Jos vielä jatkan
@baikal:in rohkaisemana omaa paatostani.
Yksi virhe mitä ei kannata tehdä, on pitää Venäjää ja sen johtoa tyhmänä tai ajattelemattomana. Tätä se ei ole, vaan hybridisodankäynnissään hyvinkin luovaa suunnittelua osaavat tehdä, opportunistisia ja häikälemättömiäkin olla.
Tämän todistavat Georgian sota, sekä omalla ikävällä tavallaan Krimin kaappaus jonka suunnittelusta ja hienosta toteutuksesta pitää heille valitettavasti antaa tunnustusta. Tämän Gambiitin muodon he tuntuvat osaavan, eli he tuntuvat tietävän ketä kohtaan ja missä tilanteessa he voivat sotilaallista voimaa käyttää joutumatta itse sotilaallisten vastatoimien kohteeksi. Toisin sanoen, he tuntuvat osaavan valita heikommat vastustajansa ja oikean hetken iskemiseen. Ikävä kyllä, pisteet siitä pitää antaa.
Baltit tämän tietävät ja ymmärtävät hyvin, koska heillä on omakohtainen kokemus venäläisestä voimapolitiikasta ja sen luonteesta okupatsioonin ajalta ja tuntevat tältä osin Venäläisen kansanluonteen suomalaisia paremmin, noin suuressa mittakaavassa. Siksi he heti ensimmäisen tilaisuuden turvin riensivät Natoon joka oli käytännössä ainoa tapa karistaa pois harteiltaan tämä heikomman ja alistettavan pienemmän naapurimaan rooli Venäjän kupeessa.
Suomessa poliitikolilla tuntuu olevan vaikea käsittää tätä tekijää, tai sitten sitä ei haluta ymmärtää. Täällä halutaan edelleenkin uskoa neuvottelevan diplomatian ja pasifistisen rauhanpolitiikan ylivertaiseen voimaan, vaikka panssariarmeijat käynnistelisivät moottoreitaan rajan tuntumassa ja ballistisille ohjuksille syötettäisiin maalidataa samanaikaisesti.
Täällä luullaan, että suomen ylivertainen "rauhanpolitiikka" ja diplomaattinen ylivertaisuus on "hyvien Venäjänsuhteiden" tae ja hyvät suhteet Venäjään ovat näiden ilmiömäisten kykyjen seurausta. Ei ole. Todellinen syy on se, että YYA-ajan me myötäilimme vasallivaltion tavoin Moskovaa monessa sen tarpeessa ja edussa ja siksi saimme paistatella paikassa auringossa. Kuten huippukokousten ja korkeantason tapaamisten isäntämaana ja kauppakumppanina tuottavassa idänkaupassa. Irtiotto Moskovasta poispäin taas johti nopeasti erilaisiin ruotuunpalautuksiin erilaisin toimenpitein. Ja tätä totuttua toimintatapaa tuntuvat yllättävän monet vielä kannattavan, maan etu on sama kun Moskovan etu ja maalle ei ole edullista pyrkiä Moskovan suunnasta eroon.
Aika hyvän kuvan Venäläisen voimapolitiikan keskiöstä antaa Toveri Stalinin sarkastinen kysymys: "Kuinka monta divisioonaa Paavilla on?"
Tämä on muuttunut yllättävän vähän. Heidän näkemyksensä tuntuu edelleen olevan se, että valtaa saa voimalla tai rahalla. Jos rahaa ei ole, voi käyttää raakaa voimaa. Ja vastapuolen pahoista puheista, tekojen tuomitsemisesta ja paheksunnasta ei kannata välittää jos heillä ei ole munaa laittaa divisioonia niiden takuuksi tai puheiden vahventamiseksi.
Koska venäläiset eivät ole tyhmiä, he tietävät että Länsimaiden muodostamalle Natolle he eivät pärjää niin voimassa (ml lännen teknologinen etumatka) eivätkä rahallisin resurssein. Siksi he pitäytyvät voimankäytöstä viimeiseen saakka Natoa vastaan ja pyrkivät sen sijaan operoimaan Nato-maita vastaan hybrikeinoja käyttämällä. Tässä mielessä Venäjä siis on Natoa vastaan kun se kuuluisa savijaloilla seisova jättiläinen, joka tietää että kaikkea muuta voivat tehdä mutta taisteluun eivät voi ryhtyä.
Sen sijaan suomen kaltaiset pienet naapurit ovat aina heikompia sotilaallisesti Venäjää vastaan ja etenkin yksinjättäytyessään. Tämä on totuus, joka ei pala tulessakaan, koska miehiä ja sodankäyntiin vaadittavia resursseja meillä on aina vähemmän kun heillä. Tästä on epämieluisana esimerkkinä toinen maailmansota. Ilman saksan sotilasliittoa ja tukea olisimme olleet kusessa viimeistään kesällä -44 jos yksin olisimme yrittäneet pärjätä. Natoon liittymällä tämä altavastaavuus poistuu monelta osin tai se voidaan korvata nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.
Maa joka on lähtökohtaisesti sotilaallisesti altavastaaja ja vieläpä liittoutumaton, on helpompi painostaa sotilaallisella uhalla haluamiinsa tavoitteisiin. Pienikin maa, mutta jolla on isoja kavereita, on hankalampi tässä suhteessa. Natoon liittyminen on jo resurssien numeerisen määrän puolesta ainoa järkevä vaihtoehto, mutta se on myös sitä siinämielessä että Nato-jäsenyys kaventaa Venäjän painostusmahdollisuuksiaan meitä kohtaan myös diplomaattisesti ja hybridikeinojen kannalta, "koska kaveriporukassa olevalle pikkujätkälle ei voi isokaan poika vittuilla aivan kuten huvittaa", jos saan tälläistä "koulunpiha-vertausta" käyttää. Siksi Venäjä pyrkii estämään kaikin mahdollisin keinoin maamme Nato-jäsenyyden, koska se pelkää sen seurauksena nöyrän vasallivaltion lipuvan kauemmaksi heidän vaikutus- ja painostuspiiristään.
