäjien tekemistä. Tähän majuritason sotilaallista röhönaurua kolmannella.

Presidenttitason päätöksiä kammataan aina jälkikäteen tutkijoiden voimin. Jos kammataan, se näyttää riippuvan kulloisistakin suhdanteista. UKKta ryhdyttiin arvostelemaan tasan vasta sitten, kun hän oli taatusti ja suht varmasti Hietaniemessä ja syvällä.

Joudumme odottamaan vielä pari-kolme vuotta ennen kuin presidentti Niinistö pääsee tilanteeseen jossa hän voi suhteellisen vapaasti toimia oman mielipiteensä pohjalta. Vielä toistaiseksi ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä on varmistaa pääsy toiselle kaudelle.

Muutos sosialistien presidenttikausilta on kuitenkin selkeästi nähtävissä. Tässä mielessä Niinistö on jo suuntansa näyttänyt. Kunhan pääsemme eroon eri puolueisiin pesiytyneistä YYA-aikojen kumartelijoista niin suomalainen yhteiskunta voi lähteä täyspainoisesti hakeutumaan kohden pitkään hukassa ollutta valtiollista itsenäisyyttä.
 
Kuulostipa oudolle. Yhdysvaltojen ulkopoliittisiin tavoitteisiin kuuluu vakaa ja rauhallinen Eurooppa. Tietysti ajavat omaa etuaan ja haluavat pitää tämän telluksen 1. paikan joka suhteessa jatkossa, mutta en näe meidän vajaan 6 milj. ihmisen maan kilpailevan heidän kanssaan. Miten USA:n ja Suomen edut ovat eriävät? Suomea kiinnostaa luultavasti vaan pitää kiinni rauhallisesta pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa kaikilla on hyvä elellä, että leipää ja työtä riittää. Ei kannata unohtaa, että elämme ainakin toistaiseksi planeetallamme melko ainutlaatuisen mainiossa yhteiskunnassa. Ainoan ongelman näkisin epäsuorasti että USA ja Kiina ajautuu sukset ristiin ja tämän kautta EU:n ja Kiinan suhteet huononisivat. Ja edelleen, jos Yhdysvaltojen tavoitteisiin kuuluu sotia lähi-idässä, (Ajaen omia etuja, jotka ei ole varmaan ihan yksiselitteisiä) ei muut Nato maat joudu siihen osallistumaan. Ja niin, 94% eurooppalaisista kuuluu tuohon puolustusliittoon ja ovat siten viestisi mukaan USA:n poliittisten halujen vietävänä. Näyttää monella euroopan valtiolla aika mukavasti menevän mielestäni.

Viestistäsi hohkaa myös mieltä lämmittävä empatiaa Venäjän suuntaan. Venäjä saa tehdä mitä hyvittaa, mutta voi voi jos liitytään puolustusliittoon sen naapurina niin sitä ehkä alkaa ahdistaa. Myös viimeinen lauseesi on naurettava, luuletko jos itämerellä/euroopassa syttyisi konflikti me pystyisimme pysymään erossa? Pistetään pää puskaan, se varmaan toimii. Tai ei kutsuta karhua sen nimellä, niin ei se varmaan tule esiinkään. Se on myös tasavarma, että jos Eurooppa joutuu sotaan niin ensimmäinen luoti lähtee Venäjän puolelta. Myös aika pitkälle viety johtopäätös, että raja siirtyisi Tampereelle jos liityttäisiin Natoon.

Vakaa ja rauhallinen Eurooppa on yhtälailla myös Venäjän intresseissä. Yhdysvallat kuitenkin on määrätietoisesti pyrkinyt horjuttamaan sitä levittämällä hegemoniaansa Venäjän ydinalueiden läheisyyteen, mistä Venäjä on moneen kertaan selvästi varoittanut. Yhdysvaltojen intresseihin kuuluu siis ilmeisesti jotain muuta kuin vakaa ja rauhallinen Eurooppa.

Suomen etujen mukaista on pyrkiä ylläpitämään nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa ja kansa työnsyrjässä kiinni ja tätä suomalaiset suuresti arvostavatkin, mutta mitä tekemistä Yhdysvalloilla ja sen taustalla vaikuttavalla globaalilla pankkieliitillä on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kanssa?

Suomen pitää nimenomaan sekä sitoutua että sitoa itsenänsä länsimaisiin ja erityisesti eurooppalaiseen arvomaailmaan, sekä poliittisesti että turvallisuuden osalta. Siitäkin huolimatta etteivät kaikki poliittiset ja hallinnolliset säädökset ole EU:n osaltakaan täydellisesti meidän tavoitteidemme mukaisia. Pysyminen tulevaisuudessakin Euroopan Unionin jäsenmaana on kuitenkin ainoa oikea/mahdollinen ratkaisu Suomelle. Meidän on hakeuduttava myös EU:n yhteiseen puolustusjärjestelmään (=NATO) jotta voimme olla tulevaisuudessa:
A) mukana yhteisessä puolustuspoliittisessa päätöksenteossa.
B) pääsemme myös puolustusliiton yhteisten turvallisuustakuiden piiriin.
C) kykenemme ylläpitämään tulevaisuudessa omaa uskottavaa maanpuolustuskykyä niin kaluston/aseistuksen, hallinnon/operointikyvyn ja sekä henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon osalta.

