Ruotsi pyrkii mukaan sekä NATO:n korkean valmiuden joukkoihin, että Brittien valmiusjoukkoihin. Suomen poliittisen eliitin TP Niinistön johdolla elättämä toive (harha) ja päättämättömyys on johtamassa tilanteeseen, jossa olemme jäämässä todella yksin oman
erityissuhteemme kanssa.
Ruotsilla on NATO-hakemus sisällä parin kolmen vuoden sisällä. Jo sitä ennen ovat erittäin aktiivisesti tekemässä valtioiden välisiä sopimuksia johtavien NATO-maiden kanssa.
Suomi jatkaa päänsä työntämistä päättämättömyyden pensaaseen.
Ari Pesosen erinomainen puheenvuoro, käykääpä lukemassa. Lainasin tämän kokonaisuudessaan "Turvallisuuspoliittinen ympäristö elää" ketjuun.
Pesonen joko tulkitsee Ruotsin solmimia sopimuksia väärin tai antaa väärän todistuksen. Kaikki mainitut sopimukset ovat rauhanajan sopimuksia ja eivät sisällä puolustusvelvoitteita. Tuo brittien nopean toiminnan joukon osallistuminen on verrattavissa Suomen ja myöhemmin mukaan tulleen Ruotsin osallistumiseen Naton nopean toiminnan joukkoihin, joka on kriisinhallintaan suntautuva, ei artikla viiden velvoitteisiin suuntautuva.
Olennainen ero yhteistyöhön Suomen kanssa on, että Suomen kanssa rakennetaan nyt myös kykyä operatiiviseen yhgeistyöhön. Tässä on kuitenkin myös huomattava että kyvyn rakentamisesta huolimatta ei mitään velvoitteita ole otettu.
Niille jotka haikailevat puolustusliittoa Ruotsin kanssa, voin todeta että haikailu on turhaa. Ruotsin demarit argumentoivat sotilaallisen liittoutumattomuuden nimiin, vaikka Lissabon 42.7 ja Ruotsin oma solidaarisuuslauseke avun antamisesta ja ottamisesta jo on tehnyt asemasta kaikkea muuta. Jos ryhdyttäisiin puhumaan sotilasliitosta Suomen kanssa, syntyisi ikävä jatkokysymys, että miksi sitten ei Natoon. Demareiden syy olla negatiivisia Naton suhteen on selkeästi sisäpoliittinen. Jos Ruotsin demarit ottaisivat myönteisen Nato-kannan, "Nato-vaaleissa" puolueesta vuotaisi äänestäjiä vihreisiin ja vasemmistopuolueeseen. Tätä seurausta koko ajan pienenevä demaripuolue ei ole (vielä) ottamaan.
Tässä kuitenkin aika ja Putinin klikin politiikka tekee tehtäväänsä. Koko porvarialliansi on jo Naton kannalla. Ruotsidemokraatit ovat vastaan, mutta puolueen kannattajista on enemmistö puolesta. Ruotsidemokraatit ovat hieman mielipidetutkimuksissa menettäneet kannatustaan, ilmeisesti koska sekä hallitus että allianssipuolueet heräsivät viime vuoden turvapaikanhakijavyöryn jälkeen ja muuttivat turvapaikkapolitiikkaansa. Nyt on sallittu puhua määristä ja uutena sallittuna aiheena on noussut esiin alaikäishuijaus. Ruotsidemokraattien johto ei siis pitkään voi potkia tutkainta vastaan olemalla eri kannalla kuin jäsenistön enemmistö, jos muut puolueet tarjoavat liki samaa turvapaikkapolitiikkaa kuin ruotsidemokraatit. Tässä joko puolue vaihtaa kantaa tai merkittävä osa kannattajista äänestää eri puoluetta.
Seuraavien Ruotsin valtiopäivävaalien jälkeen voimme siis joutua ajolähtötilanteeseen jos uusi muodostettava hallitus saa enemmistön, tai vähemmistöhallitus saa enemmistön tuen Nato-hakemukselle. Sellaisessa tapauksessa nähtäisiin löytyykö meiltä valtiomiehiä.
Tähän yhtälöön kuuluu myös, että rahoojen loppuessa Venäjältä, Putinin klikki tarvitsee taas jotain kansaa yhdistävää. Onko se uusi pieni sota vai jotain muuta jää nähtäväksi. Arja Paananenhan jopa pohti että haluaako Kreml Suomen liittyvän Natoon väitteistä huolimatta, jotta Kreml voisi sen jälkeen todistella Venäjän kansalle että katsokaa nyt, olimme oikeassa, Nato tulee rajoillemme.
Toiveet ulkopuolisena pysymisestä ovat haihattelua. Jos Putinin klikki on tarpeeksi hullu ajaakseen itsensä sotaan Naton kanssa, olemee sijaintimme, EU-jäsenyytemme ja läntisen luonnollisen yhteistyön johdosta sotatoimien kohteena ja sivustakatsojan roolia ei ole.
Kysymys onkin, riittääkö EU-jäsenyysvja läntinen yhteistyö pitämään Putinin klikille tarpeellisen "pienen sodan" poissa meidän rajaltamme?
