http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215510-varmistettu-puhti-–-testi-baltian-turvallisuuden-mahdollisille-haasteille
Varmistettu Puhti – testi Baltian turvallisuuden mahdollisille haasteille
16.4.2016 23:42
Hannu Mononen
assure: vakuuttaa, varmistaa
resolve: päättäväisyys, tahdonvoima
Washingtonilainen ajatuspaja Center for a New American Security (CNAS) on julkaissut tutkijoidensa Julianne Smithin ja Jerry Hendrixin raportin Assured Resolve – Testing Possible Challenges to Baltic Security.
Todennäköisesti se vaikuttaa myös Suomen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, joten referoin seuraavassa eräitä osia 16-sivuisesta raportista, joka löytyy kokonaisuudessaan PDF-tiedostona ladattavaksi URL-sivulta http://www.cnas.org/assured-resolve#.VxI_yOaLTgE
I. Johdanto
Raportti tarkastelee Venäjän ja NATO:n suhteiden kehitystä viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, erityisesti Münchenin konferenssin 2007 Putinin puheen sekä 2008 Venäjän-Georgian konfliktin jälkeisestä suhteiden huonontumisesta lähtien. Uudesta 2012 alkaneesta presidentin virkakaudestaan lähtien Putin on perunut maassaan demokraattisia uudistuksia, kaapannut laittomasti naapurivaltioiden alueita, rikkonut kansainvälisiä käytäntöjä ja lakeja sekä edistänyt agendaansa taloudellisilla pakoilla. Venäjä pyrkii pelottelulla jakamaan Eurooppaa sisäisesti ja erottamaan sitä Yhdysvalloista.
Venäjä vaikeutti Etelä-Euroopan asemaa osallistumalla Syyrian kriisiin nimellisesti taistellakseen ISIS-järjestöä vastaan, todellisuudessa tehdäkseen Bashar al-Assadin tueksi ilmaiskuja Lännen tukemia oppositioryhmiä vastaan ajaen maahanmuuttajia Eurooppaa kohti ja käyttäen heitä ”aseenaan” Euroopan tahdon murtamiseksi.
CNAS-ajatuspaja järjesti helmikuussa 2016 kaksipäiväisen harjoituksen lähes 50 henkilölle. Osallistujat jaettiin viiteen joukkueeseen, jotka simuloivat osapuolia kuvitteellisen Itämeren alueen konfliktin kärjistyessä sotilaalliseksi yhteenotoksi saakka.
II. Avainhuomioita
Venäjän toiminnan maali on NATO-liittouma itsessään, sitoutuminen ja keskinäinen luottamus sen jäsenten ja kumppanien välillä. Vastaavasti, NATO:n näkökulmasta tärkein turvallisuusintressi on jatkuva vahva transatlanttinen yhtenäisyys.
NATO:n jäsenet jakautuvat toisaalta aktiivisten toimien kannattajiin Venäjän aggressiivisuutta vastaan ja toisaalta niihin, jotka eivät koe välitöntä uhkaa tai joutuvat selviytymään muiden taloudellisten, sosiaalisten tai turvallisuusongelmiensa kanssa ja mieluummin lykkäisivät vastatoimia. Edellisiin kuuluvat entiset Neuvostoliiton satelliittivaltiot, jälkimmäisiin siirtolaistulvan kohteena olevat Etelä-Euroopan maat. 60-70 vuotta sitten perustetulla Pohjois-Atlantin liitolla ei ole järjestöllistä valmiutta linjaerimielisyyksien ratkomiseen ja se on laiminlyönyt panostamista kykyynsä puolustautua ja torjua Venäjän käyttämää hybriditaktiikkaa.
Strategia
NL:n romahduksen jälkeen NATO ei käynyt tarpeellisia keskusteluja liittouman strategioiden, käytäntöjen ja taktiikan kehittämisestä tulevien uusien uhkien edessä.