Vaihtoehtona on se että jäämme turvallisuuspolitiikan osalta epämääräisesti EU:n ulkoreunalle. Liittoutumattomuus johtaa maamme yhä tiukemmin kohden Venäjän etupiiriä jota se on jälleen rakentamassa rajoilleen ja muille lähialueilleen. Tätä tavoitetta toteutetaan koko ajan kovalla kädellä niin poliittisin kuin sotilaallisin keinoin. Eikä ole pienintäkään epäilystä siitä etteikö myös Suomi kuulu osaksi tätä suunnitelmaa.

Minkäänlaista jatkosota-2:sta ei ole edes teoreettisesti näköpiirissä. Yksikään naapurivaltio tai liittoutuma ei ole hyökkäämässä tai millään tavoin edes uhkaamassa Venäjää. Tämä tiedetään varmasti myös Venäjän johdossa. Se, että siellä ylipäänsä puhutaan julkisesti NATO:n uhasta johtuu vain ja ainoastaan Venäjän omista sisäpoliittisista tarpeista. Sillä puolustellaan mm. armeijan sekä sotavarustelun moninkertaisesti ylimitoitettua osuutta Venäjän valtion budjetissa.

Mutta Suomen kannalta ikävällä tavalla Venäjä on jo, monilla sotilaallisilla hyökkäyksillään itsenäisten naapurivaltioidensa alueelle, osoittanut hyökkäyshalujaan. Pahimmillaan tilanne voisi tulla vastaan jopa Talvisota-2:en muodossa. Sillä kertaa Suomi jäi taistelemaan yksin suurvaltaa vastaan. Siitä meidän on otettava opiksemme. Suomen pitää tulevaisuudessa välttää tällaiset hyökkäykset sekä mahdollisen vihollisen uhkailut käyttää sotilaallista voimaa politiikan jatkeena. Siksi meidän on syytä varmistaa että kynnys sotilaallisen voiman käytölle Suomea vastaan nousee mahdollisimman korkeaksi.

Puolustusliiton jäsenyys ja keskinäiset turvatakuut muodostavat 100 %:sti kattavan esteen vihollisen sotatoimien sekä uhkauksien varalta. Tälle tosiseikalle ei tunneta minkäänlaista poikkeusta.


Ikävä kyllä asia ei ole noin yksinkertainen. Tuota keinoa on jo ainakin kerran koeteltu, erittäin huonolla tuloksella (talvisota). Suomen on valittava puolensa jo etukäteen - tai sitten muut tekevät päätökset puolestamme. Näin on käynyt jo monta kertaa aikaisemmin. Jotain olisi syytä oppia historiasta (ja venäjän viime aikojen käytöksestä). Nimittäin, kaikki muut Euroopan maat (Venäjän rajanaapurit) ovat puolensa jo valinneet.

Venäjä olisi vallannut ja liittänyt Suomen kiinteästi itseensä jo moneen kertaan, jos se katsoisi valtauksen olevan sen etujen mukaista. Venäjä ei tarvitse Suomea miehitettynä alusmaana, vaan rauhallisena ja luotettavana kumppanina, mikä Suomi onkin ollut koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Tuona aikana on myös rakennettu kuuluisa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja vauraus, joita on viimeisen kahden vuosikymmenen ajan ajettu amerikkalaisten uusliberalististen oppien mukaisesti määrätietoisesti alas. Länteen päin rähmällään oleville tämä jo päättynyt ajanjakso on tietysti ollut häpeällinen suomettumisen ja YYA-sopimuksen ajanjakso. Nyt käynnistynyt ajanjakso ei kuitenkaan tule olemaan Suomen historian parhaimpia ja voimme vain toivoa sen mahdollisimman pikaista päättymistä.

Laamanaattorin Väyrysläiselle ajatusmaailmalle juna on mennyt jo 20 v. sitten. Ei se siitä muutu, että pistettäisiin pää pensaaseen ja kuviteltaisiin, että "kun en näe Venäjää niin ei nekään näe minua ja ollaan turvassa."

Väyrysellä ei ole mitään tekemistä satoja vuosia vanhojen geopoliittisten kysymysten kanssa, jotka eivät myöskään ole viimeisen 20 vuoden aikana muuttuneet mihinkään.

Joudumme odottamaan vielä pari-kolme vuotta ennen kuin presidentti Niinistö pääsee tilanteeseen jossa hän voi suhteellisen vapaasti toimia oman mielipiteensä pohjalta. Vielä toistaiseksi ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä on varmistaa pääsy toiselle kaudelle.

Muutos sosialistien presidenttikausilta on kuitenkin selkeästi nähtävissä. Tässä mielessä Niinistö on jo suuntansa näyttänyt. Kunhan pääsemme eroon eri puolueisiin pesiytyneistä YYA-aikojen kumartelijoista niin suomalainen yhteiskunta voi lähteä täyspainoisesti hakeutumaan kohden pitkään hukassa ollutta valtiollista itsenäisyyttä.

Eikö sinustakin ole hieman mahtipontista puhua "valtiollisesta itsenäisyydestä" EUrostoliiton laitaprovinssiksi liitetyn Suomen tapauksessa, vai oliko tämän tarkoitus olla sitä kuuluisaa sarkasmia? Ilmeisesti vanha YYA-kumartelija on mielestäsi huono asia, mutta kaiken valtionomaisuuden ulkomaisille sijoittajille puoli-ilmaiseksi luovuttava Euro- ja länsikumartelija on lähes myyttinen sankarihahmo? Parempi olisi puhua vain suuresta tyhmyydestä, minkä loogiseksi jatkumoksi toki myös Nato-jäsenyys ja suomalaisten tuhlaaminen vieraiden sotien tykinruoaksi sopisi vallan mainiosti.
 
Venäjä ei tarvitse Suomea miehitettynä alusmaana, vaan rauhallisena ja luotettavana kumppanina, mikä Suomi onkin ollut koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Tuona aikana on myös rakennettu kuuluisa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja vauraus, joita on viimeisen kahden vuosikymmenen ajan ajettu amerikkalaisten uusliberalististen oppien mukaisesti määrätietoisesti alas. Länteen päin rähmällään oleville tämä jo päättynyt ajanjakso on tietysti ollut häpeällinen suomettumisen ja YYA-sopimuksen ajanjakso. Nyt käynnistynyt ajanjakso ei kuitenkaan tule olemaan Suomen historian parhaimpia ja voimme vain toivoa sen mahdollisimman pikaista päättymistä.

Euroopan maat ovat kehittyneet oikein hyvin sodan jälkeen, Suomikin siinä muiden perässä. Suurin harppaus on tapahtunut sinä aikana kun olemme olleet EU:n jäsenmaana. Se miksi emme ole enää vuoden 2008 jälkeen olleet samassa vauhdissa muiden kanssa johtuu täysin omien poliitikkojemme tekemistä talouspoliittisista päätöksistä. EU:lla ei ole tässä Suomen pitkäksi jysähtäneessä taantumassa minkäänlaista osaa. Vanhanen/Katainen ja heidän jälkeensä Katainen/Urpilainen ovat olleet avainasemassa näiden päätösten osalta.


Eikö sinustakin ole hieman mahtipontista puhua "valtiollisesta itsenäisyydestä" EUrostoliiton laitaprovinssiksi liitetyn Suomen tapauksessa, vai oliko tämän tarkoitus olla sitä kuuluisaa sarkasmia? Ilmeisesti vanha YYA-kumartelija on mielestäsi huono asia, mutta kaiken valtionomaisuuden ulkomaisille sijoittajille puoli-ilmaiseksi luovuttava Euro- ja länsikumartelija on lähes myyttinen sankarihahmo? Parempi olisi puhua vain suuresta tyhmyydestä, minkä loogiseksi jatkumoksi toki myös Nato-jäsenyys ja suomalaisten tuhlaaminen vieraiden sotien tykinruoaksi sopisi vallan mainiosti.

Valtiollinen itsenäisyys on sitä että Suomen valtio on yhdessä ja tasavertaisena mukana muiden samalla tavalla toimivien valtioiden joukossa. Tämä valtiollinen itsenäisyys ei toteudu siten että olisimme esim. EU:n ulkopuolella. Eikä se toteudu myöskään Venäjän etupiirissä. Venäjän etupiirissä menettäisimme myös kansallisen itsenäisyytemme..samalla tavalla jota Venäjän on toteuttanut mm. Venäjän alueella asuvien suomensukuisten kansojen osalta.

Muiden länsimaiden kanssa, yhteisessä puolustusliitossa säilytämme parhaiten sekä valtiollisen että kansallisen itsenäisyytemme. En pidä näitä käsitteitä erityisemmin mahtipontisina. Suurin piirtein samalla tavalla asioista ajatellaan kaikkialla muuallakin vapailla vaaleilla ja demokraattisesti hallitussa Euroopassa. Putinin diktatuurin hallitsema Venäjä ei kuulu tähän samaan yhteisöön.
 