Assured Resolve –harjoituksessa ilmeni, että tasapaino pelotteen, vastatoimien ja eskalaation kesken ei ole kohdallaan. Peruskirjan artiklojen 4 ja 5 soveltamisesta oli näkemyseroja ja ilman Yhdysvaltojen johtajuutta esiintyi riskien välttämistä ja päättämättömyyttä. Venäjän rajavaltioilla on välittömämpi ja vahvempi taipumus reagoida voimakkaasti välttyäkseen joutumasta uudelleen Venäjän alistamiksi, mitä taas kaikki jäsenvaltiot eivät koe samoin. Tulkintaerimielisyydet avun pyytämisessä ja siihen reagoimisessa voivat aiheuttaa sekaannusta ja viiveitä, joita Venäjä voi käyttää hyväkseen. USA:lle lankeaa tällöin vastuu aktiivisesta toiminnasta, jotta NATO ei jumitu sisäiseen väittelyynsä.
NATO:lta ja sen kumppaneilta puuttuu sovittu yhteinen strategia ja niiden asevoimat ovat puutteellisesti budjetoituja, miehitettyjä ja varustettuja, sopiminen ja organisointi vie aikaa, uhkien torjunta ei onnistu välittömästi ja Putin tietää ajan olevan hänen puolellaan.
Valmius
Sotilaallisen suorituskyvyn ja joukkojen vähäisyys Keski- ja Itä-Euroopassa sekä USA:n joukkojen vetäytyminen sieltä johtavat hätätilanteissa riittämättömään torjuntakykyyn. Paljon puhutut Very High Readiness Joint Task Force (VJTF) –joukot ovat paljolti testaamattomat ja harjoittamattomat. VJTF on liian pieni suuriin uhkiin ja liian suuri pieniin kriiseihin, ja joitakin jäsenmaita huolestuttaa sen eskaloiva vaikutus. Sen riskinä on tulla
”Ferrariksi autotallissa”, huippukalustoksi ilman selvää tehtävää.
Aikaviive voimien siirrossa Yhdysvalloista Eurooppaan vaikeuttaa kriisin alkuvaiheen hallintaa. NATO:n komentajalla ei ole tällä hetkellä valtuuksia joukkojen ja materiaalin siirtoihin omalla päätöksellään eikä nopeasti käskettäviin harjoituksiin koulutusta ja pelotetta varten.
Suorituskyvyt
Venäjän panostus uusiin
”anti-access/area denial”(A2/AD) [pääsyn estäminen operaatioalueelle ja toiminnanvapauden estäminen sillä] -suorituskykyihin, mukaan lukien uudet valvonta- ja tiedustelujärjestelmät, kehittyneet ohjukset kuten SA-400 –ilmatorjuntaohjus ja keskimatkan ballistinen Iskander -ohjus – yhdistettynä Euroopan jatkuvaan puolustuksen rahoitusvajeeseen – jättää NATO:n vaille avainsuorituskykyjä aggressiivisen Venäjän torjunnassa. A2/AD –ympäristössä toimimaan kykeneviä asejärjestelmiä on vähän. Yhdysvalloilla on alle 200 viidennen sukupolven F-22 –häivehävittäjää eikä uusia F-35 –monitoimihävittäjiä vielä ole riittävästi. Molempien tulo Yhdysvalloista ilmatankkauksella vie aikaa. A2/AD -kuplassa toimintakykyisiä sukellusveneitä on samoin vähän. USA:lla on 55 ydinhyökkäyssukellusvenettä, jotka voivat laukaista sukelluksista Tomahawk-risteilyohjuksia, mutta ne eivät voi olla riittävästi läsnä NATO:n tarpeisiin. Eurooppalaisilla NATO-mailla ei ole 5. tai puhumattakaan 6. sukupolven taistelulentokoneita eikä niiden dieselkäyttöisistä sukellusveneistä voi laukaista ohjuksia maamaaleihin. Turvallisuustakeiden antaminen jäsenille A2/AD –toimintaympäristöissä on siten liittoumalle vaikeaa.
Tiedustelun yhteensovittaminen liittolaisten ja kumppanien kesken on myös vaivalloista, vaikka kriittisiä suorituskykyjä mailla onkin – työ on päällekkäistä ja yhteen sovittamatonta EU:ssa ja NATO:ssa.