Vakaa ja rauhallinen Eurooppa on yhtälailla myös Venäjän intresseissä. Yhdysvallat kuitenkin on määrätietoisesti pyrkinyt horjuttamaan sitä levittämällä hegemoniaansa Venäjän ydinalueiden läheisyyteen, mistä Venäjä on moneen kertaan selvästi varoittanut. Yhdysvaltojen intresseihin kuuluu siis ilmeisesti jotain muuta kuin vakaa ja rauhallinen Eurooppa.

Suomen etujen mukaista on pyrkiä ylläpitämään nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa ja kansa työnsyrjässä kiinni ja tätä suomalaiset suuresti arvostavatkin, mutta mitä tekemistä Yhdysvalloilla ja sen taustalla vaikuttavalla globaalilla pankkieliitillä on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kanssa?


Rajajääkäri:
Aijaa..asian voi noinkin nähdä..:facepalm:. Taas tuli mieleen "kultainen! 70-80 luku....
 
Suomen etujen mukaista on pyrkiä ylläpitämään nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa ja kansa työnsyrjässä kiinni ja tätä suomalaiset suuresti arvostavatkin, mutta mitä tekemistä Yhdysvalloilla ja sen taustalla vaikuttavalla globaalilla pankkieliitillä on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kanssa?


No ei nyt suoranaisesti. Tarkoitin vaan että Suomen ei tavallaan tarvi tehdä vastaavia juttuja mitä jenkit tekee intressiensä takia. Meitä kiinnostaa että kauppa käy ja se on helppoa, voidaan keskittyä pitkälti maan sisällä oleviin juttuihin. Mitä lainasitkin.

Se on totta, että osa mitä USA tekee on vähän kyseenalaista. Mutta kuten sanottu jos menee pelkän ideologian perusteella, käy hassusti. Kun pelataan tiimissä täytyy mukautua toimintaan, toisaalta saadaan ja toisaalta annetaan. Se että puunhalaaja tarja haukku jenkkejä toimistaan, ei ihan tehnyt hyvää maiden suhteille. Mitä yritän sanoa että välillä täytyy katsoa asioita vähän sormien välistä, vaikkei ihan tyytyväinen ole. Fakta on että pieni maa ei pysty sanelemaan sääntöjä. Pelataankiin siis ovelasti.
 
Joudumme odottamaan vielä pari-kolme vuotta ennen kuin presidentti Niinistö pääsee tilanteeseen jossa hän voi suhteellisen vapaasti toimia oman mielipiteensä pohjalta. Vielä toistaiseksi ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä on varmistaa pääsy toiselle kaudelle.

Muutos sosialistien presidenttikausilta on kuitenkin selkeästi nähtävissä. Tässä mielessä Niinistö on jo suuntansa näyttänyt. Kunhan pääsemme eroon eri puolueisiin pesiytyneistä YYA-aikojen kumartelijoista niin suomalainen yhteiskunta voi lähteä täyspainoisesti hakeutumaan kohden pitkään hukassa ollutta valtiollista itsenäisyyttä.

Aamen.

Uskonkin että tulevien sukupolvien, jotka ovat yhä enemmän kansainvälistyneimpiä ja fiksumpia pystyvät suuriin asioihin. Ruvetaan pikkuhiljaa saamaan se oma identiettii osana läntistä yhteiskuntaa. Mua vähän harmittaa että kukaan päättäjä ei ole asettanut Suomelle "päämäärää tai tavoitteita" Miksei presidentti voisi sanoa puheessaan kansalle että "olemme hemmetin onnistunut yhteiskunta ja hieno maa, ehkäpä yksi maailman parhaista. Meillä kaikilla on hyvä olla, tehdään tulevaisuudessa lujasti töitä että olemme vielä parempia" Kuulostaa utopiselta Suomalaisen suusta. Hauskaa että kaikki silti totta. Toivonkin että tulevaisuudessa saadaan vähän enemmän itsetuntoa ja itseluottamusta. Jätetään lauseet "kellä onni, se onnen kätkeköön" yms paska taakse.

Ehkäpä miksi Jenkit ovat maailman ainoa supervalta on heidän kulttuurinsa ja luja usko itseensä. Meillä heitä pidetään helvetin tyhminä kun paasaavat Jumalan olevan menestyksen takana ja vannovat hänen nimeensä. Uskon että tämä yhteisöllisyys ja voima jota he ammentavat ovat heillä yksi menestyksen avain. (Riippumatta onko jumalaa olemassa)

Jotta ei lähde liikaa topiikista sivuun pohdiskeluksi, niin tottakai meidän pitää kuulua EUhun ja Natoon jotta pystytään toimimaan ja vaikuttamaan päätöksiin. Ei kukaan pärjää yksin.
 
Viimeksi muokattu:
Rotaatioperiaatteella toimivat Yhdysvaltain, Saksan ja Ison-Britannian erikoisjoukoista koostuvat pataljoonat per Baltian maat plus Unkari, Romania ja Puola , kirjoittaa The Telegraph.

Nato may deploy thousands of troops in Europe to ward off Russia

"British troops could be deployed along Russia’s border with eastern Europe, under Nato plans to deter an incursion by Moscow.

Defence ministers meeting in Brussels today will discuss a significant new plan to reinforce the Baltics, central and southern Europe against a destabilising “hybrid” attack or full-blown occupaton by Russian forces."

"It could involve up to a battalion of 500-1,000 troops being sent to each of Estonia, Latvia, Lithuania, Poland, Romania and Bulgaria."

"They will likely include large numbers of American , British and German troops, to make clear to Russia that any Ukraine-style “intervention” will trigger a strong response from the Western Nato powers.

The units, to be deployed on rotation, are likely to include highly-mobile special forces units armed with surface-to-air missiles, backed up by ground-attack aeroplanes and helicopters."


"So to be blunt, so that Russia knows that if it tries something on in a Baltic republic or in Poland or Romania, Bulgaria, it very quickly comes up against British or American or German troops."

Omasta puolestani toivottaisin yhden pataljoonan erinomaisen tervetulleeksi Suomeenkin sjoitettavaksi. Taas yksi naula tämän suomettuneen "Ei NATO:sta ole oikeasti apua kenellekään" väitteelle. Prkl.
 
Omasta puolestani toivottaisin yhden pataljoonan erinomaisen tervetulleeksi Suomeenkin sjoitettavaksi. Taas yksi naula tämän suomettuneen "Ei NATO:sta ole oikeasti apua kenellekään" väitteelle. Prkl.

Miksei, mutta toistaiseksi USA on enemmänkin tarjonnut Baltian puolustusta Suomelle, ts ei tarjota pataljoonia Suomeen vaan kysytään voisiko Suomi lähettää pataljoonia ulkomaille.
 
Miksei, mutta toistaiseksi USA on enemmänkin tarjonnut Baltian puolustusta Suomelle, ts ei tarjota pataljoonia Suomeen vaan kysytään voisiko Suomi lähettää pataljoonia ulkomaille.

Niin, en oikein osaa sanoa mitä on ehdotettu ja mitä ei. Suomella ainakin oli kiire vakuuttaa, että joukkoja ei riitä Baltian tueksi. Sinälläänhän tämä on totta, mutta se tehtiin varsin tökeröllä tavalla töräyttämällä tämä suoraan julkisuuteen, sen sijaan että olisi sanottu diplomaattisemmin tyyllin vaikkapa että "Suomi tukee kaikkia EU-maita turvalausekkeen mukaisesti kaikin käytettävissä olevin keinoin, mutta koska jakaa pitkän rajan Venäjän kanssa tämän avun varaan yksinään ei voi rajautua"

Oli miten oli, näyttäisi että USA on nyt selvästi herännyt tarpeeseen nostaa ennalta ehkäisevää (deterrent) voimaansa Itä-Euroopassa. Ja hyvä niin.
 
Niin, en oikein osaa sanoa mitä on ehdotettu ja mitä ei.

Aina luotettava Iltapulu

Yhdysvallat, Saksa ja Britannia painostivat Suomea liittymään Natoon 1990-luvun puolivälissä. Suomi ei kuitenkaan halunnut liittyä, sillä Suomi olisi joutunut antamaan turvatakuut Virolle.
...
Britannian ulkoministeri Douglas Hurd ehdotti suoraan, että Suomi ja Ruotsi ottaisivat vastuun Baltian maista.

Ei muuten mutta lähteenä on Ronald Asmuksen kirja Opening Nato's Door. Jälkeenpäin ajateltuna olisimmeko nyt paremmassa turvassa jos olisimme liittyneet Natoon ja vastuussa Viron puolustamisesta?
 
... USA on nyt selvästi herännyt tarpeeseen nostaa ennalta ehkäisevää (deterrent) voimaansa Itä-Euroopassa. Ja hyvä niin.


Niin on. Voiman näyttöä tarvitaan, ettei jouduta voiman käyttöön. Puolustusvoimat, puolustusliitot ja kodinturvajoukot.

Varautuminen laittaa etupiirinsä laajentamishaluiset harkitsemaan, kannattaako maamme suuntaan edes yrittää.

Heikkous houkuttelee. Varustautuminen ajoissa tulee aina sotaan joutumista halvemmaksi. Si vis pacem, para bellum.


T: - Juha -


Putin woke Nato up.jpg


 
Viimeksi muokattu:
The Navy is here!

Royal Navy tuo Baltiaan fregatin, hävittäjän ja miinanraivaajia.