Venäjän operaatiot Georgiassa, Krimillä ja Itä-Ukrainassa ovat korostaneet Lännen kyvyttömyyttä vastata Venäjän disinformaatioon tehokkaalla tiedotuskampanjalla, joten Venäjä on päässyt voitolle uutiskilvassa.
Liittouman kumppanit
Harjoitukseen otettiin pelaajien vahva edustus Norjasta, Ruotsista ja Suomesta niiden turvallisuussuhteiden tarkastelemiseksi, joita näillä mailla on keskenään ja Baltian maiden kanssa. Kaksi NATO:on kuulumatonta jäsentä Ruotsi ja Suomi ilmaisivat luottamusta omaan kykyynsä vastata joukkoon epätavanomaisia ja tavanomaisia uhkia. Kaikki kolme Pohjoismaata toimivat harjoituksessa päättäväisesti ilma- ja merivoimillaan estääkseen Venäjän pyrkimykset ylivaltaan alueella ja tukivat Baltian naapureitaan.
Assured Resolve -harjoitus paljasti erään puutteen Ruotsin ja Suomen osalta. Tapauksissa, joissa Yhdysvallat reagoi tavanomaisessa sotilaallisessa skenariossa NATO:n tarpeiden mukaan, Ruotsiin ja Suomeen voi kohdistua tukipyyntöjä, kuten luvan pyyntö ilmatilan käyttöön tai tankkaukseen lentokentällä. Samalla kun harjoitus osoitti Ruotsin ja Suomen tekevän voitavansa vastatakseen sellaisiin pyyntöihin, kävi selväksi tällaisten skenaarioiden hyödyllisyys harjoituksena. Mitä selvemmin Yhdysvallat voi täsmentää tulevia mahdollisia tarpeitaan, sitä paremmin kumppanimaat voivat valmistautua todelliseen kriisiin.
III. Suositukset
Assured Resolve vahvisti kirjoittajille, että transatlanttisessa liittoumassa painotuksen ei tule olla vain siinä, mitä vastaan eurooppalaiset ja amerikkalaiset taistelevat, vaan minkä puolesta he taistelevat. Euroopan kohdatessa monumentaalisia sisäisiä ja ulkoisia paineita ja Venäjän aktiivisesti horjuttaessa maanosaa, Atlantin molemmin puolin on tarpeen panostaa uudelleen yhteiseen näkemykseen keskeisistä päämääristä, periaatteista ja arvoista sekä siitä, miten niitä puolustetaan. Sitä strategiaa voidaan käyttää tulevissa päätöksissä valmiudesta ja tarvittavista suorituskyvyistä.
Uusi transatlanttinen strategia
Keskeisiä tukipylväitä strategialle on kolme: transatlanttinen yhtenäisyys, pelote ja kestävyys. Atlantin molemmin puolin on menetetty kosketus transatlanttisen yhtenäisyyden säilyttämisen tärkeyteen. Kahden viime vuosikymmenen aikana sekä Amerikassa että Euroopassa huomio on kiinnittynyt toisaalle ja on tapahtunut sukupolvenvaihdos, jossa on menetetty kosketus syihin, jotka johtivat sekä EU:n että NATO:n perustamiseen.
Putin käyttää hyväkseen jakolinjoja sekä Euroopan sisällä että Atlantin poikki. Kesäkuun lopussa pidettävän EU –huippukokouksen ja heinäkuun alussa pidettävän NATO:n huippukokouksen välisenä aikana kumpaankin organisaatioon kuuluvien valtioiden päämiesten ja hallitusten tulisi kokoontua yhteisesti Euroopassa. Kokouksen tulisi määritellä strategiset ensisijaisuudet ja lähettää sarja kohdennettuja viestejä sekä yleisöille Atlantin molemmin puolin että vastustajille.