Upea päivä olla anglofiili maailmankansalainen ja meriupseeri. Vielä hienompaa tosin olisi, jos Suomi olisi osa tätä puolustusliittoa!
 
RAND Corporationin Baltian puolustusta koskeva sotapeli on ollut meilläkin otiskoissa, ja varmaan kaikille täällä on tuttu sen lopputulos jossa Venäjä miehittää Riian ja Tallinnan parissa päivässä, ellei NATO sijoita maihin pysyvästi vahvempia joukkoja. Raportti pelistä löytyy linkin takaa http://www.rand.org/content/dam/rand/pubs/research_reports/RR1200/RR1253/RAND_RR1253.pdf

Ainakin minulta on jäänyt huomaamatta, että sotapelissä kolmannes NATO:n ilmavoimista oli sijoitettu, kas kas, Tukholmaan.

Ruotsista löytyy NATO:n 18,5:stä laivueesta 6,5:
United States
F-15C 1 squadron
F15-E 2
A-10 0,5
F-22 1

Norway
F-16C 1


Tätä alkuoletusta ja sen vaikutusta kommentoidaan alaviitteessä (lihavoinnit minun)


We allowed some NATO combat aircraft to be based in Sweden, based
on discussions with RAND colleagues who have had informal discussions with
Swedish defense officials about scenarios similar to this one.
Analytically, this
allowed us to explore the possible value of such arrangements. The relative
abundance of bases available in Central and Western Europe, especially
relative to the size of the deployed force, makes our results relatively insensitive
to this assumption, although Swedish basing proved valuable insofar as it
allowed NATO combat aircraft access to the battlespace that largely avoided
the concentration of modern air defenses located in Kaliningrad.

Tästä voimmekin vetää mielenkiintoisia johtopäätöksiä sekä NATO:n että Ruotsin (ja Suomen?) sotilasyhteistyön syvyydestä, Ruotsin ilmoituksesta olla osapuoli mahdollisessa Baltian konfliktissa, ja näiden järjestelyiden käytännön vaikutuksista kriisitilanteessa.

Toki voidaan myös miettiä mitä Oregon Air National Guard F15 -koneineen ja n. 100:n hengen miehistöineen varsinaisesti Rissalassa harjoittelee.
http://yle.fi/uutiset/poikkeukselli...tajia_tulossa_harjoittelemaan_suomeen/8657141
 
Viimeksi muokattu:
Oli miten oli, näyttäisi että USA on nyt selvästi herännyt tarpeeseen nostaa ennalta ehkäisevää (deterrent) voimaansa Itä-Euroopassa. Ja hyvä niin.

Nopeana välikommenttina totean, että Yhdysvallat eivät taida olla tällä suunnalla nyt pelkästään puolustuskannalla, vaan oman sotilaallisen läsnäolonsa lisäämisellä painostamassa Venäjää tavoitteenaan pakottaa se sitomaan resurssejaan ns. kotikentälleen Pietarin ympäristöön ja siten pois varsinaiselta pääsuuntana olevasta lähi-idästä.

Jostain syystä monet kuvittelevat Yhdysvaltojen olevan aina uhrin tai puolustajan asemassa, mikäli vastapuolen aggressorin rooliin on asemoitu Venäjä tai joku muu ei-länsimaa. Toimenpiteet tietysti "myydään" suurelle yleisölle tunteisiin vetoavalla ja mustavalkoisella propagandalla demokratiasta, ihmisoikeuksista ja absoluuttisesta pahasta.

Läntinen massiivinen kulttuuri- ja informaatiovaikuttaminen sekä hollywood-disney-maailmankatsomuksen syöttäminen toimivat. Tosiasiassa Yhdysvallat on kuitenkin valtioterroria harjoittava roistovaltio ja kansainvälisen suurpääoman käsikassara, vaikka toki siitä joissain yksittäistapauksissa on myös Suomelle hyötyä.

The Navy is here!

Royal Navy tuo Baltiaan fregatin, hävittäjän ja miinanraivaajia.

Upea päivä olla anglofiili maailmankansalainen ja meriupseeri. Vielä hienompaa tosin olisi, jos Suomi olisi osa tätä puolustusliittoa!

Sitten jos tai kun tämä engelsmannipumppu ryhtyy taas häiriköimään Suomen rannikon asutuskeskuksia, niin rantaruotsalaisten muodostamat vapaajoukot voivat jälleen ajaa engelsmannirosvot pakosalle ja vallata heidän aluksiaan, kuten Krimin sodan aikana Kokkolassa. Suomalaisten kanssa ei pelkällä pelleilyllä ja loordienklannin vääntämisellä pärjää.
 
Nopeana välikommenttina totean, että Yhdysvallat eivät taida olla tällä suunnalla nyt pelkästään puolustuskannalla, vaan oman sotilaallisen läsnäolonsa lisäämisellä painostamassa Venäjää tavoitteenaan pakottaa se sitomaan resurssejaan ns. kotikentälleen Pietarin ympäristöön ja siten pois varsinaiselta pääsuuntana olevasta lähi-idästä.

Jostain syystä monet kuvittelevat Yhdysvaltojen olevan aina uhrin tai puolustajan asemassa, mikäli vastapuolen aggressorin rooliin on asemoitu Venäjä tai joku muu ei-länsimaa. Toimenpiteet tietysti "myydään" suurelle yleisölle tunteisiin vetoavalla ja mustavalkoisella propagandalla demokratiasta, ihmisoikeuksista ja absoluuttisesta pahasta.

Läntinen massiivinen kulttuuri- ja informaatiovaikuttaminen sekä hollywood-disney-maailmankatsomuksen syöttäminen toimivat. Tosiasiassa Yhdysvallat on kuitenkin valtioterroria harjoittava roistovaltio ja kansainvälisen suurpääoman käsikassara, vaikka toki siitä joissain yksittäistapauksissa on myös Suomelle hyötyä.

Höpö höpö, näin kaikella kunnioituksella, mitä tulee kommenttiisi liittyen näiden muutaman pataljoonan perustamiseen. Siis: pataljoonan. Kauhea itku ja poru ja vastatoimilla uhkaaminen tuli Kremlistä jo silloin, kun Yhdysvallat ja NATO toi pari komppaniaa Baltteihin ja Puolaan. Siis: komppaniaa.

Mahdollisessa sotatilanteessa sekä nämä viisi pataljoonaa (saati ne pari komppaniaa sitä ennen) ovat ns. pieru Saharassa. Niiden merkitys tuleekin siinä, että rajalla on vastassa NATO:n valtiot, eikä vain rajanaapurit. Deterrent toimii, sepä Kremliä harmittaakin kun eivät voi kyykyttää näitä naapureitaan enää.

Siitä onko Yhdysvallat valtioterroria harrastava roistovaltio, se on kokonaan toinen asia. Valtiolla ei ole ystäviä, vain intressejä, ja suurvallalla on suurvallan intressit. Mutta tämä on kokonaan toinen keskustelu, eikä liity näihin perustettaviin pataljooniin mitenkään.
 
No niin...Puttleria "närästää"....:D


http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/venajan_media_suomi_usa_havittaja-46546

Venäjän valtion media: Suomi kutsui USA:n hävittäjiä maahan Venäjän takia

Venäjän valtion median mukaan Suomi on viime aikoina viestitellyt olevansa entistä avoimempi Naton suhteen.

  • 00669e7add19b0c3cc1b028de132efe0b50e24e6e5141def40296dc667d89b64

    RT:n uutisessa amerikkalaishävittäjien harjoittelu Suomessa liitetään Naton laajentumiseen.

    (rt.com)
Venäjän valtion media RT pui tästä löytyvässä jutussaan Suomessa toukokuussa järjestettäviä ilmaharjoituksia, joihin osallistuu amerikkalaisia F-15-hävittäjäkoneita. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun amerikkalaishävittäjät operoivat Suomesta.

RT kertoo Suomen ilmavoimien perustelevan yhteisiä harjoituksia ”käsityksellä Venäjän kasvaneesta sotilastoiminnasta”.

”Perusteet sille, että Yhdysvaltojen armeija kutsutaan yhteisiin harjoituksiin, vaikuttavat identtisiltä niiden kanssa, joita itäisen Euroopan Nato-maat ovat viime aikoina toistelleet”, RT toteaa.

RT luonnehtii Suomea lainausmerkein "edelleen 'neutraaliksi' valtioksi". Venäläismedian uutisessa todetaan, että Suomi on viime aikoina viestittänyt olevansa nyt aiempaa avoimempi Naton jäsenyydelle.

”Se on ajatus, joka sai Moskovan varoittamaan ’seurauksista’, joita sillä voisi olla Suomen ja Venäjän välisille hyville naapurussuhteille.”

Uutisen lopuksi RT kertoo Suomen ja Venäjän hyvistä kauppasuhteista ja muistuttaa, että vaikka ruoan vienti onkin kärsinyt pakotteiden seurauksena, on energiasektorilla nähty kehitystä. Tällä viitataan Rosatomin ydinvoimalahankkeeseen.

 
Miksei, mutta toistaiseksi USA on enemmänkin tarjonnut Baltian puolustusta Suomelle, ts ei tarjota pataljoonia Suomeen vaan kysytään voisiko Suomi lähettää pataljoonia ulkomaille.

Suomi neuvottelee juuri parasta aikaa Ranskan kanssa rauhanturvaajien lähettämisestä Maliin.
Tämä on ranskalaisten mielestä välttämätöntä EU:n turvallisuuden takaamiseksi..
Presidentti Niinistö: Suomi lähettää lisää rauhanturvaajia Maliin
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449806146017.html

Näin Suomen sotapojat ovat aina valmiina toimimaan kun EU:n turvallisuus on uhattuna..