Johtajien tulisi sitoutua horjumattomaan solidaarisuuteen monimuotoisten turvallisuusuhkien edessä. Transatlanttisten johtajien tulisi muistuttaa vaaroista, jotka liittyvät sekä Unionin että NATO:n hajottamiseen nurkkakuntaisten etujen nimissä. Washingtonin tulisi käyttää tilaisuutta pysyvän osallistumisen lupaamiseen Euroopan asioissa, ja vaikka eurooppalaisten on otettava enemmän vastuuta turvallisuudestaan, kenenkään ei pidä olettaa, että Euroopan turvallisuuskysymykset voidaan ratkaista ilman Yhdysvaltojen poliittista, taloudellista ja sotilaallista osallistumista.
Toisen teeman strategiassa tulisi olla pelote, joka oli kylmän sodan aikana keskeistä. Sen jälkeen sen annettiin surkastua. Transatlanttisten kumppanien on määriteltävä se uudelleen ja investoitava pelotteeseen 21. vuosisadalle. Jotkut väittävät, ettei Venäjä koskaan uskalla koskea NATO:n alueeseen. Viime vuosien opetus on kuitenkin, että yritys ennustaa Venäjän käytöstä on erehdystä – sehän suosii yllätyksellisyyttä.
Valmius
NATO:n on tunnistettava muuttunut sodan luonne ja sopeutettava strategiansa siihen. Liittouman on kehitettävä oma hybridisodan muotonsa, joka nojaa vahvaan teknologisen pohjaan ja Afganistanin kokemuksiin sekä hyödynnettävä omaksi edukseen kriittisiä saumakohtia Venäjän turvallisuudessa.
Euroopan maiden tulee jatkaa lisäpanostusta omaan puolustukseensa. Äskettäinen Yhdysvaltain puolustusministeriön määrärahalisäys Euroopan tueksi 789 miljoonasta 3,4 miljardiksi dollariksi on hyvä alku, mutta lisäksi tarvitaan mm. kahden 2012 pois vedetyn panssariprikaatin palautus Eurooppaan. F-35A –hävittäjiä on sijoitettava Saksaan ja Puolaan niiden tullessa käytettäviksi; merivoimia, mm. nopeita hyökkäyssukellusveneitä ja ohjussukellusveneitä on sijoitettava kenties Skotlantiin; tiedustelu- ja kyberkalustoa sekä uusinta miehittämätöntä ja miehitettyä aseteknologiaa tulee lisätä Eurooppaan lähiaikoina.
Tavanomaiset suorituskyvyt
Olemassa olevaa Very High Readiness Joint Task Force –yhtymää on vahvistettava ja laajennettava kaksinkertaistamalla sen vahvuus rotaation pohjalta. Euroopan valtioiden, myös NATO:n ulkopuolisten Pohjoismaiden, olisi sekä lisättävä panostustaan puolustukseen että kohdennettava se oikein. NATO:n on asetettava etusijalle järjestelmät, joiden on mahdollista toimia A2/AD –ympäristöissä, kuten 5. Ja 6. sukupolven taistelulentokoneet, miehittämättömät tai ihmisen ja koneen yhteistoimintalavetit, hiljaiset sukellusveneet ja pitkän kantaman aseet. EU:n ja NATO:n tulisi sovittaa yhteen meristrategiansa meneillään olevan Venäjän toiminnan suhteen Itämerellä.
Liittouman kumppanit
Ruotsin ja Suomen on päätettävä itse haluavatko ne liittyä NATO:on ja milloin. Sillä välin, ne voivat varmistua yksityiskohtaisesta tiedostaan, millaisia pyyntöjä ne voisivat vastaanottaa, jos Yhdysvallat tai pieni liittouma maita päättää toimia niiden lähialueilla Venäjän aggression edessä. Kahdenkeskisten konsultaatioiden (Yhdysvaltain ja muiden Euroopan maiden kanssa, joilla on nopean valmiuden joukkoja), joiden tarkoitus on tutkia skenaarioita, joissa liittouma toimii ennen NATO:n ehtimistä paikalle, tulisi olla prioriteettien kärjessä.
Ruotsin ja Suomen olisi myös tehtävä voitavansa varmistaakseen, että ne pystyvät vastaanottamaan, käsittelemään ja jakamaan tietoa tosiaikaisesti NATO-liittolaisilta sekä niiden kanssa.
(Muilta osin viittaan alkuperäistekstiin, joka sisältää paljon yllä olevaa lyhennelmää enemmän. Olen yllä pyrkinyt referoimaan raportin keskeisiä osia sen kirjoittajien hengessä ottamatta vielä tässä henkilökohtaista kantaa raportin sisältöön.)
Lainaus kommenteista:
Länsi tarjosi Venäjälle kahden vuosikymmenen ajan yhteistyön ja ystävyyden kättä. Ei kelvannut. Nyt lienee jo selvää, ettei Venäjä tavoittele yhteistä hyvää tai edes oman kansansa taloudellista menestystä. Sen pakkomielle on olla kukkona tunkiolla - jos ei yksin niin yhdessä USAn kanssa. Kustannuksista piittaamatta.
Venäjä on vuosien ajan monin tavoin pyrkinyt hajoittamaan Euroopan Unionia ja luomaan eripuraa Euroopan valtioiden välille ja niiden sisälle. Silti EU yhä vieläkin tarjoaa Venäjälle yhteistyön kättä vaikka se ei Venäjälle kelpaa. Olisiko aika siirtyä "fight fire with fire" -strategiaan ja alkaa horjuttamaan Venäjää sen sisältä päin lietsomalla Venäjän sisäisiä jännitteitä? Niitä siellä meinaan riittää.
Ajatuspajan harjoitteissa Suomi oli päättäväisesti mukana torjumassa Venäjän sotilaallisia liikkeitä. Tosielämässä näin ei kävisi. Muistutan taas kerran Venäjän menestyksekkäästi käyttämästä taktiikasta: Polkaistaan kohdevaltion rajan läheisyyteen suuri "sotaharjoitus" ja samanaikaisesti tehdään kohdevaltiota kohtaan peitelty sotilasoperaatio vaikkapa tunnuksettomin joukoin. Joukot valtaavat ja ottavat haltuunsa pienehkön maa-alueen. Kohdevaltion valtiojohto saa Moskovasta viestin, jossa tehdään selväksi ettei venäläinen veri saa virrata. Näissä olosuhteissa kohdevaltio ei uskalla huomattavan sotilaallisen ylivoiman edessä tehdä mitään.
Uskaltaisiko muka Suomi?
Hannu Mononen17.4.2016 09:35
Olen samaa mieltä siitä, ettei ajatuspajan harjoitukseen osallistuneiden kolmen suomalaisvirkamiehen toiminnasta pidä tehdä turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Miten Suomi toimisi esittämäsi kaltaisessa alueloukkauksessa, se varmasti riippuisi pitkälle ulkopolitiikkaa johtavasta ja ylipäällikkönä toimivasta tasavallan presidentistä. En usko, että Sauli Niinistö epäröisi hetkeäkään kansainvälisen oikeuden mukaisessa puolustautumisessa, mutta asiahan olisi kokonaan toinen jos virassa olisi vaikkapa sitä tavoittelemaan jo ilmoittautunut Matti Vanhanen... Suomessa presidentillä on kriisiaikana paljon todellista valtaa, ja hänen henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan on kauaskantoista merkitystä maan kohtalolle.
Tässä kohtaa olen Laamanatorin kanssa samaa mieltä. Mutta kääntäisinkö selkäni Venäjää päin ja luottaisin johonkin yhteiseen agendaan vs. länsi? En saatana luottaisi pätkääkään ja selkää ei pidä kääntää koskaan sitä päin, joka heiluttelee stilettiä. Venäjän tapa toimia on sellainen, että se syö omat liittolaisensa tilaisuuden tullen. Onko Venäjällä muuten aitoja liittolaisia enää yhtään jäljellä? Okei, joku maksettu hallitus etelä-vatsan alueella. Mutta muualla? Ei o. Miksi? On tainneet naapurit saada kyllikseen tästä liittolaisesta ja pitävät mielessään kansojen ystävän tosiolevan agendan suhteessa toisiin, liittolaisiinkin. 