Nythän meillä olisi mahdollisuus lähettää sinne isompikin joukko..kunhan hieman kysellään ja selvitellään viime syksyn aikana maahan tulleiden nuorten miesten sotilaskoulutusta. Luku ja kirjoitustaidosta ei olisi niin väliä. Ainakin lehtitietojen mukaan osalta tulijoista löytyy kokemusta sekä kaulankatkaisusta että vankien ampumisesta. Jokuset voisivat olla myös kiinnostuneita lähtemään pakkasten keskeltä hieman lämpimämmille seudulle..
 

Tämä harjoitus on luonnollinen osa Suomen ja NATO:n keskinäistä Isäntämaasopimusta..
Hienoa että sopimuksen mukaista toimintaa on ryhdytty harjoittelemaan myös käytännössä.

Tässä oheisena linkki ko. sopimustekstiin (US:n blogisivulla ja IPU:n suomentamana. IPU tunnetaan ko. sopimuksen vastustajana, mikä on ehkä huomioitava käännöksen oikeellisuuden suhteen.)
http://anttipesonen.puheenvuoro.uus...kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi

Lienee myös ymmärrettävää että Venäjää "närästää" kaikki sellainen mikä kehittää/parantaa Suomen puolustusvalmiutta.
 
Höpö höpö, näin kaikella kunnioituksella, mitä tulee kommenttiisi liittyen näiden muutaman pataljoonan perustamiseen. Siis: pataljoonan. Kauhea itku ja poru ja vastatoimilla uhkaaminen tuli Kremlistä jo silloin, kun Yhdysvallat ja NATO toi pari komppaniaa Baltteihin ja Puolaan. Siis: komppaniaa.

Mahdollisessa sotatilanteessa sekä nämä viisi pataljoonaa (saati ne pari komppaniaa sitä ennen) ovat ns. pieru Saharassa. Niiden merkitys tuleekin siinä, että rajalla on vastassa NATO:n valtiot, eikä vain rajanaapurit. Deterrent toimii, sepä Kremliä harmittaakin kun eivät voi kyykyttää näitä naapureitaan enää.

Siitä onko Yhdysvallat valtioterroria harrastava roistovaltio, se on kokonaan toinen asia. Valtiolla ei ole ystäviä, vain intressejä, ja suurvallalla on suurvallan intressit. Mutta tämä on kokonaan toinen keskustelu, eikä liity näihin perustettaviin pataljooniin mitenkään.

Höpöhöpö itsellesi. Oleellista tässä ei ole joukkojen nuppiluku, vaan poliittisen tahdon ja päätöksentekokyvyn osoittaminen Itämeren suunnalla. Toisinsanoen poliittisen retoriikan ja paperisten lauselmien lisäksi näytetään lippua ja sitä kannattelevia jänteviä käsivarsia, jonka tarkoitus on välittää Venäjälle selkeä signaali ja myös testata tätä - tarvittaessa sotilaallista läsnäoloa voidaan lisätä, sillä tahto, taito ja välineet siihen ovat olemassa. Tämä Venäjän on otettava omissa suunnitelmissaan huomioon ja lännen aloitteeseen sen on myös jollain tasolla vastattava - vaikka vain muodon vuoksi.

Harmi vain Yhdysvaltojen ja Naton kannalta, että Suomi ja Ruotsi eivät edelleenkään halua olla tässä kuviossa all-in periaatteella mukana. Suomi ja Ruotsi ovat kahden paineen välissä, mutta niille tarjoutuu samalla mahdollisuus noukkia rusinat ameriikan pullasta. Yhdysvaltojen geopoliittisten etujen tuoma poliittinen selkänoja ja hi-tech aseet kannattaa käyttää hyödyksi. Vaikka Suomi onkin asemoinut itsensä selvästi lännen puolelle, niin jos sukset menevät Yhdysvaltojen ja Naton kanssa yllättäen ristiin, niin aina voi kääntää takkia ja ottaa kilpaileva yhteistyötarjous Venäjältä, jonka etujen mukaisesti on tärkeää, että Suomen alue ei ainakaan joudu Naton tai Yhdysvaltojen haltuun. Suomihan ei ole (ainakaan julkisesti) sitoutunut mihinkään muuhun kuin isäntämaasopimukseen (HNS). Tällä hetkellä tilanne on näiltä osin Suomen kannalta varsin edullinen eikä mikään indikoi, että se tästä kovin nopeasti huononisi.

Vielä 80-luvulla kaupassa myytiin sellaista ameriikan paahtoleipää, missä oli rusinoita. Ne rusinat olivat hyviä.
 
Back
Top